Minun kokoelmaani kuuluu myös paljon vieraita luita, kuten ketun kalloja.
Olen kerännyt kalloja tuntureilta ja rantakankailta enimmäkseen Jäämeren rannoilta, missä olen vaellellut kymmeninä kesinä. Luut säilyvät kuivassa maastossa hyvin, meillä metsien maaperä on niin hapanta ja kosteaa, että luut maatuvat nopeammin.
Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Thilda!
Kaikille mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!
OO, ompas erikoinen keräilykohde! :) Mutta kieltämättä kallot ovat todella kauniita. Kerran pääsin maalaamaan yhtä isoa eläimen kalloa (olisiko ollut hevonen, en muista) ja lopputuloksista tuli aika jännittäviä :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos! Kallojen ja luiden muodot ovat kiehtovia. Niiden tutkiminen maalaamalla, piirtämällä tai vaikkapa kameralla on mielenkiintoista puuhaa.
PoistaHuuuuu, ompas jännittäviä.
VastaaPoistaVarmaan itsekin keräisin jos löytäisin joskus, ei täällä etelässä koskaan löydä.
Vaikka liikun paljon metsissä niin harvemmin täällä etelässä osuu eteen vaalenneita luita. Kuolleita eläimiä on runsaasti autoteillä, mutta luonnon puhtaanapitolaitos korjaa ne nopeasti talteen.
PoistaEi yhtään hullumpi harrastus. Kallot ja luurangot ovat ihan hienon näköisiä.
VastaaPoistaMiniä myös kerää luupäitä :))
Kauneimpia ja kiehtovimpia luonnon muotoja.
PoistaOmpa jännä keräily kohde:)
VastaaPoistaKaikenlaisista asioista voi kiinnostua :)
PoistaHarvoinpa noihin täällä "etelässä" törmää....joskus pentuna löysin pari luurankoa, taisivat olla jonkun myyrän tms. mutta äiti ei antanut tuoda niitä kotiin :(
VastaaPoistaSinne na aarteet jäi rantaveteen lillumaan.
Lapset suhtautuvat luulöytöihin terveellä mielenkiinnolla. Aikuisille ne ovat värittyneet kuolemalla, taudeilla ja muilla torjuttavilla asioilla. Minullakin on lapsuudesta muistoja noista kielloista vaikka isäni metsästi, joten meillä oltiin totuttu kuolleisiin eläimiin.
PoistaLuonnonkauniita teoksia!
VastaaPoistaKauniita ja tarkoituksemukaisia.
PoistaTuolla on ollut sydämen muotoinen nenä!
VastaaPoista:D niinpä onkin, missä vain on sydän, Mamma kyllä hoksaa sen.
PoistaHyvää viikonloppua teille sinne Nerolaan!
VastaaPoistaKiitos! Nerolassa paistaa aurinko ja Prinssi lekottelee puutarhatuolissaan.
PoistaUpea. Mielenkiintoinen. Kaunis. Ruma. Kiehtova. Vangitseva.
VastaaPoistaSellaisia ne ovat. Kuvissa tosin rumempia kuin luonnossa.
PoistaViikonloppuja :)
VastaaPoistaKiitos ja kiitos samoin!
PoistaHienohan tuo on, mutta en minä silti sitä ihan yöpöydälleni haluais, hihi :)
VastaaPoistaMistä arvasit, että se on yöpöydällä? Vitsi, vitsi, pari kalloa on salin asetelmissa, useimmat omassa hyllykössään.
PoistaKomea on, mutta silti on jotenkin kammottava. Asiahan on toki mitä luonnollisin, kuten sanoit minullakin on yksi, mutta syvässä on mulla luurangon yhdistäminen kuolemaan. Mutta ihana keräilykohde, aivan jotain muuta kuin meikäläiset vanhat sinivalkoiset Arabian kahvikupit ! :D
VastaaPoistaMoni valitsisi sinivalkoiset kahvikupit :) Olen tahallani kuvannut nämä vähän kammottavina, mustine taustoineen, oikeasti ovat aika hempeän näköisiä. Kuoleman ja luiden yhdistäminen on ihan luonnollista, luut tulevat esille kuoleman jälkeen ja ovat kuolleita, niistäkin on päätynyt elämä.
PoistaLuurangolla voi olla sydän nenässä!
VastaaPoistaKetuilla on sydännenu.
PoistaJopa on luiseva juttu. Minäkin yritän vakuuttaa itselleni katsoessani peiliin, että on siellä jossakin luita : )
VastaaPoistaIlman luita olisit pahassa pulassa :) Tämä menee aina vain luisevammaksi.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaUusiks;
VastaaPoistaHurrjan vaikuttava !!!
Kiitos, kiltti Cheri <3
No ni pakko jatkaa...
VastaaPoistateologi Jaakko Heinilä joskus kirjoitti että jokaisen työpöydällä olisi hyvä olla pääkallo. Lähentäisi suhdetta omaan kuolemaan ja olisi muistustus katoavaisuudesta.
Ymmärsin luettuani sen miksi puoliskoni intohimo kalloihin oli ja on edelleen niin erilaista kuin kellään muulla tuntemallani sairastuttuaan silloin vielä harvinaiseen reumasairauteen. Kallojen keräily oli hänelle terapiaa ( ei meiltä ihmisen oikeata kalloa kuitenkaan löydy :)Kallot on hienoja.
Tämähän on ihan sinulle räätälöity :)
PoistaKatoavaisuuden ja kuoleman mietiskely tuo laatua elämään. Jos oivaltaa elämän pysymättömyyden on todennäköisempää, että käyttää aikansa viisaasti, hyödyllisellä ja merkityksellisellä tavalla. Olen esitellyt ihmisen kallon blogissani pohtiessani kuoleman kysymyksiä täällä: http://autuasolo.blogspot.fi/2011/10/memento-mori.html
Sydännenä selvästikin.
VastaaPoistaHempeää, eikö :)
PoistaLuupää näyttää mielenkiintoiselta ja tietysti vähän jännittävältä. Metsäretkillä ei ole tullut vastaan yhtäkään luulöytöä, vielä.
VastaaPoistaMukavaa ja lämpöistä viikoloppua teille myös!
Kiitos, nyt tankataan aurinkoa talven varalle. Joskus olen metsäretkillä löytänyt ketun kallon. Kerran löytyi kokonainen peuran luuranko melkein kotipihasta: http://autuasolo.blogspot.fi/2012/04/pelon-ilmapiiri.html
PoistaTiedän <3 Kiitos, olen liikuttunut.
VastaaPoistaMun on varattava kunnolla aikaa selataksesi blogisi alusta ja se on tehtävä ison näytön ääressä .
Laitoin uuden tunnisteen, luut. Kunhan edin niin laitan kaikki postaukset, joissa näkyy luukokoelmaa sinne. Ei tarvitse ainakaan niiden takia koko blogia selata. Tunnusteet löytyvät sivupalkin alareunasta.
PoistaHarvempi sitä vaan kalloja ja luita keräilee matkamuistoiksi :)
VastaaPoistaNää on mielenkiintoisia. Taitaa olla vanhemmasta yksilöstä kyse kun on noin kuluneet hammaspinnatkin vai katkenneetko?
Alakulmurit taitavat olla katkenneet. En tiedä milloin, ketun elinaikana, tunturissa vai minun hoteissani. Kallo on kyllä aika iso, joten taitaa olla vanhempi kettu kyseessä.
Poista:D Siis oikeesti? Mutta wAu, tuo kuva taustoineen ja tunnelmineen on kyllä vertaansa vailla oleva otos, aivan mahtava!
VastaaPoista-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-
Oikeesti :) Kiitos,yritinkin saada kallokuviin tiettyä tunnelmaa.
PoistaKaunis on...
VastaaPoistaLuut ja kallot edustavat salaperäistä kauneutta.
Poista