16.12.2016

Neljä varianttia

Sain kivan haasteen sekä Kivipellon Sailalta, että Vaaleanvihreältä: Neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina. Kiitos molemmille. Tälläiset katsaukset ovat mukavia, tulee pohdittua puutarhaa, sen muutoksia ja koko puuhan mielekkyyttä.

Valitsin kohteeksi tietysti kasvimaan, oman pikku paratiisini. Talvella se nukkuu, eikä siellä tule paljon vierailtua. Vain silloin tällöin teen tarkistuskierroksia ja tutkailen vierailijoiden jälkiä. Pirtissä kuitenkin punotaan uusia juonia ja suunnitellaan esikasvatusta. Helmikuun lopulla ovat jo ensimmäiset siemenet itämässä.

Toukokuussa on jo täysi tohina päällä ja suurin osa ajasta kuluu kasvimaan parissa. Maa on muokattu ja lannoitettu. Ensimmäiset siemenet siroteltu riveihin ja taimia istutettu. Pikkuisia on suojeltava vielä harsoin öiden kylmyydeltä.

Kesällä iloitaan kasvusta ja satoa pääsee jo maistelemaan. Olkikatteen ansiosta kastelua ja rikkojen kitkemistä on yleensä aika vähän. Edelleen kasvimaalla tulee kuitenkin vietettyä paljon aikaa joka päivä, puuhaa riittää.

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Kellarin hyllyt täyttyvät, kuivuri surisee ja pakastin pullistelee. Puutarhuri nostaa palkkaa uurastuksestaan. Kasvimaa valmistellaan talvilepoon, valkosipulit istutetaan ja hoidetaan mahdolliset syyskylvöt.
Jokainen  vuosi on erilainen, jokainen sato on erilainen ja puutarhurikin muuttuu ajan saatossa. Koko rulettia pyörittää parantumaton puutarhahulluus. Mutta tämä hulluuden laji tekee vain hyvää ihmiselle.
En laita haatetta eteen päin, sillä olen tapani mukaan jälkijunassa tämän kanssa ja haaste on varmaan kiertänyt jo laajalti.

20 kommenttia:

  1. Upeat kuvat eri vuoden ajasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa vuodenajassa on omanlaistaan kauneutta.

      Poista
  2. Talviset kuvat ovat tunnelmallisia -mutta kesäkuvissa on sitä ihanaa valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ehdottomasti paras vuodenaika.

      Poista
  3. Kauniit kuvat vuodenajoista. Kasvimaasi on todellinen paratiisinpalanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävin kasvimaalla ja homasin monta vipeltävää metsämyyrää. Taitaa olla niidenkin paratiisi näin talvella :)

      Poista
  4. Ihana kasvimaa. Ja ahkera puutarhuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamanian vietävänä on helppoa olla ahkera :)

      Poista
  5. Puutarhahulluutta parempaa ajanvietettä ei olekaan. Totisesti se tekee ihmiselle niin hyvää.

    Huomasin tuon kommenttisi myyristä. Luin lehdestä, että nyt myös metsähiiriä on runsaasti ja ne tukevat talviaikaan pihapiiriin etsimään ruokaa. Löysin omistakin kukkapenkeistä pyöreitä reikiä, joita hiiret tekevät syödessään kukkasipuleita. Montakohan sipulia on keväällä enää jäljellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä hulluudesta en halua parantua. Nero on napannut metsämyyrien lisäksi yllättävän paljon myös pitkähäntäisiä hiiriä. Onneksi sipulipenkissä ei ole näkynyt myyrien jälkiä. Toivottavasti maan pinta on jo niin jäässä, ettei myyrät pääse sipuleihin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kurpisoista riitti syötävää :)

      Poista
  7. Hyvää joulun aikaa sinulle ja uutta kesää odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevään odotus kiihtyy eti joulun jälkeen :)

      Poista
  8. Ihanuutta jälleen koko postaus täynnä, heittäydyin kauniin kasvimaasi lumoihin! Upea vuodenkierto kerrassaan! Kevättä täälläkin malttamattomasti odotellaan, kohta se jo alkaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta alkaa taas esikasvatus. On ihanaa, että talvi suo lepohetken puutarhurille, mutta toivottavasti saamme aikaisen kevään.

      Poista

Kiitos kommentista