26.9.2017

Kaupungissa piikomassa

Torstaina lähdin piikomaan Porvooseen. Neron sisarukset tarvitsivat sijaishenkilökuntaa kun oma matkusti muihin maisemiin.

Niinpä järjestin Nerolle varapiian ja lähdin itse varapiiaksi Mörölle ja Svanttelle. Vaikka luulisi, että muutto uuteen kotiin olisi kova paikka kissalle, niin tämä kaksikko on osoittanut, että se voi olla myös tervehdyttävä kokemus. Ennen äärimmäisen arat kisut ovat uudessa kodissa muuttuneet rohkeiksi ja seurallisiksi. Kaikki mitä tein oli kisuista mielenkiintoista, varsinkin kutomista seurattiin silmä kovana.

Mörkö lempipaikallaan tornissa, mistä on hyvät näkymät ympäristöön.

Mörkö on innokas leikkimään ja Svantte toimi lähinnä yleisönä.

Kunnes hänkin löysi sisäisen saalistajansa. Kyllä meillä oli mukavaa. Sanomalehden lukeminen ja kissat on klassikko.

Välillä lepäiltiin sohvalla, minä alimmaisena. Mörkö antoin minulle niin tehokasta akupunktiohierontaa, että piti vetää viltti väliin. Kuvat on otettu kännykällä, sillä kisut eivät pitäneet kamerasta.

Ehdin kierrellä kaupungillakin parina päivänä. Porvoossa on paljon kivoja putiikkeja, erityisesti ihastutti Lisa Wikströmin vaateliike Välikadulla. Porvoon Wanhasta Rautakaupasta löysin kauan kaipaamani hellanrenkaan rikkinäisen tilalle. Muitakin aarteita lähti sieltä mukaan, esimerkiksi vanha sinkkisaavi saunalle ja ikkunaheloja.
Mielenkiintoinen paikka, josta voi löytää melkein mitä vain. Kiva kaupunkiloma syksyn piristeeksi.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Kirsi! Kaunista syysviikkoa kaikille!


36 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania miisuja! <3

    VastaaPoista
  2. Kumpi sisaruksista (jos kumpikaan) muistuttaa luonteeltaan enemmän Neroa? Kissojen sukulaisuudet ovat kiinnostavia juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kolme ovat aika erilaisia, mutta Mörkö (tyttö) on sekä ulkoisesti, että luonteeltaan Neron kaltainen. Svantte on filosofinen pohdiskelija :)

      Poista
  3. On nuo kisut vaan niin suloisia♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kisut ovat erityisiä ja siksi minusta suloisimmat.

      Poista
  4. Sinulla onkin ollut mukava piikomisreissu. Ihanat kissat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa piikoa välillä vieraissa :) ja nauttia oivasta kissaseurasta.

      Poista
  5. Voi suloisuus näitä sisaruksia ❤️
    On se hienoa kun pyörii tuollainen varapalvelijarinki, kaikki voivat olla huoleti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varahenkilökuntaa tarvitaan, sillä lemmikit ovat sitovia ja joskus on päästävä tuulettumaan :) On ollut hienoa nähdä miten nuo sisarukset ovat rohkaistuneet ja alkaneet kiinnostua vieraistakin ihmisistä.

      Poista
  6. Sinulla on ollut todella mukava piikomisreissu. Ihanat "omat kasvatit" ja mielenkiintoinen Porvoo.
    Kaikki kolme ihanaa kissasisarusta, ovat varmasti paljon samanlaisia mutta myös jokainen omanlaisensa ja Nero varmasti se kaikkein itsenäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on tietty itsenäisin kun on elellyt ainoana kissana ja vapaana liikkumaan ulkona. Nero oli alunperinkin villiintyneistä pennuista rohkein ja neuvokkain. Kaikki ovat tietysti omia persooniaan ja aivan ihania.

      Poista
  7. Tuollaista piikomisreissua kutsuisin jo kunnon lomaksi. Hyvää seuraa majapaikassa ja mielenkiintoinen miljöö tutkittavana.
    Mukavia syyspäiviä sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tosi tarpeellinen ja kiva loma, Porvoo on mielenkiintoinen ja kaunis kaupunki.

      Poista
  8. Porvoossa on paljon nähtävää. Eikä kissavahdin hommakaan ikävältä vaikuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissavahdin homma oli kivointa, oli ohjelmaa ja hyvää seuraa :) Porvoo on kiva kaupunki.

      Poista
  9. Aivan huippu juttu! Minäkin olen havainnut, että kissojen suhtautuminen muuttuu kun paikka muuttuu mutta näin ihanaa muutosta en ole kohdannut. Porvoo tekee hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoossa on taikaa. Muutos on ollut uskomaton, Svanttea en ollut nähnyt melkein kymmeneen vuoteen, sillä superarkana se piiloutui aina vierailujeni ajaksi. Kissojen oma henkilökuntakin on ollut muutoksesta ihmeissään ja kissojen seurallisuus vain lisääntyy koko ajan.

      Poista
    2. Uskomatonta ja kerrassaan ihanaa!

      Poista
    3. Kissat voivat yllättää. Ihana juttu.

      Poista
  10. Varmasti kiva kissojen hoitoreissu noin mielenkiintoisessa kaupungissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava "syysloma" ja Porvoo on mielenkiintoinen kaupunki. Paljon jäi vielä nähtävää seuraavaan kertaan.

      Poista
  11. Kiva piikomisreissu lomafiiliksin.

    VastaaPoista
  12. Mukava hyvän mielen postaus ;) Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Olen minäkin monessa paikassa ollut aikoinaan piikoomassa, mutta en koskaan tällaisessa. Mukavaa varmasti oli.

    VastaaPoista
  14. Ihanat kissaveljekset (kaikki kolme)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On upeaa, että yhteys näihinkin kisuihin on säilynyt.

      Poista
  15. Ihana kissa tuo musta, meillä oli ihan samanlainen, sen nimi oli Minni, se jäi auton alle 8 vuotiaana, nuo mustat kissat kaikki ovat samannäköisiä,hienot kuvat myös kauriista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kissat ovat ihania, mutta mustat ovat erittäin ihania. Minni oli sinulle hyvin tärkeä, muistelet sitä usein.

      Poista

Kiitos kommentista