Hyperrealistinen kohtaaminen

Woman with shopping

Tampere-visiitillä kävin myös Sara Hildénin taidemuseossa katsomassa Ron Mueckin veistosnäyttelyn. Mueckin teokset ovat ällistyttävän realistisia pienintä yksityiskohtaa myöten, kuin kolmiulotteisia valokuvia.

Teokset on toteutettu perinteisin kuvanveistotekniikoin; savimalli vain valetaan silikoniin tai lasikuituun.

Teosten hahmot ovat häkellyttävän aidon oloisia, mittakaava vain on joko luonnollista kokoa suurempi tai pienempi.

Couple under an Umbrella

Tämä pariskunta on jättikokoinen. Vieressäni seisonut nainen sanoi seuralaiselleen, että hän näkee miehen hengittävän. En yhtään ihmettele, veistos on jokaista ihokarvaa myöten aidon näköinen. Teosten valmistamiseen tarvitaan valtava määrä käsityötä.

Aitouden tunne on hämmentävä.

Ron Mueck työhuoneessaan muotoilemassa pariskunnan pienoismallia.

Teoksiin ei luonnollisestikaan saa koskea, vaikka mieli tekisi. Näyttelyssä on kuitenkin esillä koskettelukappale, josta voi kokeilla tuntuuko iho  realistiselta. Kyllä se tuntui, vain lämpö puuttui.

Spooning Couple

Mother and Child

A Girl

Jättikokoinen vastasyntynyt 

Mask II

Nukkuvan taiteilijan omakuva.
Näyttely on auki 16.10. asti.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Veera!

Kohtaamisia Tampereella

Sunnuntaina vierailin Tampereen kaupungissa. Kissakahvila Purnauskiksessa kävin tapaamassa kissoja ja blogikavereita. Nurri on asettunut ikkunaan ihailtavaksi. Ja ihailijoita riitti.

Koolla oli melkoinen joukko kissaihmisiä. Oli kiva tavata vanhoja ja uusiakin tuttavuuksia.

Kuka lymyää tunnelissa?

Sehän on Viiru-neiti.

Joku salakuljetti kahvilaan huumeita, mutta Hugo haistoi heti kassiin kätketyn kissanmintun.

Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliisia? Micu

Piki-Nelli

Lumi

Nurri

Pepi ja Lumi

Evoluutiokissa 2.0 eli Evo

 Hugo

Nurri haaveilee orkidean juurella.

Nero oli iloinen kun sai tuomisiksi kivan uuden pallon, joka oli lahja Molleylta.

Lämmin kiitos Tuijalle ja Pirkolle tapahtuman järjestemisestä ja kaikille hauskasta seurasta.

Ensi kerralla näytän mitä muuta jännää kohtasin Tampereella.

Viisi miestä ja sohva

Salissa on ollut suuuuri ja painava antiikkisohva. Sitä on käyttänyt enimmäkseen Nero talvisaikaan. Olen yrittänyt päästä siitä säällisesti eroon jo pitkään.

Sunnuntaina viimein saapui viisi raavasta miestä hakemaan sohvaa uuteen kotiinsa. Ensin katsastettiin kasvimaa ja aivan sohvanhakijoiden omasta pyynnöstä, en painostanut :) Sitten ihmeteltiin vähän sisätiloja.

Sohvan alaosa oli umpipuinen koristeltu laatikko ja sekin painoi jo muutaman kymmenen kiloa. Itse sohva varmaan parisataa kiloa.

Hyvin sujuu muusikoilta sohvankuljetus, hehän ovat tottuneet roudaamaan. Sohva oli talossa kun muutin tänne, ja olin tarkkaan mitannut, että rotjake mahtuu kulkemaan ulos asti. Vain pari ovea piti irroittaa saranoiltaan. Neljä kantaa ja työnjohtaja antaa ohjeita.

Ulko-ovi vielä paikoilleen. Kiitos kantajille!

Hei, hei sohva! Se siirtyi onneksi vain naapuriin asti, joten voin käydä katsomassa sitä milloin haluan, jos tulee ikävä. Eniten minua huolestutti mitä Nero sanoo kun lempi nukkumapaikka katosi.

Suveriinisti prinssi valloitti toisen sohvan, piika etsiköön paikkansa vaikka keittiöstä. Saliin tuli paljon tilaa ja taidan tarvita sisustuskonsultaatiota, että saan uuden järjestyksen. Nyt on vain huisisti tilaa keskellä lattiaa. Onhan sekin mukavaa, jos vaikka tanssiksi pistäisi.

Äänikuvaelma

Tilanne Neron reviirillä on rauhoittunut ja prinssi on taas rento ja lupsakka itsensä. Ikävä ääniefekti kuitenkin sai jonkin aikaa kestäneen kiihtymyksen pintaan kesken unien. Nero oli päiväunilla salin sohvalla kun hain jotakin keittiön kuistilta. Jätin oven puolittain auki ja se alkoi sulkeutua itsestään niin että saranoista pääsi pitkä ja surkea narina. Nero tulkitsi sen vieraan kissan uhkailuksi, nousi salamana uniltaan ja ryntäsi kissanluukusta ulos.

Ei täällä kyllä näy ketään.

Kieltämättä narina muistutti kissan monipuolista ääni- repertuaaria. Prinssi lähti kierrokselle ja palasi takaisin vasta illansuussa varmistettuaan, ettei tunkeilija ole palannut.
Rasvasin saranat.

Pelotonta viikkoa kaikille!

Kaikki talteen

Kauniit syyspäivät vauhdittivat sadonkorjuuta. Kyssäkaalit kasvoivat kauniiksi ja ovat herkkua esimerkiksi raasteena, mustapippurilla, sitruunalla ja tilkalla oliiviöljyä maustettuna. Aion viljellä tätä myös ensi kesänä. Kukkivat kaalit sen sijaan eivät minulla onnistuneet lainkaan. Laitoin parsakaalien lehdet pataan, mutta muuta satoa niistä ei tullut. Lehtikaali sen sijaan on aina varma, myös muutama suippokaali on kasvamassa. Etanat tosin rakastavat niitä vähän liikaa.

Tein taas vähän chili-valkosipulikurkkuja. Laitoin mukaan kirsikanlehtiä, niillä on sama vaikutus kuin mustaherukan lehdillä, niiden sisältämä tanniini pitää kurkut kiinteinä.

Puolukoita on ollut tänä kesänä paljon ja niitä voi vieläkin poimia.

Suppilovahverosaaliit ovat olleet runsaita. Tässä viimeksi poimitut kuivattuna ja purkitettuina.

Kuivalla säällä on hyvä kerätä myös siemensatoa talteen. Linnutkin pitävät pioniunikoiden siemenistä ja nakuttavat kotelot auki päästäkseen käsiksi herkkuun. Se niille suotakoon, näitä riittää kaikille. Punarinnat ovat ihastuneet tomaatteihin. Ihmettelin kuka käy syömässä lähellä alustaa kasvavat alimmat tomaatit, mutta pian näin pari punarintaa itse teossa. Tomaattejakin on tullut tänä kesänä oikein mukavasti siihen nähden, että seinustalla oli vain muutama kasvi.

Siementen keruu siirtyi astetta ammattimaisemmalle tasolle kun tilasin Elsan Lempituolista näin hienoja siemenpusseja. Tälläisissä pakkauksissa on kiva antaa siemeniä lahjaksikin ja jos ei ole siemeniä niin pelkät pussitkin ovat kiva lahja puutarhurille.

Kehäkukkien siemeniä en ole ostanut vuosiin, sillä niistä tulee satoa yllin kyllin. Ne kylväytyvät myös itsestään, mutta aina on kiva valloittaa uusia alueita omilla siemenillä. Kehäkukat myös kukkivat pidempään kun kerää välillä siemenet pois, uutta satoa tulee jatkuvasti.

Tänä vuonna kukinta-aika onkin ollut super pitkä.

Nähtäväksi jää ehtiikö kuistilla kasvanut ananaskirsikka kypsyttää satoa. Lupaavalta näyttää. Ananaskirsikka on hyvä latvoa, muuten se kasvaa hurjaksi huiskulaksi. Tökkäsin leikatut oksat multaan samaan ruukkuun ja koisokasvien tapaan ne juurtuivat helposti. Sama toimii myös tomaatilla, jos kasvi sattuu vaikka katkeamaan niin multaan vaan.

Auringonkukansiemenet kypsyvät linnuille.

Satoisaa viikonloppua kaikille!

Takaisin Karjalaan

Ihania iltoja, lämpimiä ja tähtikirkkaita. Omenapiirakka meinasi palaa uunissa kun unohduin tuijottelemaan tähdenlentoja.

Ystävä tuli perjantaina vierailulle ja tuskin olimme saaneet piirakat syötyä kun päähän pälkähti ajatus lähteä Tarvaspäähän, siellä oli suomalaisen kuvajournalismin grand old manin, Caj Bremerin (87), valokuvanäyttelyn avajaiset.

Caj Bremer sai tilaisuuden matkata entiseen Neuvostokarjalaan vuosina 1979-1982. Hän matkusti alueille kaikkiaan viisi kertaa Helsingin Sanomien toimittajan, Sakari Määttäsen kanssa.
Valokuvanäyttely: Takaisin Karjalaan – Caj Bremer Neuvosto-Karjalan runokylissä, 10.9.2016–15.1.2017 Gallen-Kallelan Museossa.

Avajaisten jälkeen istuimme vielä meren rannalla juttelemassa ja katsomaassa satojen hanhien muuttolentoa kohti etelää.

Muuten viikonloppu kului rauhallisesti sadonkorjuun merkeissä. Kuivurissa valmistui vaihteeksi lehtikaalia talven varalle.
Sunnuntaina tuli kuluneeksi 15 vuotta New Yorkin WTC-iskuista. Se lienee päivä, jonka jokainen muistaa. Olin silloin keikalla lehdessä ja istuin ylitöissä yksin toimituksessa kun äitini soitti. Hän kertoi kauhuissaan miten lentokoneet lentävät päin rakennuksia New Yorkissa. Olin itse täysin uutispimennossa enkä uskonut asiaa, vaan ajattelin, että jo hieman muistisairas äitini katsoi katastrofielokuvaa. Lohdutin häntä, ettei se ole totta, se on vain elokuvaa. Ei tullut edes mieleen tarkistaa asiaa. Kun viimein kotiuduin töistä ja avasin television, tuijotin mykistyneenä miten koneet lensivät päin kaksoistorneja yhä uudestaan ja uudestaan. Maailma ei ollut sen jälkeen entisensä.
Muistatteko te missä olitte iskujen aikaan?

Kaunista viikkoa kaikille!