24.12.2022

Elonmerkki

Hyvää joulua kaikille!

Olemme olleet vuoden somepaastolla. On ollut tietoteknisiä ongelmia, laiskuutta ja sen sellaista. Elämä on soljunut ihanan arkisesti ja tuntuu, ettei siitä ole mitään raportoitavaa.
Halusin myös kokeilla miltä maailma näyttäisi jos en koko ajan katsoisi sitä kameran etsimen läpi tai katsoessani miettisi, tuosta pitäisi ottaa kuva.
Kiitos kaikista yhteydenotoista, on ollut lohduttavaa huomata, ettei meitä ole unohdettu.
Nero on melkoinen data-poliisi, joka rajaa tehokkaasti ruutuaikaani. Tassusta tulee nopeasti jos keskityn liikaa puhelimeen tai tablettiin hänen ylhäisyytensä sijasta.
Alkusysäys somepaastoon olikin kun luin, että lemmikitkin kärsivät isäntiensä liiallisesta somettamisesta ja henkisestä poissaolosta.
Kamera ja tietokone ovat saaneet levätä, mutta lumityökalut ovat ahkeroineet, eikä lyhyinä päivinä ole paljon muuta ehtinyt kuin kantaa polttopuita ja luoda lunta. Nero on alkanut arvostaa mukavuuksia, eikä paljon ulkoile. Ovenraosta tai ikkunasta seniori seuraa piian touhuja. Ensimmäistä kertaa hänellä on myös sisävessa vakituisessa käytössä. Varsin ymmärrettävää kun lumensyvyys oli pahimmillaan 63 cm. Onneksi se vajeni huomattavasti vesisateissa, eihän sitä olisi enää saanut minnekään mahtumaankaan. Mutta talvihan on vasta alussa ja taivaan lumivarastoissa vielä runsaasti pudotettavaa.
Toivotan kaikille lämmintä oloa ja kaikkea hyvää alkavalle vuodelle! 



35 kommenttia:

  1. Valoisaa joulua! Oli mukava kuulla teidän kuulumisia.

    VastaaPoista
  2. Plokitus on mullaki pikkuusen rakoollu. Rauhoottaa elämää kummasti.
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Rauhottaa se, mutta kyllä blogikavereita on tullut ikävä.

      Poista
  3. Ihana kuulla teistä! Hyvä että pehtoorin eläkepäivät sujuvat leppoisasti piian töitä tarkkaillessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehtoori ottaa rennosti, paitsi pandemian aika opetti vähän huonoille tavoille, hän närkästyy jos vähintään puolta päivää saa olla sylissä. No, illat enimmäkseen köllötellään.

      Poista
  4. Olipa niin mukava kuulla sinusta ja Nerosta pitkästä aikaa ❤️
    Olen itsekin ollut todella harvakseen täällä blogimaailmassa, mutta nyt olimme ajelemassa Tampereelta kotiin ja ajan kuluksi päätin poiketa katsomaan blogejakin.
    Ihan sama fiilis on ollut, ei ole ollut oikein mitään, mistä olisi huvittanut kirjoittaa blogiin. Instagramiin olen kyllä laitellut kuvia melkein päivittäin. Se on niin näppärää ja nopeaa, minullakin on kamera ollut kaapissa varmaan toista vuotta. Kännykällä vaan on tullut kuvattua ja laitettua saman tien instaan 🫣.
    Muutaman muun "vanhan" blogikaverin kohdalla olen huomannut saman asian, mutta heidän kanssaan on sentään oltu muuten yhteydessä.
    Niitä meidän mukavia blogitapaamisiakin on ollut ikävä, jospa vielä maailman meno muuttuisi sen verran, että voitaisiin vielä tavatakin.
    Meillä on neljä kissaa tällä hetkellä, Viivistä jouduimme viime torstaina luopumaan. Hän olikin jo 22-vuotias ja oikein virkeä viime päiviin asti, mutta parin päivän aikana hänen kuntonsa huononi ja hän oli hyvin väsynyt, joten päätimme eläinlääkärin kanssa, että että hänen aikansa oli tullut. ❤️
    Muut kissat voivat oikein hyvin.
    Toivotamme sinulle ja Nerolle oikein tunnelmallista joulua, kaikkea hyvää uudelle vuodelle ja kaunista kevättä ❤️

    VastaaPoista
  5. Kiitos kuulumisista Marja ja osanottoni Viivin lähdön johdosta. Hänellä oli hyvä ja erittäin pitkä elämä, hyvä kuulla, ettei lopussa ollut kärsimystä.
    Minullakin on ollut ikävä blogikavereita ja hauskoja blogitapaamisia, toivottavasti uusia kokoontumisia on vielä edessä. Puutarhaani siirtyneiden kasvien kautta olen muistellut niiden lahjoittajia ja kohtaamisia.
    Hyvää jatkoa koko teidän porukalle!

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla, että teillä on kaikki hyvin ja oikein rauhaisaa ja vähäsomeista jatkoa 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin olemme voineet hyvin paastolla 😺

      Poista
  7. Mukava kuulla sinusta ja Nerosta. Harva tulee ajatelleeksi, että ruutuaika on poissa lemmikeiltä siinä, missä ihmiskumppaneiltammekin. Postausideat ovat olleet vähän kadoksissa itseltänikin. Vuosien myötä monista bloggaajista on tullut yllättävän läheisiä, enkä malta päästää virtuaalisista ihmissuhteista irti. Tämän päivän globaalissa melskeessä kaipaa jotain pysyvää ja turvallista.
    Lumitöitä on riittänyt yli oman tarpeen ja luultavasti niitä hommia on lisää tiedossa. Jouluksi tuli sentään valoisaa ja kaunista, vaikka näytti jo siltä, että viimeisetkin lumet saattavat mennä.
    Toivotan sinulle rauhallista joulunaikaa ja lähetän Nerolle pehmoisia rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täälläkin on vielä jouluiset postikorttimaisemat. Jostain syystä kommenttisi oli mennyt roskapostiin? Ja vasta nyt hoksasin merkitä sen oikeaksi. Bloggerissakin on ollut taas muutoksia ja vähän takkuilee käytännöt. Virtuaaliystävyydet ovat muuttuneet tärkeiksi vuosien myötä ja niitä kaipasin tauon aikana. Plus, että suuri määrä inspiraatiota, vinkkejä yms. on tullut blogimaailmasta.

      Poista
  8. Oli tosi kiva kuulla sinusta ja Nerosta. On ymmärrettävää, että blogitauko on välillä tarpeen, mutta on huojentavaa kuulla, että poissaoloon on ollut tällainen oma päätös eikä esim. jotain muuta ikävää. Oikein onnellista ja leppoisat joulunaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Blogitauko tulinyt kokeiltua ja tuntuu tosi kivalta palata yhteisöön. Saa nähdä innostunko postailemaan, ainakin aion vierailla kamujen blogeissa hakemassa inspiraatiota.

      Poista
  9. Ihana kuulla kuulumisianne pitkästä aikaa! Hieno kuva Nerosta, jossa hänen kuninkaallinen samettisuutensa tulee hyvin esiin. Rapsutukset hänelle!
    Ei kyllä 63 cm lunta ole ollenkaan sopiva, sinnehän uppoaa korvatupsuja myöten! Huh huh. Onneksi on sisävessa. Talvisin kadehdin itsepuhdistuvia kissoja oikein todella. Siinä on todella loistavasti kehittynyt eläin, toisin kuin me onnettomat, joiden täytyy kantaa ja lämmittää vesi (tai sitten järjestää vesijohdot, mutta on niissäkin kaikenlaista vaivaa ja riskiä, mitä kissan peseytymiseen ei ollenkaan sisälly).
    Toivotaan nyt maltillista talven jatkoa, vain vähän lunta, vain vähän pakkasta ja teille etenkin onnea ja terveyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Talvella kaikki on toisin, elämä on työläänpää ja vielä tämä energiakriisikin. Nerolle on laitettu peti uuninkylkeen, mutta kyllä piian vieressä on mukavinta.
      Paremmalla puolella ollaan, päivät ovat alkaneet pidentyä ja kohtapuoliin ensimmäinen siemenluettelo ilmestyy postilaatikkoon. Toivotaan maltillista talvea meidän kaikkien puolesta.

      Poista
  10. IHANAA, olet täällä taas! ❤️❤️

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtavaa lukea teidän kuulumisia. Kivaa, että olette täällä!

    VastaaPoista
  12. Kiitos! Mukavaa palata kun ystävät eivät ole unohtaneet.

    VastaaPoista
  13. Olipa kiva kuulla teiltäpäin kuulumisia.
    Harvakseen olen täällä käynyt ja lähinnä lukemassa mitä blogimaailmaan nykyisin kuuluu.
    Minulla on sellainen tunne,että minun päivistä puuttuu tunteja ja viikoistakin voi joutua hukkaan muutama päivä.
    Tunne, että aina on perjantai ja varsinkin kun on selvitty maanantaista onkin sitten jo kohta perjantai.
    Toive valkeasta joulusta toteutui ja hyvä niin, tosin se on tietänyt lumitöitä. Hyvä, että Nero on löytänyt ja hyväksynyt sisävessan kätevyyden sillä mukavuudella on suuri apu joutumasta pehmeän lumen syövereihin.
    Todella mukava kuulla teidän kuulumiset ja toivotaan kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun tulit moikkaamaan. Minulla on ollut ihan samanlaisia tuntemuksia, viikosta selvästi puuttuu päiviä ja päivät ovat hyvin lyhyitä. Valoisa aika on ollut niin lyhyt, että kiirettä pitää ruokkia eläimet, tehdä lumityöt, kantaa klapeja sisälle ja lämmittää uuneja, ennen kuin pimeä yllättää. Mutta mukavaahan tälläinen loivaliikkeinen arki on.
      Nero nukkuu enimmäkseen, hankaluutena on se, että pehtoori ei saa unta kuin piian sylissä. Jos piika sisällä haluaa puuhastella jotakin alkaa kova käskytys sohvalle kissaa nukuttamaan.

      Poista
  14. Ihana kuulla teistä! <3
    Oikein hyvää alkavaa vuotta ja toivottavasti ensi vuonna ´tavataan` useammin. Ehkä ihan oikeastikin, kun kaikki blogitapaamisetkin ovat olleet muutaman vuoden jäähyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Toivottavasti ensi vuonna voidaan tavata oikeastikin. Aion nyt neuvotella Neron kanssa itselleni vähän enemmän someaikaa 😺

      Poista
  15. Kiva kuulla teistä. Nerolla on oikein mainio tapa tulla hakemaan itselleen huomiota. Nyt on ollut kyllä lunta ja pakkasta enemmän, mitä joskus koko talvena. Mukavaa loppuvuoden rippeitä ja kivaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nero on maailmankaikkeuden keskipiste 😊
      Joulukuun lumimäärät ajoivat jo epätoivoon, mutta onneksi hanget välillä vajosivat ja sahaavat lämpötilat helpottavat lumitöitä.

      Poista
  16. Ihana kuulla että sekä Nerolla, että palvelusväellä on kaikki hyvin. Monta kertaa olen ajatellut mitähän teille kuuluu. Täälläkin senioreista tullut laiskoja ulkoilun suhteen, sisällä viihtyvät ja hiekkaa kuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta. Kuin ihmisiä, myös kissoja ikä painaa ja vauhti hidastuu 😺

      Poista
  17. Olen itsekin ollut jonkinnäköisellä tauolla pari viimeistä vuotta. Katsotaan kuinka tulevaisuudessa käy. Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä pitää taukoa jos siltä tuntuu. Uudelleen aloittamisessa voi tulla jonkinlainen kynnys, mutta eiköhän sen yli pääse hyppäämään.

      Poista
  18. Ihana kuulla teistä❤ Mietinkin mitä kuuluu.
    Itse olen myös aika harvakseltaan kirjoitellut blogiin. Aloitin viime tammikuussa opinnot, eikä kaikkeen riitä aika tai viitselijäisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo, kiva kuulla sinustakin. Kaikkiin elämäntilanteisiin ei bloggaaminen mahdu, mutta kiva kuitenkin, että vanhan piirin yhteys säilyy.

      Poista
  19. Ihana kuulla teistä! Ja kiinnostavaa oli kuulla mietteitäsi sometauosta. Itsekin olen vapauttanut viimeisen vuoden aikana aikaa yhä enemmän kaikkeen muuhun ja hyvältä on tuntunut. Kivaa alkanutta vuotta teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Bloggaaminen on minulle inspiraatiokysymys, vuoden päivät muut puuhat tuntuivat kiinnostavammilta, mutta on ollut kiva palata kun ystävät eivät ole unohtaneet. Todella kiva tavata taas teitä kaikkia täällä.

      Poista

Kiitos kommentista