25.10.2017

Muurilla

Lähdin ystävien kanssa sateita pakoon Berliiniin. Kannatti lähteä, saimme kauniit, rapiat +20 asteiset säät.
Asuntomme sijaitsi Friedrichshainin kaupunginosassa, missä on myös säilytetty 1,3 kilometrin pätkä muuria. East Side Gallery sisältää kaikkiaan 106 maalausta, se on maailman suurin ulkoilmagalleria ja  suojelukohde.





Viihdyimme itäpuolella, se on mielenkiintoinen ja alati muuttuva alue. Sen katoava dekadenssi on kiehtovaa ja luo alueelle rennon ilmapiirin.



Joka suunnassa näkyy nostokurkia, kaupungissa rakennetaan.



Kaupunki on täynnä upeita graffiteja, kokoaikainen taidenäyttely.



Sodan ja kahtiajaon traumat ovat näkyvissä kaikkialla.
Stolperstein (kompastuskivi) on saksalaisen taiteilijan, Günter Demnigin 1992 aloittama projekti. Katuun on upotettu natsismin uhrien nimiä niiden osoitteiden kohdalle, joista heidät on karkotettu.

Surullisen kuuluisa idän ja lännen välinen portti Checkpoint Charlie on nykyisinkin turistikohde.

Alue on myös muistomerkki, joka kertoo mm. useista epätoivoisista pakoyrityksistä idästä länteen.

Sunnuntai kului Mauerparkin valtavalla kirpputorilla. Seurueemme nuorin jäsen teki siellä hienoja vaatelöytöjä, me muut lähinnä katselimme tavara-antia.

Katuruokaa, maukkaita falafeleja.

Museosaarella, Alte Nationalgaleriessa.

Hamburger Bahnhofin nykytaiteen museo on valtava ja kannattaa ehkä nauttia pieninä annoksina.



Oli ihanaa nauttia kesäisestä ja sateettomasta säästä. Berliinissä on valtavasti nähtävää, eikä viikossa ehdi kuin pintaa raapaista. Hyvä syy mennä uudestaan.
Oli kiva matka vaikka vastoinkäymisiäkin kohtasimme, mutta loistava tiimimme selvitti ongelmat. Paluumatka Moskovan kautta kesti 13 tuntia, vaan pääsimmepä kotiin.
Kiitos matkakumppaneille kivasta seurasta, johdatuksesta ja trenditietouden päivityksestä.

42 kommenttia:

  1. Näyttääpä mielenkiintoiselta, monipuoliselta ja aurinkoiselta reissulta!
    En ole itse käynyt koskaan Berliinistä, joten oli tosi kiva päästä mukaanne kuvaretkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli virkistävä katko syksylle, oli kiva saada vähän auringonvaloakin. Monipuolinen kaupunki.

      Poista
  2. Itäiseen Berliiniin haluaisin minäkin tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itäpuoli on kuulemma muuttunut jo paljon yhdistymisen jälkeen. Mutta vielä se on säilyttänyt omaleimaisuutensa.

      Poista
  3. Hienot kuvat! En ole koskaan Berliinissä käynyt. Voisi olla ehkä aihetta, näyttää niiniin mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini on mielenkiintoinen suurkaupunki. Siellä on helppo liikkua julkisilla ja myös polkupyörällä, joita voi vuokrata monesta paikasta.

      Poista
  4. Kiitos kuvamatkasta :) On kiva päästä näin virtuaalisesti matkoille mukaan <3

    VastaaPoista
  5. Käymättä tuokin kaupunki, näinköhän pitäis ottaa listalle 🤔 Tähän aikaan vuodesta aurinkoviikko tekee tosi terää, tuli itsekin todettua (varsinkin kun kesä oli mitä oli)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että pitäisit Berliinistä, siinä on särmää. Barcelonassa oli varmaan vielä aurinkoisempaa :)

      Poista
  6. Oi miten ihanat kuvat. Varmasti upea matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matka oli erittäin tervetullut katkos ennen talventuloa.

      Poista
  7. Voi miten ihanat kuvat. Olen käynyt Berliinissä useita kertoja ja niin kiva oli verestää muistoja. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti Berliini tulee minullekin vielä tutummaksi.

      Poista
  8. Berliini on ehdottomasti yksi suosikkikaupungeista! Mulla on takana 3 visiittiä ja edelleen on vasta pintaa raapaistu.

    Tulipa mulle tästä kova matkakuume :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä riittää katsottavaa ja koettavaa. Sen ilmapiiri on juuri sellainen missä viihdyn.

      Poista
  9. Upeita kuvia matkastasi eipä ole tullut käytyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini ei ole erityisen kaunis, mutta kuvauksellinen kaupunki kylläkin.

      Poista
  10. Kiitos kun toit hieman lämpöä tähän jäätävään päivään postauksen avulla. Upeita kohteita olitte löytäneet, vaikka tässä taisi olla vain pintaraapaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalliset sanoivat, että viikko oli poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen. Kävipä meillä tuuri.

      Poista
  11. Kivalta varmasti tuntui lämpö iholla. Kiitos sinulle tästä nojatuolimatkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa nojatuolimatkalle! Aurinkoinen viikkoi antoi paljon energiaa.

      Poista
  12. Hienoja kuvia ja näkökulmia Berliiniin.

    Olin vuosi sitten viisi päivää Berliinissä ja ihastuin kaupunkiin. Se on helppo ja antoisa paikka, jossa viikko on lähinnä alkupala. Olin reissussa poikani kanssa, jolle viime kesäinen Berliinin matka oli 10. kerta ja joka on hyvin perehtynyt Saksan historiaan, politiikkaan ja maantieteeseen. Vaikka hänellä oli omat menonsa ja aikataulunsa, ehdimme katsastaa kaupunkia myös yhdessä, jolloin se avautui minullekin paremmin. Jos jonnekin haluan uudelleen, niin Berliiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla oli oikea asiantuntija oppaana. Sellainen on aina antoisaa, Berliini herätti myös paljon kysymyksiä ja sen historia on niin poikkeuksellinen, että siitäkin olisi kiva tietää enemmän. Mielelläni lähtisin uudestaankin.

      Poista
  13. Me olemme vain ajaneet Berliinin läpi yöllä. Siinä sai vain pintaraapaisun Berliinin ilotyttöihin. Ei kirjaimellisesti kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, teillä mahtaa olla erikoinen kuva Berliinistä.

      Poista
  14. Tulipas reissusi postauksineen sopivana aikaan, olen lähdössä joulukuussa Berliiniin ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja juuri suunnittelimme sunnuntaiksi kirpputoripäivää. Muutama päivä ollaan, saa nähdä mitä ehdimme katsoa ja kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kiva matka tiedossa. Kirpparit ovat aina kiinnostavia. Myytävänä oli myös hienoja artesaanien tuotteita, koruja ja tekstiilejä mm. Mauerparkin lähellä on myös toinen pienempi vintage kirppis.Toivotan jo nyt kivaa matkaa.

      Poista
  15. Olipa hyvät säät. Mukavaa vaihtelua Suomen säihin. Ja hyviä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa kun vaihteeksi tuntui kuumalta liikkuessa :) Outo kehollinen ilmiö tänä kesänä.

      Poista
  16. Olen kuullut monen kehuvan Berliiniä. Varmasti mielenkiintoinen matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin oli kovasti kehuttu Berliiniä. Mielenkiintoinen kaupunki melko lähellä ja siellä on helppo liikkua. Kulttuurin keskus Euroopassa kerää paljon eri alojen taiteilijoita.

      Poista
  17. Ei ole Autuaassa olossakaan tullut vierailtua pitkään aikaan, joten mukava piipahtaa välillä, ja vieläpä tuttuihin maisemiin. Berliini on mielenkiintoinen paikka, eikä vähiten historiansa vuoksi. Berliini on tuonut historian kauheudet hienosti tähän päivään, ikään kuin todeten, että näin nämä asiat nyt vain ovat olleet, ei unohdeta niitä. Historia on läsnä kaikkialla ja kuitenkin kaupunki on elävä, kultturelli, persoonallinen, monipuolinen pakkaus, ja ihan oikeasti myös rumakin :)
    Ensi kerran kun menet, käy katsomassa (jos et jo käynyt) Chamaleon teatterin Dummy lab - huikea esitys, joka näyttää edelleen olevan ohjelmistossa! Hitsi, nyt tekisi mieli Berliinin, tai jonnekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniiksi Berliiniä ei voi kehua, mutta juuri tuo haavojen ja traumojen esilläolo tuo sille omaleimaisuutta. Surullisten muistomerkkien äärellä tunsin iloa siitä, että elämä jatkuu ja kaupunki katsoo tulevaisuuteen, aivan kuten sanoit. Teatteriesitys olisi ollut paikallaan, kiitos vinkistä. Berliini jäi mieleen paikkana, jonne haluaisi palata.

      Poista
  18. Ihana kulttuurimatka teillä Berliiniin! Siellä on kyllä paljon nähtävää. Tekisi mieli itsekin mennä, olen kaksi kertaa käynyt mutta vain ihan pikaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliiniä ei turhaan kehuta. Kulttuuritarjonta on runsasta, ei ihme, että kaupunki vetää puoleensa taiteilijoita.

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Monia kiinnostuksen kohteita jäi vielä seuraavaankin kertaan.

      Poista
  20. Yksi suurista unelmista ei olekkaan elää vielä edes 10 vuotta vaan se ettei omat lapset tahi heidän lapsensa joutuisi ikinä syyriamaisiin oloihin tahi muuten vaan sotatouhuihin. Kivoja kuvia oli paljon mutta miksköhän mä tartuin tuohon yhteen laattakuvaan? Kivvaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuon toiveen jakaa varmasti moni. Toivon sydämestäni, että rauhan tila jatkuu ja että ihminen olisi viisastunut menneistä kokemuksista. Muistomerkkien tehtävä on muistuttaa.

      Poista

Kiitos kommentista