13.11.2016

Kissa elää kiitoksella

Kotonasi-blogin Annukka antoi kannustavan tunnustuksen blogilleni. Lämmin kiitos kunnianosoituksesta, arvostan kovasti tätä varmalta tyyliniekalta saamaani huomiota.

Tunnustuksen säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

1. Osuin aikoinaan Internetin ihmemaassa joihinkin mielenkiintoni herättäviin blogeihin, joita seurasin jokseenkin säännöllisesti. Jotkut kaukana asuvat ystävät ja tuttavat toivoivat, että osallistuisin jotenkin some-maailmaan. Heräsi ajatus, että blogi voisi olla hyvä alusta siihen ja samalla tulisi tallennettua vaiheitaan muistiin itselleenkin. Valokuvausharrastuskin sai blogista lisämotivaatiota. Niinpä aloitin bloggaamisen vuonna 2011.

2. Aloittevalle bloggaajalle:
Älä masennu, jos et heti saa runsaasti lukijoita, oman lukijakunnan löytyminen voi viedä aikaa. Parhaimmillaan bloggaaminen on vuoropuhelua, huomioi lukijasi; vastaa kommentteihin ja käy vastavierailulla. Älä jaarittele vaan koeta kiteyttää sanomasi. Ole oma itsesi, parhaiten onnistuu yleensä kun kertoo asioista, joihin itse suhtautuu intohimoisesti. Innostus on aina kiehtovaa.

Vastaan niin viiveellä, että en enää laita haastetta eteenpäin, mutta auliisti jaan tämän kaikille, joille se ei ole vielä ehtinyt.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Mummo ja koira!
Mukavaa isänpäivää kaikille!


30 kommenttia:

  1. Sinulla on vuoden pidempi blogihistoria kuin minulla. Kuvat ovat tärkeitä, minäkin olen samalla halunnut parantaa kuvieni laatua. En kuitenkaan ole vieläkään mennyt kursseile tai hankkinut järkkäriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat ovat tärkeitä, pitää olla hyvä kirjoittaja jos haluaa postata pelkkää tekstiä. Muutama vuosi kului, ennen kuin hankin järkkärin. Se toi uusia ulottuvuuksia ja myös haasteita kuvaamiseen. Kurssi ei olisi pahitteeksi.

      Poista
  2. Sanottiin myös, että: Hyvä vasikka ellää juomisellahi. Liekö totta kumpikaan sanonta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että sanonnat ovat kuvaannollisia, eikä kokemukseen perustuvaa faktaa :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti, me konkarit ollaan jo opittu yhtä ja toista :)

      Poista
  4. Oiiii mikä kuva Nerosta! ♥
    Totta tuo, että jaaritteluja ei hirveästi jaksa lukea, silloin alkavat silmät pomppia rivejä eteenpäin.
    Minulla taisi mennä pari vuotta ennen kuin sain ensimmäisen kommentin :-D Enpä ollut aktiivisesti etsinyt muita blogeja, joissa markkinoisin omaani, en ollut osannut edes ajatella tällaista. Silloin (2007) ei niin hirveästi blogeja ollut edes. Nykyään tämä on todella antoisaa sosiaalista kanssakäymistä kotoa käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero katselee kuvassa puutarhassa askaroivia kauriita :) Sinulla onkin pitkä bloggaushistoria. Minustakin tämä sosiaalinen elämä on antoisaa tälläiselle puolierakolle. Lukijoissa ei mielestäni ole niin tärkeää määrä, arvostan enemmän laatua ja sitä olen saanut runsain mitoin. Hienoa, miten syntyy tälläisiä piirejä blogistaniassakin. Karstaohdakkeen siemeniä odottelen innolla. Blogistanian tuomia iloja nämä kasvien ja siementen jakamisetkin.

      Poista
  5. Oli hirveän kiva lukea ajatuksiasi! Ihmiset ovat niin erilaisia ja kaikilla on oma mielenkiintoinen tarinansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Moniin mukaviin ihmisiin olen tutustunut blogien välityksellä, useimpia tuskin olisin koskaan kohdannut ilman tätä foorumia. Erilaisuus tekee meistä mielenkiintoisia.

      Poista
  6. Onnea tunnustuksesta. Ihana kuva Nerosta.Hyvää Isänpäivän iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ritva! Nero vartioi pihaa sisältä käsin :)

      Poista
  7. Talvi pääsi yllättämään meidätkin -perjantaina virittelin jänisverkkoja hangen päälle... Komea kuva Nerosta, onko juuri herännyt päiväunilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä, miten talvi aina tulee puskista. Täälläkin on viritelty kaurisverkkoja. Nero tarkkailee kauriiden puuhia ja melkein aina se on herännyt torkuiltaan :)

      Poista
  8. Kiitos tervetulotoivotuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että osuit tänne, on mukavaa saada uusia ystäviä.

      Poista
  9. Hyvät vinkit aloittelijoille!
    Mukava lukea vastauksiasi!
    Hyvää marraskuista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Marraskuu on ollut tähän asti upean talvinen, mutta nyt taitaa harmaus saapua.

      Poista
  10. Mukava oli lukea miten olet blogin aloittanut.
    Ja hyvät ohjeet!
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Aika spontaanisti aloitin ja paljon kaikkea kivaa ja hyödyllistä tämä touhu on tuonut mukanaan.

      Poista
  11. Olipa niin mukava lukea vastauksiasi! Kuten jo kaimalle sanoit, tällainen seurustelu sopii puolierakolle hyvin, ja se sopii minuunkin todella hyvin! Bloggaaminen on minulle antanut niin paljon hyvää, äärimmäisen harvoin mitään negatiivista olen saanut kokea.

    Nerosta on niin upea profiilikuva, on hän komea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaista elämää viettävälle bloggaaminen on tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Meidän piireissä vallitseva positiivisuus ja kannustava henki viehättää erityisesti.
      Nero on komea sälli talviturkissaan :)

      Poista
  12. Halusin jatkaa Sinulle mukavaa haastetta, joka sain. Kun ehdit, käy kurkkaamassa blogissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää, käynpä kurkkaamassa. Kiitos!

      Poista
  13. Haasteasialla minäkin eli viime vuotiseen tapaan Kuusi kuvaa kesästä -haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tälläisiä haasteita ottaa vastaan ihan mielellään :)

      Poista
  14. Kivoja kuvia jälleen!
    Samaa mieltä minäkin, hyvät ohjeet aloittavalle bloggaajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuinkahan monta miljoonaa blogia mahtaa olla olemassa?

      Poista

Kiitos kommentista