10.10.2017

Eeva antoi ja Aatami söi

Omenasta on moneksi, eikä se ole kielletty hedelmä, vaan erittäin suositeltava. Joskus satoa tulee liikaakin eikä kaikkea saa uppoamaan hilloiksi, mehuiksi ja piirakoiksi.


Vinkkejä omenoiden monenlaiseen hyödyntämiseen löytyy Kirsti Eskelisen Omenakirjasta. Valmistaisiko vaikka Punaista omenaketsuppia ystäville joululahjaksi tai miltä kuulostaa sieniomenamuffinit?
Suurin osa kirjasta esittelee uusia, herkullisia reseptejä suolaisiin ja makeisiin omenaherkkuihin.
Niille, jotka suunnittelevat omaa omenatarhaa tai haluvat laajentaa entistä on kirjassa kattavasti tietoa myös omenalajikkeista ja omenan kasvatuksesta.
Minä pidän omenoista, mutta mielikuvitukseni on tähän asti riittänyt piirakan ja hillon valmistukseen, mutta nyt valaistuin tämän jalon hedelmän monipuolisemmasta käytöstä. Pikajälkiruuan saa esimerkiksi vaahtokarkkiomenoista:
Huuhdo omenat, halkaise ja poista siemenkodat. Nosta puolikkaat mikronkestävään astiaan ja jätä väleihin pieni rako. Kuumenna mikrossa täydellä teholla noin 30 sekuntia, kunnes karkki on sulaa ja omena puolipehmeää.
Jo kirjan kauniit kuvat saavat veden kielelle.  Suosittelen.
Omenakirja Kasvata, tunnelmoi, herkuttele
Kirsti Eskelinen
Gummerus 2017

28 kommenttia:

  1. Aah mitä omppukuvia ja koska höh olen ompuille allerginen, mutta niitä voin syödä uunissa käytettynä ja lämmitettyinä muutenkin, niin tuo alin resepti alkoi kiinnostamaan, sillä se on sopivan helppo meikäläiselle.

    Herkullisen omenaisia hetkiä Cheri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän moni ystävänikin on allerginen omenalle, mutta uunissa kypsennettynä hedelmä kesyyntyy. Ilahduin kovasti kirjan kekseliäitä resepteistä.

      Poista
  2. Onpas kauniita omppukuvia. Varmasti hyvä kirja ompuista pitäville - minä en valitettavasti kuulu siihen porukkaan. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Omena on herkkuhedelmä ja hyvin kuvauksellinenkin.

    VastaaPoista
  4. Omenat ovat niin hyviä. Meillä niitä syödään paljon sinällään, mutta en minäkään ole keksinyt kuin mehua, hilloa ja piirakkaa niistä valmistaa.
    Tuota kirjaa on kehuttu toisaallakin, ja olisi varmasti hyödyllinen tässäkin huushollissa. Ideoita kaivataan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omena on parhaimmillaan ihan sinällään, mutta usein koko satoa ei pysty syömään hedelmän muodossa. Kirjassa on paljon tietoa puun leikkaamisesta lähtien, mutta minä ihastuin eniten resepteihin. Kasvispatoihin olen joskus pilkkonut omenoita ja salaatteihin, mutta muuten niiden käyttö ruuanlaitossa on ollut kovin yksipuolista. On kiva kokeilla uusia juttuja.

      Poista
  5. Meillä talviomput jätetään kaikki suuren puutarhamme eläimille. Keltakaneleista olen toisina vuosina tehnyt paljonkin sosetta ja myös leiponut piirakoita ja loput vienyt tallille. Tänä vuoona omenoita tuli paljon, mutta ne ovat pieniä. Päätimme jättää kaikki jäniksille ja metsäkauriille. Mustarastaita oikein elätämme omenoilla: Kun omat loppuvat viemme puolaisia halkaistuna kuusiaidan viereen, jossa nämä arat maastasyöjät asuvat. Ne viedään kylmänä aikana aamuisin, sillä mustarastaan nokka ei kestä jäistä hedlemää. Sain myös yhdeltä biologilta vinkin viedä omenin kera aamuisin siivuja talipötköstä, jota on helppo säilyttää jääkaapissa. Nyt on menossa siilien lihottaminen, että ne selviävät hengissä horroksestaan. Liityin siiliyhdistykseenkin:) Kyllä ovat kotilot vähentyneet kun saimme siilit palaamaan puutarhaamme.

    Mukavaa syyskuun jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Leena, miten ihanasti huolehdit ympäristösi eläimistä. Meillä ei ikävä kyllä ole siilejä ollenkaan. Niiden ruokkimista voi suositella kaikille kotilo-ongelmasta kärsiville. Naapurista olen hakenut ylimääräisiä omenapudokkaita ja vienyt kauriille metsään, laitoin niille myös uuden nuolukiven. Talvella vien metsikköön viljaa. Hyviä vinkkejä mustarastaiden ruokintaan, olen talvella antanut niille rusinoita. Pienemmistään pitää huolehtia, talvi voi olla ankara eläinystävillemme ja hyväkuntoisina ne selviävät siitä paremmin.

      Poista
  6. Omenat ovat niin hyviä, niiden kypsymistä odotetaan koko perheen kesken. Tänä vuonna oma omppupuu piti välivuoden, mutta onneksi vanhempieni puusta riittää satoa. Joka kerta tulenkin sieltä omenakassi kädessä kotiin.
    Kirjaa on monesti kehuttu, ehkäpä voisin kuiskata tontulle toiveen jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppupuut eivät jaksa joka vuosi kantaa satoa. Omenakirja on ilmestynyt selkeästi tarpeeseen, siihen on saatu mahtumaan runsaasti tietoa ja vinkkejä hedelmien hyödyntämisestä.

      Poista
  7. Tuota kirjaa on kovasti kehuttu. Pitääkin seuraavalla kirjastoreissulla perehtyä siihen kunnolla!
    Mukavaa viikonjatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa! Kirja on kehunsa ansainnut.

      Poista
  8. Ohhoh, onpa todella pikajälkkäri! :-D Kirja näyttää todella kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään yksinkertaisista ja nopeista ruokaohjeista :) Tosin en omista mikroa, mutta onhan muitakin keinoja. Kaunis ja hyödyllinen teos.

      Poista
  9. Samaisen kirjan sain ihanalta blogiystävältä. Tuli kyllä oikeaan osoitteeseen, sillä omena on suurta herkkuani kaikissa olomuodoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole mielenkiintoisia valmistusvinkkejä herkkuhedelmästä, sopii erinomaisesti omenan ystävälle.

      Poista
  10. Omena on suurta herkkua täälläkin- taidanpa hankkia kirjan myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä löytyy herkkuvinkkejä moneksi vuodeksi :)

      Poista
  11. Tämä minun pitikin varata kirjastosta, uudet omenaohjeet on aina tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina kiva saada uusia vinkkejä oman sadon hyödyntämiseen. Myös omenalajikkeet käydään kirjassa kattavasti läpi, siitä on paljon apua omenatarhan suunnittelussa.

      Poista
  12. Omenoista tykätään mekin..kirja pitää lukea.:)

    VastaaPoista
  13. Tällainen kirja tulee varmasti tarpeeseen: keskimäärin omenapuiden omistajat kärsivät ylitarjonnasta ja perinteisten reseptien riittämättömyydestä kuluttaa koko sato. On siis varsin hyvä idea kehitellä omenasta uusia reseptejä.

    Jo kannessa on kaunis kuva, joten jos sisälläkin on, kirjahan kuulostaa kaikkiaan täydelliseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti täydellisin omenakirja mitä meillä on saatavilla. Minulle aukeni aivan uusi näkökulma omenan hyödyntämiseen.

      Poista
  14. No arvaapa alkoiko nyt tekemään mieli omenaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista