18.2.2018

Uteliaita naapureita

Olen karsinut vesakkoa pellon reunoilta ja rannasta. Puuhani kiinnostaa kovasti naapureita. Joskus työtä lopetellessani olen huomannut lähellä seisovan metsäkaurislauman tarkkailevan toimiani uteliaina. Kiva tarjota niille jotakin viihdettä pakkaspäivien iloksi. Kun lähden, ne käyvät aina tarkastamassa aikaansaannokseni. Yksi syy toimintaan on se, että ne syövät kaatamistani risukoista silmuja ja oksankärkiä.
Pukki kaivoi itselleen makuupaikan lumeen.

Rouvakin kävi ruokalevolle kerppujen viereen.

Vesakkoa riittää.

Nerolla on ollut hyvä viikonloppu. Raketin lailla se ampaisi lauantai-iltana kissanluukusta suoraan saliin myyräpaistin kanssa. Apaja on ollut aitankulmalla, siellä kissa on uskollisesti päivystänyt myyräpolun reunalla. Tyytyväinen metsästäjä sai tietysti asiaankuuluvat kehut.

Valo on lisääntynyt niin paljon, että aurinkokennovalot jaksoivat valaista sauna-iltaa jo monta tuntia.
Nyt on hiihtokelit parhaimmillaan, joten luistavia latuja kaikille!

36 kommenttia:

  1. Hyvä että metsäkauriit tyytyvät vesakkotarjoiluun :). Pysyvätkö poissa puutarhasta ja kasvimaalta? Ihana iltakuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokin kauriita metsän reunaan, kauraa ja porkkanoia, sekä kuivaa heinää. Eli ihan vesakolla niiden ei tarvitse elää.

      Poista
  2. Meidän lähipelloilla on nyt niin paljon lunta, että kauriit ovat pysyneet metsäsaarekkeilla. Niille on liian haastavaa kulkea tuolla lumessa ja niitä ei meillä ole nyt näkynytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kauriilla on polut lumessa. Eikä lunta kovin paksulti olekaan.

      Poista
  3. Toivottavasti pysyvät poissa sun tontilta! Onhan ne kauniita ja olisi kivaa jos niitä näkyisi meidänkin pelloilla. On niitä täälläpäinkin jossakin olemassa.
    Meidän kissat ovat tuoneet vaan hiiriä toistaiseksi, mutta keväämmällä tulee myyriäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauriita ei pidä pois pihalta kuin korkea aita ja sellaista ei ole. Onneksi niiden polut ovat tuolla ruokintapaikan lähellä ja kesäksi ne yleensä lähtevät muualle. Meillä on ollut pulaa niin myyristä kuin hiiristäkin, viimein nappasi.

      Poista
  4. Hienoa Nero, seuraavaksi voi siirtyä tuohon suurriistaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin mainiota jos Nero saisi peloiteltua kauriit pois pihasta, mutta siinä missä valkohäntäpeurat säikkyvät prinssin murinaa, kauriit vähät välittävät kissan läsnäolosta Ne eivät piittaa paljon minustakaan, eli pulassa ollaan puutarha-ajan alettua.

      Poista
  5. Nero tekee hyvää työtä! Sorkkajaloista se ei taida välittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on ahkera poika. Sorkkajalat eivät Neroa hetkauta, liian suuria saalistuskohteeksi.

      Poista
  6. Tylsäksihän se kävisi peurojen elämä, jos ei saisi välillä olla tarkastajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tarjota viihdettä kauriille, otollinen yleisö.

      Poista
  7. Suloisen näköisiä eläimiä ja minä kun en eläissäni ole nähnyt yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävi ystävä täällä syömässä ja oli innoissaan kun jälkiruuaksi sai nauttia kauriista ikkunan edessä.

      Poista
  8. Viikonloppuna on ollut huippuhienoa säätä. Tosin meidän myyränmetsästäjät ovat viihtyneet vielä enemmän sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on ollut mitä parhain ja sääkartalla näkyi pelkkää aurinkoa koko viikon, toivottavasti ennuste toteutuu. Olen iloinen Neron puolesta, että pääsi tosi toimiin ja ulkona kykkiminen palkittiin.

      Poista
  9. Yllättävän rohkeita kauriit ja peurat nykyisin ovat. Ystäväni pihassa ne seisovat ruokailemassa koko perheen voimin, vaikka koira haukkuu muutaman metrin päässä. Lähtevät vasta sitten, jos koira päästetään irti.
    Nero ei siis irtisanomisesta hätkähtänyt, vaan päätti jatkaa työtään kotirintamalla. Se viihtyy etätyössään.
    Minulla on pergolassa ja sisäänkäynnin terassilla valosarjat, joiden ajastinta täytyy vähän väliä käydä säätämässä. Pian valoja on turha edes pitää päällä, kun valoisa aika pidentyy kaiken aikaa. Mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauriit ovat tosi rohkeita, tuskin väistävät minua. Ehkä ovat ymmärtäneet, että olen vaaraton ja lisäksi ruuan lähde. Nero hoitaa pehtoorin virkaa, eikä haikaile entiseen työhönsä. Lisääntyvä valo on suuri lahja, ilahduttaa joka päivä.

      Poista
  10. Eipä ole meillä kauriita tai peuroja näkynyt! Vaan kun löydettiin jäljet pihalta, niin kai ne joskus sitten käyvät kumminkin, hyvin salaa yöllä! Nero suuri metsästäjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon kauriit liikkuvat illan ja aamun hämärässä, mutta täällä ne hengailevat vuorokauden ympäri. Peuroja meillä ei ole näkynyt lainkaan. Nero on periksiantamaton saalistaja.

      Poista
  11. Ihania kuvia olet saanut.
    Onnittelut Nerolle saaliista, odotus palkittiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero oli ihan liikuttavan tyytyväinen ja ylpeä saaliistaan. Kyllä se on taitava.

      Poista
  12. Hienot kuvat kauniista eläimistä! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  13. Sinulla on uteliaita katselijoita. Toivottavasti pysyvät sitten pois ruokailu apajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauriit taitavat odottaa puutarha-aikaa yhtä kiihkeästi kuin minäkin.

      Poista
  14. Nuo kauriit ja peurat ovat minulle vielä aivan outoja tuttavuuksia, eipä ole näillä kulmilla näkynyt - pitäisi varmaan olla ihan tyytyväinen:) Hiihtokkelit ovat kyllä nyt parhaimmillaan etelämmässäkin Suomessa, nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhuri voi olla tyytyväinen kauriiden puutteesta, ne eivät sovi viljeltyjen kasvien joukkoon. Olin tänään hiihtämässä ja kyllä teki hyvää mielelle ja keholle. Talven riemuja.

      Poista
  15. Törmäsin tänään maatalous-metsätieteellisen graduun, jonka mukaan vesakon torjunta kannattaa tehdä alakuulla: "Tutkimuksen tulosten mukaan yläkuun rauduskoivujen vesojen keskimääräiset kappalemäärät olivat 39 % suurempia kuin alakuissa ja yleisesti vesoittuminen oli vähäisintä alakuissa. Tut-kimustulokset vahvistavat käsitystä vanhan kansan perimätietoa kuun vaiheiden merkityksestä puiden vesomiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän vanha kansa sanoi: Yläkuu kasvattaa, alakuu hävittää. Olen huomannut tuon asian paikkansapitävyyden vesakon torjunnassa varsinkin kun olen tehnyt hommaa syksyllä. Alakuulla tehty hävitys on tehokkaampaa.

      Poista
  16. Aivan huikeita kuvia olet saanut otettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokkarikameralla kävin nappaamassa pari kuvaa kun näin kauriiden käyvän makuulle. Nyt kireiden pakkasten aikaan ne ovat kovilla ja ruokaa pitää viedä enemmän. Ne osaavat jo odottaa ruuantuojaa.

      Poista
  17. MUkavia vieraita sinulla siellä;miten ihmeessä nuo pärjäävät pakkasessa. Onneksi tuot niille ruokaa että pärjäävät pakkasilla:)
    Ihana Nero:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäkauriille kovat pakkaset ja lumikerros ovat hankalia. Niiden on vaikeata löytää ravintoa ja siksi niitä ruokitaan monin paikoin. Hyvin kelpaavat rehukaura, riistaherkku ja heinä.

      Poista
  18. Ihanat kuvat kauriista ja Nerosta, kauriit olisivat hyvin toivottuja täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat kohteet ovat hyvin kuvauksellisia. Puutarhakauden alettua en enää haluaisi nähdä kauriita, ehkä ne tapansa mukaan muuttavat kesäksi kauemmaksi kasvattamaan perheitään.

      Poista

Kiitos kommentista