Viikonlopun huviretki

Lauantaina retkeilin ystävän kanssa Helsinkiin saamaan hengenravintoa taiteesta.
Taidehallissa oli Hannu Väisäsen 12 kattoa -näyttely.
Väkeä oli paljon, koska näyttely oli viimeistä viikonloppua auki ja taiteilija oli itse paikalla esittelemässä näyttelyä.

Väenpaljous oli vähän ahdistavaa pandemia-ajan eritäytyneisyyteen tottuneelle, enkä ihan täysin rennosti pystynyt nauttimaan näyttelystä. Ehkä on kuitenkin hyvä mennä joukkoihin siedättämään itseään.

Vanhoista liuskekivikattotiilistä ja keramiikkaesineestä tehty installaatio.

Lounas Bulevardin Levant-ravintolassa ja sen jälkeen pääkohteemme, Sinebrychoffin taidemuseon Kirsikka puun alla – japanilaisia puupiirroksia -näyttelyyn.
Näyttely on avoinna 15.1.2023 asti, eli vielä ehtii. Kannattaa käydä, tämä oli elämys.
Väkeä oli täälläkin paljon ja jouduimme jonottamaan museoon puolisen tuntia. Hyvä juttu tietysti, että sisään pääsi vain tietty määrä ihmisiä. Puupiirroksissa on niin paljon hienoja yksityskohtia, että niitä täytyy saada katsoa läheltä.
Tämä kuva oli suosikkejani: Kikugawa Eizan (1787–1867): Tamayatalon kurtisaani. Sommittelu on erikoinen, mutta tasapainoinen ja dynaaminen.

Toyohara Kunichika (1835–1900):
Näyttelijät Seki Sanjuro, Onoe Baiko, Sawamura Tanosuke ja Nakamura Shikan näytelmässä Kuun puuttuva lautanen, rakastajan polun iltapimeys.
Puupiirroksissa kasvot on tehty hyvin yksinkertaisesti, vähän jopa sarjakuvamaisesti, mutta niihin on saatu valtavasti ilmettä. Vaatteiden kuosit ja laskokset on kuvattu taidokkaasti.

Täytyy laittaa mukaan myös yksi Hokusai (1760–1849), Fuji etelätuulessa kirkkaana aamuna (Punainen Fuji), sarjasta Kolmekymmentäkuusi näkymää Fuji-vuorelle.

Nämä kuvat antavat vain heikon viitteen siitä, millaisia aarteita näyttely sisältää.
Päivän retki oli erittäin virkistävä ja inspiroiva. Paluumatka sujui uutta seikkailua suunnitellessa.

Kaunis alku

Vuosi 2023 alkoi kauniina, ensimmäinen päivä oli aurikoinen ja vähäluminen vesisateiden jälkeen. Halusin kuvitella, että on jo kevät. 

Rantatöyräs oli lumeton. Jää houkutteli, mutta sinne ei ollut menemistä. Ehkä pakkasten jälkeen pääsee luistelemaan tai potkukelkkailemaan. Tosin ei ole mitään tietoa millaiseksi jää on muodostunut näissä edes kahtaalle sahaavissa säissä. Mikään ei ole niin kuin ennen.

Auringonpaiste ja (valheellinen) kevään tuntu nostivat energiatasoja.

Koivupölliin on kaiverrettu hieno koristekuvio.

Saunan kuistin hyllylle, pelotinvariksen pyrstön alle väsäsi västäräkki pesän viime kesänä. Pesintäajaksi piti jättää saunominen väliin. Keväällä laitan västäräkille pöntön saunarakennuksen toiselle puolelle. Niille on suunniteltu ihan omanlaisensa arkkitehtuurin omaava pömpeli.

Siivoilin saunalla uudenvuodenaaton saunomisen jäljiltä ja fiilistelin valoa.

Mukavaa pakkasviikonloppua kaikille!

PS. Ystäväni torui minua sanomalla, ettei saa valehdella blogissa. Hän viittasi edellisen postauksen väittämään heinä- elokuusta. ”Teillä ei koskaan löhöillä, vaikka kyllä pitäisi.”

Eräs vuosi

Tammikuussa 2022 oli jo järkyttävä määrä lunta. Sain lumityötrauman; viiden tunnin urakoinnin jälkeen oli polut ja piha selvitetty ja kun lopetin, oli lunta satanut jo niin paljon, että olisi pitänyt aloittaa alusta uudelleen. Väänsin itkua uupumuksesta, mutta ainakin olin luomuväsynyt kaatuessani lopulta petiin. Suraavana päivänä sama ohjelma.

Helmikuussa: Sama

Maaliskuu: Sama, mutta lumet alkoivat myös vähitellen sulaa.

Kettupariskunta riiusteli hankikannoilla.

Huhtikuussa tulin yhtenä iltana myöhään saunalta pellon yli ja näin hämärissä outoa vipellystä hangella. Se oli aikaisin herännyt siili. Pihan rinteestä oli lumi jo sulanut ja pari päivää myöhemmin Nero äkkäsi siilin heinikossa. Vein pikkuiselle hätäavuksi kissan märkäruokaa, hyvin maistui.

Krookukset ja kevätkurjenmiekat kukkivat komeasti.

Pehtoorin kanssa päästiin puutarhatöihin. Paljon innostavampaa ja mielekkäämpää kuin lumityöt.

Toukokuussa aika kului jo kasvimaalla, mutta iltaisin ehdimme retkeilemäänkin. Yhdellä retkellä rantapolulla Nero jäi jälkeen, eikä kutsu tehonnut. Piti kääntyä takaisisin tutkimaan tilannetta. Nero istui kuusen juurella ja tuijotti ylös, puusta kuului omituista naukunaa. Siellä istui näätä. Jätimme sen omiin oloihinsa ja jatkoimme tilustemme kiertelyä.

Kesäkuussa rantasaunalla kukkivat valkolehdokit, ne ovat ilokseni lisääntymään päin. Yhtään edellisvuonna näkemääni lehtoneidonvaippaa en tavannut.

Juhannuksena naapuri äesti pyynnöstäni rantaniityn ja kylvi siihen kukkaniittyainekset. Projekti kuitenkin venyi ja kylvö tapahtui niin myöhään, ettei kukkaniitystä voi puhua, ei ehtinyt. Sovittiin, että lohko äestettäisiin syksyllä ja kylväisin itse niityn silloin. Odottelin lumentuloon asti, mutta äestäjää ei näkynyt, ei ehtinyt.

Puutarhassa kukkaloistosta saatiin kuitenkin nauttia, Shirley Temple.

Digiaika on ihanaa.

Heinä- elokuu varmaankin löhöiltiin, koskapa kuvia tuolta ajalta ei löydy.

Syyskuussa satoa oli jo niin runsaasti, että verottajat vaanivat kymmenyksiään.
Ikävä takapakki oli valkosipulisato, se oli kohtalainen, mutta ei erinomainen. Onneksi olin istuttanut kynsiä tuplamäärän, sillä osa niistä oli mädäntynyt. Ehkä istutin kynnet liian myöhään, ne eivät ehtineet herätä tai sitten talven sahaavat lämpötilat tekivät tepposensa. Koskaan aiemmin parinkymmenen vuoden aikana ei ole käynyt näin.

Lokakuussa tein reippaasti polttopuita, energiakriisi sai miettimään talven sähkölaskuja, onneksi minulla on viisi tulisijaa ja puulämmitteinen sauna. Istutin myös valkosipulit ajoissa.
Marraskuussa jatkui polttopuiden teko ja myös niiden hyödyntäminen uuneissa. Tähän asti on pärjätty uunilämmityksellä, mutta aika viileää sisällä on ollut ajoittain. Onneksi pidän viileästä, Nerolle on tehty peti uunin kylkeen ja yöt hän viettää piian kyljessä. Kyllä me pärjätään.

Joulukuussa lumi tuli aikaisin ja sitä tuli paljon. Lumityötrauma iski jälleen. Lyhyen päivän aikana ei paljon muuta ehtinyt kuin tehdä lumitöitä ja kantaa polttopuita sisään.
Sen pituinen se.

Elonmerkki

Hyvää joulua kaikille!

Olemme olleet vuoden somepaastolla. On ollut tietoteknisiä ongelmia, laiskuutta ja sen sellaista. Elämä on soljunut ihanan arkisesti ja tuntuu, ettei siitä ole mitään raportoitavaa.
Halusin myös kokeilla miltä maailma näyttäisi jos en koko ajan katsoisi sitä kameran etsimen läpi tai katsoessani miettisi, tuosta pitäisi ottaa kuva.
Kiitos kaikista yhteydenotoista, on ollut lohduttavaa huomata, ettei meitä ole unohdettu.
Nero on melkoinen data-poliisi, joka rajaa tehokkaasti ruutuaikaani. Tassusta tulee nopeasti jos keskityn liikaa puhelimeen tai tablettiin hänen ylhäisyytensä sijasta.
Alkusysäys somepaastoon olikin kun luin, että lemmikitkin kärsivät isäntiensä liiallisesta somettamisesta ja henkisestä poissaolosta.
Kamera ja tietokone ovat saaneet levätä, mutta lumityökalut ovat ahkeroineet, eikä lyhyinä päivinä ole paljon muuta ehtinyt kuin kantaa polttopuita ja luoda lunta. Nero on alkanut arvostaa mukavuuksia, eikä paljon ulkoile. Ovenraosta tai ikkunasta seniori seuraa piian touhuja. Ensimmäistä kertaa hänellä on myös sisävessa vakituisessa käytössä. Varsin ymmärrettävää kun lumensyvyys oli pahimmillaan 63 cm. Onneksi se vajeni huomattavasti vesisateissa, eihän sitä olisi enää saanut minnekään mahtumaankaan. Mutta talvihan on vasta alussa ja taivaan lumivarastoissa vielä runsaasti pudotettavaa.
Toivotan kaikille lämmintä oloa ja kaikkea hyvää alkavalle vuodelle! 

Jouluviesti

Pimein aika on ohi ja matkaamme valoa kohti. Paras aika edessä, kohta on kevät.
Tulimme tänne toivottamaan kaikille ystävillemme hyvää joulua ja loppuvuotta!

Taas pysytellään tiiviisti kotinurkissa ja vältellään kontakteja. Onneksi on lääniä retkeillä ja puuhaahan meillä aina riittää, ei tule aika pitkäksi.

Nero innostui tutkimaan kaislikkoa, siellä on mennyt monenlaista vipeltäjää jättämässä merkkejä.

Puuha innosti seniorin kiipeämään koivuun, sieltä oli hyvä tähystää.

Tänä vuonna on saatu nauttia oikeasta talvesta, onhan tämä paljon mukavampaa kuin harmaa vesisade.

Rauhaisaa joulua siis kaikille!

Vähän viiveellä

Syksy hurahti mennä ja maa on jo kuurassa aamuisin.
TricoGardenin vaikutus on lakannut ja peurat käyvät hoitamassa perennoiden syysleikkauksia, varsinkin syysleimut maistuvat. Kukinta on ohi, joten saavat mennäkin.

Lupasin laittaa talvivalkosipuleiden istutusohjeen tänne, mutta se tulee vasta nyt. Syystä, että itse odottelin istutuksen kanssa lämpimien ja sateisten säiden vuoksi, ettei käy niin, että sipulit alkavat kasvaa jo syksyllä, kuten kävi liian varhain istuttamilleni koristelaukoille. Tarkoitus on, että sipulit vain juurtuvat ja ovat keväällä varhain valmiina kasvuun. Meillä kynnet pääsivät maahan vasta muutama päivä sitten. Kuvassa istukaskynteni, vasemmalla omaa kantaa oleva Aleksandra ja oikealla uusi kokeilu Ljubasha. Molemmat ovat suurikyntisiä lajikkeita. Lautasilla on yhtä monta kynttä ja vaikka ostamani Ljubashatkin olivat komeita sipuleita on kokoeroa itse "jalostamiini" kynsiin. Valitsen istutuskynsiksi aina kaikkein suurimmat. Poistin päällimmäiset kuoret noin viikkoa ennen istutusta mahdollisten tautien leviämisen estämiseksi.

Maan olin muokannut valmiiksi ja ravinnut palaneella hevosenlannalla. Tarvittaessa maa kannattaa myös kalkita. Lehtipuun tuhka on myös hyvää, mutta liiallista tuhkan käyttöä tulee välttää syötävien kasvien kasvatuksessa. Valkosipulit tarvitsevat paljon ravinteita, jotta niistä kasvaa muhkeita, joten jotain evästä on hyvä laittaa jo kynsien istutusvaiheessa.
Istutan kynnet noin 10 cm välein, 5 cm:n syvyyteen. Liian syvälle ei kannata kynsiä tökätä, se myöhästyttää kasvuun lähtöä ja sipuleista tulee näin pienempiä. 80 x 120 lavakaulukseen laitoin kolme riviä, eli 30 kynttä per loota.
Jos nyt tulee päiväpakkasia, laitan noille viellä olkikatetta päälle.
Keväällä lannoitan sipulit uudelleen ja sen jälkeen vielä kerran kesän aikana. Jos kesällä on kovin kuivaa, kastelen myös valkosipuleita.

Jouluruusut hämmentyivät ilmojen vaihtelusta niin, että päättivät aloittaa kukinnan. No, jouluhan on niiden sesonkiaikaa.

Myös syysvuokot katsoivat velvollisuudekseen aloittaa uuden kukinnan kun sää jatkui lämpimänä. Arovuokotkin kukkivat ja edelleen puutarhassa kukkivat kehäkukat, villiintyneet orvokit ja tietysti isomaksaruohot. 

Ilmojen viilennettyä pehtoori viihtyy enimmäkseen sisätiloissa. Viihdykkeeksi latasin juutuubista tabletille cat entertainmentia. 

Hiirien puuhia kuvan kera, ettei tarvitse vain kuunnella rakenteissa rapistelevaa hiiriradiota.

Iloista talven alkua kaikille!

Terveisiä meiltä

Ollaan jo syksyssä. Kesä tuntuu nyt vain pitkältä helteiseltä unelta, jossa uitiin ja yritettiin etsiä viileitä paikkoja.
Nero yllätti minut yhtenä aamuna kun kurkkasin ikkunasta; seniori juoksi pihalla hirveää vauhtia. Luulin, että pihaan oli tullut vieras punainen kissa, mutta tarkemmin katsoen pehtoori ajoikin takaa nuorta kettua.

Lämmin kesä tuotti satoa kuivuudesta huolimatta. Valkosipulit kasvoivat taas jäteiksi, mutta jouduin niitäkin kastelemaan. 

Komea sato. Lupasin laittaa viljelyohjeet taas kerran tänne blogiin ja teen sen kunhan istutusaika koittaa.

Joku teki oudosti pari kynttä varteenkin, tälläistä en ole ennen nähnyt.

Muutakin satoa on tullut runsaasti ja omalta "torilta" on löytynyt syötävää joka päivälle. Palsternakat ja ja purjot jatkavat vielä kasvuaan maassa, samon lehtikaalit ja varsiparsakaalit. Muut on kerätty talteen kellariin.

Tomaattit nauttivat lämpimästä kesästä ja niitä kypsyi enemmän kuin koskaan.

Muutakin kivaa mahtui kesään, kuten ystävien tapaamiset ja heidän luonaan vierailut.

Kulttuurinälkääkin tuli tyydytettyä. Tiina Torkkelin eläinveistoksia keskiaikaisessa linnakellarissa Laukon kartanon kesänäyttelyssä.

Tapani Kokon räväköitä puuveistoksia Laukon kartanolla.

Laukon kartanon upeat rakennukset ovat hieno ympäristö suurelle kesänäyttelylle.

Lisättyä todellisuutta Helsinki Biennaalessa, Vallisaaressa. Pääsin mukaan Pawel Althamerin teokseen, pakenemaan vankilasta muiden vankien mukana. Jännittävä kokemus.

Vallisaaren näyttelyssä oli niin paljon katsottavaa, että vastaanottokyky alkoi olla rajoillaan. Yksi vaikuttavimmista teoksista on Maaria Wirkkalan installaatio 'Ei aivan viaton'. Kuvassa vain osa Aleksanterinpatterin ruutikellariin ja tykkihuoneisiin luodusta teoksesta. 

Vallisaari itsessään oli mielenkiintoinen paikka vanhoine rakennuksineen ja omalaatuisine kasvustoineen. 

 

Tattisato on ollut tänä syksynä mahtava. Herkkua putkahtelee maasta tarpeeksi ihan omalla tontillakin.

Lämmin kesä on ollut perhosten juhlaa. Amiraalit rakastavat päivänhattuja.

Toukokuussa kukkivana hankkimani syyssyräkki on kukkinut perhosten iloksi koko kesän ja kukkii edelleen.
Onko vinkkejä ja kokemuksia miten tämän saisi hyvin selviytymään talvesta?

Olen saanut perennaherätyksen ja näiden viime vuosina tehtyjen uusien kukkapenkkien lisäksi olen alkanut uudistaa vanhoja umpeenkasvaneita ja villiintyneitä kukkamaitani. Niissä onkin ollut urakkaa, mutta vähitellen edeten olen yrittänyt järjestellä kasveja.
Kukinta on ollut upeaa kuivuudesta huolimatta ja kiitos TricoGardenin kasvit ovat säästyneet myös peurojen hampailta. Uskalsin ostaa jopa muutamia tulppaaneja ensi kevättä ilahduttamaan.

Vielä tarkenee rentoutua rannalla. 

Hyvin mahtui koko kesä yhteen postaukseen.
Mukavaa viikkoa kaikille!