5.10.2017

Ei onnea kukka-arpajaisissa

Ostin viime vuonna puutarhamessuilta ritarinkannusten juurakoita ja tänä vuonna ne kukkivatkin kivasti, paitsi yksi vaaleanpunaisten ritarinkannusten rypäs, joka vain kasvoi pituutta vantterana. Vielä nuppuvaiheessakaan en huomannut mitään erikoista, mutta nyt ne alkoivat kukkia ja huijaus paljastui. Ukonhattuja, tosin eri lajiketta kuin minulla on jo puutarhassa hurjat määrät. Virolaista sipuli-, mukula-, juurakkokauppiasta kutsutaankin yleisesti kukka-arpajaisiksi, sillä ostoksista voi ilmaantua ihan mitä vain.

Vanille Fraisen kukinnot ovat säästynee peuran hampailta ja punastunut kauniisti.

Sain kesällä risat rattaat, kun tarvitsin kuljetusvälinettä projektiini. Ne sattuivat olemaan kasvimaan reunalla kun korjasin satoa ja työntelin niillä saaliin portaiden eteen. Lehtikaalia, kyssäkaalia ja fenkolia. Yhden kesän rattaat kestivät ja täyttivät tehtävänsä. Hupia on herättänyt näky kun täti taivaltaa pellolla rattaita työnnellen.

Revonhännillä on komeat rastat ja auringonkukat kehittelevät siemeniä. Märkyys on ollut ultimaattista ja se on tehnyt sadonkorjuusta ajoittain hankalaa. Säälin ammattiviljelijöitä, jotka korjaavat litimärkää viljaa pelloilta, ei taida olla ihan parasta A-luokkaa.

Harrasteviljelijä sen sijaan nauttii rehevästä sadosta, Tom Fox -kurpitsoita on tulossa kolme kappaletta. Pitää poimia ne sisään kypsymään ennen pakkasia.

Nostin viimeiset kesäporkkanat ja talviporkkanatkin olen saanut jo varastoon.

Tänään on täysikuu. Eilen se loisti komeasti pilvettömältä yötaivaalta.Tänään on pilvistä, elättelen kuitenkin toiveita kuutamoyöstä.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

38 kommenttia:

  1. No voi hitsula tuota "vaaleanpunaista ritarinkannusta"! Täytyy näköjään ostaa oikeilta taimistoilta, jos mielii jotakin tiettyä kasvia, eikä vähän mitä sattuu.
    Hienoa satoa, toivotaan viljelijöille kuivuvaa keliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan ajattelin, että tuleepa komeita ritarinkannuksia :)
      Sato on ollut aika hyvä kurjista säistä huolimatta.

      Poista
  2. No voi, ei käynyt onni lotossa, vaikka onhan ukonhattu ihan kaunis. Hauska kierrätys vinkki, lastenrattaat puutarhassa 😊 Upea täysikuu, toivottavasti pilvet häviävät ja saadaan nauttia sen loistosta. Mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lastenrattaat olivat kätevät rakennusmateriaalien kuskaamisessa pienessä projektissa ja toimivat ne puutarhassakin. Meillä näyttää nyt lupaavalta täysikuun katselun suhteen.

      Poista
  3. Ihana täysikuu kuva! Nerolle rapsut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Kokemuksesta tiedän, että täysikuu vaikuttaa kissaankin.

      Poista
  4. Jos nyt jotain hyvää haluaa hakea niin oli sentään eri ukonhattulajiketta kuin aiemmat. Minä olen sekoittanut syysleimun ja syysasterin taimet. Jälkimmäisiä olivat ja ensimmäisiä olisin halunnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä puutarhaonnettomuudet on korjattavissa :) Kiva kuitenkin, että jotain kasvaa ja kukkii.

      Poista
  5. Hyvä, että varoitit, olen toistaiseksi sortunut messuilla vain sipuliarpajaisiin.
    Lastenrattaat olisivatkin hyvä kuljetusvempain puutarhassa; neljä isoa ja hyvin rullaavaa pyörää ja sopivan korkuinen työntöaisa. Kestävyys ei ehkä kotti- tai maitokärryjen luokkaa, mutta kierrätyksessä ei hintakaan suuren suuri ole. Usein saa jopa ilmaiseksi.
    Kyllä nyt on vettä saatu. Nurmikolla kävellessä litisee, kuin suolla konsanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulit voivat aina yllättää. Kerrankin olin laittanut kunnon nimilaput kasveille, mutta ne eivät sitten pitäneetkään paikkaansa. Kun ilmaiseksi saa niin mikä tahansa pyörillä kulkeva kärry otetaan ilolla vastaan. Nuo ovat tehneet paljon töitä tänä kesänä :)

      Poista
  6. Taimiarpajaiset ovat harmillisia, voi miten ihana vaaleanpunainen ukonhattu olisikaan! Mulla taimiarpajaisissa päävoitto on aina keltainen :D

    Nuo rattaat ovat kyllä kelpo apuvälineet, naurakoon he joilla on siiten rahkeita :D

    Tämä kesä ei ollut kurpitsoiden kesä, sain kolme kurpitsaa...

    Rapsutukset Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää rapsuista. Näitä arpajaishäviöitä tulee aina silloin tällöin, ehkä vielä se vaaleanpunainen ritarinkannuskin tulee vastaan :) Kolme isoa kurpitsaa minäkin sain, se riittää pitkäksi aikaa. Turbaanikurpitsoita ei tullut ainoatakaan.

      Poista
  7. Noo, onhan ukonhattukin kaunis kasvi! Voi näitä ideoita, mihin kaikkeen puutarhaihminen taipuukaan - rattaathan on vallan mainio apuväline:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ajatellaan puutarha edellä, kierrätyskin. Erittäin kätevä väline.

      Poista
  8. Kurja tuuri kukka-arpajaisissa. Onneksi ei sentään samaa lajiketta, kun oli valmiina.
    Hyvä tapa saada satoa sisään. Tänä syksynä on vettä riittänyt, hieman liikaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin minua oli varoitettu, että arpajaisvoitto voi olla yllätys :) Pohjavesivarastot ovat varmaan hyvät tämän kesän ja syksyn jälkeen.

      Poista
  9. Kaunis tuo ukonhattu on - olkoon vaikka arpajaishäviö;)
    Sato on ainakin vakuuttava - ja niin on kuljetuskärrykin!
    Upeaa syksyä sinne ja Nerolle hienoja metsästyssäitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nerollakin on sadonkorjuukiireitä. Komea ukonhattu ilahduttaa myöhäisellä kukinnallaan eikä vaikuta lainkaan häviäjältä :)

      Poista
  10. Kylläpä Sinulla on ollut satoisa syksy ja nuo kurpitsat! Nero näyttää vähän veijarilta, haleja hänelle ja kaunista syksyn jatkoa Teille molemmille . Kärryt oli hauska keksintö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää, aika veijari se on, eikä ilahtunut kun häirittiin kameralla kesken unien. Auringon puutteesta ja märkyydestä huolimatta sadosta tuli ihan kelvollinen. Kyllä pyörä on mainio keksintö :)

      Poista
  11. Onpas sinulla kiva kuljetusväline, hauskalta näyttää. Ihana Nero. Hyvää syksyn jatkoa teille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli. Nero ei sentään suostu hyppäämään kärryihin :)

      Poista
  12. Upeita kurpitsoita! Mitä teet niistä?
    Rapsutuksia suloiselle Nerolle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Kurpitsat ovat siitäkin erinomaisia, että ne säilyvät hyvin kokonaisina. Yleensä teen niistä keittoa, piirakkaa, pataa yms. ja olisi kiva tehdä myös Halloween lyhty yhdestä.

      Poista
  13. Minä sain kerran naapurilta jonain arvokasvina koiranputken taimen! Istutin sen kukkapenkkiin ja vasta kun se alkoi kasvaa kunnolla, tunnistin mikä laji oli kyseessä. Hiukan kyllä hävetti että olin mennyt istuttamaan rikkaruohon kukkapenkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Näitä on sattunut minullekin, olen mielenkiinnolla seurannut jonkin tuntemattoman perennan kasvua ja se onkin osoittautunut rikkaruohoksi. Toisaalta olen joskus kitkenyt keväällä vahingossa jonkin perennan luultuani sitä rikkakasviksi. Virheistä oppii :)

      Poista
  14. Eikös ole ihanaa tämä sadonkuorjuun aika. Mukavasti lievittää syksyyn kuuluvaa mielen valtaavaa luopumisen haikeutta.
    Kukka-arpajaiset pitävät mielen virkeänä ja valppaana, ei aina voi voitaa :DD
    Nerolle rapsutuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kehrää kiitokset. Ihanan positiivinen näkökulma puutarhayllätyksiin, mutta on niin totta, että puutarhurin on opittava kestämään monenlaisia pettymyksiä. Sadonkorjuu on parasta mielen kohotusta luopumisen keskellä.

      Poista
  15. Hih, ihanat rattaat. Komeasti saat satoa surkeista ilmoista huolimatta. Komea kuukuva. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tyytyväinen satoon vaikka alku näytti melkein toivottomalta. Rattaat kelpasivat vielä kasvilapsille :)

      Poista
  16. ihanat kukkarattaat kasvilapsilla:)

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia ja nuo kuljetusvaunut on aivan mainiot:)♥ Komiasti satoa siinä päällä!

    VastaaPoista
  18. Upea väripari ritarinkannusukonhatut taustoineen.
    Mahtavasti olet saanut satoa.

    VastaaPoista
  19. Ukonhattujen sini loistaa keltaisia lehtiä vasten. Satoa kuskataan laareihin jatkuvasti :)

    VastaaPoista
  20. Ihanaa satoa! Ihanat kärrit sinulla :) Blogissani on meneillään arvonta, tervetuloa osallistumaan :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitti vinkistä, käyn kurkkaamassa.

      Poista

Kiitos kommentista