13.8.2013

Pörinää

Joku pohti blogissaan, että perhosia on tänä kesänä tavallista vähemmän. Minusta tuntuu vähän samalta, olikohan viileä ja sateinen viime kesä niille epäsuotuisa?
Tässä yksi kaunokainen tähtisilmässä.

Kasvimaalla on töissä kokonaisia pörriäisyhteisöjä, aurinkoisena päivänä varmasti tuhannet ahkerat siivekkäät touhuavat kukissa.

Kasveissa on ajoittain ruuhkaa.
Mintut ovat medenkerääjien erityisessä suosiossa.
Olen huomannut, että jotkut viettävät yönsäkin työpaikalla, taitavat olla kauempaa tulleita matkatyöläisiä.

Jotkut uupuvat työnsä ääreen, kuten tämä kimalainen, joka on käynyt penkille levähtämään ja vaikuttaa aika loppuunpalaneelta. Sei ei vilkuttanut minulle vaan nosti suojaavasti (tai varoittavasti) jalkansa kun kun lähestyin sitä kameran kanssa.

Herukkaperhonen on uskollinen keltaiselle viiniruutalle.
Olen hyvin kiitollinen kaikille pölyttäjille.

Yritin yöllä tähystellä tähdenlentoja. Taivas oli kyllä kirkas, mutta en nähnyt yhtään lentävää tähteä vaikka melko tovin loikoilin aurinkotuolissa taivaalle tähyten. Taisin olla vähän myöhään liikkeellä. Sen sijaan näin lepakoiden lentelevän aivan kasvojeni yläpuolella.

Mukavaa viikkoa kaikille! 

58 kommenttia:

  1. Voi tuota väsynyttä medenkerääjää :) Meilläkin on näkynyt neito- ja nokkosperhosia vähemmän, kuin viime kesänä. Sitruuna- ja kaali(lanttu?)perhosia on ollut entiseen malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nokkos- ja neitoperhoset aivan parveilevat syyskesällä seinustaan kukissa. Ehkä viime kesä tai talvi koetteli niitä, nehän talvehtivat aikuisina. Eli eikös uuden perhossukupolven pitäisi jo lennellä kukissa.

      Poista
  2. Kauniita kuvia, ja ihana kirjoitus. Meillä tuli vettä yöllä oikein saavista kaatamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhemmin yöllä minäkin heräsin sateen ropinaan. On erinomaista, että sade tulee öisin, nyt paistaa taas aurinko.

      Poista
  3. Nyt vasta tajusin ettei perhosia ole näkynyt.Ei edes suruvaippoja.Vai tuleeko ne kohta...?Täytyy jättää muutama hikisukka syötiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tavannut kai yhden suruvaipan tänäkesänä. Muitakin suurempia perhosia on näkynyt kovin niukasti. Odotellaan vielä jos vaikka ilmestyisivät, minä käytän noita kukkia syöttinä :)

      Poista
  4. Meidän pihassa on kyllä perhosia ollut jonkunverran, en ole ajatellut asiaa, että onko aiemmin ollut enemmän...nauttinut vain tämän kesäisistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan niistä mitä meillä on :)

      Poista
  5. Uskomattoman upeat kuvat. Toivotaan suotuisia säitä pölyttäjille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan, että pölyttäjätkin saavat talvivarastonsa täyteen.

      Poista
  6. Perhosten vähyys on täälläkin, mutta pörriäisiä kyllä riittää...
    Niin kauniit kuvat siivekkäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita pörriäisiä on kiva seurata, vaikka ei minulla niin tarkat silmät ilekaan kuin sinulla :)

      Poista
  7. Olet kyllä taitava kuvaaja! Ja pieni uupunut kimalainen on vallan hellyttävä. Tähdenlentoja en edes ole yrittänyt tiirailla - meillä päin on ollut sen verran pilvistä, että ei mitään toivoa:(
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotkut kimalaiset tuntuvat putoavan suoraan lennosta manan maille. Omistautuneita työläisiä. Katsotaanpa ensi yönä jos joku lentävä tähti täyttäisi toiveeni :)

      Poista
  8. Kauniit kuvat pörriöisistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulla on upea, uusi profiilikuva :)

      Poista
  9. Perhosia, nokkos-ja neitoperhoja ei näy yhtäkään, mutta toivotaan niiden ilmestyvän.
    Onneksi on noita ahkeria pölyttäjiä todella paljon.
    Kauniit kuvat!
    Selkeää säätä taivaalle tähyilyyn:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt muutaman oikein kirkkaan värisen neitoperhosen, ne ovat varmaankin uutta sukupolvea. Toivotaan, että niitä ilmestyy pian lisää. Ahkerat pölyttäjät ovat meille elinehto, ilman niitä olisimme pahassa pulassa. Jospa ensi yönä tärppäisi tähdenlento.

      Poista
  10. Sykähdyttävän kauniita nuo kaksi ensimmäistä kuvaa. Tulee jostain syystä ihan 20 tai 30-luku mieleen niistä!? tunnelma ehkä, en tiedä :) Mä en nähnyt myöskään yhden yhtä tähdenlentoa vaikka ehdin iloitsemaan selkeästä taivaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä mielleyhtymä viime vuosisadan alkukymmeniin :) ehkä kuvissa on jotain jugendin maailmasta.
      Katsotaan miltä taivas näyttää tänä yönä, ehkä onnistaa.

      Poista
  11. Ylen sivuilla oli hiljattain artikkeli siitä, että perhosia on oikeasti nyt vähän. Artikkelissa kehotettiin virittelemään pihalle perhosbaareja. En ole saanut vielä(kään) niitä aikaiseksi, mutta sen sijaan olen tuputtanut tätä linkkiä sinne tänne, nyt tännekin: http://yle.fi/uutiset/kuivuus_ajoi_perhoset_puutarhoihin/6758566?ref=leiki-es

    Kiitos ihanista kuvista, taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Perhosbaareja pystyyn joka niemeen ja laaksoon. Yleensä nuo perhoskasvit, joita viljelen ovat olleet niiden suosiossa. Kuivuudesta huolimatta pihalla on paljon kukkijoita, mutta vähän perhosia.

      Poista
  12. Vitsit miten hieno tuo ensimmäinen kuva on. Perhosbaaria olen minäkin suunnitellut. Ehkä ensi kesäksi sen saisi tehtyä. Vaikka helppoahan se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin lähteä ostamaan vähän punaviiniä perhosbaaria varten, se tuntuu olevan helpoin aine tehdä perhosbaari. Tosin täällä on noita perhoskukkia ylen määrin ja yleensä ne ovatkin tulvillaan perhosia tähän aikaan. Riittäisiköhän baariin asiakkaita vai valtaisivatko kärpäset ja kimalaiset senkin?

      Poista
  13. Minäkin näin lepakoita. Tähdenlentojen sijaan toissailtana huomion vei vaikuttava salamashow kaukana etelätaivaalla, niin kaukana, ettei jyrinäkään kuulunut. Hienoja nämä elokuun yöt! Yhtenä elokuuna Utössä ihailin revontuliakin. Unohtumatonta.
    Ihanat perhoset, kyllä niitä minusta on paljonkin. Naapuri tosin väittää samaa kuin sinä. Enpä ole tehnyt niille väestölaskentaa joten en voi varmasti tietää ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lepakoitakin on kiva tarkkailla elokuun yön niukassa valossa. Luin jostakin, että aurinko on nyt kovin aktiivisessa vaiheessa ja se saattaa näkyä revontulina. Joskus olen saanut ihailla niitä täällä etelässäkin.
      Väestölaskenta on suoritettu ja väki havaittu vähentyneeksi :)

      Poista
  14. Aivan upeita kuvia!!!
    Ihan katsella niitä. Kun on kerran saanut nähdä puutarhassaan jonkin erikoisen ja kauniin perhosen voi eläytyä siihen tunteeseen mikä siitä seuraa... =)

    Olin niin onnellinen kun onnistuin kuvaamaan perhosta. Osa lentää niin nopeasti pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörriäisten ja perhosten kuvaaminen on minunlaiselleni hitaalla kuvaajalle aika haastavaa, mutta joskus hitaampikin onnistuu :)

      Poista
  15. Perhosia, tähdenlentoja ja lepakoita, kuulostaa ihan satumaalta.:) Lepakot ovat aika jänniä otuksia, jotenkin kiehtovia. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun asuu kaikkien noiden keskellä, täytyy välillä muistuttaa itseään miten onnekas on kun saa niitä arjen keskellä tarkkailla. Tykkään lepakoista, ne ovat taitavia lentäjiä ja suunnistajia, erikoisia olentoja nahkasiipineen.

      Poista
  16. Pikkupikku pörriäisen kilometrit olivat tulleet varmaan täyteen, kun eräs tuttu pörriäistutkija tiesi valistaa keijua, että niillä ei mitata elinaikaa päivissä eikä kuukausissa vaan kilometreissä! Rapiat 800km yksi pörriäinen kuulemma elää, eli jos olisin pörriäinen niin olisin tositosi laiska, niin saisin ihailla tätä ihanuutta pidempään! Näinhän se menee...kai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan uutta tietoa minulle, että pörriäisissä on kilometrimittari. Ei ihme, että kaukomatkalaiset yöpyvät keikkapaikallaan :) Jos pesä on lähellä niin aika monta matkaa saa tehdä kasvimaalle ennen kuin 800 km tulee täyteen. Pörriäisten kannattaisi ottaa huomioon, että vierailu lähikukissa pidentää ikää :)

      Poista
  17. Tähdenlentoja yritin vähän katsella minäkin. En onnistunut. Harmi, kun toivekin oli jo valmiiksi mietitty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidähän toivetta vireillä, joka käänteessä voi toivoa. Esimerkiksi blogissasi on nyt 111 lukijaa ja kun on kolme samaa numeroa saa toivoa :) ja toive toteutuu.

      Poista
  18. Kyllä kannattaa lukea blogeja...taas tuli vaikka mitä uutta tietoa !
    Totta...perhosia on vähemmän kuin viime kesänä..joskin perhoskasvien kukinta on myös meillä nyt viime vuotta vähäisempää. Perhosbaarin tekeminen olisi simppeli homma...miksi se on jäänyt tekemättä siis kysyn itseltäni.
    Onko sinulla syyssyrikkää ?
    Tänään viimeksi sitä Multasormessa katselin...vaan talvehtiminen on kait epävarmaa. Talvisäilytys on vähän hankala toteuttaa.
    Kylvin ne pioniunikot kesäk. puolen välin jälk....siksi kukkivat vielä..ajattelin kylväessäni että onkohan liian myöhäistä jo....

    VastaaPoista
  19. Ja kuvasi ovat jälleen kerran upeita ! Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit käymään! Eipä löydy syyssyrikkää, ainakin etelässä se talvehtii varsinkin jos on suojaisa paikka. Siinä olisikin perhosille varsinainen herkkupala ja itsellekin paljon silmäniloa.
      Ehkä kannattaisikin kylvää noita unikoita vähän eri aikoina, saisi pitemmän kasvukauden. Nyt on ainakin omaa siementuotantoa runsaasti.

      Poista
  20. Minä en myöskään nähnyt yhtään tähdenlentoa. No, näin valosaasteessa se nyt ei ole mikään ihme, mökillä ehkä olisi voinut jotain nähdäkin. Ekassa kuvassa on aivan ihana tunnelma, jotenkin viipyilevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole valosaastetta ympärillä vain elokuista pimeyttä, tähdet näkyivät hyvin, mutta eivät lennelleet minnekään. Tänään on turha tuijotella taivaalle, pilvet peittävät näkyvyyden.

      Poista
  21. siellä näyttää tuuhua riittävän, ja niitä etelän ihmeitä taas , lepakko ei taida pohjoisessa viihtyä...en oo ainakaan ikinä törmänny, enkä tiedä haluaisinkokaan... aika ruma otus ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelän ihmeitä :) Lepakot eivät ehkä ole kaikkein söpöimpiä eläimiä, mutta mielenkiintoisia ne ovat ja olen tosi iloinen, että niitä on pihapiirissä.

      Poista
  22. Hieno tuo eka kuva! Minusta ampiaisia ja kimalaisia on ollut tänä vuonna vähemmän kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta myös ampiaisia on normaalia vähemmän, talon rakenteissa on usein ollut pesiä, mutta nyt niitä ei ole näkynyt. Kimalaisia kyllä riittää, onneksi, ilman pölyttäjiä ei tule satoa.

      Poista
  23. Uskomattoman upea erityisesti tuo eka kuva, tauluainesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos. Ei kun kehystämään :)

      Poista
  24. Hienoja kuvia jälleen kerran! Minäkään en nähnyt tähdenlentoja. Taivas vaihteli tähtitaivaan ja pilvitaivaan välillä. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisi ollut lämmin yö katsella tähdenlentoja, mutta onnesi tuli laskettua lepakot :) Viime yö olikin jo pilvinen ja sateinen, joten tähtien katselu jäi väliin.

      Poista
  25. Ihania kuvia olet pörriäisistä ottanut :)

    VastaaPoista
  26. Uskomattomia ihani kuvia olet ottanut pörriäisistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Yöllä taas katselin kun pörriäiset nukkuivat mintun kukissa.

      Poista
  27. Tuntuu, että ei niitä tähdenlentoja ole kukaan nähnyt, en minäkään vaikka kuinka yritin killistellä taivaalle. Hienot kuvat jokatapauksessa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen samoin, taisi olla ihan turha tähdenlentomainos, en tunne ketään, joka olisi niitä nähnyt :)

      Poista
  28. Meilläkin on perhosia tosi vähän, mutta niin on ollut edelisinä kesinäkin. Olen ihan luullut syyksi tiivistä rakentamista. Joutoalueita ja leikkaamattomia tienpenkkoja on enää vähän.
    Näin muuten pitkästä aikaa syreenikiitäjän (mikäli tunnistin sen oikein) ja ihan meidän pihalla. Onneksi sentään muutamia perhosia on liikkeellä ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä kesä on ollut poikkeuksellisen perhoseton ja samaa on pohdittu monissa blogeissa. Ajattelin, että täällä metsän raivaaminen ympäristössä on vaikuttanut, mutta taitaa olla yleisempi ongelma. Toivottavasti tämä on ohimenevää ja ensi kesänä saamme taas nauttia perhosten kauneudesta. Syreenikiitäjä on upea ilmestys, en ole nähnyt toukkiakaan tänä kesänä.

      Poista
  29. Hei vaan :)
    Kiinnitin huomioni tuohon, että perhosia on vähän, voi olla totta,monia perhosia en ole minäkään nähnyt lainkaan tänä kesänä.
    Tuo ekakuvan karttaperhonen, sitä väin molempina värityksinä ,alkukesästä ja noin tuolleen tummassa asussa loppukesästä. ♥
    Ovat kauniita kuvia ja perhosia ♥
    Suloisia ovat myös kimalaiset,tuo uupunut on hellyttvä ♥
    Neitoisia on kyllä useita täällä, ja ihan uusi harvinaisuus ilmestyi pihalle viikon ajaksi, eli isonokkosperhonen.♥
    On ne ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ovat puutarhan kaunistus. Toivottavasti niiden kato on väliaikaista ja ne valtaavat pihat ja pientareet taas ensi kesänä! Lämpimästi tervetuloa mukaan joukkoon!

      Poista
  30. Upeita kuvia jälleen, kiitos niistä Cheri :)

    Omalla pihamaalla perhosia on selvästi vähemmän viimevuoteen verraten lennellyt, mutta vastaavasti rauhallisella metsäniityllä on kyllä useitakin lajeja tullut kuvattua.
    Tunnistuspuuhissa siis parhaillaan täällä päin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista