7.7.2016

Puutarhan rinnakkaismaailma

Kasvimaalla käy melkoinen pörinä. Iltakierroksella poimin aamiaismansikoita ja huomasin, että kymmenet pörriäiset torkkuvat virmajuuren, kamomillan, mintun, ruiskaunokin ja kehäkukan kukinnoissa. Ahkerat työntekijät nukkuvat työmaallaan. Fenkolipenkin siimeksessä vietti siestaa horsmakiitäjä. Sillä on upea aniliinin ja oliviinvihreän kirjoma puku. Joku käy poimimassa kaikki kypsät puutarhamansikat. Yhtenä aamuna huomasin kylpyhuoneen ikkunasta nuoren oravan istuvan koivun oksalla mutustelemassa suurta mansikkaa. Onneksi minulle jäävät ahomansikat.

Tarvitsin katekangasta peittääkseni yhden alueen kasvimaan reunalta ja raahasin isoa mansikkamuovia paikalle. Kun aloin levitellä sitä huomasin, että muoviin olikin ehditty taas jo muuttaa, suuri ampiaispesä oli rikkoutunut liikutellessani alustaa. Yhtään pistoa en saanut. Aiemmin löysin yhdestä muovista tämän kodin. Varovasti otin pesän lapioon ja siirsin sen toukan kanssa samaan muovitelttaan, tosin eri osastoon. Huomasin, että toukka oli koteloitunut, pehmeä vihreä oli muuttunut kovaksi mustaksi. Tämä kuva on otettu siirron jälkeen. Kennot säilyivät ehjinä vaikka pesän paperikate olikin rikkoutunut. Ahkerat työläiset hoitelivat kennojen toukkia kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Seuraavana iltana kävin kurkkaamassa pesää ja siellä oli remontti jo hyvässä vaiheessa. Kennoston päälle oli rakennettu uusi kate. Pesä on muovin alla sateelta suojassa ja nyt en enää häiritse sen elämää. Kasvimaan liepeillä oleva ampiaispesä on mainio asia, pölytys tulee hoidettua.

Tämä kesä on myös varsinainen tuholaiskesä. Lähes kaikissa kasveissa on ollut kirvoja valtavat määrät. Siitä lienee johtuu miljoonat puutarhassa touhuavat kukkakärpäset, niiden toukathan saalistavat kirvoja ravinnokseen. Pahin vitsaus on kaalikoit, joita on täällä suuret parvet. Olen kitkenyt kaikki ristikukkaiset rikkakasvit kasvimaalta ja sen ympäristöstä hyvin tarkkaan, jopa sentin mittaisissa litulaukan taimissa oli kaalikoiden toukkia. Mutta kaalikoit iskivät myös illakkoon ja krasseihin. Koiden harmiksi kaalit kasvavat verkon alla ja joka päivä läimin koita hengiltä verkosta. Turhauttavaa, mutta tunnenpa tehneeni jotakin niiden torjumiseksi. Moni hyönteinen on oppinut hyödyntämään koiden ruumiita. Pistiäiset lentävät verkon ympärillä ja nappaavat lennossa siitä kuolleen koin ja vievät mennessään. Muurahaisille verkon paukutus on myös signaali, joka saa ne liikkeelle keräämään koisaalista. Myös hämähäkit ovat oppineet ryömimään koloistaan verkolle tuoreita paisteja poimimaan. Jos joku tietää hyvän torjuntakeinon kaalikoille niin kertokaa ihmeessä. Torjuntakasvit eivät tunnu niitä hetkauttavan.

Ötököistä huolimatta ja myös niiden ansiosta kasvimaa rehottaa. Vanhasta rekistä tein kurkuille kiipeilytelineen. Öttiäisiä pyydystävät linnut viihtyivät niin hyvin rekin oressa ja kakkivat, että kiinnitin siihen peltisuojan, se on luultavasti vanhasta kaivonvintistä kotoisin. Vasemmalla etualalla oleva korkea kasvi on haisusamettikukka. Sen lehdissä on ihana sitruksinen tuoksu ja sen pitäisi torjua tuhohyönteisiä, myös hyttysiä. Juurillaan kasvi torjuu rikkakasveja. Ehkä siitä johtuen penkissä kasvanut tilli ei menestynyt vaan jouduin tekemään uuden kylvön toisaalle. Haisuli itse on melkoinen herkkis, kun sitä koskettelee tai tönii, vetää se lehtensä suppuun ja näyttää loukkaantuneelta. Tänä kesänä kokeilin katkoa maa-artisokkien varret, jospa niitä kasvaisi tanakampia ja hieman lyhyempiä, eivätkä kaatuilisi niin helposti kuin kolmemetrisinä hujoppeina.

Pehtoori hyöri apuna kesäkukkien asettelussa. Hänellä on ollut tassut täynnä puuhaa, metsämyyriä on tullut näytille jatkuvana ketjuna. Tänä kesänä onkin kuulemma myyrien maksimi.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Hannele!
Mukavia kesäpäiviä kaikille!



40 kommenttia:

  1. Nonni. Siinä tuli selitys kaikille niille kukkakärpäsille, joita meillä on piha mustanaan. Kirvathan ne sitten on paikalle houkutelleet. Kiitos tästä! Kerron eteenpäin muille samaa asiaa ihmetelleille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympaattisia kukkakärpäsiä on tänä vuonna tosiaan runsaasti. Vaviskaa kirvat!

      Poista
  2. Tuo haisuli on mielenkiintoinen kasvi, täytynee laitaa sitä kasvuun ensi vuonna. Meidän mäki on ainakin tähän asti säästynyt kirvoilta ja muilta haittaeliöiltä toistaiseksi paitsi latva-artisokka joka on ihan mustanaan kirvoja, no antaa olla vain, jos koko kirvapopulaatio keskittyy vain kahteen kasviin ja muut saavat olla rauhassa. Eniten jännään kasvihuoneen paprikoita ja olen valveilla niiden kanssa, kirvaisku niille ei ole toivottava laisinkaan!

    Kasvimaasi on niin kaunis paikka katsella ja kannustava, hiljalleen muotoilen omaani kasvimaasi esikuvana. Kunhan kunto hiukan paranee, alan kattamaan käytäviä, kohopenkeissä on lupaava kasvu ja näyttäisi että olen ainakin inasen voitolla valvatista!

    Pehtoorilla on melkoinen työsarka, onneksi hän on paras siinä hommassa! Rapsutuksia prinssille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että kasvimaani inspiroi. Se on minustakin viihtyisä paikka, vaikkakin hieman eri näköinen joka vuosi. Latva-artisokka on varsinainen kirvamagneetti. Haisusamettikukka on helppo kasvatettava ja vautiin päästyään se se saa kokoa ihan silmissä. Laitoin taimia kasvimaan joka kolkkaan torjumaan vihollisia :)

      Poista
  3. Miten upea kuva horsmakiitäjästä!
    Ja tuon pesän hyörinä, niin täynnä elämää!
    Nautitaan kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horsmakiitäjä on upean kokoinen ja värinen olento. Se oli valinnut hienon taustan itselleen. Nautitaan suvesta!

      Poista
  4. Minustakin tuntuu, että tänä kesänä on ollut normaalia enemmän tuholaisia. Esim. ekaa kertaa elämässäni kärhöihini iskivät pistiäiset, joiden toukat onneksi sain murhattua ennen kuin tekivät suurempaa tuhoa käthöjen versoihin ja lehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuholaisia on tosiaan enemmän kuin ennen, lämmin alkukesä ilmeisesti oli niiden lisääntymiselle suotuisa. Minulla ei ole koskaan ollut haittaa etanoista, mutta nyt niitäkin tuntuu olevan runsaasti liikkeellä. Täytyypä käydä tutkimassa kärhöjä.

      Poista
  5. Upeita kuvia. Mielläkin on piha täynnä öttiäisiä. Harmi, etten osaa niitä valokuvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öttiäisten kuvaaminen on taitolaji. Paikallaan kykkivästä hyönteisestä onnistun joskus saamaan kelvollisen otoksen. Liikkuva maali on minulle liian vaikea.

      Poista
  6. Kävipä tuuri, ettet saanut pistosta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä eivät olleet lainkaan aggressiivisia. Toista oli kerran kun mustikanpoiminnassa astuin maamehiläisten pesään, tein juoksuennätykseni ja selvisin muutamalla pistolla.

      Poista
  7. Aikamoista elämää ja rinnakkaiseloa! Meillä myös on näitä pienempiä sekä suurempia seuralaisia, joihin on ollut tottuminen. Mietin, että missä vaiheessa koiran ja lammaslauman lisäksi tuli "hankittua" kaksi isoa hanhiperhettä, sisätiloihin ampiaisenpesä, mehiläislapset sipulinkukkiin, rantakäärmepesue kivijalkaan ja vajaan supikoirapoikue. Huhhuh, varsinainen Nooan arkki. Lohduttelen itseäni, että myös muut kuin me ovat huomanneet, että tämä on oikea kesäparatiisi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti nuo kaikki arkin asukkaat ovat tottuneet elämään paikalla jo ennen teitä :) Onneksi rantakäärme on vaaraton, kävin eilen pihassa, jonka louhoksessa pesii kyitä. Se tuntui vähän pelottavalta kissojen ja koirien kannalta. Mitäs Mauro tuumii eläintarhasta?

      Poista
  8. Upea kuva horsmakiitäjästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horsmakiitäjä on eksoottisen oloinen lentäjä, todella upea väritys.

      Poista
  9. Mielenkiintoinen rinnakkaismaailma tosiaan noilla hyönteisillä. Minä olen erityisesti törmännyt muurahaisiin, tai törmään lähes joka ikinen kerta, kun isken lapioni multaan ja aiheutan ekokatastrofin muurahaispesään. Meidän kurkkukasvihuoneenkin multatila on melkein yhtä valtavaa muurahaispesää. Niin kauan kuin kurkut eivät näytä kärsivän, en ole murehtinut murkuista. Kun olimme hiljattain metsäretkellä, huomasin, että koko ajan kuljimme pitkin muurahaisten valtatietä, kova kuhina ja liikenne meni pitkin metsäpolkua ja me siinä jättäiläisen kenkinemme sotkemassa päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, kasvimaalla asustaa lukuisia muurahaislajeja ja välillä kitkiessäkin tulee sohaistua niiden yhteiskuntaa. Hyvin nuo kuitenkin näyttävät toipuvan katastrofeista. Kun täällä kaadettiin metsiä vaelsivat suuret kekomuurahaiset pihapiiriin etsimään turvallisempia alueita. Pakolaisraukat saavat kyllä rakennella kekojaan tänne, mutta eivät alppiruusun juurelle :)

      Poista
  10. Niin näitä rinnakkaismaailmoja on kyllä useita.
    Tuo horsmakiitäjä on sitten harvinaisen kauniin värinen. Meidän kiitäjät täällä ovat harmaankirjavia.
    Noin pahaa kaalikoi-invaasota ei meillä ole ollut. Viime vuonna lehtikaalini saivat kasvaa ilman minkäänlaista suojaa aikuisiksi asti. Siksi varmaan en älynnyt suojata kaalikasvustojani tänäkään vuonna. Nyt niiden lehdet ovat sitten rei'illä.
    Kurkkujen kiipeilyteline on mainio.
    Tuollaisesta herkkis-haisulista en ole aiemmin kuullutkaan.
    Pehtoorin karva kiiltelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisenä vuonna minäkin kasvatin kaalin ja rukolat paljaana, mutta sitten kaikki muuttui. Kaalikoit ja kirpat tekivät lehdistä pitsiä, huokaus. Ensimmäistä kertaa kasvatan haisulia, vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä ja tuoksuu hyvälle nimestään huolimatta. Pehtoorilla on upouusi kesäasu, vanha karva on harjattu pois.

      Poista
  11. Hieno on rinnakaismaailman kuvaus. Paitsi kaalikoit. Kasvimaasi on taas niin upea.
    Olenkin ihmetellyt kukkakärpästen määrää. Kiitos tietoiskusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaa alkaa olla hyvässä vaiheessa. Kukkakärpäset ovat aika tuttavallisia, ne haluavat sisäänkin kun ovesta kuljetaan. Hyvä vaan jos popsivat kirvoja.

      Poista
  12. Meillä on tänä kesänä erityisen paljon kimalaisia puutarhassa. Ne ovat tehneet ainakin kaksi pesää talon vuorauksen suojaan. Kuistin välikatossa on myös ampiaispesä. Kimalaiset keräävät mettä pihassa kulloinkin kukassa olevista kukista. Niiden pörinä on ihana kesäinen ääni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalaisia on täälläkin runsaasti, ne ovat hyvin tärkeitä pölytyksen kannalta. Ihmiskunta kuolisi nälkään ilman pörriäisiä. Monilta alueilta myrkytykset ovat tuhonneet niitä ja Jossakin Kiinassa on palkattu ihmisiä pölyttämään hedelmäpuita.

      Poista
  13. Horsmakiitäjä on kaunis, niitä ei näy joka kesä. Missä lie piileskelevät. Hienoa pesänsuojelua, minä hävitin vahingossa yhden ampiaispesän jonka olivat tehneet kuusen oksaan. Katkoin oksia ja vain ihmettelin miksi siinä pörrää ampiaisia ympärillä. Vasta kun nostin oksakasaa niin huomasin pesän, mutta oli jo liian myöhäistä. Pistoja en minäkään saanut, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horsmakiitäjän toukka on myös komea näky. Kerran ystäväni tuli kylään ja hänen hupparinnarussaan roikkui jättimäinen horsmakiitäjän toukka. Kyllä meillä riitti ihmettelemistä :) Kaikki ampiaiset eivät ole aggressiivisia, onneksi.

      Poista
  14. Upean värinen horsmakiitäjä.
    Tänä kesänä on tosiaan jos jonkinlaista ötökkää ja kaikkia lisäksi massoittain. Enpä muista näin paljon nähneeni kimalaisia, kuin mitä nyt pörrää.
    Puutarhasi on herkullisen runsas ja antoisan oloinen. Eiköhän sieltä taas syötävää valmistu talvenkin varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötökät eivät tunnu kärsineen ankarasta talvesta. Kasvimaa tuottaa jo satoa ja säilöttynä siitä on iloa pitkään. Tällä viikolla ostin ensimmäiset sipulit kaupasta, hyvin säilyi ja riitti viime kesän sato. Kasvimaallakin olisi jo sipuleita, vaan en raatsi poimia niitä keskenkasvuisina.

      Poista
  15. Kaalikoit harmittavat täälläkin. Toukkia olen litistänyt lehtikaaleista jo kymmeniä ellei satoja, kohta meinaa kärsivällisyys loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtenä vuonna listin kaalikoin toukkia ja tiedän mikä riesa ne ovat. Ruiskutin lehtiä nikkos- ja raparperikeitteellä, istutin ympärille kääpiösamettikukkaa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Sen jälkeen olenkin kasvattanut kaalit, rukolat ja muut ristikukkaiset verkon alla. Kaalikoithan lisääntyvät nopeasti.

      Poista
  16. Olet saanut otettua todella kauniin kuvan kiitäjästä, yleensä kaikki ällön näköiset ötökät ovat todella kauniita lähempää katsoessa. Ötököitä tuntuu tosiaan riittävän, jokaisessa lehdestä löytyy reikä , josta on käyty maistelemassa. Krassin lehdet näyttävät jo ihan pitsimäiltä. Myrkyttämään en kuitenkaan ala, luonto hoitakoon tämän ongelman omalla tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitäjä näytti aivan korulta fenkolikasvustossa. Onneksi kasvit ovat päässeet jo aika isoiksi, ne kestävät tuholaisten hyökkäyksiä. Pihan krassiinlehdet ruiskutin Neudorfin hyönteisten torjunta-aineella ja myös mäntysuopaliuosta olen käyttänyt koristekasveihin. Ravintokasveja en kuitenkaan ole ruiskutellut kuin nokkoskeitteellä. Mutta aina puutarhurin on maksettava kymmenyksensä luonnolle :)

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitos! Tähtäimeen osui hienan erikoisempiakin malleja.

      Poista
  18. Onneksi sinulla on Nero apunasi tuholaistorjunnassa. Myyränkäytävät kasvimaalla niin sieppaavat meikäläistä:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesimyyrät olivat hirveä riesa kasvimaalla ennen Neroa. Kissan ja ympäristön kattamisen avulla olen päässyt niistä kokonaan eroon. Vain talvella oli paria maa-artisokkaa maisteltu, ennen ne korjasivat satoa omiin varastoihinsa. Nurmikkokin oli keväällä kuin kynnöpelto myyränkekojen vuoksi. Onneksi on ahkera Nero.

      Poista
  19. Kirvoja tuntuu olevan kaikkialla. Tammisaaren reisulla kävimme ulkoilu/luonnonsuojelualuella, ja yhtäkkiä sai huomata vaatteidenkin olevan täynnä kirvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kertovat, että kirvat käyvät ihmisiinkin :) Niitä on tosiaan hurjasti.

      Poista
  20. Minä olen kyllä säästynyt tuholaisilta. Vain alkukesästä mansikanlehtiin ilmesyi joitakin pikkuruisia toukkia tai matoja, jotka söivät lehtiin reikiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla tyytyväinen, säästyy paljon vaivaa kun ei tarvitse torjua tuholaisia. Tänään katselin tyytyväisenä leppäkerttuja kasvimaalla, tervetuloa vain tänne punatakit!

      Poista

Kiitos kommentista