8.7.2021

Juhlaviikot

Rhodolla oli upea kukinta tänä kesänä ja sen kunniaksi nostimme maljat puutarhaystäväni kanssa. Tämähän tapahtui jo juhannuksen tienoilla.

Ei tehdä tästä numeroa 
Samalla kilautettiin sille, että Nero täytti 15 Vuotta!!!

Jättialppiruusu on ainoa kasvi, joka kärsi viime talvesta. Se painui hieman kyyryyn vaikka yritin varovasti karistella lunta sen vanhoilta, haurailta oksilta. No, hän kasvoi sitten vastaavasti leveyttä.

Skål!

Pionit kukkivat myös tänä kesänä upeasti. Sarah Bernhard ja Shirley Temple. Ja pettämättömästi se kesän ainoa rankkasade tuli pionien kukita-aikaan. Siihen voi aina luottaa.

Helteestä olemme saaneet nauttia runsain mitoin, ei tarvitse lähteä etelään lämpöä etsimään.
Elämä on on ollut rentoa ja aina silloin tällöin joku jaksaa pistäytyä puutarhassa lasillisella kuohuviiniä tai raparperijuomaa.
Kerroin ystävälleni, että olen siirtynyt yövuoroon. Yövuoroon mistä? No, elämästäni. Aktiviteetit, kuten puutarhan hoitaminen tehdään öisin, onneksi meillä on valoisat yöt.

Pahimmilla helteillä, kun lämpötila ei viilentynyt yölläkään, nukuimme saunamökissä, siellä oli viileämpää ja usein järveltä kävi virkistävä tuulenvire. Yön äänet valvottivat pehtooria, joka päivysti vähän väliä avoimella ovella.

Eikä piikakaan aina malttanut nukkua, kesäyöt ovat niin ihania.

Muitakin valvojia näkyy. Olen tavannut ketun lähes päivittäin, usein kohtaamme öisin pihallani. Luulen, että repolainen pesii maillamme, sillä monesti se kiikuttaa saalista mukanaan.

Itsekin olen aloittanut saalistamisen. Aamiainen.

Lounas

Pensasmarjatkin kypsyvät jo.

Tänään ilahduin kun aamulla viereen mätkähti märkä kissa.
Sataa viimeinkin.
Kasvimaata on saanut kastella ahkerasti, mutta satoakin on jo tullut.
Perennoita en kastele, paitsi uusia istutuksia tietysti. Kasvit ovat oppineet säätelemään vedentarvettaan, ne saattavat päivällä lerputtaa lehtiään, mutta illalla ne ovat taas kuosissaan auringon laskettua.
Mukavaa viikonloppua kaikille, toivottavasti saatte sadetta!

32 kommenttia:

  1. Onnea Nero♥
    Mahtava tuo jättialppiruusu.

    VastaaPoista
  2. Nero kiittää! Alppiruusu pani tänä kesänä parastaan.

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana Nero, Mustin ikätoveripantteri! Paljon onnea, Nero, vaikka ei tehdäkään numeroa, mutta rapsutukset ja herkut kai kelpaavat silti ;-)
    Ihan sama täällä, ilahduin aamuvarhaisella viereen tulleesta märästä kissasta siksi, että sataa ja siksikin, että Musti on viihtynyt ulkona lähes vuorokauden ympäriinsä, käy vain syömässä ja silloinkin on paras tarjota esim. tuoretta maksaa, tai se marssii takaisin ulos metsästämään omat sapuskat enkä näe kissaani senkään vertaa. Onneksi pakkasessa on vielä pari pussia maksaa tai sydäntä, jotakin herkkua. Salainen aseeni, jolla saa kissan käymään vähän väliä sisällä.
    Oijoi, minkä kokoinen alppiruusu ja aivan ihana ajatus skoolata sillekin! Kunpa omani olisi joskus tuon kokoinen. Se ei ole kymmenessä vuodessa suostunut kasvamaan kuin ehkä 20 cm. Kasvunvaraa olisi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Sama täällä, kissaa ei juuri näe sisällä (eikä paljon ulkonakaanj, se viettää aikaa omassa hellesuojassaan ja käy vain kupilla. Ilta-aterian jälkeen teemme yleensä rantaretken ja saunamökissä Nerokin viihtyy sisällä. Tosin sisällä, ulkona, sisällä, ulkona…. Siinäkin mielessä ovat kaltaisiaan Mustin kanssa.
      Alppiruusu oli niin upea kukinnassaan, että ajattelin olevan sääli jos vain minä ja pörriäiset saamme ihailla sitä. Niinpä ystävä tuli joukkoon mukaan.

      Poista
  4. Alppiruususi koko on mahtava. Se tykkää näköjään kasvaa. Kukinta on juhlan paikka.

    Sade tuli taas tarpeeseen. Alkoi olla puissa jo keltaisia lehtiä. Ei toki kaikissa. Kuumuus jatkuu kuitenkin. Vaikea käsittää tätä säätä. Onneksi alkaa satoakin tulla. Hyvä aamupala ja lounas sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusu jaksaa runsaan kukinnan joka toinen vuosi. Meillä satoi aika vähän, mutta parempi kuin ei lainkaan. Ehkä se hieman virkisti kasveja.
      Minua ainakin virkisti, jaksoin kitkeä kasvimaalla ja ajaa osan nurmikkoa. Nyt tankataan marjoja :)

      Poista
  5. Nerolle rapsut ja mukavaa kesää. ❤️
    Lämmintä on todella ollut ihan liiaksi ja se vie voimat. Puutarha tai oikeastaan piha on melkein jäänyt heitteille eli oman onnensa nojaan. Siitä hieman tressaan mutta toisaaltaan ajattelen näinkin: luonnon monimuotoisuus saakoon vallan.Yön äänet kesäyössä ovat kiehtovia ja näin laitakaupungillakin varsin moninaiset. Komeasti kuu katselee järvelle ja heijastuu sen pintaan tulisella voimalla.
    Rodo on todella komeassa kuosissa ja malja sille on ihan paikallaan.
    Marja-aika on jo kohta täydessä vauhdissa 👍
    Mukavaa ja toimintarikasta heinäkuuta ilmojen mukaan, joko päivällä tai yöllä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää, kehrää ja kumartaa ja piika niiaa. En stressaa puutarhasta, ei ole viisasta huhkia helteellä, luotan siihen, että kasvit pärjäävät. Ainakin kukinta on mahtavaa ja nopeaa. Iltaisin, tai siis öisin, kastelen kasvimaan. Pehtoori tulee yleensä silloin moikkaamaan ja kyselemään ateriaa. Sitten lähdetään uimaan ja jos siltä tuntuu niin jäädään yöksi mökille. Otetaan rennosti.

      Poista
  6. Mahtavat kuvat. Aivan mielettömän komea alppiruusu!

    Meilläkin satoi aamun ja aamupäivän. Se oli ihanaa 🥰. Nyt on taas jo kuumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisi voinut sataa enemmänkin, mutta olen kiitollinen tästäkin. Ilma viileni hetkeksi ja on hieman raikkaampaa.

      Poista
  7. Lämpimät onnittelut Nerolle!
    Tuo sinun alppiruususi on hengästyttävän upea! Sietää sille maljat nostaakin.
    Ihailen näitä sinun kuviasi, saat niillä luotua niin hienon tunnelman; kuva kertoo enemmän ...
    Lurps, miten kauniita marjoja - meillä ei ole herukat vielä kypsiä, mutta jos mennään samanlaisella pikakelauksella, niin kohta varmaan pääsee maistelemaan.
    Hyvää kesän jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää ja piikakin kehuista. Alppiruusuni on vanha ja hauraskin, yritän pitää siitä hyvää huolta ja se kyllä kiittää. Maljojen arvoinen kukinta.
      Vain yksi punaherukkapensas kypsyi täällä, muut vielä valmistelevat marjoja. Kaikki etenee hengästyttävällä nopeudella. Tänään syysleimut puhkesivat kukkaan.

      Poista
  8. Yövuoro on hieno keksintö tässä tapauksessa!! Minäkään en millään malttaisi mennä nukkumaan. Illat ja toisaalta myös varhaiset aamut ovat kesällä parhaita! Ehkäpä sitä voisi joskus valvoa illat, yöt ja aamut ja nukkua päiväsaikaan? Voi tuota sulosta kettua! Ihana kaveri. Ja Nero! Onkos hän jo ikäkissa?! Kurnautus ja tassunpuristus hänelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää seniorin arvokkuudella. Minusta ei ole helteellä puurtajaksi, yövuoro on ainoa vaihtoehto jos jotain haluaa saada aikaiseksi. Kun ihmisten elo hiljenee, liikkuu täällä vain minä ja eläinkunta. Ne ovat ihania hetkiä. Sopii minulle koska voin nukkua milloin huvittaa.

      Poista
  9. Ihanat kuvat, jopa hämmyrikuva on ihana, vaikkeivät muuten suasikkiötököötä ookkaa. Komia tua sun alappiruusu, kovasti skoolaamiset ansaannu. Samoon Nero, onnittelut! Puutarhatöitä ittekki teen pääasias iltavuaros. Toivottavasti saataas välillä viilentäviä sarekuuroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Niin toivoisinvirkistäviä sateita varsinkin pelloille, mutta kernaasti saa oma puutarhakin kastua ja metsät. Eilinen pieni sadekuuro piristi mukavasti.

      Poista
  10. Myöhästyneet onnittelut Nerolle ja piialle, joka noin komean pehtoorin on saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Komea pehtoori on yksi parhaista asioista elämässäni, jo 15 vuotta.

      Poista
  11. Pehtoori on kissa parhaassa iässä. Täällä näimme yksi ilta ilveksen, ei sentään omassa pihassa vaan kaupasta palatessa meiltä muutaman kilometrin päässä loikkasi tien yli auton edessä. Olipa komea näky. Kettuja on näkynyt vähän, niitä on yleensä viereisellä pellolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilveksen näkeminen on melkein lottovoitto. Hyvin hRvoin olen onnistunut näkemään, paitsi jälkiä talvella. En kyllä toivoisi niitä omaan pihapiiriin, mutta jossain kaukametsässä näkisin mielelläni komean kissaeläimen.

      Poista
  12. Upea alppiruusu ja kiva postaus.

    VastaaPoista
  13. Ihania kesäisiä kuulumisia. Synttärisankarille onnea! Tuo jättialppiruusu on hengästyttävän upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ylpeä alppiruususta, sillä olen hoivannut sen kukoistukseen. Kun muutin tänne, se oli surkea risukasa pöpelikössä.

      Poista
  14. Onnea Nerolle!
    Yövuoroon siirtyminen on varmasti ollut järkiratkaisu. Itse olen vielä tämän viikon töissä ennen kesälomaa, joten aika tavalla päivävuorossa on tultu oltua hereillä;)
    Ja mahtavan kokoinen alppiruusu täynnänsä kukkia, se on kyllä maljansa ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää!
      Aloin poistaa kuihtuneita kukintoja alppiruususta ja ystäväni käski laskea ne. Pääsin 400 kun noin puolet on poistettu.

      Poista
  15. Ihana postaus ja upeita tunnelmia. Minä en ole tuota yövuoroa tajunnutkaan. Tein ukon kanssa kukkapenkin 29 asteen helteessä ja luulin, että kuolo jo korjaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ei ole helteessä puurtajaksi. Äsken poimin litran mustikoita istuen mättään vieressä varjossa. Illalla auringon mennessä mailleen voin harkita pihatöitä. Ainakin kastelu on hoidettava.

      Poista

Kiitos kommentista