2.8.2017

Toivottua rehevöitymistä

Kasvimaa on päässyt rehevöitymään totesi pehtoori tarkastuskierroksellaan. Mutta kyllä siellä vielä kissa mahtuu kulkemaan.

Korjasin jo yhden satsin lehtikaalia. Osa meni kuivuriin ja osa pataan. Tein meksikolaista lehtikaali-valkopapukeittoa. Kehäkukat riekkuvat sipuli-porkkanapenkissä ja vähän kaikkialla. Herneet kiipeävät taivaisiin, salaattifenkolit alkavat olla valmiita ja kyssäkaalit ovat kasvaneet valtaviksi. Eli sato näyttää hyvältä.

Tomaatit alkavat saada väriä, kirsikkatomaatteja on jo voinut nauttia pitkään.

Sokeriherneitä

Latva-artisikat tekevät kukintoja. Tälläisenä kesänä näkee hyvin miten paljon kirvat ja muut tuhohyönteiset aiheuttavat stressiä kasveille. Nyt kun tuholaisia ei juuri ole kasvavat nämäkin reippaasti.

Köynnöspinaatti näyttää muhkealta karvaturrilta. Se on siementänyt melkoisen jälkipolven ympärilleen, kitkettävää riittää. Tuoksuherneet kasvavat aidassa, mutta kukkia saa vielä odotella.

Kesäkurpitsat kasvavat hurjaa vauhtia. Kun pariin päivään ei ehdi korjaamaan satoa, odottaa puutarhuria melkoiset jötkäleet. Eilen tein kesäkurpitsapaistosta, pestolla, tomaatilla, valkosipulilla ja fetalla.

 Onneksi Tom Fox -kurpitsatkin ovat nopeakasvuisia, sillä ne ovat vielä näin pieniä.

Kasvimaa on aika hyvin naamioitunut kukkamaaksi.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Anne!
Kaunista elokuuta kaikille!

41 kommenttia:

  1. Onpas siellä kaikenlaista kasvajaa ja kukkijaa. Kaunista syötävää. Jännä nähdä, että mitä meidän pihalla on viikossa tapahtunut. Joudutko kastelemaan siellä paljon vai riittääkö sateet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattoman paljon tapahtuu nyt viikossa, voit yllättyä. Tänä kesänä ei ole kastelusta ollut vaivaa. kylvöjä täytyy tietysti kastella säännöllisesti ja silloin kun kaikki on pientä. Olkikatteen ansiosta kastelua tarvitaan sen jälkeen vain harvoin ja tälläisenä kesänä tuskin lainkaan. Eilen illalla kastelin tomaatit, ne kun ovat katon alla (kate niilläkin) ja muutamia uusintakylvöjä, jotka ovat vielä pieniä.

      Poista
  2. Kasvit ilmeisesti pitävät viileästä kesästä. Ja myös rikkaruohot! Hyönteisiä on vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveille tämä näyttää olleen superkesä, varsinkin tuo ötököiden poissaolo. Kaikki on vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan :)

      Poista
  3. Vautsi, miten hyvältä näyttää!
    Satoa on näköjään tullut jo runsaasti ja tulevaisuuskin näyttää hyvältä.
    Täälläkin tulee satoa ihan hyvin, mutta esim. latva-artisokat kyllä junnaavat paikallaan, eikä mitään nuppuja ole näkyvissä.
    Ihanan ökkiäisvapaa kesä on tosiaan ollut. Lehtikaalit ja magnolit ovat ihan ultra hyvinvoivia. Salaatit kasvatan kasvarissa lehtokotiloiden takia.
    Nyt on ihana nautinnon aika alkamassa, kun työn tulokset palkitaan.
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on puutarhurin aika nostaa palkkaa työstään. Eniten ihailen täydellisiä lehtikaaleja, laitoin ylimääräisiä taimia kasvamaan taivasalle, ilman verkkoa ja nekin ovat virheettömiä. Ainoa mikä minulla on kasvanut huonommin on salaatit. Satoa toki on, mutta oudon hitaasti ne ovat kasvaneet.

      Poista
  4. Kasvimaasi on kyllä oikea aarreaitta. Olisiko mahdollista, että joskus laittaisit myös ohjeita valmistamistasi ruoista tai linkin ohjeeseen? Etenkin lämpimistä kasvisruoista kaipaan vinkkejä. Usein parhaat ohjeet tulee suoraan valmistajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki voin laittaa ohjeitakin ja olen joskus laittanutkin. Usein säveltelen ruoanvalmistuksessa ja jälkikäteen en muista itsekään mitä pataan joutui. Meksikolaisen valkopapukeiton ohjeen löysin kirjasta Kale,kaikkea hyvää lehtikaalista ja sovitin siitä oman version. Laitan ohjeen tänne lähiaikoina, kuin myös tuon superhelpon, mutta maukkaan kesäkurpitsapaistoksen reseptin.

      Poista
  5. Rehevältä näyttää siun kasvimualla. Satoakin näköjään tulloo mukavasti, kukat soppii mainiosti sinne sekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukilla on kasvimaalla muutakin merkitystä kuin silmänruoka. Ne houkuttelevat pölyttäjiä ja osa toimii myös tuholaisten karkottajina. Hyvin kaikki mahtuvat kasvamaan :)

      Poista
  6. Ihana naamioitunut kukkamaa! Ja varmaan Nero viihtyy viidakon suojissa piilossa sekä rapinoita tutkaillessa.
    Minullekin tuli muuten vesi kielelle... itse asiassa voisit julkaista kirjan viljelyvinkeistäsi ja resepteistäsi :-D On varmaan aika moni muukin ehdottanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero viihtyy kasvimaalla ja katoaa helposti kasvustoihin. Eilen sillä oli outo saalis, jota minäkin pelästyin. Se oli yrittänyt pyydystää vaskitsaa, mutta joutui katkennut häntä -tempun uhriksi. Onneksi lisko pääsi pakoon ja se kyllä kasvattaa uuden loppupään. Juu, kirjan pyöräyttäminen onkin helppo juttu :) ainakin joillekin, jotka tekevät sen vuosittain.

      Poista
  7. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta.

    VastaaPoista
  8. Ihanan runsasta satoa, sanoisin näin: ihailen, iloitsen ja kadehdin. Onneksi kuitenkaan en ole luonteeltani kateellinen ja oikeastaan tämäkin kateenhäivähdys on suurta iloa ja riemua siitä, että olet saanut kasvimaasi tuottamaan. Vallan hyvin tiedän mikä työ on kasvimaan hoidossa ja miten se myös hyvinä kesinä palkitsee tai joskus taas ei.
    Innostun erilaisten kasvisten väreistä, muodoista ja tietysti mausta.
    Miten hyvin puutarhassasi rinnan viihtyvät erilaiset vihannekset ja kukat.
    Ihana kasvimaa. ☘️ 🌼 ☘️ 😊 😺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minäkin tunnen positiivista kateutta katsellessani muiden puutarhoja. Parasta on jos kateuden voi kääntää inspiraatioksi ja innostukseksi. Juuri erilaiset muodot ja värit ovat minustakin kiinnostavia kasvimaalla. Aina ei onnistu, se on puutarhurin hyväksyttävä, mutta onneksi aina jokin onnistuu ja tuottaa satoa.

      Poista
  9. Hyvin on sinulla kaikki kasvaneet, saat jo anuttia kesän sadosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on vähän myöhässä, mutta nyt nautitaan sadosta lautasella.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kasvimaa on lempipaikkani puutarhassa :)

      Poista
  11. Upeaa! Meillä ei näy latva-artisokissa nupuista tietoakaan. Mie romahan... Eka kerran sain ne sentään elossa ulos asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän vielä romaha, latva-artisokat voivat yllättää. Nämä minun ovat harvinaisen aikaisessa. Yleensä alan odotella nuppujen alkuja elokuussa.

      Poista
  12. Nyt sitä saa jo korjata ihan tosissaan. Ensin tuntuu, että siellä kasvimaalla ei tapahdu oikein mitään. Ja yhtäkkiä kaikki venyy ihan silmissä ja päivittäin saa täyttää koria. Mutta kyllä nuo kesäkurpitsat vaan maistuvat. Ne ovat oikeata kesäruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee niin paljon satoa, ettei kaikkea ehdi syödä, mutta onneksi voi säilöä satoa talteen. Kesäkurpitsoista saa niin monenlaista herkkua, ettei niihin kyllästy.

      Poista
  13. Vau vau vau. On kyllä upea kasvimaa! Tuo köynnöspinaatti on kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöspinaatin voi kylvää siemenestä, mutta se tarvitsee kylmäkäsittelyn. Vuosi vuodelta pinaatti kasvaa ja rehevöityy. Sen punaiset silmut nousevat varhain keväällä vielä routaisesta maasta. Täältä saisi poikasia, jos ei kylvöhomma nappaa.

      Poista
  14. Minulla ei tomaatit punerra, ei vieläkään. En ymmärrä miksi ei. Kurkkua tulee kasvihuoneesta kyllä mutta ei tomaattia. Ehkä liian vähän aurinkoa ja lämpöä. Ekat oman maan perunat syötiin tänään.
    Sadekesä näkyy kasvimaalla, kaikki kurottelee pitkällä taivasta kohden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä juurikin läpö puuttuu tomaateilta. Minulla nuo kasvavat pienessä muovihuoneessa ja ovi on ollut auki viileinäkin öinä. Tänään poimin ensimmäisen suuren ja kypsän tomaatin. Kastelu on tänä kesänä ollut kiitettävää, se näkyy rehevyydessä.

      Poista
  15. Upea sato sinulla joka taholla. Itse ajattelin huomenna myös kuivaa lehtikaalia. Vähän isommat kesäkurpitsat olen raastanut ja tehnyt suklaa kesäkurpitsa kakkua tosi hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivattua lehtikaalia on helppo lisätä melkein mihin vain ruokaan. Suklaa-kesäkurpitsakakku kuulostaa herkulta. Uskaltaisikohan kokeilla :)

      Poista
  16. Aivan ihana kasvimaa. Ja kukkamaa. Sinulla tulee hyvin satoa. Minulla on vielä opeteltavaa näistä hyötyviljelyistä, mutta nämä kuvasi ovat innostavia. Syötävä on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläisenä kesänä varmasti moni saa heikon sadon, melkein kuin toissakesänä jolloin sato jäi useilla olemattomaksi. Vuosien mittaan oppii soveltamaan säiden mukaan ja sato se on pienempikin sato.

      Poista
  17. Rehevää todellakin. Minulla kesäkurpitsat vasta aloittelevat ja tomaatit ovat vielä punastumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna kaikki kasvu on myöhässä. Onneksi vielä on kypsymisaikaa. Minulla kesäkurpitsat jostain syystä ryöpsähtivät kasvuun.

      Poista
  18. Onpa komean näköistä satoa, tomaatit, artisokkam herneet, kurpitsat - nam! ja kukkaisa kasvimaa, mikä sen ihanampaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista