Kun asuu metsän keskellä ja viettää rauhallista elämää on väistämättä osa luontoa.
Ihmisenä olen vähemmistöä eikä reviirini ole kovin tarkkaan merkitty paitsi maakarttoihin. Eläimet eivät rajoista välitä, ne asustelevat missä mielivät ja jos rauhaisa paikka löytyy ihmisen rakennelmista tai pihapiiristä, siihen asetutaan.
Sorkkaeläinten kanssa on ollut vähän kiistaa kasveista, mutta toimeen on tultu.
Valkohäntäpeura rouva lapsineen asui niemelläni ja nautiskeli kasvimaan ja perennapenkkien antimia kunnes peurakarkote sai sen vaihtamaan ruokavaliota. Kaikkea löytyy ympäristöstä, nälkaa ei tarvitse nähdä.
Peuroista on tullut erittäin arkoja. Jäljistä näen, että emo ja yksi vasa vierailevat pihalla syömässä omenapudokkaita ja sunnuntaiyönä kun palasin saunalta kotiin näin silmien kiiluvan pöpelikössä taskulampun valossa.
Peuraperhettä on kohdannut trakedia. Löysin pellolta navetan takaa vasan eturaajan.
Ehkä alueella liikkuu ilves ja vasa oli jäänyt sen saaliiksi. Nero oli kyllä aika hermostunut yhteen aikaan ja se kävi monesti sisällä kääntymässä kuin olisi yrittänyt kertoa jotakin ulkomaailman tapahtumista. Varmaankin turhauttavaa kun piika ei käsitä viestiä. Muita osia vasasta ei ole tullut vastaan ja epäilen, että jokin pienempi peto on raahannut jalan pihapiiriin. Supi tai kettu. Supeja on tänä kesänä näkynyt paljon. Ne nautiskelivat puutarhassa pensasmarjoja.
Metsäkauriita ei ole vielä näkynyt, yleensä ne tulevat näihin aikoihin talvilaitumelleen niemelle.
Linnut ovat rajoittaneet elämääni kesän aikana. Saunan terassin kurkihirren päälle rakensi kotinsa harmaasieppo. Sen pesimärauha esti monta viikkoa minua käyttämästä saunaa.
Puuliiteristä löysi pesäpaikan rastas, joka hyökkäsi päin aina kun lähestyin liiteriä. Onneksi sinne ei ollut paljon asia kesäaikaan.
Kuvan pesä löytyi kasvimaan aidasta. Ihmettelin rastaan jatkuvaa varoittelua kun puuhailin kasvimaalla, vasta sadonkorjuun aikaan hoksasin hyvin kätketyn pesän.
Pajulintu rakensi luolamaisen pesänsä maahan karsitun koiranheisipensaan juurelle. Ajelin tuosta ohi ruohonleikkurillakin pariin otteeseen ennen kuin huomasin pesän. Paikka ei ollut hyvin valittu ja lopulta sille kävi huonosti, eräänä päiväänä pesä oli hävitetty.
Kanadanhanhet olivat hyvin reviiritietoisia. Ne pesivät läheisessä saaressa, kuulemma vanhan muurahaiskeon päällä.
Hanhiuros vahti meidänkin rantaamme ja aina uimaan mennessä piti pälyillä näkyykö hanhia lähistöllä. Ne kävivät päivittäin rantaniityllä aterioimassa ja lopulta löysimme sopusoinnun, olimme välittämättä toisistamme.
Palokärki esitti omaa showtaan aina kun liikuimme Neron kanssa rantametsässä. Sillä oli pesäkolo suuressa haavassa, saunapolun vierellä.
Onneksi meillä ei esiinny lehtokotiloita tai espanjansiruetanoita, mutta ukkoetanan saattaa kohdata silloin tällöin pihapiirissäkin. Ne ovat harmittomia, eivätkä syö viljelykasveja.
Myös sammakoita, sisiliskoja ja vaskitsoita elelee puutarhassa.
Kun raivaan uusia alueita hyötykäyttöön, koen aina ristipaineita siitä tuhoanko jonkin lajin asuinaluetta.
Yhden lajin hävitin kokonaan, pari vuotta sitten taloon iski hevosmuurahaisyhdyskunta. Niitä oli tuhansittain, enkä uskaltanut lähteä taistelemaan niitä vastaan voimakkailla myrkyillä, koska Nero ja pihapiirissä vipeltävä siili. Toukokuusta lokakuuhun kävin sotaa niitä vastaan kanelin, sammutetun kalkin ja tavallisen kalkin voimin. Saarroin ne rakennukseen ja katkaisin huoltoreitit. Vain vähän käytin muurahaissirotetta paikkoihin, joihin estin muiden eläinten pääsyn ja maasta löytämäni pesät hävitin muurahaisliuoksella. Pahaa teki, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut. Selvisin sodasta voittajana, vaikka vastustaja oli erittäin sitkeä.
Lisäksi ympäristössää asustaa hyönteisten valtava kirjo.
Siniritariyökkönen on suuri yöperhonen, se parkkeerasi rakennuksen suojiin myrskyn ajaksi. Pari päivää se tuossa nökötti, liikkuen vain vähän ja lähti lopulta ravinnonhakuun kun yösää oli suotuisampi.
Saamme vielä hetken nauttia kesän kosketuksesta, otetaan siitä kaikki irti.
Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!
Kaikille kaunista syysviikkoa!