Osallistumme viiksipäivään, jonka laittoivat liikkeelle Helmi ja Mamma Naukulan kerhosta.
Viiksipäivän tarkoitus on tähdentää, ettei kukaan ottaisi kesäkissaa vaan kaikilla kissoilla pitää olla oma koti ja huolehtiva henkilökunta.
Otto oli villiintynyt, selvinnyt talvesta joten kuten.
Se oli hirveän laiha, likainen ja takkuinen. Neuvokkaana se keksi ruoanlähteen Neron ruokakupilta, meillähän on aina ovet auki, taitavasti se hiippaili salaa keittiöön etsimään ruokaa.
Neron kanssa se tappeli niin, että iso, kiljuva, kahden kissan muodostama karvapallo pyöri ympäri pihaa.
Kun nappasin Oton kiinni ja vein eläinlääkäriin, se käyttäytyi mallikelpoisesti. Aloin ruokkia sitä säännöllisesti ulos ja mietin mitä teen sen kanssa, oli selvää, että Nero ei hyväksyisi sitä kaverikseen. Se oli meillä päässyt jo sylivaiheeseen, oli liikuttavaa kun se halusi karmeasta kohtalostaan huolimatta tulla syliin ottamaan pienet ettoset ruoan päälle. Sitten se aina lähti raahustamaan poispäin pihatietä pitkin, puhellen itsekseen, varmaan kiroten kovaa kohtaloaan.
Onneksi lähikaupungin eläinsuojeluyhdistys lupasi ottaa Oton huostaansa. Itku pääsi vaikka jätin Oton hyvään hoitoon, tuntui, että se hylättiin taas. Tällä tarinalla on onnellinen loppu, suloinen Otto leikattiin, hoidettiin hyvään kuntoon ja adoptoitiin pian omaan kotiin.
Älkää hylätkö kissaa luontoon!
Lisään tänne vielä, että Oton jälkeen on ilmestyi seuraavana vuonna toinen kesäkissa etsimään ravintoa, sen ristin
Otto II:ksi ja se koki saman kohtalon kuin Otto I.
Kiitos osallistumisesta! Kiitos myös, että jaoit Oton tarinan. On niin lohdullista kuulla, että toiset hylätyt selviävät ja saavat uuden kodin ♥
VastaaPoistaViiksen verran hyvää asiaa! Oton jälkeen meille on ilmestynyt toinenkin kesäkissa kevään korvalla, ristin sen Otto II:ksi. Se koko saman kohtalon kuin Otto I, eli tälläkin kertaa kävi hyvin. Naapurin isäntää lähti talvella metsästä seuraamaan surkea pieni kissanrääpäle, itkien se seurasi miestä kotiin asti. Minullekin soitettiin, että josko olisi minulle kuuluva (!?), kissa vietti muutaman yön tallissa ja sai ruokaa, sekin pääsi eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin. Kuinkahan monta menehtyy talven kourissa?
PoistaIhanaa, että huolehdit Otosta ja että sen elämään tuli onnellinen käänne sinun ansiostasi. Voi pientä Ottoa!
VastaaPoistaViiksipäivä on hyvä idea ja aiheena tärkeä. Osallistun siihen varmasti pian.
Terkkuja myös mustaviiksiselle!
Mustaviiksi kiittää! Viiksipäivässä on tärkeä viesti.
PoistaMukavan haastava kuvauskohde ja tärkeällä asialla viiksipäivän tiimoilla ollaan liikkeellä.
VastaaPoistaOlipa mukavaa että Otolle kovasta kohtalostaan huolimatta kääntyi kissanpäivät oikealle mallilleen.
Mukavia kissanpäiviä mustalle prinssille :)
Niin ja onnea tunnustuksesta!
Kiitämme iloisesti! En pystyisi mitenkään kääntämään selkääni onnettomalle, hylätylle eläimelle. Vaikka Oton läsnäolo oli myös melkoinen kärsimys meille noiden tappeluiden vuoksi.
PoistaIhana että Otto on saanut hyvän kodin.♥
VastaaPoistaOn aina iloista kuulla, että kohtalo kääntyy paremmaksi. Eläinsuojeluyhdistykset tekevät tärkeää työtä.
PoistaMikään ei mieltä lämmitä niinkuin huolehtivan kodin saanut löytökissa tässä karujen kohtaloiden kesäkissamaassa!
VastaaPoistaHyvällä asialla Neronkin komeat viikset!
Näin on! Uskon kuitenkin, että enemmän on huolehtivia ja vastuuntuntoisia ihmisiä kuin julmia ja välinpitämättömiä. Mutta yksikin julmuri on liikaa.
PoistaHieno kuva mustan kissan viiksistä. Minäkin olen tähän haastavaan haasteeseen luvannut osallistua, kunhan mielialat ja valaistukset vaan ovat suopeina.
VastaaPoistaOton tarina on niin liikkis, onneksi siinä on hyvin onnellinen loppu <3
Iloisia viiksienkuvaushetkiä! Oton elämä asettui raiteilleen ja siitä tuli minullekin oikein hyvä mieli. Oli aikoinaan riemukasta kuulla, että se on saanut oikean kodin.
PoistaOnnittelut tunnustuksista! Surkea on monen kesäkissan kohtalo. Ihmiset ovat joskus hyvin, hyvin ajattelemattomia. Onneksi sinun huolehtimillesi Otoille kävi hyvin, sitten lopulta.
VastaaPoistaKiitos! Jos kesäkissa vaikka selviäisikin hengissä, on sen elämä melkoista kärsimystä. Otto oli Neron ikäinen, mutta ainakin puolet pienempi. Aivan pelästyin kun nappasin sen kiinni, se oli niin kevyt. Otot osasivat hakeutua avun piiriin, kaikkille ei käy niin onnekkaasti.
PoistaOnnekas Otto ja kakkonen! Ihan asiaa puhut, ja taidan rutistella omaa kisukkaani tänään hiukan pidempään;)
VastaaPoistaKun silittelee omaa lemmikkiään ja nauttii sen hyvästä olosta ja luottamuksesta on vaikea käsittää miten kukaan voi hylätä omansa kärsimysten täyttämään elämään.
PoistaVoi kissanviikset, kuinka sydämellinen tarina Otto I:stä ja II:sta.
VastaaPoistaVaikka vähän ensin hätäännyin tuon tappelupukarin läsnäolosta (kesti aika kauan ennen kuin onnistuin näkemään Oton) sulatti se sydämeni ensi katseellaan.
PoistaNiin ja yhden onnettoman kulkurin adoptoi eräs kissansa vasta menettänyt naapuri.
Kunpa kaikille hylätyille kissoille löytyisi uusi koti tai vielä parempi, ettei hylättyjä kissoja olisi laisinkaan. Ihanan lohdullinen tarina Otto-kissoilla.
VastaaPoistaOttopojille kävi hyvin. Kissojen itsenäinen luonne kai saa jotkut luulemaan, että ne pärjäävät omillaan. Enemmän kyse kuitenkin taitaa olla välinpitämättömyydestä jos kissasta on luovuttava on sille mahdollista järjestää turvalliset oltavat esimerkiksi eläinsuojeluyhdistyksien avulla.
PoistaIhana postaus ja ihanat viiksiniekat. Sait samaan aikaan sekä hyvälle tuulelle että hieman surulliseksi. En ymmärrä, miten kukaan voi hylätä lemmikkiään.
VastaaPoistaSuurin osa ihmisistä on huolesta sairaita jos lemmikki katoaa tai voi huonosti, onneksi. Toivottavasti välinpitämättömästi ja julmasti suhtautuvat ovat katoava laji.
PoistaPillihän tässä meinaa tulla... Ihmiset voivat olla karmaisevia tyyppejä :( Onneksi löytyy kuitenkin niitä (teitä), jotka pitävät uskoa inhimillisyydestä yllä. Tuo teidän Nero on kyllä todellinen keisari ja niin kuvauksellinen, ettei mitään määrää <3
VastaaPoistaEnemmistö ihmisistä olisi varmasti toiminut samoin kuin minä. On luonnollista, että auttamishalu herää kun näkee heikompansa huonossa jamassa.
PoistaNerolla on ruhtinaan elkeet :)
niinhän sitä luulisi... Ei vaan, musta on tullut surullisen kyyninen ihmisiä kohtaan kun työni puolesta joudun näkemään niin paljon sitä nurjaa puolta.
PoistaVoi olla, että naiivisti uskon ihmisen parhaisiin puoliin. Jos jatkuvasti näkee sitä nurjaa puolta on varmasti vaikea pitää uskoa yllä. Ainakin kaikki täälläkin vierailleet ihmiset ovat surullisia, että Otot ovat joutuneet hylätyiksi ja iloitsevat niiden onnesta.
PoistaTäällä onkin vaan hyviä ihmisiä :D
PoistaNIin on, iloitaan siitä :)
PoistaMinä onneton myöhästyin tästä niiiiiin tärkeästä päivästä, mutta hengessä mukanana kuitenkin. Turvaa ja onnellista oloa joka karvatassulle, toivon:)
VastaaPoistaHei, ei mitään hätää! Tämä ei ole sidottu yhteen päivään vaan haaste kulkee blogistaniassa varmaan vielä pitkään. Viiksipäivää vietetään joka päivä :)
PoistaOsallistu ihmeessä, milloin vain ehdit.
Lapsuudessa kotiimme muutti oma-aloitteisesti oranssi kissa, jonka nimeksi tuli Otto von Ronkeli. Se oli aivan ihana kissa ♥.
VastaaPoistaHienoa, että autoit Otto I ja II paremman elämän alkuun :)
Oikein von, taisi olla aatelinen :) Kissat ovat siinäkin fiksuja, että ne joskus osaavat etsiä itselleen kodin tarvittaessa. Yhden ystäväni kissa muutti naapuriin, koska ei tullut toimeen perheen toisen kissan kanssa :)
PoistaHeippa taas pitkästä aikaa! Onneksi on olemassa tuollaisia ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan heikomman siipiensä suojaan! Toivottavasti viiksipäivän tarkoitus menisi mahdollisimman monelle perille. Pitääkin lukaista kaikki miljoona väliin jäänyttä postausta läpi:D
VastaaPoistaHei vaan, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Onneksi maailmassa on paljon ihmisiä, jotka haluavat tarjota hylätyille kodin.
PoistaVoi miten hyvin lopulta kävikään Otto I:lle ja II:lle kun löysivät teidän lähellenne <3
VastaaPoistaP.s. Hienoja viiksikuvia! Itse olen yrittänyt, mutta otokset ovat olleet surkeita. Vaan ehkäpä osallistumme silti, eihän se kuvan laatu tässä tärkeintä ole, vaan ajatus :)
Otot osasivat hakeutua oikeaan paikkaan :)
PoistaTotta, tässä asiassa ei ole tärkeintä kuvan laatu vaan ajatus viiksipäivän takana.
Otto <3
VastaaPoistaVoi kun kaikki kissat saisivat rakastavan , hyvän kodin. Sydän särkyy kissapoloja ajatellessa.
Nero,olet niin upea !
Nero kiittää!
PoistaOtto oli niin suloinen pikkukissa, olisi minun puolestani kernaasti saanut jäädä tänne, mutta Nero oli toista mieltä. Otto II ajoi Neron kokonaan pois kotoa moneksi päiväksi, joten se oli vietävä aika pian uuteen hoitopaikkaan.
Oli kiva nähdä teidänkin pojat viimein Mamman ja Helmin luona :)
Ihana viiksipostaus ja ihanat kissat. meille lapsuudenkotiinikin tuli kerran kulkuri, joka nimettiin Otoksi ;) Tekisi mieli mennä kuvaamaan meidän T:n viiksiä, mutta herrapa on jossain retkellä.
VastaaPoistaOtosta tuli Otto koska oli ottolapsi :)
PoistaViiksien kuvaamisessa on juuri tuo ongelma; missä on malli ja suostuuko hän kuvaan jos sattuisi retkiltään kotiutumaan.
Kiva kuulla :) Oli ilo osallistua haasteeseen, Helmi ja mammansa olivat ystävällisiä julkaisemalla poikien kuvat. Helmi on ainoa kissa Onnin lisäksi, jonka tiedän sairastavan diabetestä. Kun lemmikki sairastaa hänestä tulee entistä rakkaampi. Ja liikuttavaa on se miten hoitotoimenpiteisiin suhtaudutaan niin reippaasti...ei mitään vaikeutta pistää insuliinia 2krt/vrk...no kerran pari Onni on mennyt sängyn alle jemmaan...mutta pistoshetki sujuu hienosti !
VastaaPoistaOlemme ajatelleet, että kun aika näistä rakkaista joskus jättää annamme kodin löytökissoille. Sisarellani ja vanhemmillani on Hilja - ja Sylvi löytökissat.
Kun lemmikki sairastuu on kova huoli, pitkäaikainen hoito varmaan tasottaa tunnetiloja ja siihen pystyy suhtautumaan asiallisemmin. Nero sponsoroi lähikaupungin eläinsuojeluyhdistystä, vien sinne ajoittain kassillisen kissanruokaa. Auttoivathan he auliisti Ottojen kanssa. Joskus käyn vilkaisemassa kodittomia kissoja, mutta se on jotenkin sydäntäsärkevää, haluaisin antaa niille kaikille kodin. Tosin kaikki kissat taitavat löytää sieltä uuteen kotiin. Suosittelen aina lemmikin ottamista suunnitteleville kääntymään eläinsuojelu-yhdistyksen puoleen. Siinä tulee monta onnellista yhdellä iskulla.
PoistaMinä myös haluaisin tarjota kodin kaikille kodittomille kissoille, joita löytöeläintalossa asustaa. Nyt en ole voinut edes käydä paikallisessa...keväällä siellä oli mm.äitikissa neljän pentunsa kanssa. Äitikissa meni heti mieheni luokse....pennuille oli kodit jo olemassa ..hyvä niin, äidistä en tiedä. Mutta Onnin vuoksi ei nyt voida ottaa lisää perheenjäseniä....no kiintiö on muutenkin täysi ;)
VastaaPoistaHuoh, äsken juuri Snabelbackan blogista luin surullisen löytökissatarinan. Oi voi :'(
Mutta täytyy muistaa että kuitenkin monella eläimellä on hyvä koti !
Mutta yhtään onnetonta eläintä ei saisi olla.
Nerolla on niin huonoja kokemuksia muista kissoista ja sen oma hylkäämishistoriakin vielä kummittelee taustalla, että en uskalla ottaa toista kissaa. Nytkin on reviiritaistelut taas käynnissä, prinssissä on puremajälkiä, ehkä joku hylätty tai villiintynyt kissa pyörii taas nurkissa. Minä en ole nähnyt vieraita kissoja, mutta ne usein karttelevat ihmistä. Täällä blogistaniassa on paljon ihmisiä, jotka suhtautuvat karvaisiin kavereihinsa vastuuntuntoisesti ja ymmärtävästi ja moni onnellinen kissakohtalo on lämmittänyt mieltä.
Poista