10.5.2019

Akileijat kukkivat

Kevät on keikutellut, hellinyt lämmöllä ja lyönyt pakkasilla vasten kasvoja.
Kasvuharsoille on ollut käyttöä.
Kukkivat akileijat tuovat kesätunnelmaa.

Akileijat ovat itsestään kylväytyneet kesän pihalla viettäneen oliivipuun juurelle ja kukkivat sisätiloissa. Ihan kiva idea saada kevätkukkia on kylvää akileijoja ruukkuun kesällä.

Pakkasöistä huolimatta ovat hyvin suojatut retiisit kasvaneet mukavasti ja eilen kylvin niitä jo toisen kerran. Näin sato ei kypsy yhtä aikaa ja purtavaa riittää pitempään.

Meillä on tapana pehtoorin kanssa tehdä iltalenkki rantametsikköön.
Viime kesänä Nero ei suostunut lainkaan tulemaan rantasaunalle. Jotain uhkaavaa liikkui rantamaisemissa, ajattelin, että kissa on ehkä saanut muistutuksen hanhelta. Mutta koska hanhet eivät tunnu pehtooria pelottavan, oli syynä ehkä rannalla muutaman kerran näkemäni näätä. Viisas kissa varoo kohtaamista sen kanssa.

Ajoittain matka sujuu hitaasti, sillä jokainen ruohonkorsi on nuuhkittava tarkkaan. Kissan some.
Tarpeen tullen polun varrelle on myös hierottava omat merkkinsä ja piehtaroitava päivityksensä.

Meitä tarkkaillaan. Olen alkanut suhtautua hanhiin varsin myötämielisesti. Pariskunta on liikuttava; herra vahtii kaula pitkänä ympäristöä ja rouva saa aterioida rauhassa.
Erittäin suuren vaikutuksen hanhiherra teki kun se ajoit liian lähelle tulleen valkohäntäpeuran tiehensä. Aionkin hyödyntää uusia naapureita vahtieläiminä.

Joskus pidämme taukoa saunatuvassa.

Lämpö sai hyönteiset liikkeelle.

Huolestuneena seurasin marjapensaiden kukinnan alkua. Pakkanen ei kuitenkaan aiheuttanut vahinkoa, kukat olivat vasta aloittelemassa. Nyt käy pensaissa kova pörinä kun pölyttäjät ahkeroivat.

Mukavaa ja lämmintä viikonloppua kaikille!

1.5.2019

Terveisiä Lahdesta

Sunnuntaina vierailin ystäväni kanssa Lahden Pihapiirimessuilla. Luultavasti enemmistö katsasti messut lauantaina, sillä sunnuntaina oli aika rauhallista vaikka väkeäkin oli liikkeellä.

Messujen yleisalueen koristelusta vastasi blogitapaamisista tuttu Eija Ojaranta ja se olikin messujen parasta antia. Alueelle oli loihdittu kokonainen puutarha, vajoineen, kompostinurkkauksineen, hyötytarhoineen ja ötökkämaailmoineen. Ihastuttava väriyhdistelmä tässä kukkaistutuksessa.







Nepalilaisen taiteilijan Milan Rain maailmanlaajuinen, yli 50 maahan levinnyt, projekti, White Butterflies toi tunnelmaa messujen keskelle.
Perhoset tuovat mukanaan iloa, onnellisuutta, kauneutta, lupaa olla juuri sellainen kuin olet.
Vierailijoita kehotettiin ottamaan kuva perhosparven alla ja tägäämään se osaksi projektia.

Minusta kasveja, varsinkin perennoita oli vähemmän myynnissä kuin aiempina vuosina. Pionit ja pelakuut, sekä yrtit olivat kuitenkin monilukuisina paikalla.

Ostin kokeiluun wasabin taimen ja pari muutakin yrttiä. Harmikseni huomasin kotona, että latva-artisokan taimessa oli kirvatkin valmiina. Niitä minulla olisi ihan omasta takaa. Koska sisällä kasvaa paljon taimia, jouduin laittamaan artisokan karanteeniin.

Messujen ilopilkkuja oli myös Nura Leinon hurmaavat vihanneskimput.



Messuilla oli tietysti myös paljon puutarhakalusteita ja -koneita, piharakennuksia, kasvihuoneita ja monenmoisia oheistuotteita.
Kivat ja sopivan kokoiset messut.
Pari blogituttuakin tapasin, mikä on aina ilahduttavaa.

Messukatsauksen myötä toivotan kaikille Iloista Vappua!