Tämä joulu on ollut meille epätavallisen sosiaalinen. Ennen olin usein niin uupunut loppuvuoden työrupeamasta, että kaipasin jouluna vain lepoa ja rauhaa. Tänä vuonna ei kiireitä ollut ja siksi jouluksikin siunaantui runsaasti ohjelmaa. Olen kyläillyt melkein joka päivä ja jos en ole kyläillyt on täällä käynyt vieraita.
Aaton vietin perinteisesti Neron sisarusten perheessä. Mörkön näin vilaukselta, mutta Svanttesta en karvaakaan. Ne ovat vieraiden suhteen yhtä kainoja kuin veljensä. Kiitos kestityksestä O, T ja H!
Viime jouluna sain lahjaksi hauskan mustien kissojen kavalkaadin, joka pääsi tänä vuonna joulukorttien esittelytoimeen.
Myös yksi ei toivottu jouluvieras ilmestyi Neron reviirille ja joulurauhamme hieman järkkyi. Prinssin piti päivystää ulkona ja suojella reviiriään. Minäkin näin vilauksen tunkeilijasta, se näytti pulskalta ja siistiltä kotikissalta. Saattoi olla kaukaista sukuakin. Näin vain pyylevän takamuksen, musta kaveri, jolla oli siistit valkoiset nilkkasukat. Lähikosketukseen kissat eivät joutuneet, ainakaan Nerossa ei ole ollut taistelun jälkiä. Sadesää sai vierailijan hakeutumaan kotiinsa ja rauha palasi.
Muitakin mustia vieraita kävi. Aada oli riemukasta lenkkiseuraa.
Vaikka joulusää oli vähän kurja on ollut kauniitakin päiviä ja uusia lenkkipolkuja on tullut tutuksi. Lumitähti on ikkunaan liimattu koriste.
Jouluvieraisiin kuului myös viisi oravaa ja runsaasti lintuja. Niillä oli kestit ruokintapaikoilla. Tapaninpäivänä haravoin tuulen lennättämiä roskia ja sammaloituneessa nurmikossa näkyi niin paljon kauriiden jälkiä, että epäilen niillä olleen tanssit poissaollessani.
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa Maiju Sushukka, Marru HT ja Stella's Third Nature!
Iloista vuodenvaihdetta kaikille, tulkoon ensi vuodesta onnen täyteinen.
PS. Ensimmäinen siemenluettelo löytyi jo postilaatikosta,
tästä alkaa kevät.
15 tuntia sitten