2.1.2017

Viisikon seikkailuja

Vuoden viimeistä edellisenä iltana pääsin tapaamaan Naukulan pikkuisia.

Pieniähän ne olivat ja vilkkaita. Maailma on niille uusi ja tiedonjanossaan pennut suorastaan amivat kirjoja.

Kuvissa esiintyy rakeisuutta ja liike-epäterävyyttä johtuen talvi-illan valaistuksesta, pentujen touhukkuudesta ja kuvaajan keskittymiskyvyn herpaantumisesta ihanuuden keskellä.

Namu emo suhtautui vieraaseen rennosti, mutta piti pentuja tarkasti silmällä.

Ne ehtivät joka paikkaan.

Lattiamoppi on hurjan kiinnostava.

Perhe aterioi yhdessä.

Aterian jälkeen alkoi ramaista, mutta ennen torkkuja pitää siistiytyä.

Pian kaikki kävivät unten maille.

Pennut ovat niin samannäköisiä, etten edes yrittänyt opetella niiden nimiä.

Yksi pentu ei meinannut saada unta, mutta Namu-äiti kyllä tiesi lääkkeen unettomuuteen.

Pitkään ei lepohetki kestänyt, uudet seikkailut kutsuivat Naukulan lapsia.

Lopuksi seurustelin vielä talon isännän, Sulon, kanssa teekupposen ääressä. Sulo opetti avaamaan ikkunan ulkoilutarhaan.

Ja näytti mitä temppuja hän on opettanut Mammalle.

Vieraan lähtöä seurattiin ikkunasta. Hei, hei Naukula.
Kiitos, että sain käydä hurmioitumassa pentueen ja yhteensä seitsemän kissan keskellä.

66 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näiden seurassa olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan.

      Poista
  2. Voi tuota kissanpennun elämän riemua ja suloisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentuetta katsellessa tuli itsellekin riemukas olo, mitä lie endorfiinejä erittyi :)

      Poista
  3. Oi, millaisia söpöläisiä. Sulo on kerrassaan komea isäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on komea ja raamikas isäntä. Ilmeisen tyytyväinen, että siirryttiin viimein pentujen alueelta yläkerrasta aikuisten kesken alakertaan :)

      Poista
  4. Aaaw! Ihana kirjojen lukija! Ja kiva tuo ruokailukuva, kun näkee niskojen kuviot; hyvin saman näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisikolla on mahtavat selkäkuviot, samoin kuin Namullakin. Pieniä eroja on, mutta ei noita vauhdissa pystynyt erottamaan toisistaan. Kasvoissakin huomasin yksilöllisiä eroja ja Mamma tietysti tunnisti pikkuiset.

      Poista
  5. Kissanpennut ovat maailman suloisimpia! Hauska toffeen värinen perhe. En kyllä mäkään olisi pentuja toisistaan erottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisia pikku villikoita. Viisi lähes identtistä ikiliikkujaa.

      Poista
  6. Oi, oi! Mitä ihania söpöläisiä <3

    VastaaPoista
  7. Oi, ovatpa ihania! Tälläisä kuvia katsoessa harmittaa kun on kissoille jonkunverran allerginen. Toisaalta Iita ei paljoa tykkäisi kissakaverista, sillä jahtivietti herää naapurin kissan juostessa (onneksi ovat vikkeläjalkaisia).
    Kissalle olisi siinä mielessä tarvetta kun vanha talo kutsuu hiirulaisia. Naapurin mirrit käyvät kyllä puutarhassa ja talon alla saalistusreissuillaan, mikä on ihan hyvä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla koirilla taitaa jahtivietti herätä kissan nähdessään, jos ei ole kotona tottunut mirreihin :) Maalla kissa on hyötyeläin, jyrsijäkanta pysyy kurissa. Talon rakenteissa liikkuvat siimahännät raportoidaan välittömästi :)

      Poista
  8. Ihanat kuvat pienistä ihanuuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhdikkaat kohteet keinovalossa oli haaste kuvaajalle, mutta onneksi jotain hetkiä tallentui muistikortille :)

      Poista
  9. Voi miten ihania pikkuisia! Uskomattoman suloisia, niin paijattavan pehmeitä!

    VastaaPoista
  10. Oioi, kyllä tässä kissanpentukuume taas nostaa päätään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä vierailulla pentukuume nousi vaarallisiin lukemiin :)

      Poista
  11. Voi hellanlettas sentään tätä suloisuusannosta <3 Ihania kuvia ja tunnelmia.
    Kiitos!

    Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pentujen touhut ja Namun huolenpito oli vuodenvaihteen hienoin show :)

      Poista
  12. Olipas söpöjä karvapalleroita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkuvaista söpöyttä talon täydeltä :)

      Poista
  13. Kissanpentukuumetta vielä poden ja silti piti tulla katsomaan tietty kuvat! Ihania...:)

    VastaaPoista
  14. Ihania pieniä Karvisen värisen pentuja! Tuosta vierailusta tulee varmasti hyvälle tuulelle 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vierailu oli oikea onnellisuuspulleri, sivuvaikutuksena ainoastaan pentukuume :)

      Poista
  15. Voin aistia hurmiotilan. Sitä se on aina kun kohtaa kissanpennun, saatikka viisi!

    VastaaPoista
  16. Mukavassa kylässä olet käynyt, melkein käy kateeksi.
    Ihanat pennut ja tuo väri ja kuvio, huikaisevan ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatakkien väritys on upea, onnellisia ne, jotka saavat tuollaisen kotiinsa ihailtavakseen.

      Poista
  17. Voi mitä ihanukksia. Osaa ne olla suloisia.

    VastaaPoista
  18. Voi elämän kevät!
    Voiko suloisempia enää olla!?

    Ihanaa alkanutta vuotta myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Tuosta on vaikea tulla suloisemmaksi :)

      Poista
  19. Oi ei, mitä söpöläisiä! Hauskan värisiä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöläisillä on upea väritys ja turkin kuviot.

      Poista
  20. Voi mitä söpöliinejä! <3
    Ihanaa uutta puutarhavuotta ja paljon mukavia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! Puutarhainnostus pääsee taas vauhtiin esikasvatusten myötä!

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Eikös olekin melkoisia sydämen lämmittäjiä.

      Poista
  22. Kiitos vierailusta Cheri! Oli hienoa, että tulit ja kiitos näistä ihanista kuvamuistoista ja tuliaisista. Suloa tyynynpäällisessä ihailen harva se päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tuliaiset olivat mieleiset ja kiitos kutsusta pentuja katsomaan, oli ihana hetki.

      Poista
  23. Ihanat Namun ja Sulonkin vauvat.
    Pennuilla on upeat kuviot, niinkuin äidilläänkin.
    Niin pehmeitä ja suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen väritys on upea, niin Namun ja pentujen kuin Sulonkin, joka on suuri ja komea poika.

      Poista
  24. Juuri oikeaa kirjaa näyttää pikku punanuttu nakertavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kissoilla on luontainen valloittamisen taito, ei lisäoppi liene pahitteeksi :)

      Poista
  25. Voi miten ihania kuvia, hellyyttäviä kerrassaan:)
    Pienet ovat niin suloisia.
    Onnellista alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanne! Suurta suloisuutta pienessä paketissa.

      Poista
  26. Hyvin sanoit, Cheri, yhdessä kommentissa: uudenvuodenshow parhaasta päästä, pentue on oikea iloinen tulitus. Ihana kuvakertomus vierailustasi, ilotulitustunnelma välittyi tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä veitikat ovatkin sinulle sukulaisia ja erittäin tuttujakin. Pennut ovat nimenomaan ilon tulitusta ja hyvänmielen tuottajia.

      Poista
  27. Hyviä kuviahan olet saanut noista vilkkaista lapsukaisista. Aivan ihaniahan he ovat<3 Naukulan isot ja pienet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun oikein paljon ottaa kuvia niin joku ruutu onnistuu aina :) Onneksi pennuilla oli hiljaisempiakin hetkiä. Ihanuudesta ei kukaan taida olla eri mieltä.

      Poista
  28. Voi hyvänen aika mitä söpöläisiä <3 Ihan alkoi polvista heikottaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ipanat saavat kaikki heikoiksi :) Emolla riittää puuhaa villikoita kaitsiessa.

      Poista
  29. suloisia pikkutiikereitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minitiikerin pennuilta ne minustakin näyttävät.

      Poista
  30. Ihana katras! Ja niin kauniin kuviolliset ja väriset turkit. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  31. Kiitos, Tarja! Silmiähivelevää kauneutta ja suloisuutta monin kertaisesti.

    VastaaPoista
  32. En kestä!!Mitä ihanuuksia!! Mitkä värit ja mikä tiedonnälkä, siellä kirjanselkämystä nakerrellaan niin antaumuksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedonnälkä oli suunnaton, alan kirjallisuus maistui :)

      Poista
  33. Vastaukset
    1. Tuollainen määrä suloisuutta saa polvilleen :)

      Poista

Kiitos kommentista