13.5.2024

Pieni kierros

Lauantaina lähdin ystävän kanssa isolle kirkolle näyttelykierrokselle. Galerie Forsblomilla oli Kim Simonssonin näyttely "Kasvattaja" viljelyteemallla. Erittäin ajankohjtainen aihe. Näyttely on avoinna 2.6. asti.
Toisessa salissa on näyttäviä Henry Wuorila-Stenbergin maalauksia.


 

Sammalhahmojen lisäksi oli myös keramiikkaolentoja, kaikilla kaalinlehtiasu.

Ateneumissa on Eero Järnefeltin mittavaa tuotantoa esittelevä näyttely. Minua ilahduttivat erityisesti pienet, usein yksityiskokoelmista olevat työt, joita en ollut ennen nähnyt.
1800-luvun kehysmuoti oli prameaa, tämä pieni maisemaharjoitelma on saanut kultaa ympärilleen ja minusta aiheen (vaivaiskoivu ja suopursu) ja kehyksen välillä on melkoinen ristiriita. Mutta sopi varmasti hyvin sen ajan sisustukseen. Työn omistaa Turun taidemuseo.
Oli kiva retki: hengen ja ruumiin ravintoa hyvässä seurassa.

Kotona kanadanhanhipariskunta pitää minulle seuraa kun touhuan kasvimaalla. Kun illalla lähden sisälle nekin löyhyttelevät siipiään, kaakattavat hyvästiksi ja lentävät järvelle.

Mikähän mahtaa olla käenrieskojen lisääntymismekanismi? Ne levittäytyvät ihan kaikkialle ja kaunistavat kevään iloisella kukinnallaan. Jos kitken ja muokkaan marjapensaan alustan, niin seuraavana vuonna se on täynnä käenrieskaa.

Posliinihyasintit ovat myös levinneet kasvupaikoillaan. Tulppaanitkin kukkivat jo ja hyasintit.

Mukavaa viikkoa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Erikoinen näyttely Kasvattajat on kyllä upeita.
    Minä en henkilökohtaisesti pidä käenrieskoista onneksi häviävät kukinnan jälkeen mutta leviävät kyllä tehokkaasti kuten valkovuokot .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuuri piristää. Lunnonperenna käenrieska kukkii hetken ja minua nuo kasvustot ilahduttavat.

      Poista
  2. Onpa tosiaan melkoiset raamit taululla. Ilman raameja se sopisi erinomaisesti ihan ultramoderniinkin sisustukseen.
    Käenrieskat taitavat tuottaa paljon pikkuruisia siemeniä, minustakin ne ovat aivan ihania. Juuri ihastelin niitä yhdessä rinnepenkissä, ovat täyttäneet sen kasvien välit mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän koomista, että raami vie huomion maalaukselta. Muutenkin raamikulttuuri oli 1800-1900 -lukujen vaihteessa hyvin näyttävää.
      Täälläkin yhdessä kuivassa rinteessä kasvaa runsaasti käenrieskaa, on vain muistettava syksyllä haravoida vaahteranlehdet pois niiden kasvua estämästä.

      Poista
  3. Kim Simonsson on nyt näyttävästi esillä Helsingissä. Lasipalatsin aukiolla seikkailevat hänen sammaljättinsä.
    Onpa taulussa prameat kehykset. Tuo näyttely on tarkoitus käydä katsomassa, kunhan puutarhatöiltä kerkiää.
    Käenrieska on viehättävä valtaaja, eikä ainakaan minua haittaa, vaikka kuinka leviäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa myös nuo jätit, ne sopivat hienosti aukiolle.
      Käenrieska leviää, muttei haittaa muiden kasvua hennolla olemuksellaan.

      Poista
  4. Suloisia nuo kasvattaja-keramiikat.
    Upeasti onnistuneita kuvia olet ottanut kukkasista. Tuo posliinihyasintti on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, posliinihyasintit ovat elegantteja kevätkukkia. Kim Simonssonin hahmot ovat kiehtovia, tarkkailevaa pikkuväkeä omissa puuhissaan.

      Poista
  5. Kivipellon Saila15.5.2024 klo 23.03.00

    Voi mitkä raamit, mutta ihania nuo veistokset! Meilläkin käenrieska saa kasvaa missä haluaa! Ihailen sen heinätupsun heleää vihreyttä ennen kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenrieska on kuin villiintynyt raIruoho ennen kukintaa ja leviää pitkienkin matkojen päähän. Taiteesta saa piristysruiskeen arkeen.

      Poista
  6. Ihanaa kesän odotusta sinulle !!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista