30.6.2012

Jättiläisrhodo

Kun muutin nykyiseen asuinpaikkaani ei puutarhassa kasvanut juurikaan kukkia. Pihan kulmauksessa oli riutuneen näköinen alppiruusu. Se kasvoi suuren kuusen seurana, mutta maa sen alla oli kivikovaa ja täynnä vuohenputkea. Kitkin alustan ja vuosien varrella olen kärrännyt kasville rhodomultaa ja kompostia. Raivasin myös vähän ympäristöä, jotta pensas saisi enemmän valoa.

Hoito ei ole mennyt hukkaan, pensas on lähes kolme metriä korkea ja noin neljä leveä. Oikeassa reunassa pilkistää aiemmin esittelemäni köynnöshortensian tuki, joka on 160 cm korkea. Eli arvioni lähes kolmesta metristä taitaa olla alakanttiin.
On se upea näky kun tämä kaunotar kukkii.

Tässä kaksi silmäterääni vuonna 2008. Pensas on kasvanut tästäkin jo aika paljon. Jonain vuonna lumitaakka on katkaissut oksia ja olen sitonut niitä takaisin yhteen, haavat ovat parantuneet hyvin.

Kukat näyttävät muuttavan väriä valaistuksen mukaan. Kuten alppiruusuilla on tapana piti pensas viime vuonna välivuoden ja kukkia oli vain muutamia. Tarvitsen tikkaat kun poistan kuihtuneita kukintoja. Muutaman vuoden kuluttua pitää varmaan tilata henkilönosturi paikalle.

28.6.2012

Adoptio

Kissahistoriikki osa 3
Villikissat pääsivät sivistyksen pariin, mutta olivat edelleen arkoja, eikä niihin saanut koskea. Jossain vaiheessa Nero pääsi luikahtamaan ulos eikä uskaltanut tulla takaisin sisään. Etsin sitä, mutta kissasta ei näkynyt jälkeäkään. Jätin oven yöksi auki ja laitoin kuistille ruokaa, mutten tiennyt kuka sen kävi syömässä. Keksin laittaa ruokalautasen suuren hiekkalaatikon keskelle ja helpotuksekseni näin aamulla pienet kissantassun jäljet hiekalla. Hankin loukun ja viritin sen kuistille. Ruoka oli kadonnut, mutta loukku ei lauennut, nerokas kissa asialla. Suljin kaksi pentua saliin ja pidin ovia ulos auki yötä päivää. Kolmen yön kuluttua Nero ilmestyi epävarmana sisään. Kun se kohtasi sisaruksensa nämä murisivat sille kuin vieraalle kissalle, mutta kohta jo painittiin iloisesti. Riemukseni eräs kissansa hiljattain menettänyt ystäväni kertoi, että hän on päättänyt adoptoida kaksi pennuista. He kävivät katsomassa pentuja ja päätös lyötiin lukkoon, olisi ollut vaikea luovuttaa pentuja täysin vieraalle ja minusta oli hieno ratkaisu, että kaksi pääsi samaan kotiin. Ajattelin, että Nero pärjää yksinkin mutta nuo kaksi onnettomampaa tarvitsevat kaverin ja niin Svante ja Mörkö muuttivat uuteen kotiin, taisi olla joulukuun alku. Ihan ongelmitta ei muutto tapahtunut, sillä kissojen pyydystäminen sisätiloissa oli vaikeaa.

Pelkäsin, että Neroa alkaa vaivata eroahdistus, mutta kissanviikset. Kun sisarukset lähtivät, Nero sanoi: Vihdoinkin kahden ja alkoi tuttavallisemmaksi. Olin etsinyt sillekin kotia, mutta hän oli päättänyt jäädä. Enkä aiemmasta päätöksestäni huolimatta olisi pystynyt enää luopumaan ystävästäni. Tästä alkoi kissankesytysoperaatio, joka jatkui muutaman vuoden. Luottamus kehittyi vähitellen. Ohjelmassa oli leikkiä, ruokintaa,  sylissäpitoa ja puhelua joka päivä. Nerolla oli ristipaineita, siitä oli ihanaa köllötellä sylissä, mutta samalla se oli varovainen ja peloissaan. Se halusi luottaa, mutta vaisto kehoitti varomaan. Minä sain paljon huomiota, kaikki mitä tein oli kissasta suurenmoisen mielenkiintoista, teimme siis kaiken yhdessä. Päiväni kuluivat kissaa katsellessa, ihailin sen eleganssia ja siisteyttä.

Ensimmäinen talvi ulkoiltiin valjaissa ja tutustuttiin ympäristöön. Keväällä saattoi fleksin jo irroittaa ja Nero kulki mukanani metsissä. Yksin kissaa ei vielä voinut päästää ulos.
Jonkin verran olen kouluttanut koiria ja ajattelin yhteisten puuhien merkeissä opettaa Nerolle jonkin tempun. Taas olin ällikällä lyöty siitä miten nopeasti kissa tajuaa asioita. Nero oppi istumaan ja läppäämään yläviitosen kun sille sanoo: Istu, pist viis! Sovimme myös että tietynlainen rykäisy minulta tarkoittaa: ei saa tai kielletty. Tämä toimii edelleen. Herkkätunteista kissaa piti ohjata hellävaroen, mutta rajat piti kuitenkin asettaa.
Kesällä koitti vaarallinen vapaus. Jossain vaiheessa kissa katosi muutamaksi päiväksi ja olin huolesta sairas. Kun se ilmaantui kotiin, huomasin, että kynnet olivat kuluneet aivan nysiksi. Paljon myöhemmin kuulin, että eräs naapuri oli sattumalta löytänyt sen rannalla lojuvasta katiskasta ja päästänyt vapauteen. Kesä sujui mukavissa merkeissä. Syksyllä Nero söi rotanmyrkkyä nauttineen hiiren ja oli ihan kiikun kaakun. Onneksi huomasin nopeasti, että kaikki ei ole kohdallaan ja ihanan henkilääkärinsä Tuulan ja intensiivisen kotihoidon avulla kissa selvisi tapaturmasta ilman vaurioita.

Rokotus- tai antibioottipiikin jälki tulehtui, potilasta ei haitannut side kaulassa
Toipumisesta ei kulunut kauaakaan kun Nero taas katosi ja tiesin, että jokin on hullusti. Etsin kissaa, kävin läpi rannoilla lojuvia katiskoita ja suljin aika monta nielua, ne ovat ansoja muillekin eläimille. Tarkastelin läheisen tien vieriä, peläten, että kissa on jäänyt auton alle. Kävin naapureissa kyselemässä ja patistelin koko kylän isännät käymään supiloukuillaan. Loukuissa on syöttinä kalaa ja Nero on sille kovin perso. Moni sanoi, että kissat nyt kuljeskelevat ja voivat viipyä pois pitkiäkin aikoja, mutta minä olin aivan varma, että Nero ei ole vapaaehtoisesti poissa ruokakuppinsa luota. Pian kierrokseni jälkeen, neljä-viisi päivää kateissa ollut kissa ilmestyi kotiin heikossa kunnossa. Olin keittiössä tankkaamassa etsintöjen välillä ja luulin jo näkeväni näkyjä kun kissa äkkiä seisoi keskellä lattiaa. Menimme Tuulan luo nesteytykseen ja samalla otettiin verikoe, joka paljasti, että kissa on kuivunut ruoan ja juoman puutteesta, mutta muuten terve (ei jälkiä myrkkyvaurioista). Nero oli ilmeisesti ollut loukussa. Ajattelin, että kyllä kissan pito on raskasta ja huolia täynnä.
Neljännen pennun kohtalokin selvisi surullisella tavalla. Siivoilin pentukodin viereisessä yläaitassa ja nurkasta pärekorin takaa löytyi muumioitunut kissanpentu. Vaikka kolmen pennun ilmestyessä etsin aitat läpikotaisin neljättä en ollut huomannut pientä vainajaa. Löydettäessä se oli nukkunut siellä jo muutaman vuoden. Tuli raskas olo. 

Onneksi Nero on vanhetessaan myös viisastunut ja oppinut seikkailuistaan, hän ei mene kahta kertaa samaan vipuun. Kissa viihtyy nykyisin kotikonnuilla enkä menetä mielenrauhaani vaikken näe sitä koko päivänä. Nero on edelleen arka vieraiden ihmisten suhteen. Pitkään jotkut vitsailivat, että minulla on mielikuvituskissa kun kerroin tarinoita Nerosta, jota kukaan ei ollut onnistunut näkemään.
En halunnut kissaa, mutta nyt on vaikea ymmärtää, miten olen voinut elää vuosia ilman. Nero on opettanut minulle paljon. Kissalla on viisautta vaikka muille jakaa ja jo vuoden vanhana häntä pyydettiin Askel-lehden kolumnistiksi. Hän jatkaa jo viidettä vuotta aitanparvi-filosofointiansa ja kertomuksia maalaiselämästä. Kissa voi puhua vaikeistakin aiheista, jotka ihmisen ilmaisemina saattavat aiheuttaa vastustusta. Nero siis ansaitsee elantonsa ja hän myös sponsoroi lähikaupungin eläinsuojelukeskuksen kissaosastoa ruokalahjoituksin. Pääbisneksenä on kuitenkin kotiterapeuttina toimiminen ja jyrsijäkannan kurissapito.
Tässä oli mustan Prinssin tarina, seikkailut jatkuvat.

Tervetuloa Autuaaseen oloon Jaana Mäkelä!

26.6.2012

Kissaäidin velvollisuuksia

Kissahistoriikki osa 2
Sijaisemona minulla oli muitakin velvollisuuksia kuin ruokinta. Piti opettaa pyydystämistä, askartelin monenlaisia leluja.

Nero ja Mörkö
Motorista kehitystä varten rakensin temppuratoja.

Svante ja Nero
Puuhun kiipeämisen ja varsinkin alastulon taitoa harjoiteltiin ja siitä onkin ollut paljon hyötyä ainakin Nerolle. Piti myös pelotella pois haukat ja muut saalistajat, jotka vaanivat pienokaisia. Elämäni pyöri kissojen ympärillä.

Ensimmäisenä Nero, keskellä Mörkö ja taustalla Svante
Ruoka-ajan lähestyessä pennut ryhmittyivät odottamaan minua. Pentujen neuvokkuus oli ihailtavaa. Kun kerran jouduin lähtemään koko päiväksi pois kotoa, laitoin kuppiin tallin alle pentujen kuivamuonaa. Ajattelin, että se ei ole yhtä suuri houkutus vieraille eläimille kuin märkäruoka, eikä tallin alle kovin iso elukka mahtuisikaan. Pennut kuitenkin pelasivat varman päälle; ne olivat peittäneet kupin ruokineen maa-aineksella.

Svante, Nero ja edessä Mörkö
Kolmikko kasvoi ja kehittyi. Ne tulivat vähän rohkeammiksi ja uskalsivat läsnäollessani tulla jo monen metrin päähän tallin seinästä ja pakopaikastaan, mutta koskea niihin ei saanut. Joskus joku vierailulle tullut halusi nähdä poikueen, mutta kissat eivät näyttäytyneet jos läsnä oli muita ihmisiä. Pentujen tapaan ne rakastivat leikkittämistä ja tuntui, että ne odottivat leikkihetkiä yhtä innokkaasti kuin ruokailua.



Tuli syksy, yöt pimenivät ja viilenivät. Huoli pentujen tulevaisuudesta kasvoi. Vaikka olinkin jo kiintynyt pentuihin,
en halunnut itselleni kissaa, saati kolmea. Ajattelin, että lemmikki sitoisi liikaa, yritin etsiä kolmikolle koteja.
Valmensin itseäni henkisesti ja eräänä päivänä nappasin ne kiinni ruokakupilta ja kuljetin sisään. Tai siis kaksi, nerokasta Neroa en onnistunut saamaan kiinni. Tiesin, että liiallisella yrittämisellä pilaisin mahdollisuuteni lopullisesti. Nyt minulla oli kaksi kissaa kylpyammeen alla ja yksi edelleen tallin alla. 

Seuraavana päivänä oli koko kolmikko kuitenkin sisätiloissa. Kaikki lymyilivät kylpyammeen alla. Minulla oli paha olo, vaikka toimenpide oli välttämätön, tuntui, että olin pettänyt pentujen luottamuksen ja vienyt niiden vapauden. Ruoka tarjoiltiin kylpyhuoneeseen ja se tuntui maittavan kuten ennenkin. Koirien siisteyskasvatus on minulle tuttua (kestää tosi kauan) ja olin aivan äimistynyt siitä, että villikissan pennut osasivat välittömästi käyttää hiekkalaatikkoa, yhtään vahinkoa ei sattunut. Parin päivän päästä kissat uskaltautuivat tarkastelemaan ympäristöään. Eikä mennyt kauaakaan kun öisin oli melkoinen biletys käynnissä. Epäileväiset ennustivat, että voin sanoa hyvästi antiikkihuonekaluilleni, kissat hoitaisivat verhoilut uuteen uskoon. Toin sisälle meren rannalta poimimani ajopuun ja neuvokkaat kissat ymmärsivät välittömästi, että se oli tarkoitettu heille raavittavaksi. Pennut eivät aiheuttaneet koskaan mitään vahinkoa. Niillä tuntui olevan ihan hauskaa. 

Viimeinen osa tarinasta seuraavassa postauksessa.

25.6.2012

Voittaja on

Olohuone puutarhassa -kirjan voitti vilukissi. Onnittelut!
Arvonnan suoritti random.org ja toimenpiteen virallisena valvojana toimi tietysti yhtä lahjomaton Nero.
Vilukissi laitapa yhteystietosi sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen niin kirja lähtee matkaan.

Kiitos kaikille osallistumisesta ja kommenteista.
Viimeistään syksyllä on luvassa uusi kirja-arvonta.
Silloin palkintona on upea kirjahelmi.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Autuaaseen oloon 
Villa Veranda!

24.6.2012

Elämää kissaemona

Mörkö
Kissahistoriikki osa 1
Olin siis nähnyt mustavalkoisen kissan luikahtavan kissanluukusta yläaittaan. Juhannuksen jälkeen aloin miettiä kissa-asiaa. Menin katsomaan olisiko aitassa kissanpentuja ja nurkassa paljaalla lattialla näinkin neljä pientä mustaa nyyttiä. Ajattelin etten puutu asiaan mitenkään, suljin oven ja menin pois.
Näin emokissan päivittäin kun se metsästi ravintoa pellon pientareella tai puutarhassa. Oli helteinen kesä ja joskus näin kissan heittäytyvän uupuneena marjapensaan juurelle lepäämään. Laitoin sille vesikupin aitan lähelle. Tuskin kissa järven rannalla kuolee janoon, mutta ajattelin että on hyvä olla raikasta vettä lähellä.
 
En  tiennyt kissoista paljonkaan, mutta katsoin netistä, että kissaemo tarvitsee imettäessään runsaasti ravintoa. Niinpä aloin ruokkia emoa säännöllisesti. Se oli arka eikä tullut kupille jos olin lähistöllä, mutta ruoka otettiin ilolla vastaan. Huono juttu oli se, että olin heinäkuun alussa lähdössä kolmeksi viikoksi Britanniaan, eikä aloitettua ruokintaa voinut lopettaa. Naapurin isäntä lupasi käydä ruokkimassa kissaa poissaollessani. Ostin patterin kissanruokaa kellariin,
ei tarvitsisi kuin tarjoilla ateriat.

Nero ja Mörkö
Kun palasin olivat sekä emo, että pennut kadonneet.
Valmista tuli, ajattelin.
Mutta seuraavana päivänä kykkiessäni kukkapenkissä minua lähestyi kolme nyrkinkokoista kissanpentua surkeasti äännellen. Nero siinä johdatteli sisaruksiaan hakemaan apua. Hain oitis ruokapurkin ja tarjoilin aterian pelokkaille ja vapiseville pennuille. Syötyään pennut suuntasivat tallin alle, siellä ne ilmeisesti olivat lymyilleet eivätkä sittemmin poistuneetkaan tallin luota.

Pimu sittemmin Svante
Tarkkailin tilannetta, mutta emoa ei näkynyt. Yksi pentu ja emo olivat kadonneet. Ei auttanut muu kuin ryhtyä sijaistamaan kissaemoa. Internetistä tutkin kissanpentujen hoito-ohjeita. Olisipa silloin ollut ihania kissablogeja, joista olisi saanut vertaistukea. Onneksi tunsin, joitakin kissanomistajia, joilta saatoin kysellä neuvoja.
Pennut olivat erittäin arkoja, lähelle ei saanut mennä, koskettamisesta puhumattakaan. Äkillinen liike sai ne säntäämään tallin alle. Täällä maalla ei voinut jättää ruokaa näkyville, se olisi houkutellut saalistajia paikalle ja ollut uhka pennuille. Kärsivällisesti odottelin kauempana kun kupit tyhjenivät ja korjasin sitten ruoka-astiat pois.

Nero, Mörkö, Svante
Vähitellen pennut tulivat rohkeammiksi ja sain katsella muutaman metrin päässä niiden ruokailua.
Niille piti tietysti antaa nimet: Nero, koska hän oli rohkein, neuvokkain ja ymmärsi pelastaa itsensä ja sisaruksensa. Ilmiselvä pomo tässä porukassa. Nero tarkoittaa myös mustaa ja eräs hallitsijakin on nimetty noin. Mörkö, koska hän oli kaikkein arin ja katseli minua usein epäluuloisesti altakulmain (myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tyttö ja muut poikia). Väritykseltään Neron kaksoisolento, mutta erotin heidät kuitenkin toisistaan. Pimu, koska hän oli pienin ja hyvin sievistelevä, ajattelin, että hän on porukan tyttö. Karuista oloista huolimatta valkoiset sukat olivat aina putipuhtaat (myöhemmin selvisi, että hän on poika ja uudeksi nimeksi tuli Svante).

Svante


Huomenna julkistetaan kirja-arvonnan voittaja,
sen jälkeen jatkuu kissahistoriikki.

22.6.2012

Luonnon orkideoja


Yöllisellä rantaretkellä tunsin ihanan tuoksun ja tiesin etsiä valkolehdokkia. Kukka tuoksuu vain öisin.
Vanhan legendan mukaan kiirastorstaiyönä laskeutui joukko enkeleitä lohduttamaan Kristusta. Enkelit asettuivat lehdokin kukkiin. Sen muistoksi kukka on edelleen enkelin muotoinen ja loistaa valkoisena kesäyön hämärässä.
Valkolehdokki on rauhoitettu.

Maariankämmekän nimi viittaa Neitsyt Mariaan.
Kuva on hyvin vanha, otettu ennen digiaikaa dialle.
Viime kesänä tapasin maariankämmekän täällä klik
Kaunista mittumaaria kaikille!

20.6.2012

Aurinko nousee sankarille

Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.


Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta 

kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.

Kari Rydman

Paljon onnea rakkaalle Nerolle
jolla on juhannuksen tienoilla syntymäpäivä, 6 vuotta tulee täyteen. Vuonna 2006 nautimme ystävien kanssa juhannusjuomia puutarhassa kun huomasin, että mustavalkoinen mirri lukahti kissanluukusta yläaittaan.
Oli helteinen päivä ja ajattelin, että kissa etsii vilpoisaa nukkumispaikkaa. Lähiaikoina kerron, miten minusta yllättäen ja pyytämättä tuli kissaihminen.

Minulla alkoi kesäloma ja tänään lähden perennanvaihtoon, kottikärryllinen taimia odottaa auton vieressä.



18.6.2012

Tukevaa

Viime syksynä ystäväni kysyi haluaisinko köynnöshortensiaa, heidän taloyhtiönsä aitaa maalattiin ja köynnöstä jouduttiin poistamaan. Odottelin pientä tainta, mutta sain upean, suuren yksilön. Sille löytyi paikka vanhan lipputangon juurelta ja kasvi kotiutui heti mainiosti.
Lipputankoa ei voi käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa, koska se on jättimäisen koivun kainalossa.

Hortensialle piti etsiä jonkinlainen tukirakennelma. Löysin keväällä kirpputorilta metalliset sängynpäädyt, jotka kiinnitin lipputankoon. Niistä tuli hyvä tukijoukko hortensialle.

PhotoJanna welcome to follow Autuas olo!

16.6.2012

Muotokuvagalleriasta

Herukkaperhosen vähän resuisen näköinen olemus
ukkolaukan kukassa.

Huh, miten kaikki kasvaa nopeasti. Varsinkin vuohenputki ja nokkonen. Niitin eilen marjapensaiden ympäriltä, kasvusto oli melkein yhtä korkeaa kuin niittäjä.

Muutkin ovat kiinnostuneita laukasta.

Kukkuu! Mitäs taas tiirailet sen laatikon läpi?
Olen jatkanut muotokuvaprojektiani.
Joskus linssin eteen osuu eläimiäkin.

Pihan luonnonvaraisessa osassa kukkii metsäkurjenpolvia.



Yksi suosikeistani on niittykellukka.

Nurmitädyke on saanut levitä myös perennapenkkeihin. Se on hyvin kaunis runsaina kasvustoina, mutta kukittuaan vähän ränsistyneen näköinen, aluskasvina se toimii hyvin.


14.6.2012

Tuoksuva maailmani

Syreenien kukinta alkaa olla monin paikoin jo ohi, mutta meillä ne ovat nyt parhaassa kukassa. Ihana tuoksu sisällä ja ulkona.

Kun muutin tänne kasvoi pellon reunassa läpitunkematon pöpelikkö roskapuita, joukossa muutamia ränsistyneitä sireenejä. Voin kuvitella, että joskus pellonviertä on reunustanut kaunis syreenipensaikko. Kun pöpelikkö raivattiin pois, pelastin muutamia syreenin juurakoita ja istuttelin eri puolille pihaa.

Kotitalossani oli ihana  syreenimaja saunan edustalla, mummuni oli sen kasvattanut. Tapahtui hirveä katastrofi: isäni kaatoi neuvottelematta syreenimajan ja -aidan (ne olivat hänen mielestään ränsistyneitä). Olimme kaikki kokoontuneet katsomaan tuhoa ja itkimme. Tilalle laitettiin miehekäs, muotoonleikattu orapihlaja-aita. Siitä lähtien olen inhonnut orapihlajaa.

Toisaalla pihassani unkarinsyreenit ovat vielä tiukassa nupussa.

Tervetuloa autuaaseen oloon M.Metrossa!

12.6.2012

Neron lemmikki

Nero toi sisälle hiiren. Ei siinä mitään outoa ole, mutta hiiri oli elävä ja nopea. Nero varmaan ajatteli vähän leikkiä sen kanssa salissa, mutta siimahäntä teki katoamistempun ja lopulta kissa kyllästyi moiseen leikkikaveriin ja lähti ulos. Kokemuksesta tiedän, että ihmiselle hiiren pyydystäminen ilman loukkua on mahdotonta, joten en edes yrittänyt.
Seuraavana iltana katselin telkkaria nukkuva kissa sylissäni ja näin kun soma, suurisilmäinen hiiri kipitti piirongin alta.
Outo tilanne, kissa sylissä ja hiiri parin metrin päässä. 
Heilautin kättäni ja hiiri katosi salamannopeasti.
Mikäs sillä, se kävi aterioimassa Neron raksukupilla ja suunnitteli varmaan jo lokoisaa kesää täysihoidolla. Ehkä se pohti kutsuvansa koko sukunsa kylään ja panevansa kestit pystyyn.
Mutta ammattitaitoinen kissa on ovelampi, eräänä iltana Nero tuli sanomaan, että vien tämän nyt ulos ja kiikutti hiiren pihalle. En tiedä pääsikö hiiri pakoon täydellä vatsalla, mutta hurjan vikkeliä ne ovat.
Olen uurastanut kasvimaalla ja kaikki kylvöt on nyt tehty,
taimet istutettu joten eikun palkkaa odottamaan.

10.6.2012

Kissat ja tulppaanit

Parista tulppaanista oli katkennut kukka. Kevätpikkusydän oli myös vähän laonnut, ilmeisesti kissatappelun tuoksinassa. Silminnäkijöitä ei ole, mutta Nerolla on niskassa puremajälkiä, joten ihan lyhyellä matikalla päädyin tälläiseen yhtälön ratkaisuun.

Sainhan maljakkokukkia, muutoin en raatsisikaan poimia tulppaaneja. Viileän sään vuoksi tulppaanien kukinta on jatkunut pitkään.

Ei ole jäänyt nurmikko leikkaamatta vaan Nero vaanii heinäpellolla.

Tervetuloa lukijoiksi SnannanS ja Tiina!
Kaikille mukavaa sunnuntaita!

8.6.2012

Kaunis kuin koru

Marmorikuoriainen (Liocola marmorata) on kaunis kuin jalokivi. Se lienee myös turhamainen, sillä se valitsee huolella paikkansa niin, että oma kauneus korostuu. Tässä esiintymisareenana on tulppaani Angelique. Keikari suosii myös juhannusruusua kuten täällä klik

Luin netistä, että marmorikuoriainen on hyvin harvinainen, jopa uhanalainen. Aloin epäillä, että tämä on kuitenkin tavallisempi kultakuoriainen (Cetonia aurata). Niitä on maallikon vaikea erottaa toisistaan.

Tervetuloa mukaan Marja-Leena!

Olohuone puutarhassa -arvonnassa on vielä arpoja jäljellä.

6.6.2012

Ompelutaidot ruosteessa

Lanka ei luista ja tikki jumittaa.
Ihan näin huonosti en ole kohdellut konetta vaan olen löytänyt sen tässä kunnossa meren rannalta.
Se on kierrellyt muistomerkkinä puutarhassa. Ystävä kysyi voiko tulla tänne ompelemaan sohvanpäällisiä koneellani, laitoin tämän valmiiksi odottamaan portaanpieleen :D
Toki lainasin myös uudempaa, digitaalista mallia.

Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Karolina!

Vielä ehtii hyvin osallistua puutarhakirja-arvontaan.

4.6.2012

Pata kattilaa…

Kylmän ja kostean sään vuoksi palaa hellassa tuli ja samalla kun saadaan suloista lämpöä sujuvat myös kokkailut kätevästi.
Paras ruoanlaittoastia ikinä on valurautainen wokkipannu. Hackman on ikävä kyllä lopettanut tämän valmistamisen. Tarkkasilmäinen ystäväni onnistui löytämään minulle yhden Napapiiriltä, kiitos Tarja! Olen kokkaillut tällä koko talven erinomaisin tuloksin, enkä nyt puhu painonnoususta vaan ruoan mausta.
Tällä kertaa tein näin: pilkoin sipulit ja kuullotin niitä voi- öljyseoksessa. Murskasin huhmaressa kuivattuja inkiväärin lastuja ja valkosipulia (kiitos niistäkin Tarja), jeeraa (juustokuminaa), yhden pienen chilin (itse kasvatettu) ja lisäsin sipulien joukkoon, kaadoin sekaan purkillisen luomutomaattimurskaa. Pilkoin mukaan viimeiset omat porkkanat, luomuvarsiselleriä, parsakaalin jämät, pakastimesta vielä pensaspapuja ja kanttarelleja.  Hauduttelin jonkin aikaa ja lisäsin vielä yhden pilkotun haloumi-juuston. Mausteeksi mustapippuria, ripaus suolaa ja vähän hunajaa. Todella herkullista ja miellyttävän al dente.
Tämä on sellainen ihmepannu, että kun vain laittaa sekaisin mitä kaapista löytyy niin aina tulee hyvää.

Jos liikutte Rovaniemen suunnalla niin poiketkaa Tarjan suositussa puodissa:  Vesalan luomu ja lähiruokakauppa
Siellä on herkkua jos jonkinmoista.

Lämpimästi tervetuloa joukkoon Jenni!

Älkää unohtako edellisen postauksen arvontaa!

2.6.2012

Kesällä muutetaan puutarhaan

Juhlistan kesän alkua kirja-arvonnalla. Palkintona on Olohuone puutarhassa (Minerva 2012). Tekijät Ulrika Gönlund, Peter Carlsson, Gunnar Nydrén ja Helena Åkerson Liedberg innostavat perustamaan oleskelutiloja puutarhaan; ihania sopukoita, joissa voi viihtyä lukemassa, haaveilemassa tai seurustelemassa. Kirjassa esitellään 16 upeaa oleskelupaikkaa. Tyylejä on moneen makuun, halusi sitten japanilaistyylisen, pelkistetyn ja harmonisen oleskelutilan, vesipuutarhan, maisemaan istutetun hiljaisen puutaharhapyhätön tai keitaan kaupungissa.


Arvonta päättyy 24.6.2012 klo 22.00 
Arvonnan säännöt:
1 arpa jättämällä kommentti tähän postaukseen
2 arpaa kun kommentoit ja linkität blogiisi. Voit käyttää tämän postauksen kuvia linkissä.
Kerrothan kommentissasi monellako arvalla olet mukana.
Kaikki voivat osallistua,
anonyymit muistattehan jättää jokin nimen.
Onnea arvontaan!