16.10.2013

Metsällä

Ekstempore starttasin sienimetsään. Jouduin kävelemään aika kauas ennen kuin löysin hakkaamattoman metsän. Mutta kas, suppilovahveroita oli aivan tuhottomasti sammalen suojissa. Keräsin hyvinkin kolmattakymmenettä litraa, eli niin paljon kuin kuvittelin jaksavani kantaa kotiin.
Syksyinen metsä tuoksuineen on paratiisi. Nyt kun tiedän, että sienet odottelevat siellä en malttaisi millään pysytellä poissa vaikka varastot ovat pullollaan. Se on se metsästysvietti.
Puhdistan sienet poimiessani, kotona pilkoin ne kuivuriin ja nyt ne on purkitettu ruokakomeroon talven varalle. Tein myös sienikeiton, jonka ryyditin kookosmaidolla, sen maku sopii mielestäni mainiosti suppilovahveron kanssa.

Nerolla on taas ollut reviirikamppailuja, niskasta löytyi puremajälki. Onneksi ihan pintavaurioita. Prinssin käytös muuttuu melkoisesti kun tulee näitä stressaavia tilanteita, se on rauhaton ja vähäpuheinen. Viihtyy enimmäkseen ulkona. Onneksi se on kotiutunut öiksi, henkilökunnan mielenrauha säilyy paremmin.

54 kommenttia:

  1. Komea sienisaalis. Tuo onkin hyvä tapa, että puhdistaa ne kerätessä, jälkeenpäin se ei enää tunnu yhtään niin kivalta.
    Nero pitää puoliaan valtakunnassaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolet helpommalla pääsee mielestäni kun puhdistaa sienet poimiessa, eikä tarvitse kantaa roskia kotiin. Nero pitää rajalinjat kunnossa.

      Poista
  2. Vaikuttava saalis! Suppilovahverot ovat tosi hyviä, melkein sienistä parhaimpia. Toivottavasti Neron reviiriä uhannut otti opikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin suppilovahvero on parhaita sieniä, se sisältää sienistä eniten D-vitamiinia (27 µ/100 g) ja ovat yksi luontainen seleenin lähde. Toivotaan, että uhkaaja oli satunnainen kulkija ja häipyi häiritsemästä.

      Poista
  3. On tosiaan komea sienisaalis :P
    Nero onki kuvassa tietävän ja isännän oloinen :)

    VastaaPoista
  4. Oi, onpa muhkea suppissaalis. Oiskohan täälläkin jossain metsissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kannattaa lähteä poimimaan jos aikoo, sillä kohta saa koota metsästä valmiiksi pakastettuja sieniä :-)

      Poista
  5. Kyllä on hieno sienisaalis:)

    VastaaPoista
  6. Tiedän tunteen, kun tietää paikan, joka on suppiksia pullollaan ja niitä vain pitäisi päästä keräämään, vaikkei enempää tarvitsisikaan. Tuo kookosmaito suppiskeitossa on hyvä vinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi olen kerännyt liikaa sieniä :) Nyt kun kuivaan saaliini on sitä helpompi jakaa pois, pakastesienien kuljetus on hankalampaa. Kookosmaito sopii hyvin voimakkaanmakuiseen sieneen.

      Poista
  7. Onpa mahtava suppissaalis:) Ne ovat siitä mukavia sieniä etteivät pahastu pienestä pakkasesta.
    Nero on kyllä niin valokuvauksellinen kissaherra!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olin liikkeellä iltapäivällä olivat aukion reunassa kasvavat sienet vielä umpijäässä. Mutta keskemmällä metsässä, sammalten suojassa ne olivat säästyneet yöpakkaselta.

      Poista
  8. Syksyinen metsä ja syysluonto ylipäätään on todellakin paratiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyinen metsä on aika hiljainen, vain tikat vähän rääkyvät ja peura saattaa pelästyä juoksuun. Suuri onni.

      Poista
  9. Voi jestas, mikä saalis :)

    Mulla olis varmaan jäänyt löytämättä, kun puuttuu sienivainu.
    Ja hauska kuva toi ensimmäinen, kun siitä näkee niin hyvin, kuinka saman värisiä syksyn lehdet ja sienet on. Ei melkein erottais toisistaan, jos sienet kippais maahan lehtien sekaan. Mutta ei tietty kannata noin hyvää saalista edes kokeeksi maahan kaataa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hyvä sienivainu ja nyt oli onneakin matkassa kun suuntasin uusiin maisemiin. Suppilovahverot ovat hyviä kätkeytymään, mutta kun löydät ensimmäisen löydät yleensä monta, sillä ne viihtyvät joukossa :-)

      Poista
  10. Vautsi miten paljon sieniä. Olet löytänyt oikean kultasuonen. Uskon, ettei malttaisi pysyä nyt millään poissa. Noita on ihana nautiskella talven tuiskutessa ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuin tosiaan kultasuoneen, upea paikka, jota kukaan muu ei ollut löytänyt, koko syksyn sato vain minua varten :-)

      Poista
  11. Metsästyevietti ;-D Mahtava saalis, suppikset ovat herkkua!
    Voi Neroa, toivotaan että tilanne rauhoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuin ajokoira, kun saan vainun, minua ei pysäytä mikään :-)
      Nero parka, kävi taas paikkuuttamassa itseään, aamun varhaisina hetkinä taistelut ovat jatkuneet.

      Poista
  12. Neron sukua ja samaa maata. Metsästysvietti. Oravaankin menee. karehdittava vietti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tämä metsästys ja keräilytalous :-) Pysytään hyvin eväissä, emäntä ja kissa.

      Poista
  13. Wau! Mulla ei ole hajuakaan mistä täältä vois löytyä suppiksia, joskus aikoinaan kun oli auto tuli ajeltua etsiskelemässä, mutta lähde nyt kaupungista jalkaisin johonkin.
    Jos sulla tulee runsaudenpulaa, niin minä ostan sulta kuivattuja - mä laitan niitä nimittäin kesäkurpitsakeittoonkin, antaa hyvää makua siihen(kin).
    Kummisetä joka on pitänyt mut sienissä alkaa olla jo siinä iässä, että taitaa reissailla mieluummin kuin huhkia sienimettällä :)

    Upea kuva taas kerran Nerosta! Mutta saakos hänestä edes muunlaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivatut sienet ovat erittäin käyttökelpoisia, niitä voi lisätä vähän kaikkeen. Jos vielä ehdin metsään ennen lumentuloa ja osun hyvään paikkaan niin kuivaan sinullekin. Komeasta ja karismaattisesta olennosta on vaikea saada epäonnistunutta kuvaa :-)

      Poista
  14. Jes, lähetään tänään mökille ja oon miettiny mahtaisko sieltä löytyy sienikeiton ja soosin ainekset. Kuvat lupailee hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut sienet saattavat olla jo ohi, mutta suppilovahveroilla on paras aika. Onnea sienestykseen!

      Poista
  15. Komea sienisaalis!
    Toivottavasti mustan Prinssin valtakunnassa meno rauhoittuu ja tunkeilija suuntaa muiden reviireille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt tunkeilijaa, mutta ilmeisesti on kotiutunut meidän nurkkiin. Olisiko sama, jonka kanssa keväällä taisteltiin ladon herruudesta?

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Metsäretki toi hyvän mielen kaikin puolin :-)

      Poista
  17. Kookosmaito suppisten kanssa kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Minä olen muutamat sienipaikat tallentanut gps:ään, sen vuoksi jos alkusyksystä käy sienimetsällä niin suppikset ovat vielä pieniä ja vaikeasti havaittavia. Toivottavasti siellä ei ryhdytä asemasotaan. Onneksi Nero sentään on yöt sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistiini tallentamani sienipaikat ovat kadonneet metsänhakkuiden myötä. Mutta onneksi löytyi uusia, jotka taas tallensin muistiini. Saa nähdä säilyvätkö ne siellä :) Joskus minulla on tarkka mielikuva hienosta sienipaikasta muistissani, suuntimet vain puuttuvat, tekninen vempain on tässä luotettavampi.

      Poista
  18. Voi, sienet ovat jotakin mitä toivoisin aina kerääväni, mutta vierastan vähän myrkkysieniä ja en yksikseni uskalla niitä oikein kerätä (vaikka kuinka jokin sieni tuntuisikin "varmalta"...). Jospa vielä joku syksy saan jonkun sienikonkarin mukaani!

    Onneksi Nerolle ei käynyt pahemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrkkysienien kanssa ei voi olla liian varovainen. Toisaalta esimerkiksi suppilovahveroa ja kanttarelliä ei voi sekoittaa mihinkään myrkkysieneen. Hyvän sienikirjan kanssa pääsee jo pitkälle ja vain poimimalla tulee varmuus sieniä kohtaan. Jos olen metsällä kokemattoman poimijan kanssa olen aina halunnut perata hänen saaliinsa, ihan vain varmuuden vuoksi. Toivotaan, että meille laskeutuu rauha. Uusia puremajälkiä on ilmaantunut hartioihin.

      Poista
  19. Oi ihanaa, kun ossoiskin noita sienihommia! Ja voe Prinssiä, Blackie ihmettelee miten on joku edes uskaltanut sille ryppyillä!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienihomma on koukuttavaa. Blackie, kaikki eivät vain osaa ottaa opikseen.

      Poista
  20. Ymmärtäisinpä mäkin jotain sienien päälle... Sais helkkaristi ilmaista ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaista ja herkullista ruokaa ja vielä hyvä olo kaupan päälle :-)

      Poista
  21. On siinä mahtava suppissaalis, namnam.
    Toivottavasti reviirit on kohta taisteltu, jotta Nero pääsee rauhoittumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saaliista riittää iloa pitkään. Ihan kohta on täysikuu, onkohan kissoilla taas jotain juonia tuona ajankohtana.

      Poista
  22. Niin upea näky koreissa:) oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylpeänä esittelen saalistani :-) olin aivan hurmiossa metsässä kun törmäsin hyvään sienipaikkaan.

      Poista
  23. Hieno saalis! Nyt taida olla enää hirvikärpäsiäkään metsässä, ne ovat pilanneet minulta kokonaan syksyisen metsän ilon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin aivan mainita tuonkin huomion, ei ainuttakaan hirvikärpästä! Joskus aiemmin niitä suorastaan ropisi anorakille :(

      Poista
  24. En minäkään ymmärrä sienien päälle mitään, olen metsässä kuitenkin heti kun voin... siellä kaikkea muuta mukavaa ja tunnelmaa erikoisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsässä liikkuminen on ihanaa, sienestys on hyvä lisämotiivi lähteä liikkeelle uusiinkin maisemiin.

      Poista
  25. Hyvin sanottu ; metsästysvietti, mahtava saalis.
    Hus kaikki tunkeilijat Neron reviiriltä ! Puhallus pipeille.
    Onko teilläpäin paljon mökkeilijöitä...siis onko hylättyjä kissoja siinä lähistöllä ? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä satoi ensilumi, mutta ehkä vielä ehtii sienimetsään. Nero on taas vahtinut sissin lailla reviiriään, onneksi olen kuitenkin saanut pojan yöksi kotiin. Lähikaupungin eläinsuojeluyhdistyksen mukaan tämä on villiintyneiden kissojen suhteen ongelma-aluetta. Täällä useimmat maalaiset eivät leikkauta kissojaan ja siksi ne lisääntyvät holtittomasti. Lisäksi on puolivillejä navettakissoja ja hylättyjä kesäkissoja, joita on minun ja naapurin toimesta kuljetettu eläinsuojeluyhdistyksen huomiin. Joku on antanut kodinkin hylätylle surkimukselle. Se on niin surullista.

      Poista

Kiitos kommentista