19.8.2019

Rakkautta ensisilmäyksellä

Lauantaina puutarhabloggaajia kokoontui Kotipuutarhalehden kutsumina syystapaamiseen Raaseporiin, Tahvosten taimistolle. Kun oltiin saatu vatsat täyteen herkkuja,  päätoimittaja Maija Stenman valisti meitä mitä kannattaa istuttaa syksyllä.  Kekkilän Mari Kaartokallio antoi kattavan tietoiskun katteista ja syysistutusmullista.

Heti astuessani huoneeseen silmäni nauliutuivat pöydän kukka-asetelmaan ja se oli menoa. Rakkautta ensisilmäyksellä.

Ulkona Ruduksen Iia Suikki esitteli betonikiviuutuutta, Riimukiveä.

Kivistä voi latoa mieleisiään, enemmän tai vähemmän orgaanisia kuvioita ja sitoa vaikka rinnepenkin kivikkokasveille. Kivi on läpäisevyytensä vuoksi hyvä valinta myös hulevesille.

Tietoiskujen jälkeen pääsimme kiertelemään taimistolla. Sanna Tahvonen seurasi ryhmäämme suurella peräkärryllä varustetulla lavamönkijällä. Kuten huomaatte en ollut ainoa, joka menetti sydämensä 'Pink Annabelle' pallohortensialle. Lava täyttyi hetkessä taimiruukuista.

Tomi Tahvonen vastaili joukkomme lukemattomiin kysymyksiin asiantuntevasti ja kuten huomaatte Sannalla on jo peräkärrykin täynnä bloggaajien haalimia taimia.
Päivä oli antoisa ja aika kului kuin siivillä. Oli kiva tavata taas blogikavereita ja sain sekä heiltä, että isänniltä paljon uutta tietoa ja vinkkejä.

Tahvoset-taimisto on valtavan laaja ja näimme siitä vain murto-osan. Kaikki taimet olivat erittäin laadukkaita ja hyvässä kasvussa. Evääksi saimme vielä laatikollisen kauniita ja maukkaita Petteri-omenoita.
Minäkin huluan oman Petterin puutarhaani.
Kiitos kaikille runsaasta informaatiosta ja hyvästä seurasta. Pink Annabelle on jo istutettu.

24 kommenttia:

  1. Onpa kiva lukea näitä postauksia mielenkiintoisesta päivästänne!
    Harmitti, etten päässyt tällä kertaa mukaan, vaikka ystäväni synttäreillä oli myös mukavaa.
    Toivottavasti ensi vuonna aikataulut sopivat paremmin yhteen Kotipuutarhalehden tapaamisen kanssa, sillä ne ovat aina olleet niin antoisia tapahtumia.
    Mukavaa viikon alkua ja hyvää kasvua Pink Annabellelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Tämä oli mielestäni yksi parhaista, jos ei paras Kotipuutarhalehden järjestämä tapaaminen. Ehkä siksikin, että syksyllä suhtautuu puutarhaan eri tavalla kuin keväthuumassa :) Innostuin kovasti syysistutuksista ja muokkasin puutarhan kukkapenkkejä sunnuntaina. Onneksi on satanut reippaasti, taimet pääsevät hyvään kasvuun.

      Poista
  2. Meillä oli todella antoisa päivä ja oli niin kiva tavata taas.
    Tällaisesta loppukesän tai alkusyksyn tapahtumasta saa ihan uutta intoa puutarhapuuhiin. Ylensä se into tahtoo aina vähän hiipua kevään alkuhuuman jälkeen......
    Sinällään syysistutukset ovat minulle tuttuja mansikanviljelyajoilta ja omalla pihallakin olen paljon istuttanut syksyisin, ihan siitä johtuen, että keväällä on töissä niin kiire, ettei enää kotona jaksa ja ehdi!
    Meilläkin on viime yönä ja jo eilenkin satanut ihan kunnolla, nyt näyttäisi jo vähän kirkastuvan, joten kunhan saan mehut keitettyä taidan lähteä pihalle istutuspuuhiin.
    Annabelle on niin ihana, että istutan sen ihan parhaalle paikalle peruukkipensaan seuraksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva tavata ja kiitos taas vinkeistä, joita sinulta sain. Päivä oli todella antoisa, ensi kesänä taidan lähteä Tahvosten taimipäiville, nyt on aikaa miettiä mitä tarvitsee :)
      Minulla on tapana kunnostaa ja muutella kukkapenkkejä syksyisin, keväällä kasvimaa vie enimmän energian ja kesällä haluaa kukkijoiden antaa olla rauhassa. Syksyisin saa usein myös edullisia taimia.
      Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi silmäilen Annabellen hurmaavaa olemusta.

      Poista
  3. Teillä on todella näyttänyt olevan täydellinen päivä ja mielenkiinnolla olen näitä juttuja lukenut. Tuo ihana punainen pallohortensia Pink Annabelle sen varmaan löydän jostain täältä taimistoilta.. Tosin on joskus vaikea löytää juuri Tahvosten taimia.
    Syksy onkin varmaan hyvää aikaa istutuksille, maa on luontaisesti sateitten jälkeen kostea ja aurinkoisia paahteisia päiviä on vähän. Tänäänkin oli aamusta heti 15-17 astetta lämmintä ja sade oli myös lämmintä.
    Mukavaa alkavaa syksyä sinne sinulle....��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raili!
      Oli mahtava päivä. Tunnelmakin niin välitön, kun jo tuntee sekä bloggaajat, että asiantuntijat. Paljon hyvää infoa tuli mm. syyslannoituksesta. Uskon, että Pink Annabellesta tulee suosittu, se hurmasi meistä jokaisen.

      Poista
  4. Ihana blogitapaaminen, hienoja ostoksia ja hurmaava Annabelle! On hienoa, että näitä tapaamisia yhteistyötahot järjestävät! Jos olisi ollut hitusen lyhyempi matka, niin olisin ollut mukana, ehkäpä sitten toisella kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa päästä kurkkaamaan Tahvosille, semminkin kun heillä on vain tukkumyyntiä yleensä.
      Moni oli tullut hyvinkin kaukaa, mutta yhdistänyt matkaan muitakin menoja. Katsotaanpa missä tavataan seuraavan kerran.

      Poista
  5. Haa, omena onkin siis Petteri eikä Pekka. Hyvän makuinen kuitenkin, oli nimi mikä tahansa. Omenapuunsa pitäisikin valita niin että pääsisi ennen valintaa maistelemaan eri omenalaatuja.
    Kiva oli tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukkaita ja kauniita omenoita. Kyllä, omenoita pitäisi saada maistaa ennen puun istutusta. Oli kiva nähdä, mainio päivä.

      Poista
  6. Oli mukava tavata sinua ja muita tuttuja. Minustakin nämä Kotipuutarhan tapaamiset ovat aina mukavia ja tämä Tahvosten tutustumisretki ihan paras. Vaikuttava paikka.
    Ai ne omenat olivatkin Petteriä eikä Pekkaa. Jostain se Pekka jäi mieleen. Hyviä ovat, oli nimi kumpi tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tapaaminen oli vähän erilainen, mutta anti aivan mahtava. Blogikavereita pitää tavata säännöllisesti, oli kiva tavata sinutkin pitkästä aikaa.

      Poista
  7. Eipä ihme, että tuohon kaunottareen ihastuitte.

    VastaaPoista
  8. Oli tosi kiva taas tavata! Annabelle on kyllä upea. Minulla se odottaa vielä istutusta, arvon kahden paikan välillä, kumpaan sen laittaisin. Ehkäpä saan sen lähipäivinä päätettyä. Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata. Sinulla onkin autokuormallinen istutettavaa, mutta ilmeisesti kaikille löytyy paikka :)

      Poista
  9. Teillä on ollut hieno reissu. Ja tuo Annabelle on kyllä hieno.
    Mitä kuuluu kasvimaallesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, kasvimaa tuottaa satoa ja lupaan postata sen kuulumisia lähiaikoina. Muutkin ovat jo asiasta kyselleet 😊

      Poista
  10. En kyllä ihmettele salamarakkautta, on se vaan nätti. Ihana väri <3

    VastaaPoista
  11. Kaunis on ihastuksesi kohde, varmaan paljon katsottavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastukseni kohde valmistautuu talveen kotipihassa. Tahvosilla on mahtavat valikoimat taimia, pihan laajennussuunnitelmat alkoivat kyteä päässä :)

      Poista
  12. Oli mukava tavata taas, ja upeassa paikassa.
    Ja kiva että tapaaminen oli tällä kertaa syksyllä, näki kasveja ihan eri valossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata. Mukavaa ja hyödyllistä oli tosiaan nähdä kasvien syyskuoseja ja saada vinkkejä syysistutuksista.

      Poista

Kiitos kommentista