27.11.2019

Harmaassa todellisuudessa

Tervehdys pitkästä aikaa.
Marraskuun harmaus saa melkein vaipumaan talviunille, mutta kyllä täällä vielä hereillä ollaan.
Elämässä on ollut niin paljon yllätyksiä ja käänteitä, ettei uni ole päässyt yllättämään.

Hämärän hyssyä riittää, mutta kun sunnuntaina aurinko pilkahti, huomasi viereystilassa selkeän eron.



Monta yötä jouduin valvomaan kun yhtenä iltana lähtiessäni joogaamaan, kohtasin pihatiellä pikkubambin, joka roikotti toista takajalkaansa. Pohdin sen kohtaloa ja surin.
Iloni oli suuri kun jonkin ajan kuluttua näin sen kulkevan pihassa emonsa ja sisaruksensa kanssa. Ihan pientä ontumista lukuunottamatta jalka näytti olevan kunnossa.

Pehtoori Nero viihtyy yhä enemmän sisätiloissa, välillä on kuitenkin käytävä nappaamassa myyrä tai hiiri hiukopalaksi.
Tylsyyttä karkottaakseen Nero toi yhtenä yönä elävän myyrän piialle huviksi. Oli könyttävä ylös vuoteesta ja ryhdyttävä myyräjahtiin. Pehtoori poistui ulos kissanluukusta ja jätti piian leikkimään jyrsijän kanssa. Sain onneksi pyydystettyä elikon pieneen haaviin ja vietyä pihalle. Ehdin nukkumaankin vielä toviksi.

Minulla on komea maakellari, ihan luksusta, mutta sen sisimmän oven karmi tuli tiensä päähän eikä kantanut enää saranoita.
Eipä hätää, monitaitoinen Apureiska tuli apuun, asensi uuden karmin ja mikä parasta ovesta tuli täysin jyrsijänpitävä metallisine peitelistoineen ja oven metallivahvikkeineen. Oveen lisättiin vielä ilmastointiventtiilikin. 
Harmi kun en ole tullut ottaneeksi kuvaa valmiista ovesta ja nyt on aivan liian pimeää lähteä kamerahommiin. Saati ennen-kuvaa kaikkine verkko- ja muine hiiriestevirityksineen. Nyt on ilo käydä kellarissa ja satokin on turvassa.
Missä sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane!

Mukavaa marraskuun loppua kaikille!

28 kommenttia:

  1. Kauniit ja rauhalliset kuvat järven rannalta.
    Hämärän hyssyä sitä täälläkin vietetään ja todellakin niinä harvoina kertoina kun aurinko on pilkistänyt tuntuu kuin yhtäkkiä saisi virtaa tehdä vaikka mitä ;)
    Onneksi pieni bambi näyttäisi voivan hyvin ja pehtoorikin näyttää järjestävän mielenkiintoisia tehtäviä sinulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaus on kietonut kaiken sosäänsä ja yöt ovat täällä syrjässä todella pimeitä kun eivät edes tähdet tuiki valoa.
      Onneksi Nero yleensä tuo noutoruuan valmiina nautittavaksi 😼

      Poista
  2. Pehtoori järjestää toisinaan kivaa puuhaa yön pimeihin tunteihin, ettei pääse tylsyys yllättämään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluummin kyllä seikkailisin yöllä vain unissa, myyränmetsästyksen sijaan. Taisi olla myyräkin väsynyt kun onnistuin saamaan sen haaviin :)

      Poista
  3. Todellako? pilkahtiko siellä teillä sunnuntaina aurinko. Masentavan harmaata on jo jonkin aikaa ollut ja sekös on ainakin minulta vienyt kaiken reippauden!
    Myyräjahti ei ole sitä mukavinta puuhaa ja ei ainakaan keskellä yötä.
    Kaikesta huolimatta näytätte voivan ihan hyvin ja tuo pikku bampikin on ilmeisesti ihan kunnossa.
    Kiva oli lukea kuulumisia.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko kiipesi sunnuntaina horisontin yläpuolelle ja päivästä tulikin heti touhukas. Harmaus vie voimia, koko ajan tuntuu, että kohta alkaa yö.
      Meillä on voitu hyvin, ulkoilu vain on jäänyt molemmilla vähemmälle sateiden ja pimeyden vuoksi.

      Poista
  4. Pehtoori järjesti puuhaa piiallekin :) Maakellarin ovi on syytä olla kunnollinen, hyvä kun sait uuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehtoori keksii aina jotakin jäynää :)
      Olen hyvin iloinen, että kellarin ovi saatiin kuntoon ja sato on turvassa jyrsijöiltä.

      Poista
  5. Hienoa, että pikkubambilla on kaikki suunnilleen ok :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli painajainen miettiä bambiparan kohtaloa, mutta riemullista nähdä kolmikko taas koossa.

      Poista
  6. Kivat nuotiokuvat ja olet paljolti samanlainen sillä suren mielettömästi eläimiä ja niiden kohtaloita, hyvä että bambin jalka olisi toipunut, omenia ja heiniä niin ehkäpä se siitä iloksi muuttuu ja luonto korjaa loput. Mukavaa adventin aikaa piialle ja terveisiä pehtoorille. Maakellarin ovi jouti meillä polttoläjään, vähän olin pahalla päällä kun uutta ei menneenä kesänä siihen ilmaantunut, tosin sisäovi vielä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja! Kannan huolta eläinten kohtalosta, siitäkin, että niiden elintila kaventuu jatkuvasti.
      Täällä maakellarissa on kolme ovea ja onneksi sisin ovikin oli vielä aivan kunnossa, vain poka oli lahonnut. Toivottavasti saat uuden oven, sillä maakellari on todella kätevä.

      Poista
  7. Tämä marraskuu on aikaa, jolloin moni on 'unessa'. Mielestäni ihan hyvä vaihe vuodenkierrossa. Välillä voi ottaa vaan ihan iisisti jaksaakseen olla taas pirteä keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaus väsyttää ja tosiaan, nyt on hyvä tilaisuus kerätä voimia ja levätä.

      Poista
  8. Kiva kuulla sinusta. Kun vuosia seuraa toisen blogia, alkaa häntä myös pitkän hiljaisuuden aikana kaivata.
    Jospa Nero meinasi, että joogan lisäksi emäntä tarvitsee lihaksilleen uusia liikeratoja.
    Näppärät apureiskat pelastavat monesta pulasta. Mukavaa, että sellainen korjasi kellarisi oven.
    Viime aikoina hämärää on riittänyt aamusta iltaan ja sen on katkaissut vain pimeääkin pimeämmät yöt. Valoa kohti ollaan kuitenkin menossa. Ei siis anneta harmauden meitä nujertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei meitä ole unohdettu. Monesti tulee ajateltua mitä blogikavereille kuuluu, vuosia kun on jaettu elämänkäänteitä.
      Yöllinen myyränpyydystys on rankka laji.
      Emme anna hämärän nujertaa, keksitään hauskuuksia pimeimmän ajan ratoksi.

      Poista
  9. Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! <3
    Harmaus on tosiaan nyt jokapäiväistä ja se vaikuttaa aika paljon vireystilaan. Mutta joulun jälkeen aletaan taas menemään kevättä kohden ja alamäkeä, silloin helpottaa.
    Onpa järkevän tuntuinen ovi nyt kellarissasi. Tänä vuonna hiiriä ja myyriä tuntuu olevan ihan ennätysmäärä.
    Onneksi naapurini suunnittelee kolmannen kissan hankintaa. Kannustin häntä aikeissaan, sillä hänen kissoistaan on hyötyä meille kaikille.

    Mukavaa hämäränhyssyä ja aurinkoisia päiviä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Jospa joulumieli kantaisi valoisampiin aikoihin.
      Nyt on kellari kuin turvasäilö, sinne uskaltaa tallettaa satoa. Olen katsellut myyrien touhuja ikkunastakin, niitä tuntuu olevan joka paikassa.
      Kissa on paras jyrsijäntorjuja ja naapurisikin on varmasti iloinen kun on kissaystävällinen ympäristö.

      Poista
  10. Talviunia taitaa miettiä moni muukin kesänlapsi! Kunnon remonttireiskat ovat aarteita, taikovat sen, mistä itse vain unelmoi! Bambeja, kissoja ja myyriä, ethän sie talviunille jouda!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotettava ja osaava remppamies on aarre.
      Ei tässä unille jouda, linnutkin pitää ruokkia talven yli, noiden muiden elikoiden lisäksi.

      Poista
  11. Mikä ihana kuva pehtoorista! Ja on se hyvä, että välillä piiankin metsästystaitoja testataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa pehtoori makoilee piian päällä, kuten meillä on tapana viettää talviaikaa. Juuri nyt Nero on myyrästämässä ulkona. Aamuherätys tapahtui myyrätuliaisten kera, tällä kertaa saalis oli onneksi hengetön.

      Poista
  12. tunnelmallisia nuo tulikuvat!

    VastaaPoista
  13. Suloista että pääset ihastelemaan peuroja ihan läheltä! <3 Meillä niitä on naapurin tontilla, mutta meille eivät uskalla tulla, kun aita kiertää joka puolella melko tiiviisti. Ihana Nero! Ja piika.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puistobambini ovat metsäkauriita, eivät peuroja :) Ne käyskentelevät pihalla kuin kotonaan ja kurkkivat välillä ikkunoista sisään. Onneksi ne kesällä pysyttelevät poissa puutarhasta.
      Nero osaa jekkuilla.

      Poista
  14. Meilläkin näkyi aurinko jopa lauantaina ja sunnuntaina. Oli ihanaa katsella maisemia kun mekin vihdoin saatiin lumi maahan mikä taitaa kohta kuitenkin hävitä sateiden myötä. Ihania kuvia järvenrannasta tulen kera. Meillä maakellarissa lattia pitäisi valaa koska myyrät kaivautuvat sinne, nyt ei voi säilyttää muutakuin perennoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta ihanaa aurinkoista ja lumista päivää on ollut, mutta nyt lumi sulaa. Eipä hätää, varmasti sitä on vielä odotettavissa.
      Voi hyvä tavaton, myyrät tunkevat sisään vaikka mistä. Maakellarissani on valettu lattia ja se on rakennettu kallion päälle, ilma-aukot on verkotettu ja kaikki mahdolliset reitit tukittu. Silti taitaa olla vain ajan kysymys, milloin joku myyrä jyrsii tiensä sisään :)

      Poista

Kiitos kommentista