2.8.2011

Superfoodia

Oli päästävä hetkeksi pois pihaympyröistä, lähdin metsään. Poimin muutaman litran mustikoita, vähän villivadelmia ja korillisen kanttarelleja. Kanttarellissa on mm. B- ja C vitamiinia, karoteenia ja sillä on myös huomattava D-vitamiinipitoisuus.
Marjojen ja sienien poimiminen on rentouttavaa puuhaa. Ensinnäkin metsässä oleilu on mukavaa, siellä voi kohdata kaikenlaista. Poimiessa mieli kulkee omia polkujaan, ajatukset tulevat ja menevät kevyinä kuin pilvet taivaalla. Joskus voi varteenotettava idea tai oivallus päästä pulpahtamaan mieleen. En tiedä mitä endorfiineja tässä puuhassa erottuu, mutta onnellisuustaso kohoaa huomattavasti.

Mustikka on oikea supermarja. Kuuntelin vastikään radio-ohjelmaa, jossa kerrottiin mustikan terveysvaikutusten tutkimuksesta. Marjan sanottiin parantavan muistia, estävän dementiaa, alentavan kolesterolia ja verenpainetta, parantavan näköä, antioksidanttiensa ansiosta myös ulkonäköä :) ja paljon, paljon muuta. Kannattaako sitä enää lennättää Kiinasta goji-marjoja kun metsissä on tuollainen aarre. Jos ei ehdi metsään voi käydä torilla ja säilöä lääkkeet talveksi. Saaliin lisäksi sain liikuntaa ja hyvää mieltä.

3 kommenttia:

  1. Kanttarelleja, ihanaa! Tahtoisin oppia sienestämään. Mustikoita olemme pomineet ämpärikaupalla ja vielä tekisi mieli hakea vähän lisää. Siellä ne odottavat poimijaansa, ihanassa metsässä, terveellisinä, herkullisina ja ilmaisina. Sinun puutarha-antimesi näyttivät myös uskomattoman herkullisilta tuossa taannoin! Luonto ja elämä ovat ihmeellsiä antajia.

    VastaaPoista
  2. Ihania kanttarelleja ja mustikoita. Ihan samat endorfiinit jyllää myös puutarhan hoidossa mielestäni.
    Olen tällä viikolla syönyt kohta puskallisen mustaherukoita ja mustikoita laitan melkein joka aamu joko puuroon tai maustamattomaan jogurttiin, nam...ja puhumattakaan niistä ihanista herkuista mitä mustikasta voi leipoa, itse tein viikonloppuna mustikkakukkoa, ruisjauhoista. Jäätelön kanssa oli herkullista.

    VastaaPoista
  3. Maria, hienot mustikkasaaliit teillä! Minusta tuntuu aina saalistaessa, että metsä antaa minulle lahjoja. Ihan punastun mielihyvästä kun osun hyvään kanttarellipaikkaan. Sienestäminen on hauskaa ja helppoa, pitää tietysti tuntea sinet, mutta kanttarellista ei voi erehtyä.

    Tuija, totta sama onnellisuustason nousu tapahtuu puutarhahommissa; metsä hoitaa ihmistä samoin kuin puutarhakin. Minäkin olen syönyt joka päivä mustaherukoita, punaherukoita ja karviaisia. Mustikkakukko kuulostaa namilta, en ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista