23.4.2019

Pääsiäiskissa

Pääsiäisenä on totuttu näkemään pupuja ja tipuja, mutta meille ilmestyi pääsiäiskissa. Valkoinen jättiläinen, joka ei kärsinyt ainakaan itsetunnon puutteesta. Se tepasteli arvokkaasti pihalla ja kun ystävällisesti kehotin sitä poistumaan Neron reviiriltä se sähähteli tuimasti.

Tutkittuaan joka paikan talon alustaa myöten se viimein poistui korvat luimussa. Mistä lie tullut, ehkä jonkun kesäasukkaan lemmikki. Kissa on ainakin kaksi kertaa Neron kokoinen jätti ja pitkä turkki on hyvin hoidettu, joten kulkurista ei ole kysymys. Nero on tietysti hermostunut ja partioi ahkerasti reviirillään.

Bambiperhe on lähtenyt kesälaitumille. Tässä vielä perhekuva: Vasemmalla äiti, keskellä pikkupojat ja oikealla  isäpukki.
Äidin ja isän lähdettyä, pikkupojat jäivät tänne vähäksi aikaa orpona haahuilemaan, mutta nyt nekin ovat lähteneet. Isäpukin näin pari päivää sitten ohittavan pihapiirin. Tilalle on tullut valkohäntäpeuraemo, sillä on vielä viimevuotiset kaksoset mukanaan.

Myös viimevuotinen kandanhanhipariskunta on palannut. Ne nautiskelevat heinää pihan reunalla, kun minun piti ohittaa  ne saunapolulla, otin varmuuden vuoksi kättä pitempää mukaan, sillä en oikein luota hanhiin. Nämä jättivät minut täysin huomiotta, tuskin väistivät.

Nero ei hanhia pelkää vaikka ne ovat paljon suurempia, on saalistajan ja saaliseläimen roolit selvillä.

Hanhet vaivalloisesti väistävät vaanivaa kissaa, mutta onneksi Nero ymmärtää pitää sopivan turvavälin isoihin lintuihin.
Pehtoorin kevätkiireisiin kuuluu reviirin rajojen suojelu. Hyvä niin, sillä talven massiivinen lumimäärä kaatoi kasvimaan aitaa ja se pitää korjata ennen kuin viljelykausi pääsee alkamaan.

Perjantain saunailtana sain ihailla täysikuuta.

Kaunista viikkoa kaikille!

36 kommenttia:

  1. Kuvat Nerosta hanhia jahtaamassa saivat ääneen lausumaan: VOI EI! IHANA! :-D Nero on niiiin mainio!
    Ja vautsi, mikä muhkea ilmestys teille tuli, vaikka se ei Neron mielestä olekaan tippaakaan tervetullut. Toivottavasti se ei vain eksy tai muuta ikävää. Komea häntä! Pehtoori tietysti komeampi, upea karvaturri hännänpäätään myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerolla on ollut vähän stressiä reviirin suojelusta, muttä hän nauttii kuitenkin täysin rinnoin ihanasta keväästä. Vähän pelkään, että se menee liian lähelle hanhia ja saa nokasta.
      Vieras kissa oli upea ilmestys ja mahtavan kokoinen. Ei vaikuttanut eksyneeltä, ehkä se on päässyt vahingossa luikahtamaan vapauteen, sillä hoidetussa turkissa ei näkynyt roskia, joita täällä tähän aikaan tarttuu lyhytkarvaiseenkin ulkonaliikkujaan,

      Poista
  2. Jopas on käynyt tiluksilla porukkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja noiden lisäksi vielä suuri joukko ihmisvieraita :)

      Poista
  3. Komea kissahan se on tuo valkoinenkin. Toivottavasti oli vaan ohikulkumatkalla, ettei tule reviirikiistoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutti sivistyneeltä ja hyväkäytöksiseltä kissalta vaikka vähän sähisikin minulle. Vieraasta näki, ettei sillä ole tapana liikkua luonnossa, joten taisi olla satunnainen vierailu. Nero kyllä päivystää rajojaan ahkerasti.

      Poista
  4. Meillä mökin pihapiirissä liikuskelee myös kaksikin kissaa kenen lienevät . Toivottavasti tämä vieras ei tule toiste kun on nyt haistanut Neron tuoksun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole mitään vieraita kissoja vastaan, mutta Neron vuoksi toivon, ettei jätistä tule vakituinen vieras. Nerokin käykuulemma joskus naapurimökillä kurkkimassa maisemaikkunoista sisään. Ei kuitenkaan haittaa naapuria.

      Poista
  5. Pääsiäiskissa on varmaan kuullut puheita komeasta Nerosta ja tuli henkilökohtaisesti häntä moikkaamaan.
    Teillä käy monipuolisesti vierailijoita. Nerolla riittää töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuli pyytämään nimmaria julkkiskissalta :)
      Bambit ovat ehkä levittäneet sanaa, että täällä on hyvät tarjoilut ja väkeä riittää kohta jonoksi asti.

      Poista
  6. Oho, mikä perhepotretti sarvipäistä, ihan aavemainen kuva kuin jostain satuelokuvasta!

    Minä kun luulin, että Nero on iso kissa. Kuvissa tämä valkoinen ei näyttänyt isommalta, mutta selvästi pollealta kylläkin. Uskon, etteivät mahtuisi samalle reviirille ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on aika kookas, mutta vieraija oli mahtavan kokoinen. Ehkä erittäin tuuhea turkki lisäsi kokovaikutelmaa, mutta oli sillä iso pääkin :)
      Nerolla on huonoja kokemuksia vieraista kissoista, joten sen reviirille ei muita mahdu.

      Poista
  7. siis teillä on kyllä ihan täydelliset näkymät pihallanne! Jestas mikä määrä kaikkia kauniita eläimiä-
    Minä katsoin ensi, että oletteko ottaneet uuden kissan, mutta hän olikin vieraileva tähti.
    Nerolle terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Minun puolestani kissoja voisi olla enemmänkin, mutta Nero haluaa hallita reviiriään yksin. Eläimistä on paljon seuraa ja viihdykettä kun on Avara luonto -livelähetyksiä päivittäin :)

      Poista
  8. Upea kevät sinulla.
    Terveisiä suloiselle Nerolle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Nyt on kevät parhaimmillaan ja väki moninkertaituu näillä kulmilla kun muuttajat saapuvat.

      Poista
  9. Nerolla riittää paimennettavaa ja rajojen vahtimista. Meillä tuli pitkäkarvainen mustavalkoinen kissa vieraaksi enne pääsiäistä. Kyseltiin kylän Facebookissa kenen kissa ja selvisi että oli naapurista, ei vain ole käynyt meillä koskaan ennen. Omat kissat eivät oikein tykänneet, vieras viihtyi, etenkin kissanminttupuskan äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieras tuli teille nautintoaineiden perässä :)
      Kissatkin ovat innoissaan keväästä ja retkeilevät.
      Nero viihtyy nyt enimmäkseen ulkona, sisällä kiinnostaa vain ruokakuppi.

      Poista
  10. Onpa siellä ollut vilkasta.
    Ihana kuutamo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälä ei tarvitse olla yksin :)
      Perjantai-ilta oli pilvinen, mutta lopulta kuu ilmestyi sauna-iltaa valaisemaan.

      Poista
  11. Vilkas elämä teidän kulmilla! Suuri vieras kissa saa varmasti talon vahdit hämilleen. luonnoneläimiin lienevät jo tottuneetkin. Hienon kuun sait ikuistettua. Mukavaa viikkoa teille ja eläinystävillenne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Luonnoneläimet kuuluvat maisemaan, mutta aina nekin pystyvät yllättämään :)

      Poista
  12. Taas niin ihania tapahtumia ja kuvia! Terkut Pehtoorille.

    VastaaPoista
  13. Eikö Nero ollut pihalla, kun tuo vieras tuli? Luulisi, että olisi jahdannut sen pois. Meillä mökkijärvellä on myös noita kanadanhanhia jonkin verran. Otin samanlaisen kuu/järvi-kuvan kuin sinä eilen aamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neroa ei näkynyt kun vierailija ilmestyi pihaan, varmasti olisi muuten kuulunut mouruamista. Kun Nero vierailijan mentyä saapui, se haisteli hyvin tarkaan tunkeilijan jokaisen askeleen.
      Onneksi kanadanhanhi ei ole laumaeläin, kuten valkoposkihanhet, täällä on näkynyt vain yksi pariskunta. Joutsenille on vaikea sietää niitä naapurinaan. Kuu on ainalumoava.

      Poista
  14. Minä jo katsoin, että onko Nero harmaantunut talven aikana! ='D

    Kauriit, peurat ja hanhet ovat ihania naapureita, kunhan sellaisina pysyvät. Niitä on kiva seurata tuolla napuripelloilla, mutta omaan pihaani en niitä haluaisi. Ne eivät kyllä lupia kysele! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan noin nopeaa harmaantumista ei ole tapahtunut :)
      Olemme tarkkoja omasta reviiristämme, eikä naapureilla ole tulemista pihan herkuille, paitsi kutsuttuna.

      Poista
  15. Teillä on hyvä määrä eläimiä. Onneksi on hyvät aidankorjauskelit nyt. Talven lumikuorma aiheutti pieniä ja suuria ongelmia. Meillä lopulta nelko vähäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni kasvihuone kärsi lumikuormasta, täällä kaatui vain aitaa. Kasvit olivat kuitenkin hyvässä suojassa lumipeitteen alla. Nyt tekisi jo mieli ryhtyä kylvämään avomaalle.

      Poista
  16. Onpa Nerolla nyt ollut vilskettä ja jännitystä!
    Kevät on yllätyksiä täynnä.
    Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Aurinkoa on riittänyt, ihana kevät yllätyksineen.

      Poista
  17. Upea ilmestys tuo vieraileva kissa. Jännä, että hanhet ja kissa tulevat noin lähekkäin toimeen. Siellä on kyllä luonto ja eläimet lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea mirri taisi olla paikkakunnalla vain pääsiäisvieraana. Nero ei tykkää, että hanhet tulevat reviirille, se yrittää ajaa ne pois :)
      Täällä on enemmän eläimiä kuin ihmisiä.

      Poista
  18. Voi hyvänen aika, miten mahtavaa eläinviihdykettä Nerolla on! Paitsi tuo vieras kissa..
    Valkosipulinkasvatus on varmaan jännittävää. Miä tuskin saisin niitäkään kunnolla kasvatettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerolla ei tule aika pitkäksi :)
      Valkosipuli on helppo kasvatettava kunhan on kunnon maa ja muistaa antaa vähän lisälannoitusta kesän mittaan.

      Poista

Kiitos kommentista