Olipa kerran kasvimaa

Kasvimaa on tuottanut satoa tänäkin kesänä, vaikka päivitykset ovat jääneet vähiin.
Tänä vuonna päätin olla kasvattamatta mitään ristikukkaista, eli kaalit jäivät pois. No, retiisejä kyllä kasvatin alkukesästä harson alla. Vältyin kaalikoiden ja kirppojen hyökkäyksiltä, ehkä ne panivat muistiin, ettei näille kulmille kannata vaivautua.
Kuvassa etualalla kukkii Mozart-peruna. Erinomainen, punakuorinen lajike, jota eivät taudit näytä vaivaavan. Suosittelen kokeilemaan. Samassa penkissä kasvoi myös vähän siikliä ja siitä tuli niin rupista, ettei rupisempaa voi olla. En kastellut perunoita, mutta kuivuudesta huolimatta tuli erinomainen sato.

Kreikkalainen vuoritee on kasvanut täällä jo useita vuosia. Se on selvinnyt hyvin talvista. Se on immuunijärjestelmää vahvistava erinomainen talvitee, jonka sanotaan suojaavan flunssalta. Tosin sen sanotaan auttavan melkein mihin vaivaan tahansa.

Valkosipulit kasvoivat komeiksi ja nostin ne ylös jo elokuun ensimmäisellä viikolla. Näitäkään en ole kastellut kuin vähän alkukesästä.
Koska tiesin kesästäni tulevan monin tavoin touhukkaan, jätin melkein puolet kasvimaasta (se on suuri) kesannolle. Yrtit ja kukat valtasivat kesantopenkit nopeasti. Kylvettyä osaakin jaksoin kastella aika vähän, mutta siitä huolimatta satoa on tullut mukavasti.
Porkkanaa, papuja, kurkkuja, sipulia, valkosipulia, perunoita, palsternakkoja, purjoa, punajuuria, kesäkurpitsaa.... mm. Ja tietysti lukemattomasti erilaisia yrttejä. Vielä en ole kaivellut mukulapähkämön juuria, mutta aion pian maistella niitäkin. Myös sokerijuuri odottaa vielä testausta.

Kasvimaan aidassa kukki komeasti tuoksuköynnöskuusama. Se teki kauniita oransseja marjoja ja vaikka tiedän, että kasvi on myrkyllinen päätin vähän maistaa yhtä. Tarkoitukseni oli sylkäistä myrkkymarja pois, mutta hups, vahingossa nielaisinkin sen. En kehota kokeilemaan, seuraavana päivänä kärsin ripulista. Maistui muuten hyvältä.

Osa sipuleista jäi aika pieniksi, mutta kohtuullinen sato tuli kuitenkin. Näitäkään en paljon jaksanut kastella. Melkein kaikki punasipulit tekivät kukkavarren, joten se niistä, mutta kyllä kukatkin olivat ihan nättejä.
Palsternakkoja ja purjoja sekä tietysti maa-artisokkia on vielä kasvamassa.

Kuivuudesta johtuen kirjorevonhännät jäivät aika pieniksi, tässä niitä on päätynyt kylpyhuoneen maljakkoon.

Pihan reunoilla kasvoi tänä kesänä runsaasti maitohorsmaa. Valmistin sen kukista upeaa kesäjuomaa.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen satoon vaivannäkööni nähden.
Sen pituinen se.

Mustan kissan paksut posket

Sairastellessaan Nero menetti lähes kolmanneksen painostaan ja entisen komeuden saavuttamiseksi hänet pantiin lihotuskuurille. Ruokaa tarjoiltiin niin paljon kuin kissa suostui syömään.
Toipuminen edistyi hyvin ruoka maistui erinomaisesti.
Saavutetuista eduista ei tingitä, tuumii pulska pehtoori ja kaksi ruoka-annosta kerralla olkoon normi.
Kohta pitää miettiä laihdutuskuuria.

Piian tarjoamien aterioiden lisäksi maistuu noutoruoka. Luke-keskuksen mukaan myyräkannat romahtivat Hämeessä talven jälkeen, meillä se ei kuitenkaan ole näkynyt.

Nero pitää kiinni kesästä. Vaikka ukkonen jyrisee ja sataa kaatamalla, nukkuu pehtoori pihan aurinkotuolissa kahden päivänvarjon alla.

Löydätkö virheen tästä kuvasta Neron vahtipaikalta?
Aivan, kuvassa ei olekaan kissa.
Pehtoorin kiireiden vuoksi paikalla päivysti varavahti, pikkuinen Hopsu-koira, joka oli meillä hetken päivähoidossa. Nero ja Hopsu eivät kohdanneet, vaan pehtoori oli omissa menoissaan.

Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat ja kivaa syysviikkoa kaikille!

Rakkautta ensisilmäyksellä

Lauantaina puutarhabloggaajia kokoontui Kotipuutarhalehden kutsumina syystapaamiseen Raaseporiin, Tahvosten taimistolle. Kun oltiin saatu vatsat täyteen herkkuja,  päätoimittaja Maija Stenman valisti meitä mitä kannattaa istuttaa syksyllä.  Kekkilän Mari Kaartokallio antoi kattavan tietoiskun katteista ja syysistutusmullista.

Heti astuessani huoneeseen silmäni nauliutuivat pöydän kukka-asetelmaan ja se oli menoa. Rakkautta ensisilmäyksellä.

Ulkona Ruduksen Iia Suikki esitteli betonikiviuutuutta, Riimukiveä.

Kivistä voi latoa mieleisiään, enemmän tai vähemmän orgaanisia kuvioita ja sitoa vaikka rinnepenkin kivikkokasveille. Kivi on läpäisevyytensä vuoksi hyvä valinta myös hulevesille.

Tietoiskujen jälkeen pääsimme kiertelemään taimistolla. Sanna Tahvonen seurasi ryhmäämme suurella peräkärryllä varustetulla lavamönkijällä. Kuten huomaatte en ollut ainoa, joka menetti sydämensä 'Pink Annabelle' pallohortensialle. Lava täyttyi hetkessä taimiruukuista.

Tomi Tahvonen vastaili joukkomme lukemattomiin kysymyksiin asiantuntevasti ja kuten huomaatte Sannalla on jo peräkärrykin täynnä bloggaajien haalimia taimia.
Päivä oli antoisa ja aika kului kuin siivillä. Oli kiva tavata taas blogikavereita ja sain sekä heiltä, että isänniltä paljon uutta tietoa ja vinkkejä.

Tahvoset-taimisto on valtavan laaja ja näimme siitä vain murto-osan. Kaikki taimet olivat erittäin laadukkaita ja hyvässä kasvussa. Evääksi saimme vielä laatikollisen kauniita ja maukkaita Petteri-omenoita.
Minäkin huluan oman Petterin puutarhaani.
Kiitos kaikille runsaasta informaatiosta ja hyvästä seurasta. Pink Annabelle on jo istutettu.

Neroakin nerompi

Nero on toipunut hyvin, maanantaina kävimme lääkärissä ja vaikka visiitti kävi kovasti kummankin voimille, ei veren valuttaminen ollut turhaa. Neron verenkuva oli normaali, eli tulehdus on voitettu.
Taas kerran aliarvioin kissan kapasiteetin. Uskomattoman hyvin omien polkujensa kulkija sopeutui valjastelevan sisäkissan elämään. Vapauden puute ulkona aiheutti toki närkästystä, senhän ymmärtää; pusikosta kuuluu kiehtovaa rapinaa, muttei pääse katsomaan mikä siellä liikkuu.

Välillä piti saada hieman yksityisyyttä ja kätkeytyä heinikkoon.
Sairaslomamme harmonisoitui kun keksin miten saan lääkkeet Neron sisään sen huomaamatta. Kissa oppi nopeasti lääkeaikataulun (kahdesti päivässä) ja osasi olla jo etukäteen varuillaan ja varustautua taisteluun, joten pilleri kurkkuun -tekniikaa toimi vain pari päivää.
Nerolla ei ole paljon erikoisherkkuja ja mikään kokeilemistani ei toiminut.
Lopulta sain neronleimauksen ja muistin vastustamattoman jouluherkun, katkaravut. Kaamea pillerinantohetki muuttui odotetuksi herkkuhetkeksi. Kissa kyllä haistoi murskatun lääkkeen pienessä määrässä katkarapuja, mutta päivä toisensa jälkeen himo oli vastustusta suurempi ja minä erittäin huojentunut.

Kissan kanssa kykkiessä näki kaikenlaista. Näin jyrsijän säntäävän pakoon, rusakon aamulenkillä, jäniksenpoikasen maastoutuvan heinikkoon, kuvan valkohäntäpeuran hiipivän ihmetellen meitä kohti ja tömistelevän jalkojaan ja varoittaen vasaansa.

Metsäkaurispukin varoitusäänet kaikuivat pitkään korvissamme.

Metsästä löytyi konnanmarja.

Kissan loivaliikkeisen ulkoilun yhteydessä tuli ryhdyttyä moneen projektiin. Aloin kaivaa vanhaa sähkötolpan tukivaijerin kiinnitystappia maasta, sillä olen pelännyt, että jossain vaiheessa joku osuu siihen autollaan. Pehtoori tarkasteli kuoppaa (löytyisikö sieltä jättimyyrä). Kuinkahan pitkä tuollainen kiinnitystappi mahtaa olla? Kaikkien alojen asiantuntijani kertoi, että pitkä, ja tapin päässä on todennäköisesti vielä betonilaatta.
Aloin pelätä, että jos jatkan kaivuuta, minua tullaan syyttämään ihmissalakuljetuksesta kun kuopasta alkaa virrata kiinalaisia, joten päätin neuvon mukaan mieluummin kitkuttaa tapin poikki rautasahalla.
Lääkekuuri päättyy tänä iltana ja päästin Neron jo vapaasti ulkoilemaan, luotan siihen, että katkarapuhetki kutsuu sen sisälle oikeaan aikaan. Pehtoorilla on paljon tekemistä reviirimerkinnöissä ja paikkojen tarkastamisessa. Minäkin huokaisen kun saan yöllä ikkunat avattua enemmän kuin kaksi senttiä.
Mikä helpotus, että Nero on taas terveen kirjoissa ja ruoka maittaa.

Riemuja ja murheita

Lauantaina suuntasin Raumalle, jo perinteeksi muodostuneelle kesäretkelle Vakka-Taimeen blogiystävien kanssa.
Aiemmilla vierailuilla aika on aina loppunut kesken ennen ruusutarhaan tutustumista ja tarkoitus oli paikata tämä puute.

Saimme nauttia ruusujen tuoksusta aurinkoisessa säässä Vesa Muurisen asiantuntevalla opastuksella.

Ennen ruusutarhaa oli tietysti tehtävä kierros melkein koko kasvitieteellisessä puutarhassa. Oravanpesän Kati ihastelee Kanadanliljoja.
Vakka-Taimessa on aina jotakin uutta ja jännittävää nähtävää ja koettavaa. Pellolle syntynyt uskomaton paratiisi on hurjan inspiroiva erikoisine asukkeineen.

Virvokkeet maistuivat uuvuttavan, mutta antoisan kierroksen jälkeen.

Ihan pikkuisen kertyi kotiinviemisiäkin :)
Vakka-Taimessa voi tehdä hankintoja enemmän kuin jaksaa kantaa, sillä "ostoskärryillä" tuotteet kulkevat kätevästi autolle.

Suvikummun Marja oli organisoinut retken ja lopuksi saimme nauttia Marjan upeasta puutarhasta sekä kauniista ja maistuvista herkuista. Tuhannet kiitokset ihanalle Marjalle, että sait taas meidät yhteen puhumaan puutarhaa ja saamaan vertaistukea.

Minulla oli Nerolle tuliaisina korillinen pusuja ja rapsutuksia blogikavereilta, mutta kissaa ei näkynyt missään. Se ei ole aivan tavatonta, mutta ruokakuppikin oli koskematon ja se herätti huolta. Kun pehtooria ei seuraavanakaan päivänä kuulunut kupille, olin illalla jo huolesta sairas. Huuteluihini ei vastattu (ei niihin koskaan vastata).
Lopulta päätin lähteä etsimään ja pitkän kierroksen jälkeen osuivat kissan silmät taskulampun valokeilaan tallin ylisillä. Nero oli piiloutunut perimmäiseen nurkkaan ja näytti surkealta.
Pelkäsin, että se on saanut myrkkyä.
Kissa oli veltto ja poissaoleva enkä uskaltanut odotella aamuun lääkäriin pääsyä, vaan lähdimme sunnuntaiyönä Vantaalle eläinsairaalan päivystykseen.

Neroa tutkittiin, mutta mitään tuntuvaa vikaa ei löytynyt. Vatsakin ajeltiin paljaaksi ultraa varten, röntgenkuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa ja verikokeet olivat muuten normaalit, paitsi tulehdusarvot selkeästi koholla. Nero sai kipulääkettä, antibioottia ja nesteytystä.
Mukaan saimme antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä. Kotona olimme vasta aamulla kello kuusi.
Seuraavana päivänä soitin Neron omalle lääkärille ja hän arveli, että Nerolla on loisten aiheuttama keuhkotulehdus. Olin vähän aiemmin käynyt lääkärillä hakemassa tehokkaamman loishäädön, koska arvelin, että käyttämäni Broadline ei ole tarpeeksi tehokas, koska kissa köhi.
Tällä hetkellä Nero voi jo paremmin ja ruokakin on maistunut.
Ongelmallista on ollut pitää Nero sisällä ja ulkoilla vain valjaissa. Nero viihtyy päivät pihalla makoillen ja minä puuhastelen omiani lähistöllä. Kissan someriippuvuus vaatii kuitenkin myös kävelylenkkejä reviirin äärillä, viestejä tutkimassa ja merkkejä päivittämässä.  Minulla on paljon laastareita lääkkeiden annon seurauksena ja olen oppinut ottamaan hanskat mukaan retkille, sillä kotiinpaluun ajankohdasta tulee helposti riitaa. Eli Nero on taas voimissaan. Ensiviikolla käymme kontrollissa omalla lääkärillä.
Lämpöisiä kesäpäiviä kaikille!

Tuoksun perässä

Kun rantametsikköä aikoinaan karsittiin, katosi lehdokki maisemasta. Se jäi hakkuujätteiden ja alueelle ilmestyneiden valtaajakasvien alle, enkä pitkään aikaan löytänyt yhtään kukkaa.
Parin vuoden aikana olen siivonnut metsän pohjaa ja kitkenyt kaikkialle levinnyttä sananjalkaa.
Öisin tuoksu paljastaa vaatimattoman pohjolan orkidean ja tuoksun avulla löysin saunamökin ympäriltä 25 kukkivaa kaunotarta. Ei ole mennyt metsänsiivouspuuhat hukkaan.

Mikähän sipulikukka tässä kukkii? Kasvi on matala, vain noin 15 cm korkea. jokin laukka tiettävästi, mutta minulle ei ole jäänyt mitään merkintää mikä lajike. Kukinta on kestänyt yllättävän kauan, tässä se on jo hiipumassa.

Vanhan pionin kukinta oli tänä kesänä upeaa katsottavaa. Lämpimän sään vuoksi kaikki kukinta lakastuu aika pian, joten on nautittava hetkistä.

Ylpeydenaiheeni, jättiläisrhodo, ei jätä ketään pihalla vieraillutta kylmäksi. Se vetää huomion puoleensa koollaan ja upealla kukinnallaan. Tässä kuvassa kukinta ei ole vielä aivan täydessä vauhdissa. Lämpö saa tämänkin kaunottaren lakastumaan tavallista nopeammin.

Bambeilla on jälkikasvua. Toukokuussa olimme Neron kanssa tulossa iltalenkiltä rannasta, kun kissa osoitti minulle heinän kätköissä makaavan pikkubambin.
Emo laidunsi kauempana. Kuvassa isäbambi taitaa olla lastenvahtivuorossa. En tiedä onko vasoja enemmän kuin yksi, sillä jälkikasvua pidetään vielä visusti piilossa.
Yleensä metsäkauriita ei näy kesäisin näillä mailla, mutta nyt taisivat jäädä niemelle koska viime talvena ruokin niitä ahkerasti, eikä hyvää ravintolaa kannata jättää vartioimatta.

Nerossa oli punkki. Punkin tartuttua kissa tulee yleensä näyttämään sitä ja odottaa, että kiusaaja irroitetaan.
Irroitin punkin ja katsoin luupilla, että se lähti varmasti kokonaisena. Yllätyksekseni huomasin, että olin napannut tuplapunkin, isompaan punkkiin oli kiinnittynyt nymfi. Yök!
Nyt on Neron punkkisuoja uusittu ja verenimijät pysyvät loitolla.

Valkoinen kissa ei ole enää vieraillut sisätiloissa, se sai varmasti ikävän trauman viime kerrasta. En tiedä liikkuuko se muuten pihapiirissä, en ole nähnyt. Nero kuitenkin viettää sissielämää ja vartioi reviiriään yötä päivää, vain pikaisesti se ehtii vierailla ruokakupilla ja joskus malttaa makoilla aamuyön hetken piian kupeessa.

Toivotamme kaikille hauskaa juhannusta ja upeita kesäyön hetkiä ja lehdokin tuoksua, nautitaan niistä.

Ongelmanaapuri

Viime vuonna istutettu vuorijumaltenkukka selvisi talvesta.

Helteet ovat pakottaneet hellittämään puutarhaprojekteja. Iltaisin ja öisin olen kyennyt hetkeksi kasvimaan kimppuun ja siellä alkaa olla valmista ja ruoka jo hyvässä kasvussa. Seurana on tosin tuhannet verenhimoiset itikat, mutta nehän kuuluvat Suomen suveen.

Helteellä on etsittävä siimes tai lepäiltävä sisällä. Yhtenä päivänä köllöttelin sohvalla lukemassa kun kissanluukulta kuului outoa räpellystä. Ajattelin, että Nerolla on jokin iso saalis (esimerkiksi vesimyyrä) mukanaan, eikä sisäänkuljetus tahdo onnistua. Kun räpellys vain jatkui, menin kurkkaamaan ja samassa luukusta ponkaisi sisään väärä kissa. Se valkoinen "pääsiäiskissa".

Libanoninlaukka ja kevätpikkusydän

Vähän liian tottuneesti vieras asteli Neron ruokakupille.
Kun kehotin tunkeutujaa poistumaan sain vastaukseksi sähinää. Avasin oven ja jahtasin vierailijan ulos.

Tulikellukka ja puna-ailakki ovat räikeä pari.

Toissa yönä heräsin kello kolme. Makuuhuoneessani hiippaili valkoinen haamu. Kun nousin ylös se kai panikoitui ja pani ranttaliksi. Lattialle lensivät taimipotit, yksi keraaminen kynttilänjalka ja madonnafiguuri. Katselin hävitystä, sen aiheuttaja näytti kadonneen, ajattelin sen löytäneen tiensä ulos ja menin takaisin nukkumaan.

Pian pehtoori tuli sisälle ja sängynviereen kyselemään ateriansa perään.
Kissa pörhistyi ja siitä lähti selkäpiitä karmiva ääni kun se kurkki sängyn alle. Haamu oli siellä piilossa.
Näki kyllä, että pehtoori hyvin tunsi vierailijan, eikä sen kummemmin panikoitunut. Tarjoilin pehtoorille ruokaa.
Taimikasvatuksen vuoksi käsillä oli paineruisku ja päätin vähän opettaa haamua. Se sai niskaansa melkoisen suihkun ja raukka vetäytyi nurkkaan kovasti sähisten. Kävin avaamassa oven ja suihkutin kissan ulos.
Se ei ehkä osaa mennä luukusta ulos vaikka onnistuu räpeltämään tiensä sisään.
Pehtoori istui rauhallisena ja katseli öistä näytelmää.

Haamu lähti. Saatoin sitä vielä pihalla ja metsässä aimo matkan, heitellen käpyjä sen jälkeen. Nero seuraili rauhallisena perässä, sitä ehkä huvitti moinen näytelmä.
Yöpaidassa, kasteen kastelemana ja miljoonien hyttysten ympyröimänä palasin lopulta kotiin jatkamaan uniani. Siivoillessani jälkiä, huomasin, että vieras oli jättänyt kakat keittiön pöydän alle, ehkä hätäkakka.
Olen kysellyt lähinaapureilta, mutta kukaan ei tunnusta valkoista kissaa omakseen. Se ei kuitenkaan ole kulkuri, sillä valkoisessa, pitkässä karvassaan se on aina kuin juuri kampaajalta tullut, eikä näytä nälkiintyneeltä. Päinvastoin, ihmettelen, että se edes mahtui luukusta sisään. Ehkä kesävieras  joltakin mökiltä, mutta ei ihan lähimökeiltä.
Mikä neuvoksi jos häirikkö jatkaa vierailujaan? Onko vinkkejä?

Lämpimästi tervetuloa uudet seuraajat ja kivoja kesäpäiviä kaikille!

Akileijat kukkivat

Kevät on keikutellut, hellinyt lämmöllä ja lyönyt pakkasilla vasten kasvoja.
Kasvuharsoille on ollut käyttöä.
Kukkivat akileijat tuovat kesätunnelmaa.

Akileijat ovat itsestään kylväytyneet kesän pihalla viettäneen oliivipuun juurelle ja kukkivat sisätiloissa. Ihan kiva idea saada kevätkukkia on kylvää akileijoja ruukkuun kesällä.

Pakkasöistä huolimatta ovat hyvin suojatut retiisit kasvaneet mukavasti ja eilen kylvin niitä jo toisen kerran. Näin sato ei kypsy yhtä aikaa ja purtavaa riittää pitempään.

Meillä on tapana pehtoorin kanssa tehdä iltalenkki rantametsikköön.
Viime kesänä Nero ei suostunut lainkaan tulemaan rantasaunalle. Jotain uhkaavaa liikkui rantamaisemissa, ajattelin, että kissa on ehkä saanut muistutuksen hanhelta. Mutta koska hanhet eivät tunnu pehtooria pelottavan, oli syynä ehkä rannalla muutaman kerran näkemäni näätä. Viisas kissa varoo kohtaamista sen kanssa.

Ajoittain matka sujuu hitaasti, sillä jokainen ruohonkorsi on nuuhkittava tarkkaan. Kissan some.
Tarpeen tullen polun varrelle on myös hierottava omat merkkinsä ja piehtaroitava päivityksensä.

Meitä tarkkaillaan. Olen alkanut suhtautua hanhiin varsin myötämielisesti. Pariskunta on liikuttava; herra vahtii kaula pitkänä ympäristöä ja rouva saa aterioida rauhassa.
Erittäin suuren vaikutuksen hanhiherra teki kun se ajoit liian lähelle tulleen valkohäntäpeuran tiehensä. Aionkin hyödyntää uusia naapureita vahtieläiminä.

Joskus pidämme taukoa saunatuvassa.

Lämpö sai hyönteiset liikkeelle.

Huolestuneena seurasin marjapensaiden kukinnan alkua. Pakkanen ei kuitenkaan aiheuttanut vahinkoa, kukat olivat vasta aloittelemassa. Nyt käy pensaissa kova pörinä kun pölyttäjät ahkeroivat.

Mukavaa ja lämmintä viikonloppua kaikille!