Elämässä pitää olla leikkiä.
Olipa kerran Afrikassa laihanlainen,
keimaileva kirahvi nuorukainen.
Aina suuresti huolissansa,
pitkän pitkästä kaulastansa.
Tuumaili öisin, päivin ja illoin
millä hän kaulansa koristais ja milloin.
Viimein päätti hän lainan nostaa,
kirjavan kauluksen ja kaulaliinan ostaa.
Siitä sitten ilo syntyi koko Afrikassa
hassumpaa ei ole vielä nähty maailmassa.
viisi sataa
kirahvi vain mielissänsä huuliansa nuoli.
Arvid Lydeckenin runo, jonka viimeisen säkeistön nykyisin poliittisesti epäkorrekti ilmaus on sensuroitu ja korvattu runomittaan huonosti sopivalla sanalla.
Nykyisin lapsilla on hurjat määrät leluja ja kaikkiin ei varmasti synny minkäänlaista kiintymyssuhdetta. Itse muistan kaikki leluni vaikka suurin osa ei olekaan enää tallessa. Ne, jotka ovat jäljellä kantavat valtavaa määrää muistoja.
Hylätyn vanhan lelun näkeminen jostain syystä koskettaa minua ja jos sellaisia tulee vastaan niin katson velvollisuudekseni tarjota sille kodin. Ei tarvitse olla ehjä tai arvokas.
Nämä koirakaverukset löytyivät kerran roskalavan päältä. Mäyräkoiralla on ollut ehkä polio, sillä jalat ovat kovin heikot, mutta Bonzo tukee.
Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Laila!
Kaikille mukavaa viikkoa, pysytellään lämpiminä ja nautitaan talvesta.
Kirahvit ovat ihania ♥
VastaaPoistaOn ne, erikoisia pitkäkauloja.
PoistaIhastuttavia kirahveja sekä upeita leluja!
VastaaPoistaLapsena pohdin kovasti kirahvin olemusta, on tainnut asia painamaan mieltä :)
PoistaIhanat kirahvit,ja haukat koirat:)
VastaaPoistaEläinten vastaanottokoti :)
PoistaIhania leluja.
VastaaPoistaKirahvit on kivoja ja koirat.
Joskus jollekin rakkaita ♥
Se kai siinä koskettaa, että joskus niin rakas menettää merkityksensä. Vaikka olen kyllä sitä mieltä, ettei tavaraan pidä kiintyä liikaa.
PoistaKaunis ajatus antaa koti hylätyille leluille.
VastaaPoistaTäällä taitaa olla kaikkien hylättyjen vastaanottokoti :)
PoistaVanhoissa leluissa on luonnetta. Lapsen leikki on aikoinaan herättänyt lelun eloon, sitä on rakastettu ja se elää ehkä vieläkin leikkijän muistoissa. Minulla on tallella mummolta saatu nukke Mirja, joka on ihan puhki leikitty (lääkärileikeissä) ja melkein hiukseton, mutta silti yksi arvokkaimmista esineistäni :)
VastaaPoistaVarsinkin vanhat nukkeni muistan hyvin. Nehän olivat melkein eläviä olentoja. Yksi on vielä tallella. Erityisesti muistan hienon nukkeni, Tarjan, jolla oli vaaleansininen pitsimekko ja aidot hiukset. Se katosi mystisesti ja löytyi syksyllä kun talon kulmalla olevat sadevesiastiat tyhjennettiin. Kaverini oli kateuksissaan hukuttanut Tarjan.
PoistaIhan puistattava kohtalo Tarjalla...
PoistaMurha!
PoistaYmmärrän hyvin sinua. Ei noita vanhoja leluja voi kodittomiksi jättää. Minua harmittaa vieläkin kun lapsuudenkodin kellaria siivottiin ja muovinen perässä vedettävä lehmäni Ammu-Emilia joutui lavalle ja kaatopaikalle:(
VastaaPoistaTärkeisiin leluihin on sitoutunut paljon tunnetta. Vaikka ne saattavatkin jossain vaiheessa tuntua arvottomilta, niin myöhemmin ne voivat olla tärkeitä muistopankkeja.
PoistaCherin "Lelurescue" :D
VastaaPoistaMikäs sen somempaa!
Joillekin on myös etsitty uusi koti ja uusi leikkijä.
PoistaSinulla on kyllä hieno lelukokoelma! :)
VastaaPoistaTäällä ei leikit lopu :)
PoistaSe on niin totta, että omat lelut muistaa - ainakin monet niistä, koska niitä ei todellakaan ollut pilvinpimein. Harmittavan vähän vaan on säilynyt, onneksi sentään jotain.
VastaaPoistaHaluaisin vielä joskus jostain löytää puisen koveran, pyöreän "ruletin", jossa puisella pienellä hyrrällä laitettiin pieni kuula liikkeelle ja se aikansa pyörittyään löysi tiensä punaiseen tai vihreään koloon joita oli pelin ulkolaidalla tasaisin välimatkoin. En tiedä, oliko lelu/peli pappani tekemä vai mistä kotoisin, mutta ikuisesti mielessä. Enkä ole koskaan toista samanlaista nähnyt :)
En muista tuollaista rulettia koskaan nähneeni. Mutta jos joskus tulee eteen niin muistan sinua. Vaikka ennen oli niin paljon vähemmän tavaraa kodeissa, niin silti leluja ei jostain syystä säästetty. Ehkä ne menivät rikki tai kiertoon muille. Kun ajattelen mitä kaikkea kotitalossamme oli varastoitu, niin vain ne lelut, jotka olin itse tallentanut ovat jäljellä. Ei niitä pakattu laatikoihin vintille kuten niin paljon muuta tarpeetontakin.
PoistaNiin, se on aika jännä juttu, minne lelut ovat kadonneet. Materiaalit olivat kuitenkin kestäviä. Kaksi isoa omaa nukkeani oli tallessa vielä kun olin teini-ikäinen, sitten ne hävisivät... Isä oli siivonnut kellarin ja heittänyt ne turhina roskiin. Näin kai se käy.
PoistaNiin se on täälläkin, että ne mitä on itse säästänyt, ovat tallella. Tosin itsekin hävitin joitakin tavaroita vielä parikymppisenä. Murrrrr...
Leluja ei ehkä arvostettu. Ennen vanhat (käytetyt) tavarat olivat aliarvostettuja, muistan vielä nekin ajat kun kirpparilla käynti oli vähän häpeällistä monien mielestä. Ei tosin minun :) Onhan minulla tallessa vielä äitinikin nukke, mutta hän oli saanut sen melkein aikuisena ja arvosti kovasti nukkeaan, jolla oli hänen kotiseutunsa kansallispuku yllä.
PoistaVoi että! :) <3
VastaaPoistaLeikitäänkö?
PoistaOi, olet nähnytkirahvin luonnossa. Se oli varmasti elämys. Jotenkin mystinen ja kaikessa epäsuhtaisuudessan kaunis eläin.
VastaaPoistaMinuakin koskettaa säälittävät, hylätyt lelut. Löysin vasta vauvan ojasta. Pahasti ryvettyneen ja kauan uineen. Nyt se on pesty ja vaatetettu. ; )
VastaaPoistaNuo koira-parat on ylettömän liikuttavia. ; )
Ihana tarina, pesty ja vaatetettu. Eihän noita koirakaveruksia voinut jättää kaatopaikkakuormaan :)
PoistaIhana postaus ! Kunnianosoitus vanhoille leluille !
VastaaPoistaSinullakin olen nähnyt ihania vanhoja leluja :)
PoistaRakkaat lelut jäävät mieleen. Kirahvit ovat jotenkin niin ylevän näköisiä - johtuisiko pilviin kurkottavasta päästä.
VastaaPoistaKyllä tuollainen kaula herättää kunnioitusta. Pitkät jalat ja pitkä kaula, se katsoo kaikkea alaspäin :)
PoistaMinä en raaski heittää omia vanhoja leluja pois, vaikka miehen mielestä ne vaan kerää pölyä hyllyllä;)
VastaaPoistaYmmärrän sinua. Kyllä sitä paljon turhempaakin säilytetään kuin muistorikkaita leluja.
Poista