2.10.2013

Eksyksissä

Olemme hieman eksyksissä uudessa maisemassa. Emme muuttaneet, mutta maisema muuttui. Reipas avohakkuu hämmentää mieltä.
Neron reviiri on pienentynyt, sillä metsäkoneiden lähelle ei kannata mennä, vanha saalistusmetsä katoaa. Kuinkahan kovasti talven viimat pääsevät piiskaamaan kun ylväät kuuset eivät  suojele meitä.
Minne muuttavat kaikki eläimet, joiden koti metsä on ollut? Toivottavasti syksy kestää vielä pitkään ja kaikki hengissä selviävät ehtivät etsiä itselleen uudet talvipesät.
Alunperin operaatio suunniteltiin tehtäväksi kesäkuussa (puusta saa kesäkaudella vähän enemmän rahaa), mutta aloitin yhden naisen ja kissan luonnonsuojelukampanjan. Mielenterveyteni ei olisi kestänyt hävitystä ja hätää pesimäaikaan. Tuho siirrettiin elokuulle, mutta onneksi se päästiinkin aloittamaan vasta viime viikolla. Moni on jo ehtinyt muuttaa pois, keväällä odottaa yllätys; vanhoja kotipaikkoja ei enää löydy.

Viikonloppuna katselimme pellolla saalistavaa kaunista kettua, silläkin oli myyrät tähtäimessä. Pieni peura oli käynyt popsimassa kasvimaan aidan ulkopuolella kasvavat kaalit. Niemestämme on tainnut tulla eläinten pakolaisreservaatti.

Mukavaa viikkoa kaikille!

PS. Olen huomannut, että monissa blogeissa kommenttini ovat jääneet jonnekin bittiavaruuteen, liekö menneet roskapostiin kun niitä ei näy?

47 kommenttia:

  1. Tuo pakolaisreservaatti kuulostaa oikein mukavalta :)

    Mihin lie katoilee kommentteja, olen huomannut omillenikin niin käyneen! Joskus tuntuu blogi aukeavan niiiiiiiiin hitaasti, että olisko siinä vika - ehtii jo kommentoida, mutta se ei jääkään mihinkään....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerin ongelmat jatkuvat. Niemelle puuhataan luonnonsuojelualuetta, toivottavasti se toteutuu.

      Poista
  2. Avohakkuut tekevät ihan järkyttävää jälkeä! Onko niitä ihan pakko tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsän puut ovat samanikäisiä ja avohakkuu on metsänomistajalle rahallisesti kannattavinta. Raha on tärkeämpää kuin estetiikka.

      Poista
  3. Hienot kuvat jälleen Nerosta:)Tuo metsän raiskaaminen, näin sanon, pahaa jälkeä. Toivottavasti eläimistö löytää uuden kotimetsän.
    Kummallista on välillä noiden kommenttien katoaminen, tyttäreni ihmetteli samaa.
    Raikkaita syyspäiviä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vie aikansa ennen kuin silmä tottuu maisemaan. Toivottavasti blogger saa asiansa kuntoon ja bloggaaminen muuttuu taas varmemmaksi.

      Poista
  4. Aukot metsässä vaativat totuttelua. Jos puun kasvu on päättynyt, täytyy päätehakkuu tehdä. Jo ihan metsän uudistamisen kannalta. Tuo luonnonsuojelualue on itseasiassa aika kannattava diili metsänomistajalle. Sopimus tehdään 30-vuodeksi. Puut jäävät pystyyn ja omistaja ja saa puun arvon mukaisen korvauksen alueesta. Tämä tieto ei ole satavarmaa, mutta olen asioita sivusta seurannut ja toisella korvalla näitä juttuja kuunnellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia alueita ei kelpuuteta suojelun piiriin, pitää löytyä suojeltavia arvoja. Niemi on tarkastettu ja sitä puolletaan suojelulle, onhan meillä liito-oravakin :)

      Poista
  5. Varmasti on vaikea tottua muuttuneeseen maisemaan! Pidämme peukkuja luonnonsuojelualueen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin mukana kun suojeluasiantuntija kävi tarkastamassa alueen, hän oli aika innoissaan, varsinkin suuret metsälehmukset tekivät vaikutuksen. Ihminen on sopeutuvainen, mutta aikansa silmän tottuminen vie.

      Poista
  6. Onneksi saitte siirrettyä tuhon myöhemmäksi....
    Minustakin metsäkoneiden myörinnän jälki on hyvin surullista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja piti vielä sanomani että edellisen postauksen syysvuokko-kuva on todella mahtava!

      Poista
    2. Onneksi tällä kertaa metsässä ei möyri ruotsinlaivan kokoinen kone, vaan aika pieni moto ja ajotraktori. Ja onneksi oli kuiva kesä, metsän pohja ei ole liian pehmeä. Mutta rytöä riittää.

      Poista
  7. On teillä siellä sopeutumista. Mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee, ja onneksi ihminen on sopeutuvainen eläin. Niin kuin ne muutkin eläimet :)
    Kuulostaa hyvältä, että teillä on mm. liito-orava - toivotaan luonnosuojelualueen toteutumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neron liito-oravahavainto haittaa metsänkaatoa ja vauhdittaa suojelualueen perustamista. En ole puskajussi, kohta on laajat näkymät :)

      Poista
  8. Jälki metsäkoneiden jäljiltä on kamalaa myllättyä maastoa. Hevosmetsuri hoitaisi homman siististi, mutta se ei taida olla taloudellisesti kannattavaa metsänomistajalle. :) Kivaa loppuviikkoa sulle ja Nerolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin täytyy jättää hyvästi sieni- ja marjapaikoille.

      Poista
  9. Ajattele, että se on uuden alku. Ehkä sillä tavoin tyhjyyttä on helpompi sietää? Ja eläinhavainnotkin taisi lisääntyä avaran maiseman myötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi maisema pitäisi ottaa mielenkiintoisena uutuutena. Saapas nähdä miten se vaikuttaa puutarhan ilmasto-olosuhtesiin.

      Poista
  10. Voi Cheri, sullon mun luanto ;) Kärsin hirmuisesti tuosta kesäisestä puiden kaadosta. Mun työpaikalla oli ennen kaksi kissa. Jotkut kurmuuttivat niitä siitä, jos niillä joskus oli lintu. En minäkään tykkää, että kissat tappaa lintuja, mutta se on kuitenkin minimaalisen vähäistä ihmiseen verrattuna. Samaisen työpaikan lähellä kaadettiin myös metsikköä alkukesällä, rohkenin huomauttaa kissankurmuuttajille, että mitenkäs toimit nyt, jotta lintuja ei kuolisi. Satoja linnunpesiä poikasineen tuhoutui tuossa hulluudessa. Olin kyllä asiasta äänessä, mutta minua ei kuultu. Mutta työpaikalla väki oli hyvin vaiti, kukaan ei uskalla puuttua, jos ihminen tekee pahojaan, mutta kissan toimintaan kyllä puututaan ja siitä pidetään meteliä. Ja kissahan ei tee sitä pahaa tehdäkseen, mutta ihminen toimii tietoisesti.

    VastaaPoista
  11. Ai niin, vaahtosin tuossa niin, että unohdin kiitellä tosi hienoista kuvista. Kaikki hienosti kohillaan kuvissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat tappavat minimaalisen vähän lintuja verrattuna esimerkiksi liikenteeseen. Tutkittu juttu. Vietin jo yhden painajaismaisen talven, kun uhattiin, että niemi parturoidaan alkukesästä. Surin kaikkien eläinten puolesta. Onneksi hyvä voitti ja lehdossa suoritettiin harvennushakkuu metsurivoimalla ja kevättalvella. Aina kannattaa avata suunsa ja sanoa, että pahaa tekee. Metsä kaunistui ja pesäpuut säästyivät, korpitkin viihtyvät paikalla edelleen.

      Poista
    2. On tosi hienoa ja kunnioitettavaa, että olet saanut äänesi kuuluville :) Millainen maailma olisi, jollei laisiasi ihmisiä olisi. Paljon kurjuutta ja kärsimystä on olemassa, mutta paljon hyvääkin on saatu aikaan :)

      Poista
    3. Onneksi kaikkeen metsänhakkuuseen tarvitaan lupa ja maisemakriteerit ja luontoasiat ovat siinä aika tärkeällä sijalla. Liito-oravahavainto aiheutti tarkempaa tutkimista ja samalla löytyi muitakin luontoarvoja. Metsän kaataminen on nopeaa, mutta kasvattaminen hidasta.

      Poista
  12. Osmo Rauhala sanoi tässä yhtenä päivänä radiossa, ettei Suomessa ole enää kunnon metsiä, pelkkiä pöheikköjä. Avohakkuilla hoidetaan metsä nurin kerralla, koska se on taloudellisesti kannattavaa. Entä muut arvot? Metsää voi toki hoitaa muillakin keinoilla. Yhdyn myös Tylsään Mörökölliin, en laisinkaan ymmärrä joidenkin ihmisten tapaa syyllistää kissa paikallisista lintutuhoista. Eiköhän kissojen aiheuttama lintukato ole aikalailla marginaalista. Katse kääntyy aina ja ikuisesti ihmiseen itseensä.
    Ihania kuvia Nerosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Rauhalan kanssa samaa mieltä, metsänhoito pilaa metsät. Suojeluasiamies oli sitä mieltä, että liian tehokas metsän "hoito", esimerkiksi kaikkien kaatuneiden runkojen poisvieminen aiheuttaa nykymetsien ötökkätuhoja, sillä luonnollinen kierto estyy. Kissojen tuhoja linnustolle on tutkittu ja se on tosiaan marginaalista.

      Poista
  13. Tuollaiset ei niin pienet jutut muokkaavat paitsi maisemaa niin montaa muutakin juttua ja totuttelemista piisaa. Toivotaan että Nero soputuu hyvin ja löytää uusia metsästysmaita :) aivan mielettömän ylväät ja komeat kuvat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pihapiiri on laaja ja Prinssin valtakunnassa on vielä hyviä metsästysmaita. Ylväästä kissasta saa ylväitä kuvia.

      Poista
  14. Ihanat kuvat taas, maisemanmullistuksista huolimatta! Hienoa, että linnut saivat kesän pesintärauhan. Järkytys voi keväällä olla kova, mutta helpompi niiden on varmasti uudet pesintäpaikat etsiä kuin että kesken pesintäpuuhien olisi koti mennyt alta.

    Juu, huomasin kommenttisi sähköpostista, mutta ei sitä bloggerissa ollut, ei roskapostissa eikä missään. Varsin kummallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne pesäpuut jostakin keväällä taas löydy, mutta monet linnut ovat kovin paikkauskollisia. Ja missäs tintit nyt viettävät talvea, pitäisiköhän laittaa uusia pönttöjä jo nyt syksyllä. Outoja nuo kommenttien katoamiset, hetkeen en pystynyt jättämään vastakommentteja omaan blogiinikaan.

      Poista
  15. Eläimet vähenevät ja surku se on :/Onneksi Cheri ja Nero saitte hakkuuajan siirtymään. Pahaa tekee kun katsoo hakkuualueita. Asuimme vajaat kaksi vuotta "metsässä", sinä aikana puita kaatui ja maisema muuttui. Ihan itketti, emme ymmärtäneet sitä raiskaamisintoa...tietenkin siitä saa metsänomistaja tuloa ..mutta miten ekosysteemin käy...mitäs eläinten elämällä tai ihmisen hyvinvoinnilla väliä.
    Luonnonsuojelualue, peukkuja sille :)
    Ja Nerolle halit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten elintila kapenee, kukapa hakkuuaukiolla tuntisi olonsa turvalliseksi. Täällä on ilmeisesti kovin samanikäisiä metsiä sillä ympäristöä on hakattu kymmenien jos ei satojen hehtaarien alueelta. Sadan vuoden kuluttua siinä on ehkä taas metsää.

      Poista
  16. en ole koskaan ymmärtänyt avohakkuuta, se on kaman näköistä.. ihme kun ei mikään voima estä sitä, laki siihen pitää saada, eduskuntaan kansalaisaloite, Suomineito on pian kalju vanhus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsätöitä säätelee tarkat lait. Nykyisin sentään tutkitaan onko alueella luonnonarvoja, kuten lähteitä tms. Niemikin olisi parturoitu sileäksi, mutta rantamaisemaa suojelee laki, joka ei sellaista salli. Metsänhoitoyhdistykset tuntuvat suosivan avohakkuita.

      Poista
  17. Nykyajan metsänhoito on perin kummallista. Eläinparat :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Sileäksi vain ja rahat tilille :(

      Poista
  18. Onneksi sait metsätöitä siirrettyä, se oli jo hatunnoston arvoinen suoritus että sait äänesi kuuluviin. Yleensä pienen ihmisen ääni katoaa näihin koneistoihin, joissa raha on valtaa :( Mutta yrittänyttä ei laiteta, osoitit sen että kannattaa aina ainakin yrittää, hyvä !
    Ja auts, katoaako nyt kommenttejakin.... tässäkään pienen ihmisen ääni ei kuulu, laitoin päivitysongelmista keskustelupalstalle kysymystä, tulos nolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa yrittää! Harmillista,ettet ole saanut vastausta päivitysasiaan. Kuuklella on nyt aika monta bugia korjattavana. Yritin yhtenä iltana etsiä vastausta päivitysongelmaan, mutten löytänyt järkevää vastausta. Yritetään vielä, ongelmahan vaivaa monia, jostain se ratkaisu löytyy.

      Poista
  19. Kyllä siinä menee aikansa että silmä ja sielu tottuu uuteen maisemaan. Mutta siitä se pikkuhiljaa.. hieno juttu että siirrettiin hakkuut elokuulle. Nykymenoinen metsänhoito ei kyllä ole paras ekosysteemille ja luontaiselle uusiutumiselle. Hienot kuvat Nerosta :) Mullakin blogger takkuillut, ja googlen lukijatkin kasvaa ja vähenee jokapäivä pienellä aaltoliikkeellä..mutta jospa se tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään pelotti vähän tulla kotiin, oltuani koko päivän poissa. Aukko oli taas laajentunut ja pihatieni näyttää oudolta. Mutta pääseehän päivä paistamaan :) Onneksi homma ei aiheuta kovaa meteliä ja pahin alkaa olla ohi.

      Poista
  20. Nero näyttää noissa kuvissa tosi "pätevältä" ja vakuuttavalta, niin kuin aina. Harmi että osa metsästysmaista meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on täysin pätevä :) Onneksi metsästysmaita vielä riittää. Kunhan metsätyöt on saatu päätökseen lähdemme yhdessä katsomaan jälkiä ja totuttelemaan uuteen ympäristöön.

      Poista
  21. Avohakkuut ne ovat harmittavia. Silmä ei meinaa maisemaan millään tottua. Vaan kohatahan siellä jo kasvaa taas uutta taimea linnuille laulupuiksi.
    Ihmisen mieli ei taida olla yhtä sopeutuva tuollaiseen vaihdokseen kuin eläinten on oltava.
    Lämmintä syksyä ja mukavia kävelyreissuja toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jossain vaiheessa istutetaan uusi "metsä", mutta monta sukupolvea lintuja lentää ohi ennen kuin siellä on pesä- tai laulupuita :) Onneksi ympäristössä on vielä paljon kunnon puustoakin, jota ei toivottavasti ihan kohta kaadeta.

      Poista
  22. Hei! Onko tässä blogissa näyttäytyvä Nero sama musta kissa, joka "kirjoittaa" kolumneja. Jos on, niin paljon paljon silityksiä kissaherralle, sillä niin paljon hänen kolumninsa ovat minua ilahduttaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä tämä on sama Nero, joka kirjoittaa Askel-lehteen. Kiva kuulla, että Neron jutut ovat ilahduttaneet ja silitykset välittyvät pian tuolla puutarhatuolissa torkkuvalle prinssille :)

      Poista

Kiitos kommentista