29.1.2017

Mystiikkaa

Meillä on ollut mahtavat hiihtokelit ja hyvät ladut järvellä. Lömpötilojen sahaaminen sai viikonloppuna aikaan komeaan aamu-usvan ja myös iltaa kohti alkoi usva nousta.

Päivän hiihtoretki sujui usvassa, auringon paistaessa.

Nero seurasi hiihtäjää ikkunasta.

Usva ja loimuava taivaanranta loi mystiikkaa pimenevään iltaan.

Monet myrskyt kestänyt enkeli toi oman lisänsä tunnelmaan. Kun kirjoitan tätä postausta, radiosta tulee Lauantain toivotut levyt ja Kirka laulaa. Mamy blue tuo mieleeni juuri edesmenneen ystäväni ja nuoruutemme seikkailut. Kyynelhanat aukeavat. Kirkan kuolemastakin on jo kymmenen vuotta.

Talvitunnelmaa vaikka ilmassa onkin jo kevättä.

Kuvausassistentti oli valmis lähtemään pidemmällekin kuvausretkelle, mutta piikaa ei innostanut tunkeutua sakenevaan sumuun.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

40 kommenttia:

  1. On teillä komeat ladut! Täällä ei lunta noin paljon vielä tänä talvena ole ollutkkaan...ja oikeestaan toivon, ettei enää tulisikaan. Ja vaikka talvesta tykkäänkin, nyt on kevään vuoro..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtäminen on kiva talviliikuntamuoto. Nyt on täälläkin niin lauhaa, että lumi katoaa nopeasti. Metsärinteet ovat jo paljaita. Vielä olisi pari hiihtokuukautta edessä, mutta toivon aikaista ja lämmintä kevättä.

      Poista
  2. Kauniit kuvat. Teillä on hyvät hiihtoladut. Teilläkin on aika paljon lunta. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäällä on ollut hyvä hiihdellä, ei ole mäkiä haittana :)

      Poista
  3. Onpa ihanan talvisen näköistä! Kauniita kuvia. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumi ja pakkanen tekevät talven. Mutta kyllä kevät tuoksuu jo.

      Poista
  4. Hyvä on hiihtäjän hiihdellä. Täällä ei onnistuisi. Ollaan plussalla ja maa mustana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä menoa täälläkin on pian maa mustana, tuuli ja lämpö häivyttävät lunta tehokkaasti. Harmi, sillä olin suunnitellut kuutamohiihtoa täydenkuun aikaan.

      Poista
  5. Onpa hyvät hiihtoladut täällä ei pääse hiihtämään lumet on sulaneet niin vähiin kauniita kuvia. Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ritva! Tänä aamuna sukset saivat täälläkin jäädä aitan seinustalle, lumi sulaa jäältä.

      Poista
  6. Melkein kade kun katselen kauniita talvimaisemakuviasi, mutta onnelinen sinä kun olet saanut nauttia ihanista hiihtoretkistä ja oikeasta talvesta.
    Vielä ovat sukseni ulkovajan katossa.....
    Hyvää sunnuntaipäivää sinne teille, jos vain saan kommentini lähetettyä, Maija kanssa tässä käpäliään ojentelee ja etsii paikkaansa näppäimistöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja terveisiä Maijalle. Minäkin vein taas sukset varastoon, eilen vielä luminen järvi menettää peitteensä sään lämmettyä nopeasti. Onneksi pääsin sentään tänä talvena hiihtämään monta kierrosta.

      Poista
  7. Olen oppinut täällä rakastamaan tuota sumun ja usvan luomaa mystistä tunnelmaa - jopa siinä määrin, että olen yrittänyt opetella maalaamaan sen (mikä ei ole ihan helppoa).

    Tartuin itse taas sullekin varmaan tuttuun Tiibetiläiseen kirjaan elämästä ja kuolemasta, kuolema kun on elämässäni läsnä ainakin vanhenevan ja heikkenevän äidin muodossa. Sen ajatukset tuovat lohtua, vaikka eivät surua poistakaan.

    Täällä olisi hiihtokelit, mutta hiihtointoa ei oikein ole... Paitsi että näin just yöllä unta hiihtämisestä, ja se oli ihanaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mystinen usva houkuttelee maalaamaan ja kuvaamaan sitä. Kuten sanoit, oikean tunnelman välittäminen on kuitenkin vaikeaa. Siellä usvaiset maisemat ovatkin aivan omaa luokkaansa. Sogyal Rinpochen kirja on kulunut minunkin käsissäni ja on kulunut paljon vuosien mittaan. Varsinkin kuolevan kohtaamiseen se on antanut vahvistavia ja rohkaisevia ohjeita. Iän myötä suru ja kuolema tulevat tutummiksi. Hiihtäminen on hyödyllistä ja ihanaa, mutta se ensimmäinen kerta on aina vaikein, kun saa lähdettyä, keho alkaa himoita hiihtolenkkejä.

      Poista
  8. Meillä oli perjantaina kovasti sumua, vaikka aurinko paistoi... hiihtokelejä ei täällä kyllä ole, lumet on niin vähissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu oli todella sakeaa. Illalla ajoin postille ja auton edessä näkyvyys oli paikoin vain muutaman metrin. Lumet taitavat kadota täältäkin jos tätä menoa jatkuu.

      Poista
  9. Kutsuvan näköinen latu! Minä vielä toivon hiihtokelejä. Mukavaa sunnuntain jatkoa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiva jos hiihtokausi vielä jatkuisi.

      Poista
  10. Upeat ladut ja kuvasi tunnelmaa täynnä...ilmassa on kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan keväiseltä jo tuntuu, päivällä lämmintä ja yöllä hiukan pakkasta. Äkkiä nuo hiihtomahdollisuudet hävisivät..

      Poista
  11. Viime päivien plusasteet ovat vieneet muutenkin vähäiset lumet tosi tehokkaasti. Meidän lähijärveen aurattu retkiluistinrata on taas veden vallassa. Ei pääse hiihtämään, ei luistelemaan. Tällaisiksi nämä talvet ovat näköjään muuttuneet.
    Lämpimät voimahalaukset ja mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Olisipa kiva jos meillekin aurattaisiin retkiluistelurata latujen viereen. Jos ei halua luistella voisi painella potkukelkalla iltalenkin. Tosin nyt taitaa olla jo liikaa vettä jäällä.

      Poista
  12. Upeat kuvat tässä postauksessa. Niissä on tunnelmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pilvi! Tunnelmat olivat kohdillaan, luonto antoi parastaan.

      Poista
  13. Kauniimpia talvikuukausina ei voisi olla ja mua aina houkuttaa mystinen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ollut edes vähän aikaa oikea talvi ja talven riemuja. Mystinen tunnelma kruunasi hiihtopäivän.

      Poista
  14. Ihanaa tunnelmaa! Ps. Ei olla uusia lukijoita; muutettiin vain seuraajalistan "paikkaa" bloggerissa, joten vanha poistui ja uusi tuli tilalle :) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin teidät, vanhat kamut, kyllä tunnistanut :) Kiva, että pysytte mukana.

      Poista
  15. Vau, teillä on paistanut aurinko. Meillä on ollut ihan harmaata. Kauniit kuvat ja maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko luo kevättunnelman, toivottavasti saamme taas pian nauttia sen voimaannuttavasta valosta.

      Poista
  16. Hiihtelin minäkin viikonloppuna. Aurinkoa luvattiin meillekin mutta sitä ei vaan näkynyt! Sumua riitti sitäkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtäminen on aivan mahtavaa talviulkoilua, paistoi tai ei :)

      Poista
  17. Hienoja kuvia!
    Täällä etelässä ei ole lunta enää ollenkaan.
    Jäätä vaan!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari! Meiltäkin katosivat jo hiihtoladut, pitäisi olla vesisukset :) Pihalla on vielä lumipeite, mutta taitaa sekin sulaa pian näissä lämpötiloissa.

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi. Lauhan jakson jälkeen talvi taitaa tulla uudestaan.

      Poista
  19. Haaveilen hiihtoretkistä, mutta meidän jäisillä keleillä se on mahdotonta. Tunnelmalliset iltakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa saisimme vielä luntakin ja hiihtoretket voisivat jatkua. Haaveilen täydenkuun hiihdosta jäällä.

      Poista

Kiitos kommentista