Talvivieraita

Joulun tienoolla meillä on ravannut paljon porukkaa. Ihmislajina olen jäänyt vähemmistöön.

Vain yhden ihmisen jäljet, mutta kaikenkarvaisten muiden kulkijoiden jälkiä näkyy runsaasti.
Jouluaattona pihalla alkoi kuulua kovaa meteliä ja kun kohotin katseeni kohti taivasta näin kymmenen joutsenen auran lentävän yli äänekkäästi hyvästejä huudellen. Joulupäivänä näin vielä viisi jälkijunassa tulevaa kansallislintuamme. Taisi venyä Suomen 100-vuotisjuhlat pitkiksi kun noin myöhään olivat liikkeellä.

Olin keskiyön tienoilla syventynyt sohvaan ja elokuvaan, kun Nero touhotti luukustaan sisälle. Se yritti kertoa jotain tärkeää ja sai minut kampeamaan itseni ylös. Kurkkasin keittiön ikkunasta pihalle ja paviljongin heikossa led-valaistuksessa näytti aivan kuin pieni karhu liikkuisi lintujen ruokintapaikan alla. Otin taskulampun, hiivin kuistille ja oven raosta suuntasin valokeilan vierasta kohti. Ehdin hetken katsoa supikoiraa silmästä silmään, ennen kuin se lyllersi tiehensä. On ollut niin lauhaa, että supit eivät ole vielä saaneet talviunen päästä kiinni.

Kauriit ovat jääneet kortteeriin pihakuusen ja pihtan juurelle. Nekin käyvät lintujenruokintapaikalla poimimassa maahan pudonneita auringonkukansiemeniä.

Perennapenkeistäkin löytyy vielä jotakin purtavaa. Olen noille kuin ilmaa. Vasta jos menen liian lähelle, ne karauttavat pakosalle.
Ennen joulua vieraillut nuohoojakin meinasi vetää kahvit väärään kurkkuun kun kauriit tulivat kurkkimaan ikkunan taakse.

Alan kohta tuntea lauman jäsenet ulkonäöltä.
Muita vieraita ovat olleet punatulkut, närhet, varikset, harakat, mustarastaat, sini-, töyhtö-, kuusi-, hömö- ja talitiaiset. Ainakin.
Ehkä oudoin jouluvieras oli ilmeisesti klapien mukana sisään kulkeutunut pulska hyttynen. Se halusi hengailla seurassamme ja vaikka se ei vaikuttanut verenhimoiselta, sen ininä tuntui häiritsevän Neroa.

Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille!