25.3.2018

Piian työnkuva

Päiväni alkaa eläinten ruokkimisella. Ensin tarjoilen aterian Nerolle, sitten lähdemme ulos ruokkimaan muita lemmikkejä. Lintujen (ja oravien) siemenautomaatti ja rasvamakkaratelineet täytetään tarvittaessa. Mustarastaille olen vienyt rusinoita, mutta usein rusinasaalis houkuttaa paikalle myös varislintuja; variksia, harakoita ja närhiä.
Öisin myös supikoirapariskunta käy siemenautomaatin alla etsimässä syötävää, ne eivät horrosta koko talvea, vaan heräävät välillä ruokailemaan.

Kun metsäkauriit havaitsevat liikettä pihalla, ne ryhmittyvät ruokintapaikalle odottelemaan päivän ateriaa. Olen vienyt niille talven aikana heinää, porkkanoita ja riistarehua. Lisäksi ne syövät halulla kaatamieni lehtipuiden silmuja ja oksankärkiä. Myös jänikset ja pikkujyrsijät vierailevat ruokintapaikalla. Kauriit väistyvät kauemmaksi kun lähestyn, mutta kun puhelen niille ne pysähtyvät kuuntelemaan. Laumassa on viisi jäsentä, perhekunta. Isäpukki ja äiti, sekä kaksi pikkupukkia ja yksi pikkutyttö. Pikkupukit juoksevat joskus ympyrää ihan vain elämisen riemusta ja harjoittelevat elämisen taitoja leikissä puskemalla toisiaan.

Täällä liikkuu myös kettupariskunta. Ensimmäisessä kuvassa lienee rouva ja tässä herrakettu. Niitä on vaikea kuvata, sillä ne pakenevat nopeasti ihmisen havaittuaan. Ikkunasta voin kuitenkin seurailla niiden touhuja kun ne myyräköyhänä talvena yrittävät pyydystää jyrsijöitä hangen alta. Ne ovat ehkä asettuneet asumaan vanhaan kettuluolastoon lähitienoolle. Yhtenä kesänä sain seurailla siellä ketunpoikien leikkejä. Kauriit säikkyvät kettuja, vaikka ei niistä liene aikuiselle kauriille ole vaaraa.
Kovimmilla pakkasilla vein metsään ketuille vähän kissanruokaa, vaikka nämä näyttävät oikein hyväkuntoisilta.

Vapaa-aikanaan piika voi rentoutua vaikka tulta tuijotellen saunamökissä ja löylyissä rentoutuen.

Saunalla seurana on naali.
Hyvää Palmusunnuntaita ja mukavaa viikkoa kaikille viisareiden siirtelystä huolimatta.
Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon uudet seuraajat!

50 kommenttia:

  1. Niin hienoa, että pidät huolta "naapureista". Mitä olisimme ilman kaikkia kasveja ja eläimiä...Tai eihän meitä olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapureista on niin paljon iloa, että niistä haluaa pitää huolta. Puita karsiessa olin tarkkana, että jätän aikaisin kukkivia pajuja ja raitoja pörriäisille, nuo pienet siivekkäät ovat meille elinehto.

      Poista
  2. Minä näin yhtenä päivänä ketun auton ikkunasta naapurin takapihalla. Se oli vasta toinen kerta kun näin ketun luonnossa...ensimmäinen kerta oli entisellä kesämökki-seudulla.Kauriita/peuroja täällä näkee kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten puuhia on mukava seurata. Varsinkin kun on lumi maassa niiden läsnäolon ja lajikirjon näkee hyvin jäljistä.

      Poista
  3. Täällä maaseudulla myös on paljon supikoiria ja kettuja, olen nähnyt myös mäyrän, hirviä ja kauriita näkee lähes joka päivä,oravat on asustelleet vuosikausia pihapiirissä, olen vienyt metsään niille kuvia leipiä, ja tehnyt itsekkin niille suolattomia leipiä.Enpä ole saanut kuvaa vielä ketusta, mikä on ollut haaveeni.Hyvää palmusunnuntaita myös sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä on myös asustellut mäyriä ja joskus niiden pennut leikkivät pihassa. Nyt luolasto taitaa olla tyhjä, sillä en ole muutamaan vuoteen nähnyt niitä. Kettu on niin varovainen, että siitä on vaikea saada kuvaa jos ei ole piilokojua.

      Poista
  4. Upeita eläimiä sinulla siellä seurana.
    Ihanaa Palmusunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  5. Myös metsän eläimistä on hyvä huolehtia. meillä ruokitaan virallisesti vain lintuja mutta jäljistä ja näköhavainnoista päätellen ruokapaikalla viihtyvät myös oravat, jänikset ja pari hiirtä. Niitä on hauska seurata, aika kuluu silloin kuin itsestään.
    Kettuja on näkynyt harvakseltaan, niitä on metsästetty ja siitä en pidä sillä se näkyy heti jänisten määrässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova talvi koettelee metsän asukkeja. Metsien erakko, koppi, on myös alentunut tutkimaan kauriiden ruokinta-antia. Ehkä ketuista johtuen, täällä on näkynyt tavallista vähemmän jäniksen jälkiä.

      Poista
  6. On kyllä mukavaa kun luonto on lähellä.
    Nuo teidän kettunne näyttävät todellakin hyväkuntoisilta. Meillä ovat ketut tässä lähimaastossa lisääntyneet ja vastaavasti fasaanit kadonneet kokonaan...

    Mukavaa palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä ei ole koskaan ollut täällä fasaanikantaa. Joskus joku yksittäinen on eksynyt pihapiiriin ja jäänyt joksikin aikaa ruuanlähteen toivossa hengailemaan.

      Poista
  7. Oi, ihan unelmaa, että kauriit ovat noin kesyyntyneet. Meillä kesyyntyi muutama vuosi sitten kettu. Kauriit lähtevät kauemmas ja toiset ihan pakosalle, kun vien ison kuusen alle ruokaa ja sitten vielä kuusiaidan alle erityisesti mustarastaille. Mitä linnut eivät jaksa syödä, menee sitten koiraeläimille eli supeille ja ketuille sekä kauriille tietty myös. Fasuja ei meillä täällä olekaan, mutta lumikko on nähty. Ja mun oravajutut tiedätkin:)

    Hyvät kuvat olet saanut ja on jotenkin ihanaa kun voi pitää villieläinhovia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti läikähtää sydänalassa kun kauriit tulevat vastaan ja tervehtivät ruuantuojaa. Meistä on tullut ystäviä, mutta en yritä totuttaa niitä ihmisiin, sillä kaikkiin ei voi luottaa.
      Villieläinlemmikit ovat mukavaa seuraa ja tälläinen ihmisen ja eläinten rinnakkainelo ilahduttaa molempia osapuolia.

      Poista
  8. Ohoh, miten upeita eläinkuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita malleja, kärsivällisempi kuvaaja saisi noista hienoja otoksia.

      Poista
  9. Sinulla on hyvä ja laaja sydän. Sinne mahtuu kaikki eläväiset. Tulee aina niin lämmin olo postauksistasi.
    Mukavaa palmusunnuntain iltaa sinulle ja Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulee hyvä mieli kun voi auttaa toisia ja eläinten hyvinvointi on erinomainen palkinto ruokahuollosta.

      Poista
  10. Oi, että...oli niin kiva postaus, etten osaa sitä sanoiksi pukea. Between tuossa ylhäällä kirjoittikin että postauksesta tulee niin lämmin olo..Niin minustakin ja paljon muuta.
    On etuoikeus asua tuolla. Elämä on valintoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Koen tosiaan olevani etuoikeutettu kun minulla on näin paljon ihania lemmikkejä.

      Poista
  11. Piialla on paljon puuhaa ja laaja seurakunta kaikenkarvaisia eläimiä ketään hyljeksimättä! Teet arvokasta työtä, luonto kiittää ja palkitsee sitten joskus jollain tavalla yllättäen...uskon!

    Ihanaista Palmusunnuntaita ja alkavaa piinaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piialla riittää puuhaa kun palveltavat talvisaikaan lisääntyvät. Kasvimaani porttia en kuitenkaan aio avata kauriille :) Ne ovatkin kiitettävästi pysyneet metsän suojissa, eivätkä juuri käy pihassa kun ruokaa tarjoillaan säännöllisesti niiden kotiin. Ympäröivä luonto sinällään on jo hieno palkinto.

      Poista
  12. Jopa on varsinainen eläintarha teillä! Meillä vaan lintuja ja rusakoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villieläinpiha :) Jos ihmisellä olisi kehittyneemmät aistit niin varmasti ymmärtäisin paremmin, mitä kaikkia olentoja täällä liikkuukaan. Näköaistin varassa mennään.

      Poista
  13. Onpa sinulla kivoja ystäviä :) Minunkin aamu alkaa usein eläinten ruokkimisella; oravat tulevat niin aikaisin, että ei meinaa aamulla ehtiä tarpeeksi ajoissa, odottelevat lähipuissa valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiintynyt ystäviini. Oravat ovat täällä lisääntyneet talven aikana yhdestä neljään. Yhtenä aamuna nukuimme vähän pidempään ja orava tuli rapistelemaan makuuhuoneen ikkunan taakse, että eikö täällä tarjota ollenkaan aamiaista. Neroa kyllä moinen röyhkeys harmitti.

      Poista
  14. Tuo ensimmäinen on kuin taulu. Sinulla on siellä oikea satumetsä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivittäin tapaan enemmän eläimiä kuin ihmisiä. Ei minulla kyllä ole mitään ihmisiäkään vastaan :)

      Poista
  15. Elämää siellä riittää! Ketut voivat käsittääkseni aika hyvin alueilla, jossa ihmisasutusta on, koska niitä ei mikään petoeläin uhkaa, mutta pieneliöitä taas niille riittää. Korvessa on varmaan toisin, että jokin luonnollinen uhka löytyy ketullekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettuja vaanivat ainakin monet taudit, esimerkiksi kapi, joka on hyvin tuskallinen. Kettujen taudit saattavat tarttua myös koiriin. Meidän ketut ovat erittäin hyväkuntoisen oloisia, joten ruokaakin on löytynyt. Suurin uhka ketulle lienee ihminen.

      Poista
  16. Ompa siellä tosiaan elämää. Varmaankin ihana asua noin luonnon keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten tarkkailu on oivaa viihdykettä muuten hyvin hiljaisena talviaikana.

      Poista
  17. Saat nauttia luonnon läheisyydestä, kaipaan lähemmäksi luontoa..ehkä joskus. Hyvää kevään odottelua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunnon keskellä eläminen sopii minulle, joku taas nauttii kaupungin tajoamista mahdollisuuksista :)

      Poista
  18. Aivan ihania lemmikkejä sulla onkin Neron lisäksi. Kiva kuulla, että Nero on entisellään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villit lemmikit ovat itsenäisiä, niille riittää, että ruokaa löytyy. Nero vaatiikin vähän enemmän huomiota :)

      Poista
  19. ihana, että huolehdit villeistä naapureista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkkioksi ruokinnasta saan seurata eläinten elämää livenä.

      Poista
  20. On kyllä ihanaa kun ruokit noita eläimiä ja täytyy sanoa, että on rikkaus kun saat katsella noin kauniita luontokappaleita pihallasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luntokappaleiden seuraaminen todella rikastuttaa elämää.

      Poista
  21. Ei ollenkaan hassumpi tuo työnkuvasi, todellista elämää luonnon keskellä.
    Rauhallinen ympäristö suo mahdollisuuden nähdä luonnon eläimiä aidoilla asuinpaikoillaan.
    Tässä viikko sitten kun tulimme maalta kaupunkiin olin vähällä ajaa ketun päälle, onneksi kettu juoksi avoimella pellolla ja ehdin hyvin havainnoida se kulkureittiä. Tosi kiperä paikka syntyi kun vastaan tuli kaksi autoa, onneksi kettu oli niin salaman nopea, että ei jäänyt vastaan ajavien autojen alle.Huh,huh sentään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piikominen ei ole lainkaan hassumpaa kun on mukavat työnantajat. Liikenne on suuri uhka monille eläimille, onneksi sinä ja kettu selvisitte ilman vaurioita.

      Poista
  22. Mahtavia eläinvieraita sinulla!
    Käy kauheasti kateeksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälä käy arvovieraita. Tänään tuli joutsenpariskunta, mutta järvi on vielä umpijäässä.

      Poista
  23. Sinulla on siellä eläintä jos jonkinlaista .Meillä liikkuu peuria ja kauriita mökillä paljon .Niitä myös naapurosto syöttää .Puutarha onneksi tuli aidattua .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumien sulettua saan varmaankin ruokkia kauriita tulppaaneilla ja muilla kevätkukilla :) Vain kasvimaa on aidattu.

      Poista
  24. Ihana postaus ja ihanat kuvat

    VastaaPoista
  25. Ompa Sinulla ja Nerolla kivoja seuralaisia. Ketuista ja metsäkauriista oli kivat kuvat, vaikuttavat kaikki erittäin hyväkuntoisilta ja reippailta. Mukava on tulenloimossa lämmitellä, minulla on vain leivinuuni, joka pitää sulkea ettei savuta, joskus kaipaan avotakkaa mikä jossain elämän vaiheessa oli. Hyvää pääsiäisen jälkeistä elämää Teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin ajatellut lopettaa kauriiden ruokinnan maaliskuun lopussa, mutta pukki tuli pihaan sanomaan, että vielä tarvitaan rehua, joten kävin ostamassa vielä säkillisen :) Kunhan lumi sulaa niin varmaankin pärjäävät omillaan. Avotakka on tyhmä keksintö :) se luo kyllä tunnelmaa, mutta lämpöarvo on olematon. Leivinuuni taas on mitä mainioin lämmönlähde.

      Poista

Kiitos kommentista