Kaivoin esille päiväkirjani Tiibetinmatkalta. Miten paljon sitä unohtaakaan asioita (onneksi). Tärkeimmät mielikuvat ja muistot ovat syöpyneet muistiin ja ne on helppo palauttaa mieleen ilman muistiinpanojakin. Mutta on paljon yksityiskohtia jotka sumenevat ajan myötä, varsinkin hetkittäiset tunnetilat. Päiväkirjan välissä oli jostakin poimittu buddhalainen rukouslippunen, jossa Tuulihevoset laukkaavat ja kantavat rukouksia tuulen nopeudella ja hevosen kestävyydellä. Symboli on lähtöisin jo ennen buddhalaisuutta vallinneesta Bön-uskonnosta. Se oli shamanistis-animistinen uskonto, joka on vaikuttanut paljon tiibetinbuddhalaisuuteen ja jota pieni vähemmistö edelleen harjoittaa.
Päiväkirjani on pieni, kämmenen kokoinen. Pieni koko on kätevä vaellusmatkoilla. Olen itse sitonut kirjan vanhoihin rukouskirjan nahkakansiin, sivut ovat hienoa pergamenttipaperia.
Eräs matkatoverini luuli, että olen kovin harras ihminen kun kuljen aina rukouskirja kädessä ja aina tilaisuuden tullen syvennyn siihen.
Tekstin lisäksi olen vähän piirustellut sivuille, vaikka piirustuskirja minulla oli mukana erikseen, en käyttänyt sitä juuri lainkaan, aika kului muuhun.
Minimaalisen pieni vuoristokukka on päästynyt kirjan sivulle.
Tässä ei ole tiibetiläispoika, vaan kesälomakaverini Eetu.
Kirjasta löytyi kissa-aukeamakin.
Minulle tulee vanhojen päiväkirjojen lukemisesta jotenkin vaivaantunut olo. Kirjoja on kertynyt kymmenittäin vuosien varrella, kun muutin maalle loppui päiväkirjan kirjoittaminen, tilalle tulivat sattumanvaraiset puutarhamuistiinpanot.
Onpa sinulla kaunis käsiala! Joskus eletty elämä on vähän vaivaannuttavaa, mutta onneksi sieltä saa oppia tulevaisuuteen.
VastaaPoistaKiitos! Vaivaantuminen tulee ehkä siitä, että on kirjannut asioita, jotka olisi luonnollista unohtaa. Hetkelliset mielen ailahtelut ihmetyttävät jälkeenpäin, en yleensäkään ole taaksepäin katsovaa tyyppiä. Mutta jos ei menneistä ota oppia jää luokalleen elämänkoulussa :)
PoistaKirja (kannet ja sivut) ovat siis aikas paljon nähneet :)
VastaaPoistaWau, että sitten niinku Tiibetissä! Miten ihmeessä.. jos saa kysyä, sinä siellä olit ?
Olen löytänyt tuon kirjan joskus lapsena kotitalon vintiltä. Mitä lieneekään kirja kokenut yli satavuotisen elämänsä aikana. Kirja oli jo irtolehtinen ja risa, joten kannet jatkoivat päiväkirjassa. Joissain aiemmissa postauksissa olen vihjaillut Tiibetistä, olin siellä kauan sitten ruotsalaisen retkikunnan mukana, kiersimme aika paljon, teimme mm. pyhiinvaelluskierroksen Kailash-vuoren ympäri. Ne olivat kirjaimellisesti elämäni huippuhetkiä, sillä korkeammalle tulen tuskin koskaan pääsemään :)
PoistaKaunis on päiväkirjasi. Minullekin tulee vaivaantunut olo joistain merkinnöistäni. Olivatko ne asiat niin tärkeitä että ne kannatti kirjata ylös?
VastaaPoistaPäiväkirja on usein jonkinlainen varaventtiili ja sinne tulee helposti kirjattua asioita reaktiivisessa tilassa. Matkapäiväkirjat ovat tarpeellisia ihan vain paikkojen, etäisyyksien ja sen sellaisten muistamisessa. On kuitenkin helpottavaa huomata, että on kasvanut vanhoijen päiväkirjojen ajoista ja oppinut jotakin elämässä.
PoistaOnpa sinulla kaunis käsiala, kauniissa kirjassa ja kauniiden piirustusten höystämänä. Vaivaantunut olo on hyvä termi, tosiaan - vaikka älyttömän harvoin vanhoja päiväkirjoja tuleekaan katsottua, ja harvoin sellaista olen pitänytkään. Kalentereihin tuli joskus teininä merkittyä, mutta ne olen heivannut roskiin aikoja sitten. Tuleekohan se vaivaantuminen tirkistelystä, tai siitä, että kuten Minna tuossa yllä sanoo, eivät ne asiat nyt niin ihmeellisiä olleet. Hmm.
VastaaPoistaKäsiala on minulla ainakin laskenut kuin lehmän häntä sitä mukaa kuin aloin kirjoittaa koneella, nykyään niin paljon, että tuskin kynä enää pysyy kädessä, kirjoitus on yhtä harakanvarvasta, ihan nolottaa, kun kohta taas pitää kirjoittaa kirjoihin omistuskirjoituksia. Täytyisiköhän alkaa harjoitella :-D
Kiitos! Todella harvoin tulee lukeneeksi vanhoja päiväkirjojaan, yleensä vain jos on tarkistettava jokin ajankohta. Teinikalenterit olen säästänyt, ne ovat jotenkin hellyttäviä, samon lapsuuden päiväkirjat. Onneksi olen jättänyt päiväkirjoistani aina muiden ihmisten nimet pois, olen merkinnyt heidät vain nimikirjaimella tai itse antamallani nimellä. Ei tarvitse kenenkään muun koskaan vaivautua merkinnöistäni :)
PoistaIhan liian vähän tulee kirjoitettua käsin, siinä mielessä päiväkirja oli hyvää harjoitusta. Isälläni oli tavattoman kaunis käsiala ja siitä puhuttiin paljon kotona, kaunista käsialaa arvostettiin ja niin itsekin alkoi pitää sitä hienona asiana.
Kaunista!!!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaAi miten ihana!
VastaaPoistaHyvä muistitikku, ei katoa tiedosto bittitaivaaseen :)
PoistaKaunis päiväkirja,joskus nuorena tuli pidettyä päiväkirjaa nyt on jäännyt:)
VastaaPoistaOlisi kyllä kiva verrata nuoruuden ja nykyajan päiväkirjoja, varmasti painottuvat aivan erilaiset asiat.
PoistaMyös minä vaivaannun omien vanhojen tekstien lukemisesta, mutta kirjasi on kaunis vanhoine kansineen ja piirroksineen, ihana muisto!
VastaaPoistaMatkapäiväkirjoista on hyvä tarkistaa faktoja, mutta paljon voisi yliviivatakin :)
PoistaOi miten kaunis! Tuon avulla on mukava muistella matkaa...:)
VastaaPoistaMatka muuttui päiväkirjaa lukiessa taas elävämmäksi ja muistot kirkastuivat.
PoistaKiitos Cheri <3 Ihanaa, kun vähän kerroit maailmanvalloituksestasi. Tuo päiväkirjasi on täydellinen aarre ja käsialasi kruunaa sen.
VastaaPoistaPidemmillä matkoilla on hyvä pitää päiväkirjaa kuvien lisäksi, sillä moni asia häipyy mielestä vuosien kuluessa. Hih, minun harakanvarpaani ovat päässeet arvoonsa.
PoistaKauniin ja muistorikkaan näköinen kirja ♥.
VastaaPoistaPäiväkirja on tehnyt tehtävänsä, kun sinne on kirjoittanut mietteitään ja samalla jäsennellyt asioita mielessään. Mieli on keventynyt ja vain oleellisemmat asiat ovat jääneet mieleen -nyt jälkikäteen asioista kiusaantumalla sen huomaa -tai jotain tälläistä :)
Minusta on sääli, että lasten ei enää tarvitse opetella kaunokirjoitusta -nimikirjoituskin on pelkkää tekstausta.
Monesti sitä keventää mieltään päiväkirjalle, se on yhdenlaista terapiaa. Tiedän joitakin, jotka ovat hävittäneet päiväkirjansa, jotteivät koskaan enää joutuisi kohtaamaan menneisyyden tuskia. Minulla ei ole mitään kovin dramaattista kirjojeni sivuilla. Kaunokirjoituskeskustelu on ollut minusta omituinen. Kirjoitus on paljon muutakin kuin kynän jälki paperilla, se on myös yksi kädentaito ja silmän, käden ja ajatusten yhteistyötä.
PoistaVoi Cheri, tämä on lumoavan kaunis kirja!
VastaaPoistaAivan upeita piirustuksia, ja mikä käsiala! Niis sielukasta, sympaattista ja merkityksiä täynnä koko kirjanen <3
Välillä tuntuu sille, että teit mitä tahansa se saa jotenkin ympärilleen tilaa ja tunnelmaa, valoa.
se on muuten jännä miten omista teksteistä tulee vaivaantunut olo helposti, varsinkin päiväkirjoista. Niitä lukee tuskin koskaan, vaikka ehkä suurin kriitikko on itse itselleen. Tämä sinunkin kirja ja luonnokset on aivan valloittava.
PoistaVoi, kiitos kauniista sanoistasi. Ennen sidoin itse useimmat päväkirjani, ulkonäöllä oli suuri merkitys, eikä monenlaisia muistikirjoja ollut helposti saatavissa. Varmaan on juuri noin, että omaa elämäänsä katsoo kriittisemmin kuin toisten. Ja kuten tuolla aiemminkin on kommentoitu, niin joskus ihmettelee oliko joidenkin asioiden kirjaaminen tosiaan tarpeen. Olin muuten vähän ennen kirjan tekemistä käynyt Leonardo da Vincin näyttelyssä Tukholmassa ja vaikutuksia on nähtävissä :) Samalla matkalla kävin myös keskusteluja Tiibetinmatkasta, silloin oli vielä epävarmaa lähdenkö matkalle.
PoistaUpeat nahkakannet ja tuo kirja on paitsi kaunis esine, sinulle tärkeä muistoineen. Kun osaa piirtää, kuvituksetkin välittävät omia tunnetiloja, jotka voi kuvista muistaa jälkikäteen katsellessa. Ihanan herkkiä piirustuksia...
VastaaPoistaBloginpitämisestä olen itse ajatellut samaa, että on hyvä kirjata jotain ylös, koska moni yksityiskohta katoaa muuten täysin mielestä. On kiva kirjata ylös sekä vähemmän että enemmän tärkeitä vaiheita elämässään myöhempiä muistoloita varten.
Aivan totta, kuviin jää voimakas muistijälki. Usein muistan piirrosta katsellessani jopa puheen jota olen kuullut sitä tehdessäni. Joskus piirtelin luennoilla ja vieläkin muistan kuvia katsellessa ihan tarkkaan mistä silloin puhuttiin. Voisi luulla, ettei piirtelijä ole keskittynyt aiheeseen, mutta ainakaan minun kohdallani ei ole niin. Blogi on yhdenlainen päiväkirja, mutta minun kohdallani hyvin eri luonteinen koska se on julkinen ja siksi siitä karsiutuu suuret osa-alueet elämästä. Mutta peruslinjat ovat hyvin tallessa.
PoistaUpeat kannet ja mikä sisältö! Oletko opiskellut kirjansitomista?. Ei mitenkään helppoa, koska kirjojen korjaaminenkin on jo aika vaikeaa.
VastaaPoistaOpiskeluihini kuului kirjansidontaa ja kirjojen korjaamista. Myöhemmin kävin vielä jonkin kurssin Taideteollisessa korkeakoulussa. Kun osaa perustekniikat ei kirjansidonta ole kovin vaikeaa. On vähän vaikeampaa sitoa kirja valmiisiin kansiin kuin tehdä kannet sidottuun kirjaan, mutta onnistuu sekin.
PoistaKauniin kirjan olet koonnut, niin kannet kuin sisällönkin varmasti. Mulla on vähän samanlainen kokemus päiväkirjan pitämisestä, että enää ei tule samalla lailla kirjattua ylös elämäänsä. Mökkipäiväkirjani on yhtäaikaa reseptikirja, ostoslista, muistikirja, puutarhakalenteri... Kun meillä ei ollut kissaa, piirsin myös kissan kuvia ja kun nyt olen katsellut niitä kuvia, ne ovat aivan meidän kisumisun näköisiä!
VastaaPoistaOlet tehnyt kiinnostaviin paikkoihin matkoja.
Mökkipäiväkirjasi kuulostaa mielenkiintoiselta ja blogistasi huomasin, että sen väliin on tallennettu kaikenlaisia aarteita. Minäkin löysin vanhan, Atskin myyjäisiin tekemäni kuivaneulatyöni, joka esitti mustaa kissaa ja on aivan Neron näköinen :)
PoistaKiitos, että vilautit meille tuota päiväkirjaasi! Tuohan on aivan upea aarre!
VastaaPoistaKauanko muuten tuo vaelluksesi kesti? Varmasti todella rankka, mutta antoisa reissu?
Tiibetin osuus oli kuutisen viikkoa. Vaeltaminen oli tosi rankkaa ja hidasta johtuen korkeudesta ja ohuesta ilmasta. Välillä tuntui, ettei pysty puhumaankaan kun ei henki kulje. Tai siis henki kulki ihan hyvin, mutta koska ilmassa oli niin vähän happea niin tuntui ettei saa henkeä vaikka keuhkot olivat täynnä ilmaa. Pari kertaa sain lieviä vuoristotaudin oireita, mutta ne menivät ohi kun pääsi alemmas. Korkein kohta vaelluksellamme oli Drölma La Pass, lähelle 6000 metriä.
PoistaIhanaa ajan patinaa noissa kansissa! Hienoja piirustuksia.
VastaaPoistaKun käyttää vanhoja kansia saa patinan kaupan päälle :)
PoistaTulee sellainen olo , että kirja olisi jo hurjan vanha.. Siis vuosikymmeniä vanha...vaan ei nyt taida kuitenkin ihan kauhean iäkäs olla.
VastaaPoistaKaunis kansi ja kätevä matkakoko.
Ihana.
Kannet ovat yli satavuotiaat, mutta sisus on vähän modernimpi :)
PoistaItse toivoisin, että olisin edes joskus älynnyt kirjoittaa jotain muistiin. Sitä vaan jotenkin siinä kulloisessakin tilanteessa kuvittelee muistavansa kaiken ikuisesti muutenkin. Sama koskee valokuvia. Yleensä ei ole edes kameraa mukana ja silloinkin kun se on, kuvat jää kumminkin helposti ottamatta, kun ajattelee, että kyllähän nyt tän muistan ilmankin. Jälkikäteen sitten harnmittaa. (Blogimaailman löytämisen jälkeen kamerasta on kyllä tullut aika vakiokaveri, joten eiköhän se seuraa reissuillekin jatkossa mukana. Jos tästä nyt joskus vielä johonkin tulee lähdettyä. Välillä vähän vaikuttaa siltä, että ei :))
VastaaPoistaOlen kova kirjoittelemaan muistiin, sillä kokemuksesta tiedän, että vaikka kuinka kuvittelee helposti muistavansa asiat niin ne unohtuvat melko pian. Jos kylvän vaikka siemeniä kasvimaalle, en enää parin päivän päästä muista järjestystä ilman muistiipanoja tai merkkilappuja. Bloggaaminen on kiitettävästi saanut kameran käytön lisääntymään.
PoistaKaunis kirja! minä en edes raaskisi kirjoittaa noin upeaan kirjaan! Mulla on päiväkirjan kirjoittamiset jääneet pois, mutta matkoilla kirjoitan aina paljon muistiin.
VastaaPoistaKerrothan joskus lisää siitä Tiibetin matkasta!
Kauniit kirjat kaipaavat sisältöä :) Matkoilla ja vaelluksilla minäkin kirjoittelen muistiinpanoja. Ajatuksia, joita nousee mieleen ja ihan faktatietoakin. Lupasin tuolla aiemmassa postauksessa kertoa jotakin lisää matkasta kunhan saa diat digitoitua, eli lisää on tulossa jossain vaiheessa.
PoistaOi miten kaunis. Että osaat itse sitoa kirjojakin. Ja noin kauniiksi vielä.
VastaaPoistaJotain käsitöitä minäkin harrastan :) Kirja oli juuri sopivan kokoinen ja näköinen tarkoitukseensa.
PoistaMäkin kirjoitin päiväkirjaa joka päivä kun vietin vuoden Perussa ja muualla Etelä-Amerikassa. En ole vielä palannut noihin päiväkirjoihin, asia tarvitsee vielä lisää etäisyyttä ennen kuin se tuntuu hyvältä idealta. Sinun päiväkirjasi on myös tosi kaunis visuaalisesti, kansia ja kynänjälkeä myöten.
VastaaPoistaTaitaa olla niin, että vuosia pitää kulua aika paljon ennen kuin kannattaa palata vanhoihin päiväkirjoihin. Mutta jossain vaiheessa ne alkavat tuntua aarteilta, varsinkin poikkeustiloissa kirjoitetut. En olisi varmaan tullut avanneeksi tätä päiväkirjaani jos en olisi luvannut postata jotakin Tiibetistä.
PoistaTodella kiehtovaa!
VastaaPoistaPieni matkakertomus, itse kirjoitettu :)
PoistaVoiko tämänkaltainen asia enää sielukkaampi olla?
VastaaPoistaMielestäni ei.
Sinulla on puhtaasti, positiivisesti vangitseva, visuaalinen taito.
Kiitos kauniista sanoistasi. Omat esineet on joskus hyvä nähdä toisten silmin, niihin tulee itsellekin ihan uusia arvoja.
PoistaKiitos kun kerrot takuulla erilaisesta maailmasta jossa olet saanut viettää hetken. Seuraan juuri täällä sarjaa Tiibetistä ja tee karavaanien elämästä, siinä sivussa näytetään myös pyhiinvaeltajia, mielenkiintoista .
VastaaPoistaKaunis kirja muistoineen
Tiibet on säilyttänyt omaleimaisuutensa ja salaperäisyytensä kaikista myllerryksistä huolimatta. Monet eri uskonnot pitävät Kailahs-vuorta pyhänä paikkana ja kiertävät vuoren pyhiinvaellusmatkana. Buddhalaiset ja hindut myötäpäivään, Bön harjoittajat ja jainalaiset vastapäivään.
PoistaKaunis muistikirja ja käsiala sinulla. Minä en osaa kirjoittaa päiväkirjaa. Muistikirjojeni sivut kyllä täyttyvät erinäisistä muistiinpanoista, mutta omat kokemukset jäävät niistä pois.
VastaaPoistaTotuin jo lapsena päiväkirjan pitämiseen, kiihkeinä opiskeluaikoina oli taukoa, mutta myöhemmin jatkoin taas päiväkirjoja. Nyttemin se on jäänyt, elämä pysyy jo kuosissa ilman varaventtiiliäkin :)
PoistaOi mikä kirja kansista lähtien. Käsialasi kruunaa komeuden!
VastaaPoistaVaikka kirjoissa yleensä on tärkeintä sisältö niin kyllä ulkonäkö tässä tapauksessa lienee paras osa :)
Poista