16.4.2019

Lähdetään Lahteen! pika-arvonta

Kevät ottaa kukonaskelia ja puutarhurilla on kiire pysytellä perässä. Hyvä näin, sillä kokemusta on myös kevään epätoivoisesta odottelusta.
Kevätkurjenpolvet ovat mainioita, sillä ne eivät maistu kauriillekaan.
Myyrä käy kaivelemassa tulppaanin sipuleita ja aiemmin se keräsi lumikelloista nuput ja kukat omaan varastoonsa.



Hyvän lähdön puutarhakauteen tarjoaa Lahden Pihapiirimessut 27.–28.4. Tavataanko siellä?
Kokemukseni mukaan nämä ovat oikeat puutarhamessut ja mukavan kokoiset. Tarkempi ohjelma löytyy messujen linkistä. Myös paljon pienempiä yrittäjiä on osallistunut näille messuille ja se tekee tarjonnasta mielenkiintoisen ja antoisan. Odotan innolla.
Arvon tässä yhden kahden vapaalipun paketin. Pika-arvonta päättyy huomenna, keskiviikkona, klo 14. Liput ovat fyysisessä muodossa, joten lähetän ne voittajalle postin välityksellä. Kaikki voivat osallistua, mutta anonyymit ja blogittomat jättäkää sähköpostiosoite, jotta saan tarvittaessa yhteyden.
Iloista kevätpäivää!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

Koska osallistujia oli vähäinen määrä käytin lappuarvontaa ja voittoarvassa luki Tillariina.
Onnea voittajalle! Laitapa blogin sähköpostiin osoitteesi niin tipautan liput postilaatikkoon. 
Toivottavasti tapaan muutkin osallistujat Lahdessa, inspiroivaa messuilua!

22 kommenttia:

  1. Lahden messuille olisi ihana päästä, ne ovat puutarhamessujen parhaasta päästä. Luulen, että en pääse, niinpä jätän arvonnan väliin. Arpaonnea kaikille osallistujille!
    Kevätkurjenmiekat maistuvat kyllä jollekulle täällä, voi olla jäniskin, jos ei ole valkohäntäpeura tai metsäkauris.. varoituksen sana siis. Jonakin aamuna kukat voivat olla poissa, toivottavasti niin ei käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden Pihapiiri on messusuosikkini kotimaassa. Tosin en ole ihan kaikissa käynyt. Harmi kun et pääse, olisi ollut kiva tavata.
      Tulppaanit ja krookukset olivat kelvanneet kauriille kevätkurjenmiekkojen ympäriltä, joten ajattelin, että nuo eivät kelpaa. Olen aidannut sipulikukat yöksi, mutta heti kun aita unohtui, oli tulppaaneja käyty maistelemassa. Myyrä kaivautuu sipuliin ja natustelee sitä. Kävin ostamassa koivutislettä ja ajattelin maustaa myyrän aterian, saa nähdä tehoaako. Pitää muistaa tuo aita, muuten täällä on surullinen puutarhuri. Kiitos varoituksesta!

      Poista
  2. No, kokeillaan olisiko onni myötä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi olla hyvät mahkut voittaa, onnea arvontaan.

      Poista
  3. Mukana ollaan, kun meitähän olis koko autollinen lähdössä :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan käynyt kyseisillä messuilla.Olisi kiva voittaa. Laitan sp osotteeni sinulle sp mahdollista voittoa varten. RIITTA

    VastaaPoista
  5. Viime vuonna jäi Lahden messut väliin päällekkäisen tapahtuman vuoksi. Tänä vuonna yritän päästä, joten lippuvoitto olisi tervetullut.

    VastaaPoista
  6. Kevätervehdyksien toivottamisen lisäksi on ihan pakko oikeastaan kommentoida tuota edellistä postaustasi: olipa kiva näin jälkikäteen huomata postaus ja saada tietää Neron ikä. Olenkin ajatellut, että se on viisas jo elämää nähnyt kissa :). 13 v on aikamoinen ikä jo, mutta hienoa, että se on noin hyvässä kunnossa. Lajityypillinen elämänmuoto on taatusti paras tae eläimen pitkään ikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pilvi! Nero on vetreä seniori ja lämmin kevät on antanut pehtoorille ekstra virtaa. Luonnonmukaista ravintoa on taas runsaasti saatavilla :) Taitaa olla hyvät geenit, sillä Neron sisarukset, jotka ovat eläneet sisäkissoina, ovat myös terveitä ja hyväkuntoisia.

      Poista
    2. Osallistun mielelläni messulippujen arvontaan.
      liisa.tammisto@gmail.com

      Poista
  7. Mukana arvonnassa. Messut jokakeväinen perinne. -Satu- satua@kotiportti.fi

    VastaaPoista
  8. Lahteen ekaa kertaa, Hgin messut käyty, mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin messut jäivät minulta tänä keväänä väliin, mutta Lahti kutsuu. Onnea arvontaan!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Onnittelut! Liput lähtevät huomenna matkaan.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Toivottavasri nähdään! Kumpana päivänä olet paikalla?

      Poista

Kiitos kommentista