29.12.2015

Arkielämää

Vilkkaan jouluviikon jälkeen ehditään totutella hetki arkielämään, ennen vuodenvaihteen juhlintaa.
Nero vietti aattoiltaa itsekseen kun minä hyörin kuusen ympärillä hänen sisarustensa luona. Kiitos kaikista herkuista ja mukavasta seurasta, T, O ja H!

Entiset kissalapseni olivat hankkineet minulle lahjan. Ne olivat myös oppineet kirjoittamaan, Svantte tosin vain tikkukirjaimilla :)

Säihkysilmäiseen korutelineeseen oli Mörkö kirjoittanut ohjeet kaunolla. Paras joululahja oli kuitenkin se, että Mörkö suvaitsi tulla rapsutettavaksi ja jopa kehräsi sylissäni. Mörkö on Neron kaksoisolento, vain sirompi ja pienempi. Ujo Svantte oli kätkeytynyt taas vaatekomeron perukoille.

Sain ystävältä lahjaksi kauniin talon.

Hankin vain yhden joulukukan, suuren tarhajouluruusun. Se on viettänyt talvea kuistilla, mutta pakkasten saavuttua se oli tuotava sisätiloihin. Ajattelin, että ehdin istuttaa sen ulos ennen kevättä, mutta taisin myöhästyä. Talossa kukoistavat myös lahjaksi saadut hyasintit ja amaryllikset.

Rattoisia välipäiviä kaikille!


28 kommenttia:

  1. Nero on kyllä upea kissa, niin kaunis ja kiiltäväturkkinen, aristokraattinen. Ymmärrän hyvin että hän halusi olla itsekseen kun leikit kissalapsien kanssa, piiallehan sellaiset hommat kuuluvatkin, vai mitä! Kiva kun kissalapset ovat oppineet kirjoittamaan ja kauniin säihkysilmän sait lahjaksi!

    Upea jouluruusu, kerrassaan muhkea!

    Mukavia lepopäiviä ennen seuraavaa juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ehkä jäävi arvioimaan, mutta kyllä Nero minustakin on erittäin komea :) Se oli poissaollessani nauttinut kalaisan jouluaterian ja pötkötteli tyytyväisenä sohvalla kun palasin kotiin. Nyt tekee kovasti mieli lepäillä ja ulkoilla.

      Poista
  2. Hienosti ovat oppineet kirjoittamaan nimensä :D Ja ihana kissakoruteline :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkilaiskisut ovat saaneet sivistystä :)

      Poista
  3. Rattoisia välipäiviä myös sinulle. Jouluruusut ovatkin kauniita. Hyvää uutta vuotta myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa mennä kohti uutta kevättä.

      Poista
  4. Voi olla että nyt meni istustus aika ohitse, mutta jospa noin komea kasvi jaksaa kevääseen saakka. Minulla ei ole jouluruusu onnistunut viikkoa kauempaa...
    Nero on ylemmässä kuvassa kuin yksinvaltias valtaistuimellaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu on vaikea sisäkasvina, yritän kuitenkin pitää tämän kaunokaisen hengissä kevääseen. Toivottavasti onnistun, onneksi. Meillä on aika viileää sisälläkin.

      Poista
  5. Hyvää tämän vuoden loppupäiviä ja riemukasta uutta vuotta.
    Kun omat kissalapset antavat joululahjat omilla kirjoituksillaan se on täydellistä juhlaa.
    Jouluruususi on upea ja sille vain kasvun ihmettä tulevaan vuoteen......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Molley! On aina ihanaa tavata aikuistuneita kissalapsia ja nähdä miten ne viihtyvät omassa kodissaan hyvässä hoidossa.

      Poista
  6. Hyviä välipäiviä sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
  7. Upea kissa tuo Nero. Kyllä kissat ovat mukavia kavereita. Ihana piparkakkutalo. Mukavaa loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Kissan kanssa on aina laadukkaassa seurassa :) Piparkakkutalosta lähtee ihana joulun tuoksu.

      Poista
  8. Voih, miten upea tarhajouluruusu!!! Kissan ottaisin heti, jos luonani ei kyläilisi tyttäreni allerginen perhe. Iso Ikävä Kissojen Luo! Hyvää loppu vuotta ja onnea uudeksi vuodeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vilukissi! En voinut vastustaa tarhajouluruusua. Kurjia nuo allergiat. Minäkin olin ennen allerginen kissoille, mutta nyt olen ilmeisesti rokotettu sitä vastaan :)

      Poista
  9. Ihana sormusteline! Ja talo! Ja ruusu!

    VastaaPoista
  10. Kissanpäivät on jouluruusullakin terassilla ollessaan!
    Suloinen lahja ja karvatassu!
    Upeaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Nyt meillä jo paukkuu pakkanen nurkissa.

      Poista
  11. Jospa leudot säät palaisivat ja jouluruusu voisi oleskella ainakin välillä kuistilla. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi ei ole enää pitkä aika keväisiin säihin, jolloin viimeistään jouluruusu pääsee kuistille. Nyt se saa olla salin viileässä nurkassa ikkunalla.

      Poista
  12. Meidän piparitalo odottaa edelleen kasaamista ja koristeita. Saas nähdä. Ei taida maailma kaatua, vaikka jäisi tekemättäkin:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma pysyy kyllä radallaan vaikka popsisitte piparitalon rakennusaineet ennen kokoamista :)
      Paremmin sen raatsii syödä ilman koristeita.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Toivottavasti se jaksaa hoidossani kevääseen.

      Poista
  14. Tuo sormusteline! Ihana :)
    Minulla jäi Karvapuusti-blogi tauolle, mutta pidän toista blogia. Kaipasin kovasti blogia jossa olisi enemmän juttuaiheita, kaikelle elämän pienelle kauneudelle. Tule ihmeessä kurkistelemaan :) http://hetkimajassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerroit, löysin uuteen blogiisi ja jään mielenkiinnolla seuraamaan sitä. Karvapuustin kaverit ovat vieneet sydämeni, onneksi ei tarvitse erota niistä.

      Poista

Kiitos kommentista