31.12.2017

Muisto kesästä

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista jo kuukausi sitten Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Kiitos tästä kivasta haasteesta, näin vuodenvaihteessa on hyvä vilkaista taaksepäin.
Tähän kuvaan kiteytyy kesän olemus; satoi, satoi, satoi...

Kosteudessa viihtyvä alppiruusu kukoisti valtavana kesäkuussa.

Viileydestä ja sateesta huolimatta kasvimaa tuotti satoa, joskin kaikki oli hieman myöhässä. Kylmästä keväästä oli se hyöty, että tuhohyönteisiä oli huomattavasti vähemmän kuin normaalikesänä.

Päivänkakkaroita kasvoi kokonainen pelto.

Vietimme loppukesästä paljon aikaa rannassa, minä remontoin saunamökkiä ja Nero kalasteli. Ilmeisesti ihan joka päivä ei satanut.

Mökin ympäristöä raivatessani tein ruusulöydön, joka blogiystävien avulla tunnistettiin koiranruusuksi. Syksyllä siihen tuli pitkulaiset kiulukat. En siirtänyt ruusua pois kasvupaikaltaan vaan muokkasin sille paremman kasvualustan. Olkoon se mökkipihan kukkamaan pioneeri.

Iloista vuodenvaihdetta kaikille ja onnea alkavalle vuodelle!


29.12.2017

Talvivieraita

Joulun tienoolla meillä on ravannut paljon porukkaa. Ihmislajina olen jäänyt vähemmistöön.

Vain yhden ihmisen jäljet, mutta kaikenkarvaisten muiden kulkijoiden jälkiä näkyy runsaasti.
Jouluaattona pihalla alkoi kuulua kovaa meteliä ja kun kohotin katseeni kohti taivasta näin kymmenen joutsenen auran lentävän yli äänekkäästi hyvästejä huudellen. Joulupäivänä näin vielä viisi jälkijunassa tulevaa kansallislintuamme. Taisi venyä Suomen 100-vuotisjuhlat pitkiksi kun noin myöhään olivat liikkeellä.

Olin keskiyön tienoilla syventynyt sohvaan ja elokuvaan, kun Nero touhotti luukustaan sisälle. Se yritti kertoa jotain tärkeää ja sai minut kampeamaan itseni ylös. Kurkkasin keittiön ikkunasta pihalle ja paviljongin heikossa led-valaistuksessa näytti aivan kuin pieni karhu liikkuisi lintujen ruokintapaikan alla. Otin taskulampun, hiivin kuistille ja oven raosta suuntasin valokeilan vierasta kohti. Ehdin hetken katsoa supikoiraa silmästä silmään, ennen kuin se lyllersi tiehensä. On ollut niin lauhaa, että supit eivät ole vielä saaneet talviunen päästä kiinni.

Kauriit ovat jääneet kortteeriin pihakuusen ja pihtan juurelle. Nekin käyvät lintujenruokintapaikalla poimimassa maahan pudonneita auringonkukansiemeniä.

Perennapenkeistäkin löytyy vielä jotakin purtavaa. Olen noille kuin ilmaa. Vasta jos menen liian lähelle, ne karauttavat pakosalle.
Ennen joulua vieraillut nuohoojakin meinasi vetää kahvit väärään kurkkuun kun kauriit tulivat kurkkimaan ikkunan taakse.

Alan kohta tuntea lauman jäsenet ulkonäöltä.
Muita vieraita ovat olleet punatulkut, närhet, varikset, harakat, mustarastaat, sini-, töyhtö-, kuusi-, hömö- ja talitiaiset. Ainakin.
Ehkä oudoin jouluvieras oli ilmeisesti klapien mukana sisään kulkeutunut pulska hyttynen. Se halusi hengailla seurassamme ja vaikka se ei vaikuttanut verenhimoiselta, sen ininä tuntui häiritsevän Neroa.

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

19.12.2017

Jokainen ihminen on tarina

Yle julkaisi taas kasainvälisen ihmisoikeuspäivän kunniaksi ranskalaisen Yann Arthus-Bertrandin upean dokumentin Human (2015) alkuperäisessä pituudessaan 3 tuntia 11 minuuttia. Dokumentti on katsottavissa Areenassa Kirjoitin dokumentista alkuvuonna täällä.
Vaikka rapiat kolme tuntia saattaa tuntua pitkältä niin se hurahtaa nopeasti sillä elokuva on todella kaunis, kiinnostava ja ajatuksia herättävä.
Jokaisen olisi hyvä nähdä tämä katsaus ihmisyyteen. Meillä kaikilla on sama toive; olla onnellinen.
Suosittelen lämpimästi.

Tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa Suvi S. ja iloista jouluviikkoa kaikille!

14.12.2017

Ensimmäinen puutarhani

Sain Pionilta herkistävän haasteen: Lapsuuden puutarhamuistot. Kiitos tästä muisteluhetkestä, oli jännittävää palata lapsuuteni puutarhaan.
Tässä on varhaisempia kuvia minusta, ilmeisesti ensimmäinen syksyni. Äidin sylissä ihmettelen omenaa.
Lapsuudenkotiani ympäröi suuri puutarha. Talo oli korkealla mäellä ja rinne oli kivillä porrastettu puutarhaksi. Siinä oli omena ja marjatarhan lisäksi suuri kasvimaa.

Isän avulla yritän itse poimia omenaa. Isäni oli luontoihminen, hän metsästi, kalasti, poimi sieniä ja marjoja ja opetti minullekin jo varhain kasvien ja eläinten nimet.
Puutarha oli tärkeä osa perheemme elämää ja siitä saatiin vuoden juurekset, mehut ja hillot. Nälän yllättäessä kesken leikin käytiin kasvimaalla poimimassa herneitä ja mansikoita tai pensaasta marjoja. Omenapuita oli paljon ja niiden hedelmiä jaettiin auliisti halukkaille. Koulussa ilmoitin kaikille, että meiltä saa tulla hakemaan omenoita ja niin sato tuli korjatuksi talteen.
Minua ei ole koskaan pakotettu tekemään puutarhatöitä, mutta muistelen tehneeni niitä ihan mielikseni äidin ja mummun apuna. Nyt olen siitä kiitollinen, sillä monta asiaa tuli opittua puutarhanhoidosta.

Mummun kanssa. Näitä kuvia on kokonainen sarja, ilmeisesti kotiin on pyydetty tai sattumalta tullut joku kuvaamaan minua.
Muistan, että mummu kasvatti ainakin ruskoliljoja, harmaamalvikkia ja valtavasti syysleimuja, joita hän kutsui floxeiksi (Phlox paniculata). Niiden tuoksu on syöpynyt hajumuistiini.
Myös ruusupensaita ja kivikkokasveja mummu oli istuttanut pihaamme.
Nuo mäelle johtavan pihatien reunalla kasvavat koivut olivat aikuistuessani jo hurjan suuria.

Tämän kuvan olen esitellyt täällä ennenkin. Vähän vanhempana serkkuni kanssa kotipuutarhassa. Kivipenkereellä kasvaa köynnöskrassia. Penkereen päällä oli syreeniaita ja sen takana talo.
Äitini oli viherpeukalo ja kasvatti paljon kukkia. Ihmiset suuntasivat usein iltakävelynsä niin, että voivat matkalla ihailla puutarhamme kukkaloistoa. Jos vieraat pääsivät juttusille puutarhurin kanssa, jatkoivat he usein matkaansa kukkakimppu mukanaan.

Tämä kuva on naapurin pihalta, siinä keväällä kuollut ystäväni Ippa haravoi. Kuva on otettu ensimmäisellä omalla kamerallani, joka oli maailman yksinkertaisin pieni muovilootakamera ilman mitään säätöjä.
Kerran sadonkorjuuaikaan ryhdyimme Ipan kanssa leikkimään ravintolaa. Muistan pimeän syysillan, olimme tehneet tulet naapurin puutarhaan ja kattaneet pöydän kauniisti. Minä olin asiakas ja Ippa kokkasi minulle tunkiolta keräämistämme hylkiöporkkanoista ja muusta romppeesta gourmet-ateriaa ruosteisessa peltipurkissa. Taisin olla nälkäinen tai sitten vain eläydyin liikaa rooliini ja söin oikeasti kärähtänyttä herkkua. Oksensin koko yön, mutten uskaltanut kotona kertoa, mistä tautini johtuu.
Lapsuudessa puutarha oli itsestäänselvyys, sitä ei osannut erityisesti arvostaa. Välillä en ymmärtänyt miksi vierailijat niin kovasti kohkasivat puutarhan kauneudesta ja ihanuudesta. Nyt kyllä ymmärrän.
Vastaan näihin haasteisiin niin viiveellä, etten ojenna tätä erityisesti kenellekään, mutta jos joku haluaa kertoa lapsuutensa puutarhamuistoista niin ottakaa koppi.
Iloista joulunodotusta kaikille!

7.12.2017

Huomenta Suomi!

Eilen kun juhlittiin Suomen syntymäpäiviä, tuli aurinkokin tervehtimään satavuotiasta.

Juhlin rantasaunalla takkatulen loimussa ja perisuomalaiseen tapaan lauteilla.



Kuumien löylyjen jälkeen maistui pikku pakkasen viilentämä kuohuva.

Olen viettänyt paljon mukavia saunailtoja kesällä remontoimallani rantamökillä. Saunan lämmetessä olen neulonut sähköttömässä tuvassa toisenkin sukkaparin, kuunnellen puhelimella äänikirjoja tai kuunnelmia. Luksuselämää.

Tänään vietän omia syntymäpäiviäni.
Kauniita talvihetkiä kaikille!

24.11.2017

Puu

Sain sekä Molleyltä että Titalta mukavan puuhaasteen. Kiitos tästä mukavasta pohdinnan aiheesta. Tarkoitus on kertoa tärkeästä ja merkityksellisestä puusta.
Kaikki puut ovat tärkeitä ja metsien suojelu olisi tehokas tapa hillitä ilmastonmuutosta. Mitä enemmän puita, sitä vähemmän hiilidioksidia. Puiden merkityksestä ihmisen fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille on tehty monta tutkimusta ja on todettu, että puut vaikuttavat meihin monin tavoin positiivisesti.
Kuvassa on Walesissa ottamastani kuvasta siellä painettu postikortti. Laiskana vain skannasin kortin, vaikka jostain löytyisi varmasti alkuperäinen kuvakin, siksi sekundaa.

Puu antaa myös suojaa. Kun muutin tänne, kasvoi pihan reunalla mahtavan kokoinen kuusi. Sen hame ulottui maahan asti ja halkasijaltaan lähes kymmenmetriseen helmaan muodostui maja, joka antoi turvaa monille olioille. Rakastuin ensisilmäyksellä. Kuusesta ei ole yhtään kuvaa, Nero kiipeilee tuossa paljon vaatimattomammassa näreessä. En ole vielä 15 vuoden jälkeenkään täysin toipunut siitä, että naapuri kaatoi rakkaan kuuseni pellonreunojen vesakkoa raivatessaan. Olin kyllä painottanut, ettei kuuseen saa koskea. "Sellainen kaksilatvainen, ei minkään arvoinen", totesi naapuri kun ilmaisin järkytykseni menetyksestä.

Pihaan istutin yhden kirsikkapuun taimen. Se kasvoi koivun juuren päällä ja nyppäsin sen pois ja tökkäsin toiseen paikkaan. Koko kesän se lerputti lehtiään, eikä kukaan lyönyt vetoa sen menestymisen puolesta. Siitä kasvoi kuitenkin roteva puu, jonka kylkeen Neron on hyvä teroittaa kynsiään.
Pari omenapuutakin istutin alkuvuosina, mutta niistä jäi vain varsi käteen, sillä vesimyyrät söivät juuret. Yksi siemenestä kasvatettu koristevaahtera on menestynyt. Sain siemenet koreanvaahterana, mutta ei se kyllä koreanvaahtera ole.

Näillä seuduilla on kaadettu runsaasti metsiä avohakkuina. Se on surullista, sillä puiden lisäksi tuhoutuu koko metsän pohja ja miljoonien olioiden kodit katoavat metsien mukana. Hakkuuaukiot päästävät myrskytuulet tuivertamaan ja ne kaatavat usein myös viereisen ilman suojaa jääneen metsäalueen.

Pellon reunassa kasvava suuri raita on myös himottanut montaa sahamiestä, mutta haluan säilyttää sen, sillä se kukkii hyvin varhain keväällä ja ilahduttaa pörriäisiä kun muita kukkia ei paljon ole. Kuvassa näkyy myös hieman suurempi pajunkissa.

Erityinen puurakkauteni on tällä hetkellä talon ja pellon välissä kasvava valtava koivu. Sen massa on suuri, sillä takana pilkottava talo ei ole ihan pikkuruinen ja silti koivu on monta kertaa sitä korkeampi ja leveämpi. Sen runko on kaarnakuorinen ja kesäisin sen oksat kantavat monia linnunpesiä. Kun ympäristön puita harvennettiin, ehdotettiin tätäkin kaatolistalle. Vain siksi, että se on vanha. Tällä kertaa pidin sahamiehiä tarkasti silmällä ja suojelin ystävääni.
Päätän puisevan jutun tähän, vaikka puista riittäisikin paljon asiaa.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

14.11.2017

Berliinin kissoja ja kukkasipulivillitys

Berliinissä ei ymmärrettävästi näkynyt paljon eläviä kissoja katukuvassa, mutta upeissa graffiteissa ja muussa taiteessa niitä tuli vastaan.













Kuin itsestään ostoskoriin hyppäsi vielä reilut sata kukkasipulia, kun niitä jaettiin kaupassa miltei ilmaiseksi. Ostin erilaisia laukkoja, mm. viinilaukkaa, johon ihastuin viime kesänä. Se kukki aika myöhään ja pitkään. Lisäksi multaan pääsi eilen vähän hyasintteja ja krookuksia. Nostin maasta viimeisetkin palsternakat, ne jäivät hieman pieniksi tänä vuonna, mutta maku on mainio. Puutarhassa olisi vaikka kuinka paljon puuhasteltavaa, mutta työpäivän jälkeen valoisa aika on hyvin lyhyt ja märkyys on ylitsevuotavaa, huokaus.

Добро пожаловать в Autuas olo Оксана Форис!
Mukavia päiviä kaikille!

8.11.2017

Puutarhatöiden jatkoaika

Maanantaina laitoin viimein valkosipulit maahan, enkä yhtään liian myöhään.
Istukassipulit otin omasta sadosta, joka oli tänä vuonna erinomainen. Lajike on Aleksandra ja kynnet kasvoivat aivan mahtavan kokoisiksi kuten kuvasta näkyy. Osa istukkaistani on itusilmuista kasvattamiani jakautumattomia sipuleita. Ne kasvoivat myös aika muhkeiksi, syksyllä korjasin ne, kuivasin ja istutin nyt uudelleen. Löysin vielä kasvimaalta muutamia jakautumattomia ja istutin nekin uudelleen vaikka niissä oli jo komeat juuret. Valkosipuleilla käytän kolmen, mieluummin neljän vuoden viljelykiertoa.
Valkosipuli tarvitsee paljon ravinteita, joten hyvät eväät kannattaa laittaa mukaan jo istutusvaiheessa. Kuohkeutin maan, käänsin mukaan palanutta hevosen lantaa ja lehtipuun tuhkaa. Kynsien päälle laitoin maata noin viisi senttiä ja peitin olkikatteella.

Kaurispukki etsi viimeisiä omenapudokkaita. Enää meillä ei ole lunta maassa, se katosi nopeasti lämpötilan noustessa. Siivosin kasvimaalla ja
jätin kauriille syysleimujen ja parsakaalin varsia yms. Mutta kauriit olivat lähteneet vaihteeksi muihin maisemiin ja peurat kävivät pistelemässä herkut poskeensa.

Lauantaina oli täysikuu ja nautiskelin siitä rantasaunalla kylpien ja takkatulen ääressä istuskellen.

Nero on taas viihtynyt ulkona, sillä on ollut sissitoimintaa rajalinjoilla. Yksi kokonainen yökin oli puolustettava reviiriä ja vasta seuraavana iltana prinssi palasi muonituspaikalle. Piika taas valvoen odotteli. Jyrsijät ovat liikkeellä, ne hakeutuvat rakennuksiin talvisuojiin ja kissa auttaa niitä sisätiloihin minkä kerkeää, tosin ateriaksi.
Jos maa ei ole tänään kovin kuurassa, tartun vielä haravaan. Voisin myös kaivaa maasta loput palsternakat.
Kauniita päiviä kaikille!

3.11.2017

Kultakutri

Poissaoloviikkoni aikana Neroa palveli vanha tuttu renkinsä. Yhteiselo oli sujunut hyvin ja oli kiva tulla kotiin, missä odotti pulska kissa ja haravoitu piha. Kiitos G!
Sylipula kuitenkin vaivasi prinssiä, mutta onneksi minulla oli palattuani aikaa  hoitaa asia kuntoon. Kutominen ja kissan patjana oleminen sopivat hyvin yhteen. Loppulangasta Nero sai sievän peruukin.

Lumi tuli aivan liian aikaisin ja edelleen on maa valkoinen, mutta vielä lumi katoaa. Lokakuinen lumisade ei ilahduta lainkaan samoin kuin joulukuinen.

Raskas lumi painoi kasvimaan aitaa niin, että kauriit pääsivät suoja-alueelle ja rikkoivat yhden portin päästäkseen herkkujen kimppuun. Hyvästi viimeiset kaalit ja mangoldit.

Tunsin huonoa omaatuntoa kun häädin ne pois ja korjasin aidan taas pitäväksi. Kauriiden on vaikea löytää ravintoa lumen alta, niiden ruokavalio on paljon kapeampi kuin serkkunsa valkohäntäpeuran. Korjasin loput kaalit ja vein ne metsän reunaan, nuolukiven vierelle. Muutama porkkanakin löytyi vielä sorkkajaloille. Pitää viedä niille myös viljaa talveksi.

Me molemmat seniorit, kissa ja akka, olemme viihtyneet takkatulen ääressä. Onneksi saimme tänne myös auringonpaistetta, se virkistää mieltä niin, ettei vielä vaivuta ihan talvikoomaan.
Prinssillä on paksu villainen talvikerrasto, mutta päällisasu on puhdasta silkkiä. Musta ja kiiltävä, ihana siliteltävä.

25.10.2017

Muurilla

Lähdin ystävien kanssa sateita pakoon Berliiniin. Kannatti lähteä, saimme kauniit, rapiat +20 asteiset säät.
Asuntomme sijaitsi Friedrichshainin kaupunginosassa, missä on myös säilytetty 1,3 kilometrin pätkä muuria. East Side Gallery sisältää kaikkiaan 106 maalausta, se on maailman suurin ulkoilmagalleria ja  suojelukohde.





Viihdyimme itäpuolella, se on mielenkiintoinen ja alati muuttuva alue. Sen katoava dekadenssi on kiehtovaa ja luo alueelle rennon ilmapiirin.



Joka suunnassa näkyy nostokurkia, kaupungissa rakennetaan.



Kaupunki on täynnä upeita graffiteja, kokoaikainen taidenäyttely.



Sodan ja kahtiajaon traumat ovat näkyvissä kaikkialla.
Stolperstein (kompastuskivi) on saksalaisen taiteilijan, Günter Demnigin 1992 aloittama projekti. Katuun on upotettu natsismin uhrien nimiä niiden osoitteiden kohdalle, joista heidät on karkotettu.

Surullisen kuuluisa idän ja lännen välinen portti Checkpoint Charlie on nykyisinkin turistikohde.

Alue on myös muistomerkki, joka kertoo mm. useista epätoivoisista pakoyrityksistä idästä länteen.

Sunnuntai kului Mauerparkin valtavalla kirpputorilla. Seurueemme nuorin jäsen teki siellä hienoja vaatelöytöjä, me muut lähinnä katselimme tavara-antia.

Katuruokaa, maukkaita falafeleja.

Museosaarella, Alte Nationalgaleriessa.

Hamburger Bahnhofin nykytaiteen museo on valtava ja kannattaa ehkä nauttia pieninä annoksina.



Oli ihanaa nauttia kesäisestä ja sateettomasta säästä. Berliinissä on valtavasti nähtävää, eikä viikossa ehdi kuin pintaa raapaista. Hyvä syy mennä uudestaan.
Oli kiva matka vaikka vastoinkäymisiäkin kohtasimme, mutta loistava tiimimme selvitti ongelmat. Paluumatka Moskovan kautta kesti 13 tuntia, vaan pääsimmepä kotiin.
Kiitos matkakumppaneille kivasta seurasta, johdatuksesta ja trenditietouden päivityksestä.