19.7.2019

Riemuja ja murheita

Lauantaina suuntasin Raumalle, jo perinteeksi muodostuneelle kesäretkelle Vakka-Taimeen blogiystävien kanssa.
Aiemmilla vierailuilla aika on aina loppunut kesken ennen ruusutarhaan tutustumista ja tarkoitus oli paikata tämä puute.

Saimme nauttia ruusujen tuoksusta aurinkoisessa säässä Vesa Muurisen asiantuntevalla opastuksella.

Ennen ruusutarhaa oli tietysti tehtävä kierros melkein koko kasvitieteellisessä puutarhassa. Oravanpesän Kati ihastelee Kanadanliljoja.
Vakka-Taimessa on aina jotakin uutta ja jännittävää nähtävää ja koettavaa. Pellolle syntynyt uskomaton paratiisi on hurjan inspiroiva erikoisine asukkeineen.

Virvokkeet maistuivat uuvuttavan, mutta antoisan kierroksen jälkeen.

Ihan pikkuisen kertyi kotiinviemisiäkin :)
Vakka-Taimessa voi tehdä hankintoja enemmän kuin jaksaa kantaa, sillä "ostoskärryillä" tuotteet kulkevat kätevästi autolle.

Suvikummun Marja oli organisoinut retken ja lopuksi saimme nauttia Marjan upeasta puutarhasta sekä kauniista ja maistuvista herkuista. Tuhannet kiitokset ihanalle Marjalle, että sait taas meidät yhteen puhumaan puutarhaa ja saamaan vertaistukea.

Minulla oli Nerolle tuliaisina korillinen pusuja ja rapsutuksia blogikavereilta, mutta kissaa ei näkynyt missään. Se ei ole aivan tavatonta, mutta ruokakuppikin oli koskematon ja se herätti huolta. Kun pehtooria ei seuraavanakaan päivänä kuulunut kupille, olin illalla jo huolesta sairas. Huuteluihini ei vastattu (ei niihin koskaan vastata).
Lopulta päätin lähteä etsimään ja pitkän kierroksen jälkeen osuivat kissan silmät taskulampun valokeilaan tallin ylisillä. Nero oli piiloutunut perimmäiseen nurkkaan ja näytti surkealta.
Pelkäsin, että se on saanut myrkkyä.
Kissa oli veltto ja poissaoleva enkä uskaltanut odotella aamuun lääkäriin pääsyä, vaan lähdimme sunnuntaiyönä Vantaalle eläinsairaalan päivystykseen.


Neroa tutkittiin, mutta mitään tuntuvaa vikaa ei löytynyt. Vatsakin ajeltiin paljaaksi ultraa varten, röntgenkuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa ja verikokeet olivat muuten normaalit, paitsi tulehdusarvot selkeästi koholla. Nero sai kipulääkettä, antibioottia ja nesteytystä.
Mukaan saimme antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä. Kotona olimme vasta aamulla kello kuusi.
Seuraavana päivänä soitin Neron omalle lääkärille ja hän arveli, että Nerolla on loisten aiheuttama keuhkotulehdus. Olin vähän aiemmin käynyt lääkärillä hakemassa tehokkaamman loishäädön, koska arvelin, että käyttämäni Broadline ei ole tarpeeksi tehokas, koska kissa köhi.
Tällä hetkellä Nero voi jo paremmin ja ruokakin on maistunut.
Ongelmallista on ollut pitää Nero sisällä ja ulkoilla vain valjaissa. Nero viihtyy päivät pihalla makoillen ja minä puuhastelen omiani lähistöllä. Kissan someriippuvuus vaatii kuitenkin myös kävelylenkkejä reviirin äärillä, viestejä tutkimassa ja merkkejä päivittämässä.  Minulla on paljon laastareita lääkkeiden annon seurauksena ja olen oppinut ottamaan hanskat mukaan retkille, sillä kotiinpaluun ajankohdasta tulee helposti riitaa. Eli Nero on taas voimissaan. Ensiviikolla käymme kontrollissa omalla lääkärillä.
Lämpöisiä kesäpäiviä kaikille!

36 kommenttia:

  1. Voi Neroa ♥ Toivomme parempaa vointia ja ulkoilua ilman hanskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kovasti odotamme paluuta normaalielämään, tämä on kovin strwssaavaa kummallekin. Vastineeksi Nero on saanut paljon herkkuja ja ruokahalu on normalisoitunut. Piika tuskin ehtii syömään tai nukkumaan kissan hoidolta 😺

      Poista
    2. Ymmärrän! Mitäköhän on Nero miettinyt kun kuljettaa piikaa narunperässä?

      Poista
    3. Nero parka, hyvää hiirestysaikaa menee hukkaan. Ilmeisesti myös lääkkeet väsyttävät, sillä uni tuntuu maistuvan. Mutta sehän on toipumista.

      Poista
  2. Toipumisia Nerolle. Voin kuvitella riitelynne, kun Neron sometus täytyy lopettaa. Toivotaan, että kohta Nero pääsee somettamaan ilman jatkuvaa valvontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Remmin kanssa ei mennä pusikkoihin, joten Neron sometus on vaillinnaista, mutta pathaani yritän. Kovasti odotan vapautta meille kummallekin 😺

      Poista
  3. Voi ei, puututaan sun Nero yksityiseen sometukseen. Mutta kyllä sä kestät kuten minäkin. Ja muista että sä määräät ei palvelijatar! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määräysvallasta ei mielestäni koskaan ole ollut erimielisyyksiä, mutta nyt on tuo inha lääkitys, eikä vapaan ja villin arvolle oikein sovi valjasukoilu. TURHAUDUN! - Nero

      Poista
  4. Vai tällainen oli tilanne retken jälkeen! Onneksi löysit Neron ja sait tilanteen hallintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa luottaa intutioon. Vaikkei ole ihan tavatonta, että Nero joskus viipyy poissa tai piilossa reviirinvartiointiretkillään, nyt olin varma, ettei asiat ole hyvin. Onneksi löysin kissan, sekään ei ole näillä laajoilla tiluksilla ihan helppoa.

      Poista
  5. Koko muu retki jäi kyllä nyt kokonaan Neron varjoon, säikähdin aivan hirvittävästi etten näe häntä koskaan. Olen joskus jopa haaveillut näkevani Neron livenä, niin tykästynyt olen ollut ja ystävyyteni on jo kaukaa lehtiajoilta asti jolloin Nero vielä piti lehtijuttua, se oli parasta antia koko lehdessä:) Onneksi kaikki on nyt paremmin. Hyvää kesää ja toipumista Nerolle 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja! Ihana kuulla, että täällä on ystäviä vielä Neron kolumnistiajoiltakin.Nero on aika ujo poika, mitä vieraisiin tulee, sen näkeminen ei ole koskaan varmaa, muuten kisua voisi toki käydä tapaamassa.

      Poista
  6. Voi Neroa 💛 Pikaista toipumista, molemmille - potilaalle ja lääkitsijälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Nero toipuu ja pulskistuu, mutta aika uupuneita ollaan molemmat tästä sairastelusta.

      Poista
  7. Voi hurjaa, kamalaa, mutta onneksi löysit Neron ja sait vietyä lääkäriin, ja saitte lääkettä ja että Nero on jo parempana (ja sinä taas ruvella, voi ei). Toivottavasti hän paranee pian kokonaan! Ihan sydän huolesta mykkyrällä luin tämän jutun.
    Oli ihanaa nähdä, mutta tärkein oli nyt Neron hoito ja paraneminen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tavata ja nyt tosiaan kaikki omat menot on peruttu ja keskityn Neron hoitamiseen. Nero kiittää Ramalla lähetyistä terveisistä. Tänään Nero on nukkunut koko päivän.

      Poista
  8. Toipumista Nerolle, onneksi löysit sen tallista. Mitä lääkettä annoit Broadlinen tilalle? Juuri tilasin jotain tehokasta niskaan laitettavaa mutta enpä kysynyt edes nimeä lääkäriltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ostin häädöksi Profenderia, itä olen ennenkin käyttänyt. Se on tehokas ja monikirjoinen sisäloisiin. Punkkihäätö on annettava erikseen, Broadlinessa on molemmat. Lääkäri kertoi, että joku muukin oli valittanut, ettei Broadline tehoa punkkeihin. Huomasin saman, aine on niin monikirjoinen, ettei siinä ehkä olekaan kaikkia vaikuttavia aineita tarpeeksi.

      Poista
  9. Onneksi Neron someilut saavat jatkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero yrittää sairaanakin hoitaa päivitykset :)

      Poista
  10. Huh, ihan säikähdin Neron ja sinun puolestasi. Onneksi poika voi jo paremmin. Lääkkeen antaminen kissalle ei ole yksinkertainen asia. Siinä tarvitaan oveluuden lisäksi mm. isoa pyyhettä ja vikkelyyttä. Ja laastaria, kuten kertomuksesi paljastaa. Kissan kävelyttäminenkin on ihan erilaista, kuin koiran kanssa kulkeminen. Tuleepa uudet kiemurat tontilla tutuiksi.
    Teillä oli kiva puutarharetki Vakka-Taimessa ja Suvikummussa. Harmi, etten päässyt mukaan. Ehkä toiste taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut kiva tavata pitkästä aikaa, mutta ehkä pian tulee toinen tilaisuus.
      Kissa kyllä huomaa kun lääkkeenoton aikoihin tartun pyyhkeeseen :) Pitkä lääkekuuri on melkoinen koettelemus molemmille.
      Onneksi Nero on nuorempana tottunut valjaisiin, muuten tästä ei varmaan tulisi mitään. Ja tosiaan, tulee tarkastettua kaikki pellonpientareet :)

      Poista
  11. Voi onnetonta sentäänä, ihan empien aloitin kirjoituksesi lukea, onneksi kuitenkin kaikki näyttää päättyvän parhain päin. Sairas kissa hakeutuu monesti piiloon, pois muiden silmistä ja mitään merkkiä se ei anna.
    Kokemusta tästäkin on ja miten tuskaista se hakeminen todella on.
    Rapsut Nerolle ja sinulle ” tressilepoa” ja aurinkoisia päiviä. Oli kiva tavata ja tilaisuus oli todella timanttia. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva tavata taas timanttisissa merkeissä. Tunnen syyllisyyttä, etten aiemmin huomannut Neron kunnon huononemista. Mutta torstai-iltana se vielä leikki riehakkaasti ja käytiin pitkällä kävelyllä. Huomasin kissan kyllä laihtuneen, mutta olimme siirtyneet laadukkaaseen senioriruokaan ja aluskarva on vasta lähtenyt, joten ajattelin hoikkuuden johtuvan noista. Eläimet ovat mestareita kätkemään vaivansa ja piiloutuminen sairaana kuuluu eläinten luonteeseen.

      Poista
  12. Hui, varmasti pelästyit kuollaksesi. Onneksi Nero voi nyt jo paremmin! Ihan täällä ruudun takanakin ehdin säikähtää todella paljon.

    Kiitos ihanasta retkiseurasta! <3
    Vaikka Raumalle on meiltä pitkä matka, totesin taas kerran, että kyllä kannatti lähteä. Nyt on pää täynnä inspiraatiota ja iloisia muistoja. Teistä puutarhaystävistä on tullut tärkeitä ihmisiä minulle, joita on aina niin ihana nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi iloisesta seurasta! On aina mahtavaa tavata tätä porukkaa, puutarhurointi tuo ystäviä :)
      Nero voi paremmin ja toivottavasti hän jonain päivänä antaa anteeksi lääkkeiden pakkosyötön.

      Poista
  13. Voi Nero! Kamalaa, kun tulee tuollaista. Toinen ei pysty kertomaan vaivoistaan ja itse on ihan epätoivoinen. Onneksi Nero voi jo paremmin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkkeet purevat, mutta niitä on yhä hankalampi saada kissan suuhun. Yritän keksiä miten se onnistuisi tuottamatta liikaa traumoja kisulle.

      Poista
  14. onneksi Prinssi pääsi kunnon hoitoon. Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi on apua ja hoitoa saatavilla.

      Poista
  15. Hui, onneksi löysit Neron ja hän on jo toipumassa!

    Oli kyllä kiva tavata taas pitkästä aikaa upeissa puutarhoissa, nyt taitaa olla kaikki ostamani kasvit istutettu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero porskuttaa taas entiseen tahtiin :)
      Oli kiva tavata ja jutella. Minäkin olen saanut ostetut ja saadut taimet istutettua, toivottavasti viihtyvät.

      Poista

Kiitos kommentista