25.1.2017

Human

Salar de Uyuni, Bolivia
Kiitos kaikille lämpimistä osanottoviesteistänne, ne ovat lohduttaneet paljon.
Perspektiiviä omaan elämääni ja murheisiini otin katsomalla uudestaan Yann Arthus-Bertrandin loistavan dokumentin: Human. Elokuvan pitkä versio esitettiin Ylellä joulukuussa ja se on vielä katsottavissa Areenalla.

Bayena, Etiopia
Jos ette ole vielä katsoneet tätä kertakaikkisen upeaa elokuvaa ihmisyydestä ja maapallostamme, niin se on vielä nähtävissä Areenalla. Elokuvan pitkä versio kestää vähän yli kolme tuntia, mutta se imee mukaansa niin, että tuo aika kuluu kuin huomaamatta. Versio on nähtävissä myös YouTubessa kolmessa jaksossa.

Manhattan, New York
Maapallomme näyttää elokuvassa upealta, moniulotteiselta taideteokselta.

Petronila, Domikaaninen tasavalta
Elokuvan henkilöt valottavat ihmisyyden puolia monista näkökulmista, jokaiselta on paljon opittavaa.

Pape, Senegal
Tyytymättömyys omaan elämään tuntuu kohtuuttomalta dokumenttia katsoessa. Minulle on itsestään selvää, että huomennakin saan vatsani täyteen. Monet asiat tekevät elämästämme helppoa ja vaivatonta, mutta silti paha olo vaivaa.
Atman Haitilta kertoo mitä köyhyys hänelle merkitsee:
"Kun haluan mennä kouluun, mutta en voi tehdä sitä. Kun haluan syödä, en voi tehdä sitä. Kun haluan nukkua, en voi tehdä sitä. Kun vaimoni ja lapseni kärsivät, en ole tarpeeksi älykäs muuttaakseni tilannettamme. Tunnen itseni todella köyhäksi. Fyysisesti köyhäksi sekä henkisesti köyhäksi. Entä te rikkaat ihmiset, jotka kuuntelette minua, mitä teillä on sanottavaa rikkaudestanne?"

Uima-allas, Chengdu Kiina
Jokaisen olisi hyvä nähdä tämä katsaus ihmisyyteen. Meillä kaikilla on sama toive; olla onnellinen.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Maria!

21 kommenttia:

  1. Näin tuosta dokumentista osan joulukuussa. Aloin vahingossa katsomaan sitä kesken kaiken. Se todella vangitsi ruudun ääreen ja kosketti syvästi. Omat jouluhössötykset ja muut kiireet alkoivat tuntumaan todella toisarvoisilta. Minäkin suosittelen dokumenttia kaikille meille länsimaalaisille! Se koskettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettaa ja antaa paljon ajattelemisen aihetta.

      Poista
  2. No kyllä viilsi aika syvältä tuo Atmanin kysymys :(.

    Ja pahoittelut, etten ollut aiemmin nähnyt edellistä tekstiäsi. Nyt sen luin ja lähetän täältä halauksen sulle <3

    VastaaPoista
  3. En ole dokumenttia nähnyt, mutta nytpä tiedän hakea sen Areenasta. Kiitos vinkistä!

    Arvokeskustelua joutuu tänä päivänä käymään itsensä kanssa päivittäin ja ihan kaikista asioista. Elämä on ennenkin maailmassa ollut epätasa-arvoista, mutta tänä päivänä meillä olisi kaikki tieto ja keinot tehdä jotain. Toisinaan tulee ajateltua, kuinka henkisesti olisi helpompaa sulkea silmänsä ja korvansa. Joiltakin se ehkä onnistuu, minulta ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että sinä saat paljon tästä elokuvasta, kuten jokainen ajatteleva ihminen. On ihanaa ja lohdullista, että tälläinen teos saatu aikaiseksi ja vielä ei-kaupallisesti. En vähättele kenenkään murheita ja huolia, mutta elokuva antaa perspektiiviä hyvinvoivaan elämäämme. Puheenvuorot eivät kuitenkaan hengi pelkkää kurjuutta, vaan myös elämäniloa ja toiveikkuutta. Totuus taitaa kuitenkin olla, että puolen maapallon väestön hyvinvointi perustuu toisen puolen kärsimykseen. Tälle asialle pitäisi tehdä jotakin tai paljon vaikeuksia on edessä.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä. Minun on aika katsoa tämä, sillä olen kantanut talousmurheita. Kun Istanbulissa katosin siihen kehään, lähdin käymään Peshterassa. Ja kas, kaikki omat murheet kaikkosivat. Ehkä tämä elokuva on nyt minun Peshterani ja pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan Peshteran rapottisi, oli ilo lukea siitä välittämisestä ja oikeasta avusta. Elokuvaa katsellessani ajattelin, että moni maailmassa olisi kiitollinen jos hänellä olisi vain minun murheeni.

      Poista
  5. Minä kyllä luin edellisen postauksen, mutta ajattelun asteelle jäin. Tässä vuoden sisään olen kokenut melkein samoin, kevään puhkeamisen aikoihin eräretkiystäväni siirtyi ajasta ikuisuuteen, ystäväni joka on minulle merkinnyt paljon, monet retket teimme yhdessä ja ystävyytemme oli hyvin läheistä. Maailma sitten meidät vieroitti, muistotilaisuudessa häntä muistelin ja silloin toivoin, että monien kiireitteni keskellä olisin häntä enempi huomioinut ja kulkenut lähellä ja rinnalla.
    Mitä onkaan omat kiireeni ja harrastukseni , nyt en voi enää pitää ystävyyttä . Tunsin itseni köyhäksi ja riittämättömäksi oman suuren kiireisen ja turhantärkeän elämäni keskellä.
    Elämän tarkoitus ja arvot, ne jos voisi ymmärtää olisi köyhyydessäänkin rikas.
    Tuo dokumentti on varmasti hyvinkin mieltä ja ajatuksia avartavaa.

    VastaaPoista
  6. Vielä lisään, sinulle toivon voimia jaksaa käsitellä suruasi ja vihdoin muistot kaikki ovat hyvin lohdullisia ja ikävän tilalle tulee kiitollisuus menneistä yhteisistä ajoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Molley! Tuntuu, että aina suruun liittyy myös jonkinlaista syyllisyyttä siitä, ettei tehnyt enemmän. Lähdöt tulevat usein ennalta varoittamatta, pitää vain olla kiitollinen kaikesta siitä mitä ehti olla. Siinä olet aivan oikeassa. Ihmisen onnellisuus tulee sisältä, ei ulkoisista asioista. Mutta jos elämästä puuttuvat perustarpeet kuten ravinto, turvallisuus ja ihmisoikeudet, on hyvin vaikeaa olla onnellinen.

      Poista
  7. Kiitos Cheri, dokumentti olisi jäänyt ilman sinua itseltäni huomaamatta. Aloitin katselun aamupäivällä ja ensi hetkistä kyynelkanavat aukenivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nenäliinoja kannattaa varata viereen, elokuvassa on niin paljon liikuttavaa elämän kirjoa.. Alueelliset kuvatkin ovat joskus itkettävän kauniita. Itsellenikin kokemus oli hyvin emotionaalinen; iloa ja kyyneleitä.

      Poista
  8. kiitos vinkistä, en ole tuota dokumenttia nähnyt

    VastaaPoista
  9. Hieno postaus!
    Täytyypä katsoa tuo.

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkistä, olen katsonut dokumentin nyt lähes loppuun - ainakin tuo mun katsomani Youtube versio kestää kokonaisuudessaan kai 4,5 tuntia, mutta joka minuutti on katsomisen arvoinen ja aikaa ei huomaakaan. Mulla jää nyt viimeinen vajaa tunti huomiseen. Uskomattoman hieno ja (surullisen) kaunis filmi, joka avaa mieltä ja sydäntä, ja antaa todellakin perspektiiviä. Ihan jokaisen pitäisi tämä katsoa. Ehdottomasti! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä; jokaisen olisi hyvä nähdä tämä elokuva. Jos olisin opettaja sisällyttäisin tämän opetusohjelmaan. Postauksessani luki alunperin, että pidempi versio on yotubessa, mutta pidempi on tippunut pois. YotTube-versiossa on paljon enemmän haastatteluja. Lisäksi laittamalla CC captions päälle näkee haastateltavien nimet ja kotipaikan, sekä maisemakuvien tiedot. Hienoa, että jaksoit katsoa tämän pitkän version, minullakin aika kului sen parissa kuin huomaamatta ja filmin loputtua tuntui kuin olisi ollut pikällä, mielenkiintoisella matkalla.

      Poista
  11. Kiitos vinkistä, tv:stä tulee harvemmin enää mitään kiinnostavia ja puhuttelevia elokuvia, jotka kertovat, oikeasta, aidosta elämästä. Elokuva on hyvä muistutus siitä, kuinka hyvin asiat itsellä onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kiinnostuit. Minulla ei ole televisiota, mutta netin kautta katselen Yle Areenasta ja muualtakin kiinnostavia juttuja.

      Poista

Kiitos kommentista