Viimeisenä aamuna kun olin purkamassa leiriäni sain vieraita, karitsat tutkivat makuualustaani: olisipa tuossa soma köllötellä. Yleensä ne ovat arkoja, mutta nyt ne kai ehtivät tottua läsnäolooni ja arvelivat, että olen vaaraton.
Viime vuonna löysin rannalle ajautuneeseen meriverkkoon takertuneen karitsan. Onneksi repussa oli puukko ja onnistuin leikkaamaan vastaanhangoittelevan pienokaisen vapaaksi.
Poro on kohdannut matkansa pään. Sen ruho on kuitenkin ravinnut monia eläviä olentoja. Tällä matkalla olen kohdannut huomattavan paljon kuolleita poroja.
Ehkä talvi on ollut liian ankara.
Kun tunturijärvillä osuu tiirayhdyskuntaan on kuin siiryisi Hitchcockin elokuvaan.Tiirat hyökkäävät parvena häiritsijän kimppuun huutaen ja säksättäen.
Parasta katsoa mihin astuu, ettei tallaa maassa tai kivenkolossa olevia munia.
Varvikon kätköissä voi olla myös avuttomia poikasia, joiden ainoa turva on suojaväri ja liikkumattomuus.
Kaikenlaisia mereneläviä tapaa rannoilla. Rapu näyttää tähyävän merelle, mutta tämä on pelkkä eloton kuori.
Nomadigeenini on saanut tyydytystä ja on aika lähteä kotia kohti. Näkemiin Jäämeri!
Sisälläni myllertää, itkettää. Kaipaus on valtava. Jäämeren rannoille, nimittäin! Olemme keirrelleet Norjaa ristin rastiin, enimmäkseen pohjoisosassa, mutta emme viime vuosina. Nyt kun näin kuvasi, iski valtava ikävä...
VastaaPoistaHyvä kun saan nauttia kuvistasi!
Kram!
-Pia-
Pia, tiedän tuon tunteen. Minulla oli muutamia vuosia kun en päässyt käymään Jäämerellä ja silloin pelkkä lokin kirkaisu toi mieleen valtavan ikävän. Mutta Jäämeri on siellä ja odottaa!
VastaaPoista