Viiksen mitalla

Mustan kissan mustat viikset on aika vaikea kuvauskohde, mutta onneksi hyvinhoidetut ja kiiltävät turpa-aistimet saa houkuteltua valolla näkyviin.
Osallistumme viiksipäivään, jonka laittoivat liikkeelle Helmi ja Mamma Naukulan kerhosta.
Viiksipäivän tarkoitus on tähdentää, ettei kukaan ottaisi kesäkissaa vaan kaikilla kissoilla pitää olla oma koti ja huolehtiva henkilökunta.

Komeat viikset ei ole mikään turha kapistus, ne ovat kissalle tärkeä aistimisväline, jonka avulla se pimeässä osaa suunnistaa tiheässäkin pöpelikössä. Viikset aistivat myös ilman liikkeitä ja niiden asento viestii kissan aikomuksista ja tunnetiloista, tärkeä kommunikointiväline muiden kissojen kanssa.

Tässä vielä meille yhtenä keväänä rantautuneen hylätyn kesäkissan viikset. Ristin pikku ilveksen Otoksi. Kuva on otettu jonkin aikaa sen jälkeen kun olin käyttänyt surkean ja likaisen kissan eläinlääkärissä ja se on saanut säännöllisiä aterioita.
Otto oli villiintynyt, selvinnyt talvesta joten kuten.
Se oli hirveän laiha, likainen ja takkuinen. Neuvokkaana se keksi ruoanlähteen Neron ruokakupilta, meillähän on aina ovet auki, taitavasti se hiippaili salaa keittiöön etsimään ruokaa.
Neron kanssa se tappeli niin, että iso, kiljuva, kahden kissan muodostama karvapallo pyöri ympäri pihaa.
Kun nappasin Oton kiinni ja vein eläinlääkäriin, se käyttäytyi mallikelpoisesti. Aloin ruokkia sitä säännöllisesti ulos ja mietin mitä teen sen kanssa, oli selvää, että Nero ei hyväksyisi sitä kaverikseen. Se oli meillä päässyt jo sylivaiheeseen, oli liikuttavaa kun se halusi karmeasta kohtalostaan huolimatta tulla syliin ottamaan pienet ettoset ruoan päälle. Sitten se aina lähti raahustamaan poispäin pihatietä pitkin, puhellen itsekseen, varmaan kiroten kovaa kohtaloaan.
Onneksi lähikaupungin eläinsuojeluyhdistys lupasi ottaa Oton huostaansa. Itku pääsi vaikka jätin Oton hyvään hoitoon, tuntui, että se hylättiin taas. Tällä tarinalla on onnellinen loppu, suloinen Otto leikattiin, hoidettiin hyvään kuntoon ja adoptoitiin pian omaan kotiin.
Älkää hylätkö kissaa luontoon!

Lisään tänne vielä, että Oton jälkeen on ilmestyi seuraavana vuonna toinen kesäkissa etsimään ravintoa, sen ristin
Otto II:ksi ja se koki saman kohtalon kuin Otto I.

Blogi sai tämän mieltä lämmittävän tunnustuksen Memento morin monitaitoiselta ja toimeliaalta Elinalta ja vielä toistamiseen kolmen kissan koukussa pyristelevältä Mamalta Kynsilaukkaajat-blogista. Kiitos oikein paljon teille molemmille.