16.9.2016

Kaikki talteen

Kauniit syyspäivät vauhdittivat sadonkorjuuta. Kyssäkaalit kasvoivat kauniiksi ja ovat herkkua esimerkiksi raasteena, mustapippurilla, sitruunalla ja tilkalla oliiviöljyä maustettuna. Aion viljellä tätä myös ensi kesänä. Kukkivat kaalit sen sijaan eivät minulla onnistuneet lainkaan. Laitoin parsakaalien lehdet pataan, mutta muuta satoa niistä ei tullut. Lehtikaali sen sijaan on aina varma, myös muutama suippokaali on kasvamassa. Etanat tosin rakastavat niitä vähän liikaa.

Tein taas vähän chili-valkosipulikurkkuja. Laitoin mukaan kirsikanlehtiä, niillä on sama vaikutus kuin mustaherukan lehdillä, niiden sisältämä tanniini pitää kurkut kiinteinä.

Puolukoita on ollut tänä kesänä paljon ja niitä voi vieläkin poimia.

Suppilovahverosaaliit ovat olleet runsaita. Tässä viimeksi poimitut kuivattuna ja purkitettuina.

Kuivalla säällä on hyvä kerätä myös siemensatoa talteen. Linnutkin pitävät pioniunikoiden siemenistä ja nakuttavat kotelot auki päästäkseen käsiksi herkkuun. Se niille suotakoon, näitä riittää kaikille. Punarinnat ovat ihastuneet tomaatteihin. Ihmettelin kuka käy syömässä lähellä alustaa kasvavat alimmat tomaatit, mutta pian näin pari punarintaa itse teossa. Tomaattejakin on tullut tänä kesänä oikein mukavasti siihen nähden, että seinustalla oli vain muutama kasvi.

Siementen keruu siirtyi astetta ammattimaisemmalle tasolle kun tilasin Elsan Lempituolista näin hienoja siemenpusseja. Tälläisissä pakkauksissa on kiva antaa siemeniä lahjaksikin ja jos ei ole siemeniä niin pelkät pussitkin ovat kiva lahja puutarhurille.

Kehäkukkien siemeniä en ole ostanut vuosiin, sillä niistä tulee satoa yllin kyllin. Ne kylväytyvät myös itsestään, mutta aina on kiva valloittaa uusia alueita omilla siemenillä. Kehäkukat myös kukkivat pidempään kun kerää välillä siemenet pois, uutta satoa tulee jatkuvasti.

Tänä vuonna kukinta-aika onkin ollut super pitkä.

Nähtäväksi jää ehtiikö kuistilla kasvanut ananaskirsikka kypsyttää satoa. Lupaavalta näyttää. Ananaskirsikka on hyvä latvoa, muuten se kasvaa hurjaksi huiskulaksi. Tökkäsin leikatut oksat multaan samaan ruukkuun ja koisokasvien tapaan ne juurtuivat helposti. Sama toimii myös tomaatilla, jos kasvi sattuu vaikka katkeamaan niin multaan vaan.

Auringonkukansiemenet kypsyvät linnuille.

Satoisaa viikonloppua kaikille!

40 kommenttia:

  1. Hienoja satokuvia <3 Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikonloppuna taas satoa korjaamaan :)

      Poista
  2. Hyvän sadon olet saanut nyt sitä korjaamista riittää vähäksi aikaa. Antoisaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ritva! Nyt täytetään laareja talven varalle.

      Poista
  3. Oman puutarhan sato on kyllä aivan ihana lisä ruokapöydässä. Sitä syödessä ikäänkuin palaa menneeseen kesään yhä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehty on turvallista ja selvästi herkullisempaa :) Koko kesä on jo nautittu oman maan antimia ja talvella sato maistuu entistä paremmalta.

      Poista
  4. herkulliselle sadolle näyttää!

    Yritin itse ensimmäistä kertaa kasvattaa lehtikaalia, mutta se päätyi lähes kokonaan etanoiden syömäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman verkkoa kaalien kasvattaminen on melkein mahdotonta, kaalikoit, kirpat ja etanat popsivat ne suihinsa. Etanat pääsevät kyllä verkon allekin, mutta niitä voi hillitä etanarakeilla.

      Poista
  5. Sulla on kyllä melkoinen sadonkorjuu<3 siemeniä ja ihan ruokaakin! Mä olen aina ihmetellyt niitä mustaherukan lehtiä kurkkupurkissa... No nyt selvisi sekin asia;) kiitos taas Cherin, aurinkoista viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aikoinaan pohdin tuota lehtien tarvetta kurkkusäilykkeissä ja asia tuli selvitettyä :)

      Poista
  6. Sun sadonkorjuu on niin inspiroivaa, että jopa minä ryhdyin tuumasta toimeen. Pihlajanmarjoja on nyt pakkasessa hyytelön tekoa odottamassa :-) Kiitos inspiksistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että innostin sadonkorjuuseen. Pihlajanmarjahyytelö on niin herkkua. Hyvä että poimit marjat talteen, sillä kohta ne ovat jo menneet parempiin suihin. Ainakin meillä käy kova vilske pihlajissa kun linnut tankkaavat niitä.

      Poista
  7. Syksy on todellakin ollut tänän vuonna erittäin satoisa. Ja niin niin kaunis, että välillä meinaan pakahtua siitä ilosta, että saan taas olla nauttimassa Suomen syksyistä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiset päivät ovat tehneet sadonkorjuusta yhtä juhlaa. Hauskoja suomalaisia syyspäiviä sinulle!

      Poista
  8. Sulla on tosiaan kaikki tallessa talven varalle! Kyllä tuota kesän satoa on ihana popsia talvipakkasilla.
    Ja nuo siemenpussit saavat varmasti lahjansaajan ilahtumaan, jos niitä vaan raaskii antaa.
    Kaunista alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siemeniä on mukava jakaa ja myös vastaanottaa. Ei leviä mahdolliset kotilotkaan niiden mukana :)

      Poista
  9. Aikamoinen sadonkorjuu :) Mutta se on kiva että riittää talven yli tai ainakin pitkälle talveen. Siemenet ovat ihana lahja. Jotakin konkreettista mutta ei kuitenkaan "krääsää" :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamsterin hyllyjen pitää notkua talven varalle :)

      Poista
  10. Sadonkorjuu on mukavaa, kunhan vain aika riittäisi. Minulla on vielä kehäkukan siemenet keräämättä, kaipa sen voi tehdä vähän myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi syksyä on vielä jäljellä, minulla on vielä osa perunoistakin maassa :)

      Poista
  11. Mikä väri kyssäkaalissa! Upea!
    Antamaasi raasteohjetta on kokeiltava.
    Mä en ole kerännyt minkään kukan siemeniä talteen vaan antanut niitten kylväytyä itekseen. Kehäkukat lisääntyivät niin holtittomasti jossain kohtaa,että siemen mykeröitä olen nyhtänyt pois.
    Mahtava alkusyksy, kun vielä on niin paljon kukkivaa.
    Mm. syysleimut, tuoksuherneet ja reunuspäivänkakkara alkaa vasta nyt kukoistaa ja heinäkuussa kylvetyt unikot kasvattavat kovasti varsiaan, kukkiahan ne ei enää ehdi. Tai tiedä häntä, eilen näin metsässä metsämansikan kukkia.
    Aurinkoista viikonloppua, onko Neron reviiri jo turvassa ?
    Meillä on Hienolla Neidillä eka juoksu menossa. Voi sitä kujertelemisen ja kiehnaamisen määrää. Papu juoksee Missyä karkuun ja Mini joko astuu Missyä tai kulkee nenä hienon Neidin peräpäässä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset kyssäkaalit ovat kauniita, en muista nyt lajiketta, enkä pääse täältä kissan alta asiaa tarkistamaan. Teillä on varsinaiset kiimaviikot menossa :) Neron reviirillä on taas rauhallisempaa, päätellen letkeästä ja rennosta kissasta, joka malttaa viettää öitä piian kyljessä, eikä enää tarvitse partioida vuorokauden ympäri. Taisi saada vierailija huutia.

      Poista
  12. Onpa kauniin värinen kyssäkaali. Sitähän kannattaa sitten kokeilla, jos on helppo kasvattaa Hieno kehäkukkasiemensaalis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyssäkaalin, kuten kaikki muutkin kaalit esikasvatin sisällä, mutta loppu oli helppoa. Tosin tätä, kuten kaikkia ristikukkaisia vaanivat monet tuholaiset, joten verkon alla kasvatin nämäkin.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos. Aurinkoiset päivät houkuttelivat kamerankin kanssa pihalle :)

      Poista
  14. Hyvät sadot sinulla. Minä olen jopa laittanut naapurilta saatuja omenoita viipaleina ja lohkoina pakkaseen talven omenapaistoksen ja omenapiirakan varalle. Tosin moni muu sadonkorjuu ja säilöminen onkin sitten hyvin vähäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sain ystävältä omenoita ja ajattelin kuivata niitä viipaleina. Ruokatalous ei nykyisin ole säilömisestä kiinni, mutta jos on aikaa ja intoa niin onhan oma talvivarasto mukava lisä.

      Poista
  15. Kyssis on minun lempparini ja jostain syystä sen kasvatus ei tänä vuonna täällä onnistunut.Kaalin varsi vain ihan vähän osoitti paisumisen merkkejä ja yhtään en osaa arvata mikä oli syy.
    Olen monena syksynä kuivannut omenensiivuja ja ne maistuvat talvella tosi herkullisilta samoin kuivaan myös lehtikaalia.
    Vielä on aikomus keittää yksi erä omen-aroniamehua.
    Nämä minun säilömiseni ovat melko vähäisiä ja ihaillen katson säilykkeittesi rivistöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyssäkaali on herkkua, mutta myös aika hidaskasvuinen. Myös ystäväni valitti, ettei kyssiä alkanut muodostua, en osaa sanoa mistä moinen johtuu. Olisiko lajikekysymys? Minä en tehnyt tänä kesänä lainkaan mehuja, mutta onneksi on muuta tallessa:)

      Poista
  16. Voi mikä kyssäkaali! Minulla ne eivät ottaneet onnistuakseen, saldona yksi keskenkasvuinen, mutta sekin syödään. Olen ahkerasti kerännyt siemeniä ja askartelin itse pussukoita. Minäkin jännitän ananaskirsikan kypsymistä, nekin ovat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli kymmenkunta kyssäkaalin tainta ja kaikki kasvoivat hyvin, pienimmät ovat kyllä edelleen kasvamassa. Viime yö oli hyvin kylmä ja mietin pitääkö ananaskirsikka tuoda sisään kuistilta. Halla ei kuitenkaan vielä ieraillut näillä kulmilla.

      Poista
  17. Upeita satokuvia ja syksyn värejä.

    VastaaPoista
  18. Hieno siementarjotin viimeisessä kuvassa, herkullinen buffet linnuille :)

    VastaaPoista
  19. Sinä olet ahkeroinut! Minäkin löydin viimein suppiksia, oi sitä riemua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tiedän tunteen. Kun löytää ensimmäisen, on pian laari täynnä :)

      Poista
  20. Nyt on hamstereiden kulta-aikaa! Ihanaa satoa olet kerännyt, kevään ja kesän ahkerointi palkitaan talvella lumen tuiskutessa ja pakkasen paukkuessa, kun voi kaapista ottaa ja herkutella oman maan ja metsän satoa!

    Ihania nuo siemenpussukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella vaiva palkitaan ja onhan omalla ruualla taloudellistakin merkitystä näinä epävakaina aikoina. Siemenpussien toisella puolella on vielä kirjoitustilaa, esimerkiksi kylvöohjeille.

      Poista

Kiitos kommentista