Neroakin nerompi

Nero on toipunut hyvin, maanantaina kävimme lääkärissä ja vaikka visiitti kävi kovasti kummankin voimille, ei veren valuttaminen ollut turhaa. Neron verenkuva oli normaali, eli tulehdus on voitettu.
Taas kerran aliarvioin kissan kapasiteetin. Uskomattoman hyvin omien polkujensa kulkija sopeutui valjastelevan sisäkissan elämään. Vapauden puute ulkona aiheutti toki närkästystä, senhän ymmärtää; pusikosta kuuluu kiehtovaa rapinaa, muttei pääse katsomaan mikä siellä liikkuu.

Välillä piti saada hieman yksityisyyttä ja kätkeytyä heinikkoon.
Sairaslomamme harmonisoitui kun keksin miten saan lääkkeet Neron sisään sen huomaamatta. Kissa oppi nopeasti lääkeaikataulun (kahdesti päivässä) ja osasi olla jo etukäteen varuillaan ja varustautua taisteluun, joten pilleri kurkkuun -tekniikaa toimi vain pari päivää.
Nerolla ei ole paljon erikoisherkkuja ja mikään kokeilemistani ei toiminut.
Lopulta sain neronleimauksen ja muistin vastustamattoman jouluherkun, katkaravut. Kaamea pillerinantohetki muuttui odotetuksi herkkuhetkeksi. Kissa kyllä haistoi murskatun lääkkeen pienessä määrässä katkarapuja, mutta päivä toisensa jälkeen himo oli vastustusta suurempi ja minä erittäin huojentunut.

Kissan kanssa kykkiessä näki kaikenlaista. Näin jyrsijän säntäävän pakoon, rusakon aamulenkillä, jäniksenpoikasen maastoutuvan heinikkoon, kuvan valkohäntäpeuran hiipivän ihmetellen meitä kohti ja tömistelevän jalkojaan ja varoittaen vasaansa.

Metsäkaurispukin varoitusäänet kaikuivat pitkään korvissamme.

Metsästä löytyi konnanmarja.

Kissan loivaliikkeisen ulkoilun yhteydessä tuli ryhdyttyä moneen projektiin. Aloin kaivaa vanhaa sähkötolpan tukivaijerin kiinnitystappia maasta, sillä olen pelännyt, että jossain vaiheessa joku osuu siihen autollaan. Pehtoori tarkasteli kuoppaa (löytyisikö sieltä jättimyyrä). Kuinkahan pitkä tuollainen kiinnitystappi mahtaa olla? Kaikkien alojen asiantuntijani kertoi, että pitkä, ja tapin päässä on todennäköisesti vielä betonilaatta.
Aloin pelätä, että jos jatkan kaivuuta, minua tullaan syyttämään ihmissalakuljetuksesta kun kuopasta alkaa virrata kiinalaisia, joten päätin neuvon mukaan mieluummin kitkuttaa tapin poikki rautasahalla.
Lääkekuuri päättyy tänä iltana ja päästin Neron jo vapaasti ulkoilemaan, luotan siihen, että katkarapuhetki kutsuu sen sisälle oikeaan aikaan. Pehtoorilla on paljon tekemistä reviirimerkinnöissä ja paikkojen tarkastamisessa. Minäkin huokaisen kun saan yöllä ikkunat avattua enemmän kuin kaksi senttiä.
Mikä helpotus, että Nero on taas terveen kirjoissa ja ruoka maittaa.

Riemuja ja murheita

Lauantaina suuntasin Raumalle, jo perinteeksi muodostuneelle kesäretkelle Vakka-Taimeen blogiystävien kanssa.
Aiemmilla vierailuilla aika on aina loppunut kesken ennen ruusutarhaan tutustumista ja tarkoitus oli paikata tämä puute.

Saimme nauttia ruusujen tuoksusta aurinkoisessa säässä Vesa Muurisen asiantuntevalla opastuksella.

Ennen ruusutarhaa oli tietysti tehtävä kierros melkein koko kasvitieteellisessä puutarhassa. Oravanpesän Kati ihastelee Kanadanliljoja.
Vakka-Taimessa on aina jotakin uutta ja jännittävää nähtävää ja koettavaa. Pellolle syntynyt uskomaton paratiisi on hurjan inspiroiva erikoisine asukkeineen.

Virvokkeet maistuivat uuvuttavan, mutta antoisan kierroksen jälkeen.

Ihan pikkuisen kertyi kotiinviemisiäkin :)
Vakka-Taimessa voi tehdä hankintoja enemmän kuin jaksaa kantaa, sillä "ostoskärryillä" tuotteet kulkevat kätevästi autolle.

Suvikummun Marja oli organisoinut retken ja lopuksi saimme nauttia Marjan upeasta puutarhasta sekä kauniista ja maistuvista herkuista. Tuhannet kiitokset ihanalle Marjalle, että sait taas meidät yhteen puhumaan puutarhaa ja saamaan vertaistukea.

Minulla oli Nerolle tuliaisina korillinen pusuja ja rapsutuksia blogikavereilta, mutta kissaa ei näkynyt missään. Se ei ole aivan tavatonta, mutta ruokakuppikin oli koskematon ja se herätti huolta. Kun pehtooria ei seuraavanakaan päivänä kuulunut kupille, olin illalla jo huolesta sairas. Huuteluihini ei vastattu (ei niihin koskaan vastata).
Lopulta päätin lähteä etsimään ja pitkän kierroksen jälkeen osuivat kissan silmät taskulampun valokeilaan tallin ylisillä. Nero oli piiloutunut perimmäiseen nurkkaan ja näytti surkealta.
Pelkäsin, että se on saanut myrkkyä.
Kissa oli veltto ja poissaoleva enkä uskaltanut odotella aamuun lääkäriin pääsyä, vaan lähdimme sunnuntaiyönä Vantaalle eläinsairaalan päivystykseen.

Neroa tutkittiin, mutta mitään tuntuvaa vikaa ei löytynyt. Vatsakin ajeltiin paljaaksi ultraa varten, röntgenkuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa ja verikokeet olivat muuten normaalit, paitsi tulehdusarvot selkeästi koholla. Nero sai kipulääkettä, antibioottia ja nesteytystä.
Mukaan saimme antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä. Kotona olimme vasta aamulla kello kuusi.
Seuraavana päivänä soitin Neron omalle lääkärille ja hän arveli, että Nerolla on loisten aiheuttama keuhkotulehdus. Olin vähän aiemmin käynyt lääkärillä hakemassa tehokkaamman loishäädön, koska arvelin, että käyttämäni Broadline ei ole tarpeeksi tehokas, koska kissa köhi.
Tällä hetkellä Nero voi jo paremmin ja ruokakin on maistunut.
Ongelmallista on ollut pitää Nero sisällä ja ulkoilla vain valjaissa. Nero viihtyy päivät pihalla makoillen ja minä puuhastelen omiani lähistöllä. Kissan someriippuvuus vaatii kuitenkin myös kävelylenkkejä reviirin äärillä, viestejä tutkimassa ja merkkejä päivittämässä.  Minulla on paljon laastareita lääkkeiden annon seurauksena ja olen oppinut ottamaan hanskat mukaan retkille, sillä kotiinpaluun ajankohdasta tulee helposti riitaa. Eli Nero on taas voimissaan. Ensiviikolla käymme kontrollissa omalla lääkärillä.
Lämpöisiä kesäpäiviä kaikille!