24.11.2016

Haastava marraskuu

Kuva: Teija Tuisku
Marraskuu on ollut upea eikä tavanomaisesta villasukka-harmaudesta ole juuri tarvinnut kärsiä. Haastavaksi tämän kuun on tehnyt vain runsaat haasteet, joita blogiin on sadellut.
Kiitos Kivipellon Sailalle kivasta, kesään liittyvästä "Kolme asiaa -haasteesta".
Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena).
1. Huhtikuussa ilahdutti ja jännitti Kotipuutarhalehden juttu kasvimaastani, sehän oli kuvattu jo edellisenä, historian kurjimpana kasvukesänä. Mutta selvästi rehevyys pääsi silloinkin lopulta valloilleen.
2. Kevät tuli varhain; saimme nauttia lämmöstä ja puutarhatyöt lähtivät hyvin käyntiin. Vappusää oli loistava ja pääsin tekemään ensimmäisiä kylvöjä.
3. Yksi kesän kohokohta oli puutarhabloggareiden tapaaminen Raumalla Suvikummun Marjan luona ja vierailu Vakka-Taimen ihmeellisessä maailmassa.

Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä
1. Surullisena katselin ankaran talven aiheuttamia aukkoja kukkapenkeissä. Onneksi kesän mittaan sain huomata, että moni kuolleeksi luultu osoittikin elonmerkkejä.
2. Toukokuun lämpöaallon mukana saapui idästä valtavat koivukirvojen massaesiintymät. Koko puutarha oli kuorrutettu vihreällä massalla ja kirvojen eritteet tahmasivat kaiken. Samassa kyydissä matkustivat myös kaalikoit ja niitä näkyi kaikissa ristikukkaisissa ennätysmäärät. Onneksi kaalit selvisivät niistä verkon alla.
3. Yhtään en tykännyt siitäkään kun astuessani ulos suloiseen kevätsäähän minut tyrmäsi kuvottava lannan haju. Onneksi sitä harmia jatkui vain muutamia päiviä.

Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi
1.Kasvimaan kylvöt ja istutukset valmistuivat.
2. Järjestin Neron 10-vuotissynttärit.
3. Täytin laarit talven varalle sadolla, sienillä ja marjoilla.

Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken
1. Kauriiden keväällä rikkoma kasvimaan aita tuli paikattua ja korotettua mutta uusi aita jäi tekemättä. Kesä pärjättiin melko hyvin, mutta nyt on heikko aita taas saanut sorkista.
2. Keskenjääneiden asioiden luettelo on varmasti pitkä, mutta huono muisti pelastaa niiden murehtimiselta.

Kolme asiaa, joita stressasin
1. Ötökät aiheuttivat stressiä. Varsinkin kaalikoit, joita oli runsaasti ja jotkut niistä pääsivät verkon allekin, mutta onneksi tuhot olivat aika pieniä. Ensi vuonna mietin kaksi kertaa kasvatanko ollenkaan ristikukkaisia.
2. Alkukesästä tuli vähän stressattua kun kesä lähti niin vauhdilla käyntiin, ettei meinannut mukana pysyä.
3. Loppukesästä stressasin kesän loppumista, mutta onneksi syksy oli oli pitkä ja aurinkoinen.

Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan
1. Niin kiirettä ei olekaan, ettei henkilökohtainen rentoutumisvalmentajani saisi minua rentoutumaan esimerkin voimalla.
2. Suurenmoinen kesäsää ja huolettomuus loivat rennon tunnelman.
3. Niittäminen ja pöpelikön karsiminen on myös rentouttavaa ja palkitsevaa puuhaa.

Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä
1. Kasvihuone
2. Kunnon aita kasvimaan ympärille.
3. Runsaasti taimia

Kolme asiaa, joista unelmoin
Uutisia seuratessani koen, että saan viettää hyvin etuoikeutettua elämää. Universumi on sakeana toiveita ja unelmia. Suuri osa niistä on hätähuutoja ja toteutukoon ne ensimmäisenä. Unelmoin maailmasta, jossa jokainen kokisi olevansa turvassa ja rakastettu.

34 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis postaus! Varsinkin nuo viimeiset lauseet saavat meidän lukijoidenkin ajatukset oikeille uomille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kesästä jäi kauniit muistot. Myös täällä hyvinvoinnin keskellä saa ja pitää unelmoida. Pienistä ja suurista asioista. Postausta ennen olin juuri lukenut lasten hädästä Aleppossa ja siinä mielentilassa pienet unelmani kiteytyivät yhdeksi suureksi.

      Poista
  2. Niin kaunis postaus ja kiitos kun otit haasteen vastaan! Jälleen pääsin kuviesi kautta puutarhaasi, se on niin uskomattoman kaunis - johtotähteni! Ihana rentoutumisvalmentaja :D

    Kiteytit kauniisti nuo unelmat, ne saavat olla meidän kaikkien unelmia, moottoreita ja johtotähtiä parempaan ja rakastavampaan maailmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta haasteesta, tuli muisteltua kesää oikein ajatuksen kanssa. Kiva kuulla ihasteluasi, mutta puutarhani on melko vaatimaton. Kasvimaa tosin on ihan omanlaisensa hyötyparatiisi, siitä olen alkanut olla jo vähän ylpeäkin :) Yhteisissä unelmissa on coimaa.

      Poista
  3. Ihastuttava postaus, kiitos ♡

    VastaaPoista
  4. No olipa aika haastava haaste, mutta hyvin selvisit :). Itselle tuntuu koko kesä niin kaukaiselta asialta, että päässä lyö pelkkää tyhjää.

    Loppuun kirjoittamasi unelma oli kerrassaan hieno. Ja toivottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesä on jo enemmmän mielessä kuin mennyt :) Edellisessä postauksessa vastasin muuten sinulta saamaani tunnustukseen. Hitaasti mennään, mutta mennään kuitenkin.

      Poista
  5. Samaa mieltä muiden kanssa, ihana postaus :). Nuo kuvat sopivat tosi hyvin tähän. Ihana tuo Nerokin kierimässä onnellisena ruohikossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nero on ollut iloinen, että talvi oli niin lyhyt, taas viitsii lenkkeillä ulkonakin vesisateesta huolimatta. Molemmat odottelemme kuitenkin kesää, sillä se on kissan ja ihmisen parasta aikaa.

      Poista
  6. No onkos tullut kesä nyt marraskuun keskelle? Olipa ihanaa piipahtaa näissä tunnelmissa, sillä jos sinun marraskuusi ei olekaan ollut harmaa, niin meidän on. Huh kuinka olen joutunut välillä pusaamaan positiivisia aatoksia ulos mennessäni:). MUtta eihän se onneksi ole koko totuus koko kuusta. Ja tänään pistin kyntteliköt ikkunaan ja päätin selvitä loppukuusta valoterapialla. Mutta kuten sanoit, nämä on PIENIÄ murheita. Jos edes murheita ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinain vuosina marraskuun harmaus ja märkyys on todella vienyt valon mielestäkin. Tänä vuonna aurinkokin on näyttäytynyt täällä ja lumi valaisi ennen kuin katosi vesisateiden myötä. Nyt on kyllä harmaata, mutta pitkä ja kaunis syksy on antanut voimavaroja. Murheita ne ovat pienetkin murheet, lisävalojen voimalla täälläkin taistellaan pimeyttä vastaan.

      Poista
  7. Mukavat haaste-vastaukset ja hienot kuvat:)

    VastaaPoista
  8. Hieno postaus!
    Kiitos myös noista viimeisistä sanoista. On hyvä välillä suhteuttaa omat murheet maailmaanlaajuisesti. Aika hyvin tässä on asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joillekin meidän murheemmekin olisivat ylellisyyttä. Turvallinen olo, vatsa täynnä ja lämmin koti on valtavan hieno asia.

      Poista
  9. Viimeisetkin lauseet postauksessasi olivat niin kauniit! Ne antavat paljon ajattelemisen aihetta. Iloa ja valoa elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita! Iloa ja valoa ei voi olla liikaa, eikä se vähene jakamalla.

      Poista
  10. Nero on ihan paras rentoutumisvalmentaja. Tai ylipäätään kissa. Kasvihuone on tainnut olla aika monella haaveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoilta voi oppia paljon, ne ovat selviytyjiä ja suuria filosofeja. Erinomaisia esimerkkejä. Kasvihuone on kestohaave.

      Poista
  11. Näissä vastauksissa oli mennyt kesä pähkinänkuoressa. Ihanat kuvat Nerosta omissa touhuissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä häipyy muistoista nopeasti, joten oli mukava tarkastella sitä noiden kysymysten kautta. Nero osaa nauttia kaikista vuodenajoista, mutta kesä antaa ihan omanlaistaan vapautta kissallekin.

      Poista
  12. Hyvät vastaukset. Ihana tuo kuva venyttelevästä Nerosta. Rentoutuminen on tärkeää.
    Peurat voisivat jättäää kasvimaasi rauhaan. Ja jos se ei onnistu, toivottavasti saat jykevän aidan heti kevällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoutumisen jalo taito pitäisi jokaisen oppia. Kauriit ovat tulleet tänne talvilaitumelle ja aidattu alue, kuten myös kukkapenkit kiinnostaa kovasti. Talven aikana pitää tehdä pitävä aitasuunnitelma, jotta kevään kylvöt säästyvät.

      Poista
  13. Unelmia, niitä pitää olla, toteutumattomat voi ottaa uusiksi unelmiksi. Meillä on vain tämä päivä - ehkä, ehkä - vielä ensi kesä puutarahassa? Ali

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko sitä oikeasti elossakaan ilman unelmia. Ehkä vielä ensi kesä puutarhassa.

      Poista
  14. Suurenmoisen hyvä postaus, jotakin ei niin kivaa on ollut puutarhasi kesässä, mutta niitä et kuitenkaan ole jäänyt murehtimaan.
    Hyvä positiivinen asenne vie eteenpäin, niin puutarhassa kuin kaikessa muussakin tämän elämän vaiheissa.
    Kyllä täällä meillä on kaikki hyvin, niin puutarhassa kuin kaikessa elämän menossa.
    Nero, ihanuus.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhanhoidossa kohtaa väistämättä välillä takapakkia, mutta uusi kasvukausi antaa aina uuden mahdollisuuden. Nerolla on jännittävää kun lattian alla rakenteissa vilistää hiiriä, kissa jahtaa näkymätöntä saalista.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kesä oli mainio ja minun mittapuuni mukaan erittäin sosiaalinen. Autuaan mailla taidettiin nähdä kesävierasennätys :)

      Poista
  16. Kivat vastaukset ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marketta! Kivaa viikonloppua!

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Joulun jälkeen alkavat keväthaaveet ja kesän odotus.

      Poista

Kiitos kommentista