14.3.2018

Syömishäiriö

Ystävä oli kylässä perjantaina ja Neron tullessa keittiöön ruokakupille hän totesi: Onpas se lihava.
Siis meidän sutjakka prinssi lihava?

Sunnuntaina touhusin koko päivän rannassa, siistin puunkaato-operaationi jälkiä ja polttelin oksia. Hikisen urakan päälle lämmitin vielä saunan ja palasin kotiin väsyneenä, mutta puhtaana vasta myöhään illalla.
Liekö Nero ottanut ystäväni huomautuksen liian vakavasti, sillä sen ruoka oli syömättä. Kissa käyttäytyi muutenkin oudosti ja vaikutti huonovointiselta.

Aamulla huomasin, että kissa oli käynyt hiekkalaatikolla pisulla, se on erittäin harvinaista, sillä prinssi pitää enemmän ulkovessasta.
Ruoka ei edelleenkään tuntunut maistuvan ja pienen näykkäilyn jälkeen Nero oksensi syömänsä. Aloin epäillä suolitukosta.
Puoleksi päiväksi saatiin aika eläinlääkäriltä. Kuten tavallista suoli toimi automatkan aikana.
Neron henkilääkäri oli lomalla ja nuori sijainen tarkasti potilaan. Kun kissaa punnittiin, kysyin lääkäriltä onko mirri hänestä lihava. Ei ole, erittäin hyväkuntoisen ja painoisen oloinen, hän totesi. Koko aikuisikänsä Nero on painanut saman verran, kuusi kiloa. Tohtori päätti antaa kisulle nesteytystä ja kaikki alkoi suht hyvin, mutta kun niskaan tökättiin nesteytyspiikin lisäksi vielä kirvelevä pahoinvointilääke, menetti kissa hermonsa ja puri minua käteen. Operaatio päättyi siihen ja lääkäri sitoi vuotavan käteni.
Kukkaro huomattavasti keventyneenä lähdimme kotiin. Hukkareissu, mutta tulipahan tehtyä.

Pyhä Agnes rapsuttaa Neroa otsasta.
Illalla lääkäri vielä soitti ja kyseli sekä kissan, että minun vointiani. Käsi turposi on ollut kipeä, mutta lääkäriin en ole lähtenyt. En haluaisi tämän vuoksi ryhtyä syömään antibiootteja ja tetanusrokotus minulla on voimassa.
Nero voi paremmin, ruoka ei maistu vieläkään ihan normaalisti, mutta ruokahalu tuntuu palaavan vähitellen ja pehtoori käy säännöllisesti tarkastamassa tiluksiaan.
En haluaisi joutua kissan kanssa riitaan, sillä on sellaiset aseet, että ihminen jää kyllä toiseksi. Kulmahammas pureutuu syvälle.

Hyvää viikkoa kaikille! 

64 kommenttia:

  1. Ihana Nero, ja juurikin sopivan kokoinen. Mutta kissan purema tarvitsee aina antibioottiprofylaksian, kissan suussa on niin paljon bakteereita. Eli et kyllä turhaan kuuria syö, jos sen haet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on lapsesta asti teroitettu mieleen, että eläimen pureman vuoksi on aina mentävä lääkäriin. Nyt kuitenkin ajattelin pärjätä paikallisantiseptivoiteella. Eläinlääkärikin suositteli lääkärikäyntiä jos purema alkaa joulia ja tulehtuu. Katselen vielä, vaikuttaa siltä, että käsi on paranemaan päin.

      Poista
  2. Ilmiselvästi Nero otti itseensä ystäväsi ulkonäkökommentista.
    Löysin blogisi ihan tässä vasta nyt ja täytyy silmäillä tarkemminkin, kun näyttää näin suloiselta.(Ainakin luonnekkaita kissoja näkyi olevan heti alkunäkemältä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa tänne meidän seuraamme, Sirkku! Liikkuvainen kissa ei juuri saa liikakiloja kerrytettyä.

      Poista
  3. Voi itku, olipa kurja tilanne. Toivottavasti kätesi paranee pian ja Nerolle silityksiä. Ihana kisuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden yön jälkeen käsi tuntuu jo paremmalta. Nero saa silitykset tässä samalla, sillä toipilas lojuu sylissäni :)

      Poista
  4. No voi harmi! Toivottavasti molemmat tulette kuntoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, emmeköhän me molemmat toivu tästä fyysisestä ja henkisestä koettelemuksesta.

      Poista
  5. Voi, kurjuus! Pikaista paranemista, sekä fyysisistä, että henkisistä vammoista! Toivottavasti välinne korjaantuvat entiselleen.
    Ja minusta eläimistä ja vauvoista ei voi sanoa, että ne ovat lihavia. Pieni pullukkuus on sööttiä, jos se ei johdu mistään, mistä pitäisi olla huolissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neroa varmaankin harmittaa, että tuli purtua ruokkivaa kättä vaikka tarkoitus oli tietysti varoittaa piikin kanssa touhuavaa lääkäriä. Ehkä Neron paksu talviturkki hämää luulemaan sitä suuremmaksi kuin se onkaan. Meidän välimme on kunnossa, Nero näyttää antaneen anteeksi kidutusreissun :)

      Poista
  6. Voi Neroa : ( Kiva kuitenkin kuulla, että on paranemaan pain, toivottavasti kätesikin. Meillä on Ellillä välillä ohimeneviä häiriöitä syömisen kanssa, oksentelua jne. Lääkärissä ollaan muutaman kerran käyty, mutta vähän jäi olo, että ihan turhaan. Nyt ollaan aina odotettu päivä tai pari ja ohi on mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taisin reagoida turhan vakavasti, olisi pitänyt malttaa katsoa vähän kauemmin. Lääkärireissut ovat hurja stressi Nerolle, tästä keikasta taisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kokemuksista oppii.

      Poista
  7. Olipa hiukan ajattelematon vieras. Kissat ovat herkkätunteisia ja ymmärtävät enemmän kuin uskommekaan! Nero on todellakin juuri sopivan kokoinen pehtoori. Toivottavasti hänen ruoansulatusvaivansa helpottavat ja sinunkin kätesi paranee ilman antibiootteja. Eläinlääkärireissut todella stressaavat kissoja, meidän kissat pudottavat suunnilleen puolet karvoistaan jo pelkällä rokotusreissulla. Paitsi Nipsu, joka oli tottunut olemaan auton kyydissä, hän kehräsi tyytyväisenä eläinlääkärin vastaanotollakin. Siinä riitti lääkärilläkin ihmettelemistä. Aika herkästi sitä kyllä lähtee lääkäriin noitten elukoitten kanssa, siinä vaiheessa ei ajattele yhtään kukkaron kevenemistä.
    Se todella kevenee; meidän Teekkarin koiralla oli viikko sitten akuutti haimatulehdus, saatiin onneksi parannettua, mutta lasku oli pari tuhatta euroa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muillekaan perheenjäsenille huomautella kehon mittasuhteista :) Nero on erittäin herkkätunteinen ja vaikka vieras puhui englantia tuntui kissa ymmärtävän.
      Kissan lisäksi myös minä stressaan eläinlääkärikäyntejä, eikä se yhtään helpota asiaa. Nero on lääkärissä aivan kuuma, tärisee ja hengittää tiheästi, aina joudun selittämään, että ne oireet johtuvat olosuhteista.
      Meillä oli rahaa maksaa kasku, mutta tulin pohtineeksi miten varaton henkilö selviää eläimen sairastuttua. Eläinlääkäriasemilla on tietysti investointeja ja kuluja, eikä kukaan tekisi hommaa jos se ei tuottaisi elantoa. Mutta monelle noin suuri yllättävä meno on taloudellinen katastrofi.

      Poista
  8. Kissa saattaa ihan vapaaehtoisesti pitää paastopäiviäkin. Siitä en ole hermostunut, enkä ole alkanut tarjoilla parempia herkkuja. Vähän meilläkin lihovat talvella, mutta kevään koittaessa ulkoliikunta voitaa sisällä makaamisen.

    Paranemisia teille molemmille. Kissan kynsimä tai purema voi heittäytyä ikäväksikin. Se oli Neron puolelta kivun ja säikäyksen aiheuttama työtapaturma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerollakin on joskus paastopäiviä, mutta oksentaminen selvästi havaittava huonovointisuus sai lähtemään lääkäriin. On vaikea arvioida kissan pahan olon astetta, eläimet ovat hyviä peittämään kipunsa.
      Nero on aina käyttäytynyt mallikkaasti lääkärissä, mutta nyt aiheutui liikaa kipua. Hyvä merkki, että kissalla on voimia puolustautua.

      Poista
  9. Ei se syömättömyys (tuttua), mutta että pisulla sisävessassa :o Oliko ulkona jotenkin tylsä ilma vai mahtoiko vaan laiskottaa. Kyllä Nero on niin komea näissäkin kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovimmilla pakkasillakin Nero käy sinnikkäästi ulkona asioilla, yleensä ei keli haittaa. Ehkä oli niin paha olo, ettei viitsinyt lähteä ulos. Siksihän se sisävessa on, että sitä voi tarvittaessa käyttää. Komeus vain lisääntyy kissan ikääntyessä :)

      Poista
  10. Pikaista toipumista molemmille!

    VastaaPoista
  11. No voi. Pikaista paranemista molemmille .

    VastaaPoista
  12. Olisin saattanut minäkin vastaavassa tilanteessa puraista, mutta ehkä kumminkin mieluummin sitä piikin tökännyttä lääkäriä.

    Toivottavasti molempien vointi pian normalisoituu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka! Olemme molemmat toipumaan päin.

      Poista
  13. Karva joka katkaisi kissan sietokyvyn. Mahtoiko olla nolona tempustaan jälkikäteen? Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rajansa se on kissankin kipukynnyksellä. Nero taisi vähän hätääntyä reaktiostaan, mutta kuinka se muutenkaan osaisi puolustaa itseään.

      Poista
  14. On se parempi tarkastuttaa, jos jokin huolestuttaa kissan voinnissa, toivottavasti vaiva menee ohi, niin kissalla kuin sinullakin. Minua puri kissa käteen (koira hyökkäsi kimppuun ja nappasin kissan syliin) viime kesänä samana aamuna, kun oltiin lähdössä mökille. Koska ei ollut aikaa lähteä lääkäriin ja kissan hampaat oli eläinlääkäri vastikään hoitanut, otin riskin pureman kanssa. Käsi oli tosi kipeä, kun purema ylettyi lihakseen saakka. Onneksi selvisin säikähdyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huolestun aina kun näyttää, ettei kissalla ole kaikki hyvin. Joitakin vuosia sitten minua puri täällä vieras, hylätty kesäkissa, jota ruokin ja käytin sen lääkärissäkin kun oli niin huonon näköinen. Se oli ihan ihmisystävällinen, mutta yritti aina hyökätä Neron kimppuun ja siinä rytäkässä käteni jäi hampaiden väliin. Lähdin oitis terveyskeskukseen. Nyt ei ole enää terveyskeskustakaan, tai on, mutta hyvin kaukana. Olen nyt tarkkaillut tuota puremaa ja uskon sen paranevan ilman kuuria.

      Poista
  15. Kyllä sitä jo omankin mielenrauhan vuoksi eläimen lääkäriin kuljettaa. Teilläkin on Neron kanssa pitkä yhteinen taival, joten varmasti tunnistat, milloin kaikki ei ole kohdallaan.

    Juuso on aina painanut noin kuusi kiloa. Välillä vähän yli, välillä ali. Talvella se on liikkunut vähemmän ja se on näkynyt painon nousuna. Parikin eläinlääkäriä on todennut sen olevan rakenteeltaan isokokoinen, eikä laihdutuskuureista ole ollut puhetta. Olen huomannut, että Juuso itse säätelee syömisiään. Toisinaan sille kelpaa mikä vain, toisinaan ei mikään. Parin viime vuoden aikana Juuson paino on pudonnut kilon, mutta se lienee ikääntymisen aikaansaannos, sillä mitään sairautta ei ole todettu. Takajalan takiahan oltiin lääkärissä viimeksi pari viikkoa sitten.

    Eläinlääkärit maksavat hurjan paljon ja varmasti varattomille moiset summat ovat jopa mahdottomia. Meidän kylän eläinlääkäri mainostaa myös osamaksumahdollisuutta. Siihen tulee tietenkin sitten oma korkonsa.
    Toki iso lasku meikäläisenkin kukkarossa kirpaisee, mutta säästetään sitten jossain muussa.

    Muutama vuosi vuosi Ukkokulta meni puolustamaan Juusoa vieraan kissan hyökkäykseltä, jolloin vieras kissa puri Ukkokultaa käteen aika pahasti. Lääkäri antoi tetanusrokotteen ja käski seurata käden tilaa. Antibiootit olisi aloitettu, jos käsi olisi tulehtunut. Se parani hyvin.

    Toivottavasti Nero palaa pian ennalleen ja toivottavasti myös kätesi paranee ongelmitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä omasta lemmikistä heti näkee jos asiat eivät ole kohdallaan. Nerokin tuntuu itse säätelevän painoaan, jos se ei liiku paljon säiden takia, se myös syö vähemmän. Minäkin muistelen, etten saanut edelliseen kissanpuremaan antibioottia vain tetanusrokotuksen, joka ei silloin ollut minulla voimassa. Meidänkin eläinlääkärin voi maksaa myös osamaksulla, mikä on loistavaa jos jokin operaatio tulee hyvin kalliiksi. Yritetään pysyä terveinä :)

      Poista
  16. Kannattaa tosiaan olla valpas noiden eläinten puremien kans.Komea kisu,muuten eipä kantsi kovin lihavaksi kissaa syöttää,diabetes vaanii pullukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero syö vain ruoka-annoksensa (ja silloin tällöin myyräpaistin), se ei saa kasvissyöjäemännältään ylimääräisiä makupaloja, joten ihan helposti liikkuva kissa ei pääse lihomaan. Toki huolestuisin jos se alkaisi olla pullukka, sekin vaara vaanii monia lemmikkejä.

      Poista
  17. Nero on suuri persoona, eikä sitä saa syytä moittia lihavaksi. Nero on kissa täydellisissä mitoissa <3. Toivottavasti Pehtoori toipuu pian, mikä sillä lienee ollutkin. Hyvä että kuitenkin veit sen eläinlääkärille näytille! Minullekin sen Watin lankaepisodin jälkeen teroittui mieleen, että suolitukos on hyvin vaarallinen juttu kissalle. Parempi katsoa kuin katua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Nerosta keväällä lähtee aluskarva, se näyttää ihan ruipelolta, villakerrasto pyöristää. Muistin Watin tapauksenkin ja ajattelin, että ehkä Nerolla on päässyt syntymään karvapallo suolistoon. Nyt hankin kotiapteekkiin tuoretta parafiiniöljyä, jota voi käyttää ensiavuksi jos epäilee tukosta.

      Poista
  18. Nero on tosi komea kissaus, ei ollenkaan liian paksu, ikävä kuulla että ruoka ei oikein maistu, toivotaan että jotakin ohimenevää vatsaoiretta. Ennen joulua Pinkulla oli mieletön oksennusepisodi, itki ja yökkäsi monta kertaa yöllä, aamulla olin hermoraunio ja päätin soittaa lekurille, mutta mies lähti ensin kissan kanssa ulos, oli käynyt jo pari kertaa kun tuuskasen hieromalla kissan vatsaa hiljaa ja itkeä tuhersin. Peppukin putsattiin, että mahdollinen kakka voisi paremmin tulla ja Luojan kiitos pitkän kyykinnän ja uikutuksen jälkeen se tulikin iso pökäle ja vähän verta ja me kaikki oltiin iki onnellisia ja kissä tervehtyi kertalaakista:) Kuulostaa että osaat puremaa hoitaa, bacibact pulveria pidän varalta kotona. Toipumista molemmille. Ehkä antiloopit on joskus paikallaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan sairastaminen on iso huolen aihe. Minäkin hieroin Neron vatsaa ja se tuntui kissaa miellyttävän, ehkä vähän helpotti vaivaa. Nero väänsi hätäkakat boksiin autossa, joten ensi kerralla kannattanee kokeilla ensin autoajelua jos epäilee ummetusta :) Toivottavasti Neron ruokahalu palaa entiselleen pian.

      Poista
  19. Käy näyttämässä kättä lääkärissä.
    http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/kissanpurema-voi-vaatia-sairaalahoitoa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, huh, luin artikkelin ja toden totta kissanpureman kanssa ei ole leikkimistä. Kiitos huolenpidosta!

      Poista
  20. Auts. Oisko Nerolla kevättä rinnassa? Silloin ei oikein ruoka ehkä maistu. Mikillä on vähän niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kova kevään kaipuu tuntuu olevan. Miki-poika taitaa kärsiä rakkauden kaipuusta, koirilla se on hankala vaiva :)

      Poista
  21. Voi teitä. Paranemisia molemmille ja silityksiä Nerolle.
    Meilläpäin (Karkkilassa) on ollut nyt vuoden alussa meidän asuinalueella useampi kissa kipeänä. Oireina on ollut oksentelua, väsymystä, ruokahaluttomuutta. Meidän kissoista (12-vuotiaat) toinen (Valkokulta) sairastui, toiseen (Pikkumusta)ei tullut ainakaan vielä mitään oireita. Käytimme eläinlääkärillä ja maksa-arvot ja tulehdusarvot olivat koholla ja oli vähän laihtunutkin. Se sai nesteytystä ja antibioottipiikin. Se on Nyt se voi taas hyvin.
    Tietääkseni kaikki kissat joilla oli oireita ovat parantuneet. Olisikohan ollut joku virus?

    Kissat ovat kyllä hyvin herkkätunteisia, olen huomannut ja ymmärtävät kyllä tosi hyvin ihmisen ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko jokin virus, tosiaan. Täällä ei ole kyllä nyt näkynyt vieraita kissoja, muita eläimiä kyllä runsaasti. Karkkilaan on täältä väin pari kivenheittoa, joten samalla alueella ollaan. Nerosta ei otettu verikokeita eikä antibioottiakaan katsottu tällä kertaa tarpeelliseksi antaa.
      Kissat lukevat erittäin hyvin ihmistä.

      Poista
  22. Olen ymmärtänyt kasvattajalta, että kissanpuremaan pitäisi aina syödä antibioottikuuri, johtuen terävästä ja syvästä haavasta (niin, ja kasvattaja on lääkäri).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuolla aiemmin Anonyymin linkittämän artikkelin, jossa sanottiin, että kissanpurema on juuri noista syistä erittäin hankala, pahempi kuin koiranpurema. Täällä saa aina hyviä neuvoja, kiitos!

      Poista
  23. No voi että! Nero on juuri oikean painoinen, ylväs ja uljas kunnon kokoinen kissa. Toivottavasti molemmat paranette pian eikä sinulle käynyt pahemmin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nero kyllä menettää sylipaikkansa jos alkaa kovasti pulskistua, kuusi kiloakin alkaa painaa kun sylittely jatkuu pikään. Olemme molemmat toipumaan päin.

      Poista
  24. Voi Neroa! Toivottavasti ruoka alkaa taas maistumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi näyttää jo pirteämmältä, mutta ruokahalu ei ole vielä ihan normaali, mutta kyllä hän syö vähän kerrallaan.

      Poista
  25. Voipa olla että Nerollakin on tytöt mielessä ja silloin ei ruoka oikein maita. Oman mielenrauhasi takia kannatti kyllä lääkärimaksukin maksaa, olisi asia kuitenkin vaivannut mieltäsi koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on kastraatti tytöt tuskin liikkuvat mielessä. Olisi Todella syyllinen olo jos ei veisi lemmikkiä lääkäriin ja jotakin ikävää pääsisi tapahtumaan. Yksi kokemus on siitä, että nopea reagointi pelasti kissan hengen. Nero oli syönyt myrkkyä nauttineen hiiren. Naapurin kissa menehtyi kun apua ei ymmärretty hakea heti. Onneksi on eläinlääkäreitä.

      Poista
  26. Minä kun viimeksi vein nuorempaa kissaamme eläinlääkäriin, se ensin raapaisi eläinlääkäriä ja sen jälkeen puri minua. Näitä kumpaakin ennen se onnistui karkaamaan hoitopöydältä, suorastaan liukui käsistämme kuin märkä saippua, ja sain konttailla sen perässä, kaivaen eläinlääkärin pöydän ja hyllyjen takaa. Kissan kanssa eläinlääkärissä, ainutlaatuista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissaa ei pidättele mikään jos se haluaa poistua tilanteesta. Nero on aina ennen ollut kiltisti (kauhusta lamaantunut) lääkärissä. Ehkä sekin, että lääkäri oli tällä kertaa outo tyyppi, hermostutti kissaa. Ensi kerralla rukkaset mukaan.

      Poista
  27. Voihan kissanviikset! Paranmeista kumpasellekin ja Pehtoori on just sopivan kokonen, uljas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme! Pehtoori on sopivasti kissan kokoinen :)

      Poista
  28. Kisalle voi myös koittaa antaa hiukan öljyä, parafiiniöljy paras, mutta myös normi ruokaöljyt käyvät. jos auttaa, ei tule turhaa eläinlääkärikäyntiä. Toki jos kissa kovin huonossa kunnossa, niin sitten paras mennä suoraan lääkäriin. Toivottavasti Neron vointi paranee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parafiiniöljyä ja ruisku löytyy meidän kotiapteekista ja ensi kerralla kokeilen ensin öljyhoitoa ja vasta jos se ei auta lähdetään lääkäriin. Äsken juuri Nero riehui leikissä siihen malliin, ettei se kovin huonovointinen voi enää olla :)

      Poista
  29. Liekö vain kevätmasennusta Nerolla kun kesää niin odottaa.
    Toivottavasti voitte molemmat hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Olisihan se kiva jos maa alkaisi jo paljastua ja lämpötilat pysyisivät plussalla.

      Poista
  30. Toivottavasti Nero voi jo paremmin ja ruoka maistuu.
    Hyvä, kun käytit lääkärillä.
    Ja toivottavasti kätesi parantuu nopsaa.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  31. Kiitos, Sari! Meillä voidaan jo paremmin, Nero pitää puolipaastoa ja minun käteni on selvästi parempi.

    VastaaPoista
  32. Voi Neroa! Jospa ruoka alkaisi pikkuhiljaa maistumaan paremmin. Pikaista paranemista myös sinun kädellesi ja kauniita kevättalven päiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä voidaan jo paremmin ja tänään onkin ollut loistava päivä puuhailla ulkona.

      Poista

Kiitos kommentista