31.12.2011

Vuosi alkaa kukkien

Jouluruusussa ulkona on monta nuppua. Aloin toivoa, ettei talvi tulisikaan vaan pomppaisimme suoraan kevääseen.

Akilleijatkin ovat alkaneet kasvaa.

Seinustalla kukkii kuusama.

Rosmariini kasvaa edelleen ruukussaan kasvimaan laidalla. Lisäksi tarhasuolaheinä, viinisuolaheinä ja persilja ovat alkaneet tuottaa satoa.

Viiniruutu (ruuta) ei tunnu olevan tietoinen vuodenajasta.

Näissä merkeissä toivotan teille kaikille oikein hyvää uuden vuoden alkua!

Hyvää Uutta Vuotta!

 
Toivotan kaikille ystävilleni oikein paljon onnea 
vuoden 2012 jokaiselle kuukaudelle! 
On ollut mukava kulkea kanssanne tänä vuonna,
kommenttinne ovat lämmittäneet mieltä
ja on ollut ilo käydä vastavierailulla.
 ♥ 

30.12.2011

Poikkeustila

Hei ystäväni, toivottavasti joulunne on sujunut mukavasti. Meille Tapani tuli kovalla ryminällä, se kiskoi puut juurineen maasta ja viskoi niitä ympäriinsä. Huiteli rungoilla sähkölankoja ja heitteli esteitä teille. Oltiin motissa ja ilman sähköä, mutta muuten turvassa. Talossa, jossa on uunit ja puuhella, pihalla kakkoskaivo ja varalla kompostivessa ei ole suurempaa hätää ilman sähköä. Elämä muuttui mielenkiintoisen yksinkertaiseksi. Illat olivat pitkiä kynttilänvalossa, mutta onneksi oli pino kirjoja. Kuten ystäväni sanoi: elämä tuntuu helpolta kun ei tarvitse tehdä valintoja. Ehkä juuri valtava valintojen kirjo joka päivä osaltaan rasittaa meitä. Puhelimetkin lakkasivat toimimasta kun tukiasemien akut hyytyivät.

Kaatuneet puut tukkivat tien talolle monesta kohtaa ja naapuriapu oli tarpeen. Ramilla ja sahalla oli kysyntää. Tosin pätkivistä puheluista ei aina saanut selvää kuka soitti. Myös yleinen tie oli poikki ja sähkölangat roikkuivat maassa. Koko naapurusto oli talkoilla raivaustöissä. Nerolla ei ollut vaikeuksia liikkua tuhoalueella.

Myrskyn jälkeen paistoi aurinko, melko erikoinen joulukuun maisema vai mitä? Mutta rauhaa kesti vain hetken sillä Tapanin perässä tuli Hannu, varsinainen copycat. Olimme saunomassa kun se saapui, pimeässä kuului taas rytinää ja pauketta kun puita meni nurin. Pohdittiin selviämmekö ehjänä takaisin talolle. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Tie oli taas aamulla poikki, mutta ritari Rami riensi apuun.
Nero ymmärsi vaaran eikä se suostunut tulemaan sisälle kumpanakaan yönä vaan vetäytyi henkilökohtaiseen väestösuojaansa talon alle. Siellä se tiesi olevansa turvassa vaikka talon päälle kaatuisi puu tai katto lähtisi lentoon. Viisas kissa. Paaston jälkeen sähkö maistuu hyvälle ja kun tietoliikenneyhteydetkin eilen illalla saatiin kuntoon niin tuntuu taas oikein turvalliselta. Mutta kovin haavoittuvaisia olemme tekniikkamme kanssa. Toivotan teille mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

27.12.2011

Kohti uutta vuotta

Joulu on ollut hiljainen ja rauhallinen. Jouluoratoriota, lukemista, herkuttelua ja leikittelyä kuusen alla. Ihanaa olla aikatauluttomassa tilassa, ehtii ajatuksen alusta loppuun minkään häiritsemättä. Mikä siunaus, että sydäntalvella on tälläiset pyhät. Minulle ne eivät ole stressin vaan levon paikka.

Jos ei olisi pimeää tuskin tietäisi, että on talvi. Sisällä on talvitunnelma, mutta ulkona vallitsee epämääräinen vuodenaika. Joulusaunaan ei kuulunut avantouinti vaan kastautumaan pääsi vapaisiin vesiin.

Sukset, kelkat ja luistimet odottelevat toimettomina, mutta kai se talvi vielä tulee.

terveiset teille kaikille!


24.12.2011

Rauhaisaa joulua!

Toivotamme Neron kanssa kaikille rauhaisaa joulun aikaa! Vallitkoon maailmassa rauha ja ilo!

22.12.2011

Joulu tulla jollottaa

Joulu tulla jollottaa
oluttynnyri olalla,
juustokakku kainalosa,
kahavepannu kantapääsä.


Tule joulu jouker kouker,
siiper piiper jauhamaan.
Kyll' on kystä aitassa:
sirkan siivet, kotkan koivet,
leppälinnun leipottimet,
hyttysen hyvä saparo.


Tule meille Tuomas kulta,
tuopas joulu tullessas,
oluttynnör olallas,
kikarit pullot pivossas,
juustot kakut kainalossas.
Kylläs meijän portin tunnet,
hallava koira portin alla,
tervaristi ja rautarenkas.


Eilen oli Tuomaksen päivä, josta ennen laskettiin joulunajan ja -rauhan alkavaksi.  Siispä: Joulurauhaa!

20.12.2011

Kissa seimellä

Seimiasetelma. Kissakin on tullut ihmettä katsomaan. Olen varma että tallissa oli paikalla myös kissoja vaikkei niitä kai ole mainittu osanottajaluettelossa. Nehän ovat tuolta seudulta kotoisin ja ehtivät uteliaina joka paikkaan.

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa ... sanoo lammas, joka toimii kertojana.
Enää neljä yötä jouluun.

18.12.2011

Tähti mittojen mukaan

Hyvää neljättä adventtia! Tänään sytytetään ilon kynttilä. Toivon, rauhan ja rakkauden liekit palavat myös. Puusepän kunniaksi tähti mittojen mukaan.

Toinen mittatähti on salin seinällä.

17.12.2011

Loistava pokaus

Poikkesin eilen kauppamatkalla kirpparille, vaikka en oikeastaan aikonut :) Onnistuin saamaan näin komean pokan edullisesti. Taisi olla joulutarjous. Iskin naulan salin seinään ja siinä se on.

Lisää joulukukkia.

15.12.2011

Joulu kukkii

Jouluun kuuluu tunteita ja tuoksuja. Perinteinen vaaleanpunainen hyasintti on minulle yksi joulun peruselementeistä, sen tuoksu aktivoi monia muistoja. Oletteko huomanneet, että eriväriset hyasintit tuoksuvat erilaiselle, tai joissakin tuoksu on ainakin miedompi, kuten valkoisessa.

Joulunpunainen amaryllis lämmittää. Luulen että jouluna tämä on täydessä kukassa. Toinenkin kukkavarsi on valmistumassa, joten iloa riittää pitkään.
Ostan joulukukat jo marraskuussa, kun ne ovat hyvin edullisia. Tälläisena lauhana talvena meillä on helppo löytää viileitä säilytyspaikkoja ja kukkia voi istutella asetelmiin vähitellen.















Joulutähti on tänä vuonna vaaleanpunainen, sitä ei kannata viedä viileään eikä vetoiseen paikkaan.

13.12.2011

Tyhjä asunto

Joku rakensi kesällä pesänsä viitapihlaja-angervon haaraan. Pensasto on niin rehevä, että siellä on varmasti ollut turvallista vaikka pihalla liikkuu kissa. Asunto jäi tyhjäksi kun omistaja muutti etelään.

Vaikka rakennelma näyttää huteralta on se kuitenkin kestänyt myrkyt ja sateet. Ihailtava rakennustekninen suoritus pieneltä linnulta.

11.12.2011

Saarroksissa

Nyt sitä tuli, lunta tuprutti niin että jäimme hetkeksi eristyksiin hankien keskelle. Neroakaan ei huvittanut mennä ulos kuin vain pikaisesti asioille. Se on harvinaista, yleensä kissa viihtyy ulkona säällä kuin säällä, mutta ehkä lumeen pitää taas vähän totutella. Kyllä minustakin on mukavampaa köllötellä uunin kupeessa. Jäljistä huomasin, että peura oli kierrellyt pihalla ja kasvimaalla etsimässä einettä.
Hyvää kolmatta adventtia kaikille!

9.12.2011

Senkin torvi!

Mikä lienee vanha postitorvi, ainakin pillistä lähtee melkoinen töräys. Katselin tätä sillä silmällä, että johonkin jouluasetelmaan... saa nähdä. Pakkanen ripusti hienot pitsiverhot kuistin ikkunoihin. Enää 15 yötä jouluaattoon.
Hyvää viikonloppua kaikille täällä vieraileville, muistakaa olla kilttejä, tontut hiippailevat ikkunan takana.

7.12.2011

Juhlaviikot

Joulu alkaa hiipiä sisään. Eilen juhlittiin itsenäisyyspäivää ja samoilla kattauksilla hoidettiin  myös tänään oleva syntymäpäiväni. Nautimme glögiä ja sinihomejuusto-omenapiirakkaa. Lisukkeena manteleita, rusinoita, pipareita ja tähtitorttuja sekä juustotankoja. Tunnelmasta huolehtivat kynttilät ja uunissa leiskuva tuli. Parasta oli kuitenkin hyvä seura. Kaiken kukkuraksi saatiin lunta, joulu tuli monta askelta lähemmäksi kun maisema muuttui valkoiseksi.

Kun aloittaa joulukoristelut ajoissa niin niistä ehtii nauttia ennen kuin juhla on  ohi.

Pyöräytin sammalkuusen pöytäkoristeeksi. Mukavaa kun on aikaa vähän askarrella. Taustalla rehottaa kissus, jonka ystäväni jätti hoitooni kun hän muutti ulkomaille. Kasvi oli silloin parikymmensenttinen, varjoköynnös on viihtynyt hyvin kasvanut moninkertaiseksi.

Adventtikynttilät klik kävelivät pöydältä kuistille omaan rauhaansa, sillä niiden siirtely oli aika työlästä; neljän satsi painaa lähes kymmenen kiloa.

5.12.2011

Joulua päin

Viikonloppuna puunattiin kotia pyhäkuntoon. Joulukoristeetkin löytyivät ja vähitellen ne levittäytyvät paikoilleen virkistämään pimeintä aikaa. Valmistelin kransseja ja sammalkoristeita, puuhastelu poistaa talviväsymystä ja tuo tekemisen iloa.


Ruostuneesta sahanterästä on ketaistu raami enkelille.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

3.12.2011

Tähdellistä

Asun niin syrjässä, että pihaan ei kajasta yhtään valoa naapurista. Jos oikein kurkkii niin järven takana on jotain pientä tuikutusta. Suurenmoinen tilaisuus katsella tähtiä, silloin kun niitä on näkyvissä. Vaikka on pilvistä niin yksi varma havainto on joulutähti keittiön ikkunassa.

Enää 21 yötä jouluaattoon!
Vielä ehtii hyvin laittaa lahjat pakettiin, siivota, valmistella herkkuja ja koristella kotia.

Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille!

1.12.2011

Pimeyden ytimessä

Joulukuu alkoi ja on pimeää.Tuntui ettei päivä valjennut eilen lainkaan, pimeys muuttui hetkeksi hämäryydeksi ja taas oli pimeää.

Se hyvä puoli tässä on ettei enää pimeämmäksi voi mennä vaan joulun jälkeen päivät alkavat pikkuhijaa pidetä.

Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille ja oikein mukavaa joulukuuta ja joulun odotusta kaikille ystävilleni!

29.11.2011

Lumen vaje

Viime talvena ja varsinkin keväällä olin niin kyllästynyt lumeen, etten olisi uskonut koskaan sanovani, että kaipaan sitä. Niin vain on, tunnelman takia ja valon. Mutta nythän mä hokasin: viime talvena satoi kahden talven lumet, se on ilmeisesti loppunut. Tämä kuva on otettu eilen, marraskuisen (kohta joulukuisen) vihreää.


Kiitos vilukissi tunnustuksista, sain tunnustusparin jo aikaa sitten ja nyt on viimein aikaa vasta näiden vaatimiin kysymyksiin.
Ensin kahdeksan sattumanvaraista asiaa itsestäni:

1. Kerään saaria, olen bongannut jo aika monta. Vaikuttavin on ollut Islanti.
2. Tärkeimpiä lapsuuskokemuksiani oli kun tajusin, ettei sillä ole mitään merkitystä kuka saa suurimman palan.
3. Olen voittanut napatanssikilpailut Akabassa, palkintona oli matka Ammaniin.
4. Minulla on viisas kissa, joka kirjoittaa kolumneja ja joka on opettanut minulle paljon.
5. Yllätys, yllätys pidän vanhoista tavaroista, varsinkin sellaisista, jotka on hylätty.
6. Säröt ja klommut ovat minusta kiinnostavia. "There is a crack in everything, that's how the light gets in", runoili Leonard Cohen.
7. Minulla on  s u u r i  luukokoelma, ihailen niiden muotoja.
8. Omistan myös meidän kylän suurimman kotkansulkakokoelman.

Toinen tunnustus:
Väri: Kaikki ovat hyviä olemassa, sävy on tärkeä.
Ruoka: Ravitseva kasvisruoka.
Paikka, jossa haluaisin käydä: Huippuvuoret on vielä näkemättä.
Ai niin ja sitten vielä, nämä tunnustukset piti jakaa edelleen. Haluan antaa nämä kaikille lukijoilleni, ottakaa tästä jokainen, joka tuntee viehtymystä tunnustuksiin.

27.11.2011

Kynttilän jalka

Adventtikynttilöillä on jalat tukevasti maassa, valurautaa.

Rauhaisaa ensimmäistä adventtia kaikille!

25.11.2011

Lapsipuu

Tälläinen vekotin on löytynyt kirpputorilta, jonkinlainen korttiteline. Mikähän sen alkuperäinen funktio on? Nyt siitä tuli lapsipuu, kuvissa on sukulaisia ja vieraita. Adventtiaika alkaa, mutten ole ehtinyt juurikaan ajatella joulua.

Toivotan kaikille teille oikein mukavaa viikonloppua.

23.11.2011

Hämäränhyssyä


Elämme pimeitä aikoja, lumi valaisisi paljon. Sitä ei ole kuitenkaan luvattu Etelä-Suomeen pitkiin aikoihin.

Pimeitä kohtauksia kylpyhuoneesta...



ja makuuhuoneesta

Nämä kuvat on otettu kirkkaana päivänä, jolloin aurinkokin nousi horisontin yläpuolelle hetkeksi aikaa.