Ajatonta aikaa

Moni tulee huomauttaneeksi, että kellotauluistani puuttuu viisarit. Ajatus sisältää kysymyksen; miksi ihmeessä pitää kellotauluja seinällä, nehän ovat hyödyttömiä jos ne eivät osoita aikaa. Jos niissä olisi edes viisarit ne tuntuisivat tarpeellisimmilta, niissä olisi kuitenkin ajan mittaamisen optio. Tai ehkä kellojen naamat vain näyttävät oudoilta ilman osoittimia. Kuten useimmat muutkin, olen orjuuttanut itseni kellolle, mutta kapinoin ja pyristelen pois aikataulutetusta olotilasta.
Työni vaatii ideointia ja ideointi vaatii häiriötöntä aikaa. Kapinani on johtanut siihen, että erakoidun. Vaalin rauhaani ja oikeuttani työskennellä keskeytyksettä, mutta silti kellot vaanivat minua. Haluan tietää paljonko kello on, jotta se kertoisi minulle mitä milläkin hetkellä kuuluu tehdä.
Kun vaelsin tunturissa huomasin kauhukseni katsovani kelloa, tietääkseni onko aika syödä, levätä, tai muuten vain havaitakseni kuinka paljon aikaa on kulunut.  Pähkähullua orjan käyttäytymistä. Ikään kuin kellonaika sitoisi minut elämään ja ilman tietoa oikeasta ajankohdasta joutuisin tuuliajolle. Kun irrottauduin ajan mittaamisesta sain vapauden kuunnella itseäni ja tehdä mitä haluan, milloin haluan. Suosittelen kaikille irtiottoa ajasta, kellopaastoa, jos se vain joskus on mahdollista.

Tervetuloa lukijaksi Riitta Sinikka, Romulyyli :)