31.1.2013

Minäkö omituinen?

Sain Villa Namun Tiinalta inspiroiva blogi -tunnustuksen. Kiitos, Tiina, ilahduttavasta huomiosta. Tunnustus edellyttää viiden omituisen tavan paljastamista itsestään.
Tämä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Vaikka tiedän, että monet pitävät minua, hmm... erilaisena, niin näen itseni täysin normaalina ja tavallisena. Eli tähän voisi joku muu vastata paremmin, mutta yritän keksiä jotakin:

1. Kerään kuolleitten eläinten osia, kuten luita, kalloja, sarvia, hampaita, sulkia, siipiä, jalkoja, kynsiä jne. En näe niissä mitään kammottavaa tai pelottavaa, vaan esimerkiksi luiden muodot ovat äärimmäisen kiehtovia. Tein tätä jo lapsena. En kuitenkaan tappaisi mitään eläintä, löytöni olen tehnyt vaelluksillani luonnossa.

2. Viihdyn paljon yksin, ja kun sanon paljon niin tarkoitan paljon. Joskus voi mennä viikkoja, etten tapaa muita ihmisiä kuin ehkä sattumalta kaupassa tms.

3. Istun lähes aina japanilaisittain jalat koukussa takapuolen alla, myös tuolilla työtä tehdessäni.

4. Minulla on myötäsyntyinen kyky nähdä/ymmärtää asiat eri tavalla kuin useimmilla muilla. Ei aina kovin hyvä ominaisuus. Ryhmässä huomaan usein, että minulta jää pointti huomaamatta.



5. Olen aikuinen, mutta haluan leikkiä suurimman osan ajastani.

Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkolta sain kaunis blogi -tunnustuksen, kiitos paljon. Tämäkään ei tullut ilmaiseksi vaan taas pitäisi kertoa kahdeksan asiaa itsestään.

Mitä enää keksisin, pitää pinnistellä.
1. Minulla on ruskeat silmät.
2. Jouduin joskus vamman takia kirjoittamaan vasemmalla kädellä ja ihmeekseni se sujui aika hyvin mutta tulos oli peilikirjoitusta.
3. Yhtä ajanjaksoa lapsuudessani varjosti pelko apinalaskusta. Olimme luokkaretkellä Korkeasaaressa ja apinahäkillä tarjosin kättään ojentavalle apinalle pennin rahan. Paluumatkalla junassa luokkatoverini totesi: "Apina varmaan syö sen pennin ja kuolee. Siitä lähetetään lasku sinulle ja apinat ovat hirveän kalliita." Pitkään odotin kauhulla suurta apinalaskua, joka lankeaisi vanhempieni maksettavaksi.
4. Vaikka vietän erakkomaista elämää, tutustun helposti ihmisiin missä kuljenkin.
5. Käydessäni viimeksi Helsingissä huomasin ruuhkametrossa, että minusta on tullut lupsakka maalainen, ihan vahingossa puhuin kanssamatkustajille.
7. Olen jutellut Leonard Cohenin kanssa.
8. Olen vastannut niin moniin kysymyksiin ja haasteisiin viime aikoina, että tämä saa riittää vähäksi aikaa.

30.1.2013

Kevätsiivous

Kohta on karvanlähdön aika, tässä yksi ratkaisu karvaongelmaan. Tämä menetelmä ei kyllä onnistuisi meillä.
Onneksi pahimpaan aikaan keväällä voi jo istuskella aurinkotuolissa ja heilutella harjaa huolettomasti ulkona.

En muuten tajunnut, että tässä näkyy jokin mainos.
Ei ole kuitenkaan maksettu postaus :)

28.1.2013

Kaunis jättiläinen

Idänunikko (Papaver pseudo-orientale) tai jättiunikko on uskollinen seuralainen. Kylvin sitä aikoinaan kukkapenkkiin, josta olen myöhemmin yrittänyt häätää sitä tuloksetta. Olen siirtänyt kasvia moneen paikkaan ja se tuntuu menestyvän missä tahansa. Kukka on upea ja se ilahduttaa kesäkuussa kuumeisella hehkullaan, mutta haluaisin vähän rajata sen laajentumispyrkimyksiä.  Heitin kerran kasan poistotaimia kompostiin, missä se alkoi kasvaa muina unikkoina kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ystäväni halusi pelastaa kompostijätteen ja vei taimet mukanaan, nyt hänenkin pihallaan liehuu alkukesästä punaisia silkkiliinoja.

Unikon kukkaan puhkeaminen muistuttaa perhosen metamorfoosia.

Karvainen nuppu kätkee sisälleen tiukkaan pakatun valtavan kukan, jonka terälehdet suoristuvat vähitellen.

Kun kurkkaa kukan sisälle on näky upea ja melkein pelottava; samettimainen emi ja mustat heteet. Sanotaan, ettei täysin mustaa kukkaa ole pystytty kehittämään, mutta unikon terälehtien tyvessä on syvän musta väri. Onkohan olemassa mustaa unikkoa? Se olisi dramaattinen näky.

Terälehdet putoavat ja siemenkodassa kehittyy valtava määrä minimaalisen pieniä siemeniä. Jälkikasvu on taattu.

Kosristeellisessa siemenkodassa on kaunis ja käytännöllinen arkkitehtuuri.

Silkkipaperimaiset terälehdet voivat erehdyttää luulemaan, että kyseessä on herkkä ja haavoittuvainen kasvi. Yksi nuppuinen varsi oli katkennut, se lojui nurmikolla muutamia päiviä ja kukka alkoi avautua. Kasvissa oli ilmeisesti varavoimaa ja viileä sää auttoi asiaa. Ihailtavaa elinvoimaa ja sinnikkyyttä.

Lämmin kiitos Annalle Häivähdys purppuraa -blogiin mieltä lämmittävästä tervehdyksestä!
Tämä pitäisi jakaa edelleen, mutta kun kurkin uusien blogituttavuuksieni blogeihin, huomasin, että kaikki ovat tainneet tämän jo saada. Niinpä, ketään erikseen mainitsematta haluan ojentaaa tämän kaikille uusille lukijoilleni.

En muuten pääse lukijat-listan profiilikuvien kautta kurkkaamaan kaikkien blogeihin, mutta kommenttien kautta kyllä. Eli jos minua ei kuulu vastavierailulle niin olisi kiva jos jättäisitte jonkin kommentin niin pääsen katsomaan teitä.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin Pilvi, Susanna ja Maarit, καλωσόρισμα Vickie Dimitra!

26.1.2013

Kiva lelu

Erikoinen vekotin toimii mainiona rentouttajana ja ylimääräisen energian purkajana iltaisin.

Se on juuri sopivan kokoinen ja kestävä taistelukumppani Nerolle. Laite on tallinnalaisesta apteekista ostettu korvapumppu. Valokuvaajaystäväni osti vempaimen poistaakseen pölyjä dia-kuvista. Pinkki kumiesine oli minusta niin söpö, että minäkin halusin sellaisen. Ihan liian kömpelö ja suuri pölynpoistoon, mutta sille on keksitty uusia funktioita.

Kestää raapimista ja puremista, käytetään terapiavälineenä iltaleikkien jälkeen energianpurkajana.

Jos vempainta onnistuu puristamaan niin, että se suihkauttaa ilmaa, saa käsittely lisäpuhtia.

Aselepo on muuten jatkunut, haavat ovat parantuneet ja vietämme taas normaalia rauhallista elämää.
Kuu paistoi kirkkaasti kun olimme yölenkillä, huomenna on täydenkuun päivä ja taidan sen kunniaksi lähteä yölliselle hiihtoretkelle.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Annukka, Pupuakka ja Minttuli! Mukavaa viikonloppua kaikille!

24.1.2013

Vastaan kun kysytään

Käväisin kirpputorilla ja löysin Madonna-kokoelmaani
kauniin Goebelin posliinimadonnan.

Toisen Goebelin Madonnan ja lapsen olen löytänyt joskus aiemmin Ruotsista.

Sisällä on koko talven kukkinut huonelehmus.
Sain taas haastetta elämään 11 kysymyksen muodossa.
Kiitos Iinulle seuraavista kysymyksistä.

1. Jos saisit valita minkä tahansa uuden taidon itsellesi niin mikä se olisi ja miksi?
Haluaisin osata rakentaa kaikenlaista, kuten taloja, kuisteja, kasvihuoneita, ulkohuusseja...
2. Oletko aloittanut tänä vuonna jonkin uuden käsityön?
En niin kertakaikkiaan mitään, ei edes yhtä sukkaparia ole vielä syntynyt.
3. Ihanin kesälomamuistosi?
Parhaita hetkiä olen viettänyt yksinäisillä vaelluksilla Jäämeren rannoilla ja Lofooteilla.
4. Mikä huone kodissasi remontoidaan seuraavaksi?
Ei mitään tietoa.
5. Harrastatko jotain liikuntaa säännöllisesti?
Tällä hetkellä harrastan hyötyliikunnan lisäksi hiihtoa ja lumikengillä kävelyä.
6. Lempilehtesi?
Tähän en voi vastata mitään ettei kukaan loukkaannu :)
7. Montako kirjaa (noin) luet vuoden aikana?
Luultavasti parikymmentä.
8. Nautiko täydellisestä hiljaisuudesta yksin ollessasi vai avaatko mieluummin radion/ television?
Nautin hiljaisuudesta, paitsi autoa ajaessa kuuntelen radiota.
9. Moneltako arkiaamusi alkaa?
Vaihtelevasti, riippuu siitä milloin edellinen päivä on päättynyt. Talvella aamu alkaa myöhemmin, kesällä aikaisemmin. Karvaherätyskello huolehtii yleensä varhaisista ylönousuista.
10. Mitä söit tänään lounaaksi?
Porkkanasosekeittoa ja paahdettua ruisleipää tahinilla.
11. Kuinka monta ihmistä olet tänään saanut hymyilemään? :)
Vaikea sanoa, koska en ole tavannut kuin yhden ihmisen silmästä silmään, hän kyllä hymyili ja vilkutti ohittaessaan minut moottorikelkalla jäällä. Voi kuitenkin olla, että joku jossakin on hymyillyt jutuilleni.

Olen viime aikoina vastannut 55 kysymykseen
ja totean nyt kuten eräskin mies:
"Ei kaikkea saa muille sanoa, että itsekin jotakin tietää."

Annika Rakkaudesta kirjoihin -blogista ilahdutti minua kauniilla tunnustuksella. Lämmin kiitos! Haluan ojentaa tämän kaikille uusille lukijoilleni, olen vieraillut blogeissanne ja toivon että tapaamme usein näillä foorumeilla.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Annele!

22.1.2013

Luistavaa

Tulin tuolta missä kuu loistaa taivaalla.

Aurinko lämmitti jo kasvoja! Edelliset sukset ostettiin minulle lapsena, hiihdin innokkaasti kilpaa. Paras kaverini oli loistava urheilija ja minä yritin peesata. Talvisin hiihtelimme huviksemme pitkiä lenkkejä, monta kymmentä kilometriä saattoi tulla päivän saldoksi. Kun sain nuo uudet kilpasukset sain myös monot, joihin otettiin vähän kasvunvaraa. En pysty vieläkään täyttämään monoja, mutta noilla varusteilla olen pärjännyt pitkään. Kerran olen hakenut kierrätyskeskuksesta yhdet sukset. Tänä talvena minulla ei ollut ehjiä hiihtimiä, joten päätin hankkia ihan uudet sukset ja monot, niillä olen hiihdellyt nyt muutamia päiviä. Monot on ihan huippumukavat ja uudet pikasiteet tosi kätevät.

Menen tuonne, missä aurinko loistaa taivaalla.

Meidän kylän kohdalle tehdään moottorikelkalla kyläyhdistyksen toimesta latu järven pohjukan ympäri. Eilen hiihdin jonkun matkaa umpihangessa ennen kuin latukone tavoitti minut. Yöllä oli tuiskuttanut ladun taas umpeen ja hiihtäminen muistutti lähinnä sauvakävelyä sukset jalassa.
Tein kuitenkin lenkkini. Modernit sukset on tarkoitettu vain valmiille laduille, leveämmillä puusuksilla voisi hiihdellä hangellakin.
Joinain keväinä olemme viilettäneet järven jäällä potkukelkoilla ja luistimilla, se on ihanaa.
Parina viime talvena jäällä liikkuminen on ollut hankalaa, koska paksu lumikerros on jättänyt jään ja lumen väliin vesikerroksen. Tänä vuonna lauha jakso sulatti lumen ja järvi on nyt kunnolla jäässä.
Kunta tekee hyvänä talvena kaksi eri pituista latua järven toiseen päähän, rantaviivaa on yli 40 kilometriä, en ole koskaan hiihtänyt koko järveä ympäri, mutta olisi kiva kokeilla. Monesti olen hiihdellyt kuutamossa ja se on aika jännittävää kun jää paukkuu ja vavahtelee, alapuolelta kuuluu outoa kuminaa.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin Siili ja Sirpa, toivottavasti viihdytte täällä.

20.1.2013

Haastavaa edelleen

Kiitos Saaripalstan Sailalle vielä yhdestä hauskasta
11 kysymyksen puutarhahaasteesta.

Kuva netistä
1. Mikä puutarhakohde on jäänyt mieleesi maailmalta?
Ehkä suurin vaikutus on ollut Monet'n puutarhalla Givernyssä Ranskassa. Momassa New Yorkissa on Monet'n valtava maalaus lummelammesta, se on omassa huoneessaan ja senkin ääressä olen viettänyt miellyttäviä puutarhahetkiä.

Viimeisin puutarhamuisto on viime kesältä; André Hellerin puutarha Pohjois-Italiassa, Gardone Riverassa.
2. Entä kotimaasta?
Kotimaassa olen harrastanut ihan liian vähän puutarhamatkailua, Kasvitieteelliset puutarhat tietysti Kaisaniemessä ja Ruissalossa. Suuren vaikutuksen on tehnyt monet blogiystävien puutarhat vaikken olekaan nähnyt niitä livenä.
3. Millaisen istutuksen haluaisit tänä vuonna toteuttaa?
Odotan jännityksellä mitä tuli syksyllä tehtyä, mitään erityisiä istutussuunnitemia minulla ei ole, mutta se ei tarkoita etteikö niitä syntyisi.

4. Mistä kasvista olet tällä hetkellä innostunut?
Tällä hetkellä olen innostunut jouluruusuista, yleisesti minua kiinnostavat kurjenpolvet.

5. Onko kukkapenkeissäsi luonnonkasveja?
On aika paljonkin. Kullero, ailakki, virmajuuri, vuohenkello, peurankello, variksenkello, kurjenkello, kissankello, metsäkurjenpolvi, päivänkakkara, mäkitervakko, nurmikaunokki, nurmitädyke, valkovuokko, sinivuokko, kielo... ja monia muita.


6. Tilaatko puutarhalehtiä (kotimaisia tai ulkomaisia)?
Tällä hetkellä ei ole tilauksia voimassa.
7. Montako hyllymetriä sinulla on puutarhakirjoja – onko siellä suosikkia, johon palaat yhä uudestaan?
Ei kauhean paljon, olisiko puolisen metriä. Eniten minua kiinnostavat puutarhakirjat, joissa on helposti löydettävää faktatietoa. Niihin palaan aina uudestaan. Minulla on myös muutamia vanhoja helmiä, joita on hauska lueskella.
8. Voisitko toteuttaa symmetrisen muotopuutarhan pihallesi vai pidätkö kaarevista luonnonmuodoista?
Tähän ympäristöön tai pihan (tai minunkaan) luonteeseen muotopuutarha ei sovi, piha on luonnonmukainen, villi ja vapaa vaikka yritänkin kesyttää siitä osasia.

9. Onko pihallasi kasviyhdistelmää, johon olet erityisen tyytyväinen?
Viimekeväinen tulppaanien ja kevätpikkusydämien yhdistelmä oli upea sekä väreiltään, että struktuureiltaan. Myös korkeudet olivat osuvat. Penkissä kasvaa myös kerrottu punainen jouluruusu, pioneja ja kurjenpolvia mm. Kevätpikkusydän aloittaa ensimmäisten joukossa ja kukkii syksyyn asti. Lisäksi se leviää kiitettävästi, oikea superperenna.

10. Millaisia hyötykasveja kasvatat mieluiten?
Kasvimaalla on perusjuurekset, lehtikaalia, salaatteja, papuja, herneitä, raparperi, maa-artisokkia, sipuleita, piparjuuri, kurpitsoita, kurkkuja, tomaatteja ja monenlaisia yrttejä. Marjapensaita on myös paljon.
11. Mikä on paras hetki puutarhassasi?
Yksi mukava hetki on kun ystäväni tulee vierailulle ja teemme plantaasikierroksen. Keskustelemme puutarha-asioista ja kierroksen jälkeen herkuttelemme puutarhassa.

Mukavaa talvisunnuntaita kaikille!
Minä taidan lähteä hiihtämään.

18.1.2013

Kohti uusia haasteita

Elämä on ollut viime päivinä haastavaa, 33 kysymyksen maratonilla kertyi jo rutiinia, joten innolla seuraavien kimpuun.
Kiitos My life -blogiin uudesta haasteesta, jossa pitäisi listata kuvin ja sanoin kymmenen lempiasiaansa.
Tässä yksi näkökulma, asiat eivät ole arvojärjestyksessä.

1. Kotikoivu

2. Kotieläin

3. Kotipiha

4. Kotipuutarha

5. Kotiruoka

6. Kotimetsä

7. Kotiranta

8. Kotiliesi

 9. Kotirauha

10. Koti-ikävä

Sain vielä yhden 11 kysymyksen haasteen, mutta säästän sen seuraavaan kertaan.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

16.1.2013

Talvisota

Kissojen kevätkarkelot ovat käyneet tutuksi vuosien varrella, mutta nyt ne ovat muuttuneet talvisodaksi. Ladolla käydään tiukkaa asemasotaa. Pakkasesta huolimatta sisukas sissi päivystää tarvittaessa tuntitolkulla suojaamassa rajalinjoja. Onneksi ajoittain on rauhallisempaa ja sotamarsalkka voi käydä kotona paikkuuttamassa haavojaan, ruokailemassa ja lepäämässä. Pitkiä aikoja ei voi pysyä pois rintamalinjoilta vaan ne on käytävä tarkistamassa säännöllisesti mahdollisten rajaloukkauksien takia. Henkilökunta on rauhoittunut ja ottanut huoltojoukon roolin, enää ei mene pasmat sekaisin vaikka marsalkka viipyykin vähän kauemmin retkillään. Onneksi yöt sentään vietetään kotilieden lämmössä.

Elämää juoksuhaudoissa
Jokus on ihan pakko käydä tarkastamassa rajoja vielä yömyöhällä ja silloin henkilökunta lähtee mukaan aseenkantajaksi (varmistamaan kotiinpaluun), marsalkka Nero kulkee valjaissa. Vaikka kömpelö aseenkantaja ei osaa liikkua äänettömästi, onnistuu rajamerkkien tarkastaminen kuitenkin ja tarvittaessa merkit uusitaan. On myös tutkittava viestikeskusten tiedotteita, kuka kulki milloin ja mihin suuntaan. Onneksi on vältytty suuremmilta sotavammoilta eivätkä haavat ole tulehtuneet. Voisikohan kissalle askarrella jonkinlaisen suojaavan sotisovan, esimerkiksi osahaarniskan?

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Marietta!
Kaikille mukavia talvipäiviä!

14.1.2013

Lucy tuli takaisin!

Muistatteko vielä Lucy Blackin klik ? Olin melko varma, että Lucy oli menehtynyt ja jättänyt minut lopullisesti. Sen lehdet kuolivat ja lähtivät irti nyppäisemällä aivan kuin kasvi olisi mädäntynyt. Olin päättänyt haudata Lucyn ja viimeiset toivon rippeeni lumihankeen. Ruukku unohtui kuitenkin kuistin nurkkaan, mistä ennen pakkasia siirsin sen eteisen nurkkaan, mistä siivotessani siirsin sen keittiöön ja kun seuraavan kerran tartuin ruukkuun miettien jatkotoimenpiteitä minut kohtasi ihana näky. Lucy oli elossa! Voi onnen päivää! Ja nyt sanon kaikille kuten Leena Lumi: Jouluruusun kanssa ei pidä hätiköidä, sitä ei kannata heittää pois silloinkaan kun elonmerkkejä ei enää ole, mullan alla elää toivo. Yritän nyt kaikin keinoin vaalia Lucyn kevääseen.


Lisää kasvuvoimaa näkyy maljakossa, johon olen jättänyt syksyllä poimitut jättimaksaruohot. Ne versovat innokkaina ja taimet pääsevät puutarhaan keväällä.

Haastenaisia oli liikkeellä ja otin vastaan kolmekin haastetta.

Kiitos My life kysymyksistä, tässä satelee vastauksia:
1. Harrastatko puutarhanhoitoa?
Kyllä
2. Lempi- ja inhokkikasvisi?
Vaikea määritellä suosikkia perheessä, jossa on monta lasta. Tällä hetkellä hoitelen noita jouluruusuja ja ne ovat suosikkilistan kärjessä. Inhokkikasvini on jättiputki, jota ei onneksi kasva puutarhassani.
3. Mistä haaveilet?
Yhä enenevästä mielentyyneydestä
4. Missä olet matkustellut?
Olen matkustellut jokapuolella Euroopassa ja aika paljon muuallakin.
5. Mikä on ollut paras matkasi?
Tiibetin retki
6. Horoskooppimerkkisi? Vastaako luonteesi horoskooppisi luonnekuvausta?
Jousimies, kyllä luonnekuvauksessa on aika paljon tuttuja piirteitä.
7. Lempitaiteilijasi? 
Tällä hetkellä Michelangelo, koska hän liittyy nyt yhteen työprojektiini.
8. Millaisesta musiikista pidät?
Klassisesta musiikista, mutta muitakin suosikkeja löytyy.
9. Lempiruokasi?
Terveellinen, kaunis ja maukas kasvisruoka.
10. Onko sinulla lemmikkejä? Millaisia?
Minulla on kissa.Tai ehkä kissalla on minut :)
11. Toteutunut unelmasi?
Yksi niistä on, että saan asua maalla ja hoitaa puutarhaa. 

Kiitos Tiinalle Villa Namuun toisesta haasteesta ja tässä vastaukset kiperiin kysymyksiin: 
1. Missä huoneessa mieluiten oleilet kotona?
Aika tasapuolisesti tulee oleiltua kaikkialla, eniten kuitenkin työhuoneessa.
2. Oletko koskaan käynyt oopperassa? Tykkäsitkö?

Olen käynyt ja pidän oopparasta sekä livenä, että laitteesta kuunnellen.
3. Onko paikkakunnallasi jokin paikka/kauppa tms., missä erityisesti tykkäät käydä tai oleilla?

Kauppoja on vähän, parhaiten viihdyn kirppiksen asiamiespostissa ja puutarhoilla.
4. Mikä sinusta piti tulla isona?

Karjakko tai salainen agentti
5. Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn?

En, en kaipaa senkaltaista jännitystä
6. Uskaltaisitko/haluaisitko syödä pallokalaa?

En, olen kasvissyöjä :)
7. Onko sinulla jokin rakas esine ylitse muiden? Mikä?

Agnes on aika rakas
8. Katsotko mieluummin televisiota vai kuunteletko radiota?

Kuuntelen aika vähän radiota, melkein vain autolla ajellessa, koska haluan työskennellä hiljaisuudessa. Joten katson mieluummin televisiota.
9. Kuunteletko radiosta Kansanradio-ohjelmaa?

Mikä se on? Varmaankin kansalaisten foorumi, en ole kuunnellut.
10. Katsotko televisiosta joka päivä uutiset?

Melkein päivittäin tulee katsottua, kesällä ei aina ehdi avata telkkaria joka päivä.
11. Viihdytkö mieluummin hameessa vai housuissa?

Molemmat käy, kotona peuhaan enimmäkseen housuissa, muualla hameessa. 

Ja vielä kerran, kiitos myös Karolinalle haasteesta ja kysymyksistä!
1. Mikä on puutarhasi lempipaikka?
Lempipaikka on aurinkotuolissa, puiden varjossa aamukahvia juoden.
2. Miten hankit puutarhaasi kasveja (ostamalla/jakamalla/kylvämällä/taimenvaihdosta)?

Käytän kaikkia noita keinoja, kasvini ovat enimmäkseen vaihdettuja tai saatuja.
3. Millä puutarhasi kasvilla on eniten tunnearvoa?

Lemmikeillä, olen siirtänyt ne lapsuudenkotini pihasta ja sinne olen istuttanut ne lapsena mummuni kanssa tyhjältä tontilta löytämistämme taimista.
4. Mikä on seuraava projekti puutarhassasi?

Kevään ensimmäinen projekti on kasvun ihastelu, sen jälkeen viikot kuluvat kasvimaalla.
5. Miten kuvaisit puutarhaasi ? Romanttinen -, moderni -, perinne- , muu puutarha?

Puolivilli salainen puutarha
6. Mikä on puutarhasi riesa?

Vuohenputken kanssa käymme taistelua jatkuvasti.
7.Millainen on paras puutarhapäiväsi?

Lämmin, pitkä ja iloisia yllätyksiä täynnä.
8.Kuinka monta tuntia viikossa käytät aikaa puutarhan hoitoon parhaana puutarha-aikana?

Lähes kaiken aikani, työnteko vähän haittaa harrastusta.
9. Parhain puutarhakirjasi?

Suomalainen piha ja puutarha
10. Mikä sai sinut tänään hymyilemään?

Olin ystävän luona kahvilla ja mustikkapiirakalla, jutustelimme mukavia ja haaveilimme puutarhan tulevasta kasvukaudesta.
11. Mitkä ovat parhaat puutarhavinkkisi?

Ei kannata yrittää kaikkea kerralla, puutarha rakentuu vähitellen eikä tule koskaan valmiiksi. 

Nyt vastasin jo 33 kysymykseen, haasteellisimman osuuden, eli uusien kysymysten keksimisen ja haasteen edelleen ohjaamisen jätän tällä kertaa pois. On ehdittävä töiden pariin :) 

Haasteiden lisäksi blogiin tupsahti myös tunnustus, lämmin kiitos tästä Lady of The Mess
Tämän tunnustuksen haluan ojentaa kaikille uusille lukijoilleni! Olkaa hyvä!
Kaikille oikein mukavaa viikkoa!