29.4.2014

Kylässä

Ystäväni on muuttanut ja kävin viikonloppuna katsomassa heidän uutta kotiaan ja puutarhaansa. Myrsky-koira oli toipumassa leikkauksesta ja elämää hankaloitti kauluri.
Vilkas tötteröpää.

Kun on muuttanut talvisaikaan, on jännittävää seurata mitä uudesta puutarhasta nousee keväällä. Palloesikko oli helppo tunnistaa.

Ja sinisenä mattona leviävä kevätkaihonkukka. Monta muutakin aloittelijaa tunnistimme, mutta monta yllätystäkin on tulossa kevään edetessä.

Tätä emme kumpikaan tunnistaneet, osaako joku autaa?
Mikä perenna mahtaa olla kyseessä?


Talviruokinnan päätyttyä linnuille on tarjolla Myrskyn aluskarvaa pesänrakennustarpeiksi.

Puutarhassa oli myös edellisten asukkaiden jättämä kissa.

Sunnuntaina koivuihin puhkesivat hiirenkorvat.
Taidamme saada sadetta, kasvit ovat sitä jo kaivanneetkin.
Mukavaa viikkoa kaikille.

27.4.2014

Aamut

Prinssin ansiosta olen saanut nauttia ihmeellisistä aamunäyistä. Nero herättää minut jo ennen viittä avaamaan ovea. Ilman herätystä minulta menisivät upeat aamuhetket sivu suun.
Kaikki kuvat on otettu viiden tienoilla.

Hiipparoin pyjamassa kameran kanssa, viileä aamuilma virkistää kummasti.

Taustaäänenä on runsaasti linnunlaulua.

Kuu laskee ja aurinko nousee.
Kohta yöt ovat liian valoisia tälläisille näytelmille.

Rantalenkin jälkeen palaan vielä hetkeksi vuoteeseen täydentämään yöuntani.
Kaunista sunnuntaita!

25.4.2014

Kasvun lumoissa

Viilenneestä säästä huolimatta kasvu jatkuu kiihkeänä. Joulutähdet avautuvat vähitellen joka puolella.
Olen kitkenyt ja muokannut maata, mikä autuus, että maa on sula ja kevätpuuhat etenevät.

Skilloja nousee yllättävistä paikoisat, ne ovat vaellelleet talven aikana.

Kevättähdet ovat viettäneet suotuisan lepokauden ja heräävät runsain joukoin.

Lummetulppaanit kukkivat näinä päivinä.

Vielä kerran jouluruusu, vaikuttaa siltä, että kaikki ovat hengissä ja heräämässä.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Maiu!
Ihanaa viikonloppua kaikille, lämpö palaa!


23.4.2014

Väriä

Olen siivonnut varastoja ja kantanut selkä vääränä tavaraa kirpputorille, välillä näinkin päin.
Omasta aarrekammiostani poimin  värikkään asetelman keittiön hyllylle piristämään kevättä. Siinä on Primaveraa, Kehrää, Punahilkka ja Sinihilkka (Raija Uosikkinen). Arabian Aurinkoruusu-lautasen on maalannut Hilkka-Liisa Ahola. Kenkälesti sai jäädä vielä paikalleen, sillä voisi muotoilla lapikkaan.

Lisää väriä tuli pääsiäislahjoista, näin kaunis paketti lempikahviani.

Ihana puutarhuriystäväni yllätti orvokkilahjalla.
Tässä vielä istuttamatta.
Kuohuviini toi myös väriä elämään, varsinkin kun sitä nautittiin saippuakuplia puhallellen kauniissa säässä.

Pikkuiset voivat hyvin. Tässä tsinniaa ja fenkolia. Tsinnioiden takana ikkunan ulkopuolella häämöttää uusi kukkalavani, johon kukat pääsevät viettämään kesää.

En ole hötkyillyt taimien kanssa, ne ehtivät kyllä vankistua hyvin ennen ulosistutusta. Jos aloitan liian aikaisin, tulee taimista honteloita ja heikkoja kun ei ole vieläkään sitä kasvihuonetta.

Sää viilenee hetkeksi, mutta leppoisia ilmoja on luvassa.
Voikaa hyvin!

21.4.2014

Kotiinkuljetus

Olemme aivan pyörällä päästämme auringosta ja lämmöstä.
Illalla lähdimme pitkästä aikaa metsäretkelle Neron kanssa. Vaikka prinssiä vaivaa ajoittain paha kuurous ja kutsuhuudot ovat tehottomia niin yksi viesti menee perille: Mennään! Sen kun huikkaa, ilmestyy kissa nopeasti pihan reunalle riemuloikin.

Innoissaan Nero kiipesi tervalepän latvaan asti. Sieltä näkee paremmin järven runsastuneen lintukannan.

Vaikka olen opettanut, että kissa pääsee puusta alas vain peruuttamalla, tapahtui kuitenkin klassinen virhe. Minua hirvitti, sillä puu kaartuu veden päälle ja pudotessa olisi ollut tiedossa kylmä kylpy. Taitava kiipeilijä laskelmoi kuitenkin reittinsä oikein ja hyppy rantakivelle pelasti uintimatkalta.

Onneksi siirtolohkare pysyy vakaasti paikallaan ja Nero saattoi turvallisesti ihailla sinivuokkoja.

Paluumatkalla aurinko laski ja Neroa alkoi väsyttää. Olimme jo lähellä kotia, korkealla kalliolla kun...

... prinssi kävi orrelle torkkumaan.

Jääräpäinen kissa ei suostunut liikahtamaankaan, ja niin siinä taas kävi, että piika kantoi tyytyväisenä kehräävän kissan loppumatkan kotiin. Niin väsynyt Nero ei kuitenkaan ollut, etteikö se olisi heti iltapalan jälkeen lähtenyt vielä omille retkilleen. Yön prinssi vietti kuitenkin kotisohvalla.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin,
Anneaulikki ja Tuula!
Nautinnollisia kevätpäiviä kaikille!

19.4.2014

Tulta munille

Munat palavat pääsiäisen kunniaksi.

En muista olisiko ennen ollut valkovuokkoja pääsiäispöydässä. Nyt on.

Sinivuokot kukkivat täyttä päätä.

Neron kanssa vietämme suloisia päiviä ulkona.
Toinen meistä hurvittelee yötkin, arvatkaa kumpi.


Clarissa Pinkola Estésin kirjan: Kvinnor som slår följe med vargarna voitti arvonnassa omakseen Naukulan Mamma. Onnittelut! Arpoja lunastettiin viisi kappaletta. Laitapa Mamma yhteystietosi sähköpostiini, niin kirja lähtee luoksesi.

Iloista pääsiäistä kaikille! 

17.4.2014

Kevään haasteet

Mikä autuus, eilen join aamukahvit pihalla seurassani västäräkki. Sen iloinen keikunta ja juoksentelu ympärilläni teki aamusta lämpimämmän kuin se olikaan. Kristallipalloni kertoo, että kesään on enää vähäsen.

Sain Kirsikalta mukavan haasteen, josta selviän viidellä vastauksella. Kiitos, Kirsikka, että muistit minua.

1.Lehti, pokkari vai kirja? Miksi?
Kirja. Mikäli oikein ymmärrän niin pokkari on kirjan halvempi versio. Teksti on tärkein, sidosasulla ei ole väliä. Olen elämässäni saanut yliannostuksen lehtiä, siksi.

2. Oletko luonteeltasi enemmän erakko vai sosiaalinen persoona?
Olen erakkoluonne, mutta tarvittaessa löydän itsestäni myös sosiaalisen puolen.

3. Harrastatko jotakin?
Harrasta puutarhanhoitoa, valokuvausta, lukemista, haaveilua mm.

4. Oletko miten sukulaisrakas, pidätkö paljon yhteyttä sukulaisiisi?
Auts, rakastan sukulaisiani, mutta pidän huonosti yhteyttä.

5. Pidätkö työstäsi?
Pidän paljon työstäni. Ehkä liikaakin, sillä olen huomannut että miellän identiteettiäni paljolti työn kautta. Kiehtovinta ovat ongelmat sekä ratkaisujen etsiminen ja löytäminen.

Hyvää kiirastorstaita kaikille!

13.4.2014

Tuoreeks' terveeks'

Olemme olleet niin kiireisiä, ettemme ole ehtineet paljon Internetin ihmemaahankaan vierailemaan. Nero puskee ahkerasti töitä, pari yövuoroakin on jo takana. Minua taas pitää kiireisenä vapaa-aika.
Kevät on harpponut eteenpäin ja peipot konsertoivat jo ahkerasti. Myös vesilintujen sekakuoro viihdyttää meitä aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Pihapuuhissa rakentelin ex tempore kukkapenkin. Tässä rakennelma vielä alkutekijöissään. Toivottavasti kesällä tässä kuokoistaa jotakin värikästä poistamassa pöpelikön ikävää. Siemenkylvöt ovat päässeet vauhtiin sisällä ja pikkuisia taimia täytyy hoitaa ja kouluttaa hellästi.

Hyvää Palmusunnuntaita kaikille! Virvoin, varvoin...

10.4.2014

Samma på svenska

Olen ahkerasti siivoillut varastoja ja käteeni osui ruotsinkielinen versio Clarissa Pinkola Estésin kirjasta: Kvinnor som slår följe med vargarna.

Kirja oli vielä muuttolaatikossa niiltä jäljiltä kun tyhjensin työhuoneeni Helsingissä. Arvoin kirjan suomenkielisen version ja kerroin siitä täällä. Laitan myös käytetyn, ruotsinkielisen version kiertämään. Kerro kommentissasi jos haluat osallistua arvontaan, joka päättyy 17.4. klo 24. Onnea arvontaan!

Oliivipuu pääsee kuistille, sillä yötkin alkavat jo vähitellen lämmetä. Puuhan kestää pakkastakin, mutta sisällä uinaillut kasvi on herkkä ennen kuin se karaistuu.

 Jouluruusu lupailee aikaista kukintaa tänä keväänä. Lähikaupungin puutarhalla oli myynnissä suuria jouluruusuja ja nyt vasta ymmärsin, että tämä kaunotar puutarhassani on tarhajouluruusu. Siksi se on niin suuri tavallisiin jouluruusuihin verrattuna.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin Saija ja Marika!
Aurinkoisia päiviä ja valoisia iltoja kaikille!

6.4.2014

Vastaisku

Viime viikonloppuna olin tehokas, siivosin ulkovarastoja. Sunnuntai-iltana tunsin karheutta kurkussa.
Maanantai-aamuna tuntui kuin olisin nielaissut siilin ja se yrittäisi tulla perä edellä ylös kurkusta. Nenäliinapakettikin oli kaivettava esiin. Arvasin, että flunssa on iskemässä. Aloitin välittömästi vastaiskun. Kurlasin kurkkua keittosuolaliuoksella ja suoritin samalla aineella nenähuuhtelun sarvikuonolla. Yliannostus C-vitamiinia aamiaisen jälkeen. Sitten keittelin tuhdin liemen, jonka ohjeen olen saanut Al Marwanilta, helsinkiläiseltä (alunperin libanonilaiselta) ruokakauppiaalta. Jaan sen teillekin.
1/2 litraa vettä
teetä
3 kokonaista mustapippuria
3 kokonaista neilikkaa
kokonaisia kaardemummia
1/2 kanelitanko
inkivääriä (voi olla jauhettakin)
Keitetään 15 minuuttia.
Nautitaan kolmen tunnin välein hunajan kanssa.
Minä en laittanut mukaan teetä, mausteita lisäsin isolla kädellä ja laimensin päivän mittaan juomaa kuumalla vedellä. Rohto on tehokasta ja hyväksi havaittu.

Ainakaan kahdeksaan vuoteen minulla ei ole ollut tätä kulkutautia ja Nero oli hämmentynyt köhimisestä, aivastelusta ja niistämisestä.
Illalla taas kurlausta ja nenähuuhtelua, helpottamaan yötä. Otin kuuman kylvyn, jossa oli piparminttuöljyä ja eukalyptusta. Yöpöydällä oli pikarissa Garmolista yskänkohtauksien varalle. Lisäksi laitoin tuoksulamppuun eukalyptusöljyä hengitystä helpottamaan. Uni on hyvä lääke ja pystyin onneksi nukkumaan rauhallisesti. Prinssi ei tosin antanut sairauslomaa vaan herätti kukonlaulun aikaan avaamaan ovea. Seuraavina päivinä nautin Clipperin Organic Detox Infusion -teetä ja olo alkoi helpottua. Vaikka olo oli hieman hutera, olin kuitenkin koko ajan toimintakykyinen. Otin kyllä rauhallisesti ja lepäilinkin. Loppuviikosta olin jo terve.
Miten te toimitte? Aloitatteko vastaiskun vai jäättekö vain potemaan. Onko hyviä vinkkejä?

Lisäys: Tuli vasta mieleeni, että Al Marwan sanoi juoman vaikuttavan miehiin myös mieskuntoa kohottavasti, joten älkää ihmetelkö jo kaveri tuntuu kuumenevan liikaa :)

4.4.2014

Vaikea uskoa

Parin kuukauden kuluttua on odotettavissa tälläisiä näkyjä.

Kun nyt näyttää tältä. Järvestä lähtivät jäät viime lauantaina.
Aidan takana näkyy kasvimaan lisäosa, josta otan käyttöön niin paljon kuin viitsin kääntää. Olen peittänyt maan yhdeksi ja osittain kahdeksi kasvukaudeksi. Siten juolavehnä-nokkos-lupiini-vuohenputki alueesta tulee helposti käännettävää, rikkaruohotonta, muhevaa multaa.

Vielä yksi tunnelmapala viime vuoden heinäkuulta toivoa antamaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

2.4.2014

Tasokasta esikasvatusta

Mikä aina loppuu kesken esikasvatuksessa? No, tasot. Taimipotit valtaavat kaikki tilat mihin valo ylettyy. Nyt varauduin tähän ongelmaan ajoissa.
Mutta ensin, tälläisen varsisellerin jälkikasvatusvinkin bongasin pinterestistä. Ostin kaupunkikeikalla herkullisen luomu varsisellerin ja katkaisin siitä heti tyven, jonka laitoin veteen. Eipä aikaakaan kun uutta kasvua alkoi pukata. Kasvin voi tietysti laittaa myös multaan. Varsisellerin kasvatus siemenestä kestää ikuisuuden (kokemusta on), mutta näin saa tuoretta herkkua nopeammin.

Mutta tasoihin. Viimeinkin ostin ruotsalaisesta huonekalukaupasta kauan aikomiani Hyllis-hyllyjä, sinkittyä terästä, kympin kappale. Näitä on toisenkin ikkunan edessä.
Koska en hötkyile esikasvatuksen kanssa, on hyllyillä toistaiseksi kukkia ja yrttejä. Keväämmällä, taimien koulimisaikaan voin siirtää hyllyt valoisalle kuistille. Tuohon eteen laitan vielä terästason, sillä eihän tuo tila vielä riitä. Lisäksi minulla on yläkerran eteläikkunalla varsinainen taimihautomo, mutta siellä on vielä liian kylmää kasveille.

Tästä poimin pahimpaan vihreännälkään.
Hyllikset ovat nyt loppuneet varastoista, mutta tässä kuussa pitäsi tulla uusi, vähän parannettu versio kauppoihin.
Hyllyille on helppo löytää muuta käyttöä kun taimikasvatus on ohitse.

Amppelimansikka on talvehtinut sisällä, voi olla, että tästä napsitaan aikaisia marjoja.