18.2.2014

Siemenestä kaikki alkaa

Sain jo aikaa sitten Karoliinalta haasteen kertoa parhaat siemenvinkkini. Kiitos, Karoliina, mikään ei ole hauskempaa juuri nyt kuin ajatella siemeniä ja multaa.
Esikasvatan enimmäkseen hyötykasveja kasvimaalle. Siemenet hankin milloin mistäkin. Hyötykasviyhdistys on yksi parhaita paikkoja ostaa laadukkaita ja monipuolisia siemeniä. Tässä on unikkoniittyni kasvimaan laidalla. Siemenet ovat omaa tuotantoa, kerään ne talteen ja kylvän taas keväällä. Upeiden vaaleanpunaisten siemenet sain Saaripalstan Sailalta.



Siemeniä on mukava ja helppo vaihdella, ne kulkevat vaivattomasti kirjeinä.

Käväisin äskettäin pikimiten puutarhalla etsimässä kukkia piristykseksi ja yllättäen mukaan tarttui monta pussillista siemeniä.

Hajuherneet esikasvatan, niitä pitää ehdottomasti olla puutarhassa. Ne ovat herkän kauniita ja niistä saa ihania kimppuja pitkin kesää.

Viime kesänä kokeilin latva-artisokkaa ja se kasvoikin lämpimänä suvena komeaksi. Tätä aion kylvää taas kohtapuoleen. Voi olla, että viimevuotiset ovat onnistuneet talvehtimaankin näin lauhana talvena. Kaksi artisokkaa kaivoin kellariin talvehtimaan ja ne vaikuttavat voivan hyvin.

Esikasvatan myös tsinnioita, maloppia ja ehkä astereitakin tänä vuonna. Koska taimia tulee helposti liikaa maa-alaan nähden, olemme puutarhaystäväni kanssa vaihdelleet keväällä taimia, ja sopineet jo etukäteen tiettyjen lajien kasvatuksesta toisellekin.

Meillä on kylällä kaksikin puutarhaa, joista voi ostaa kesäkukkien taimia edullisesti, kaikkea ei kannata kasvattaa itse. Erityisesti minua ilahduttaa myös toisen puutarhan monipuolinen yrttivalikoima. Kuvassa on oliiviyrtti. Yksi jäi kokeeksi talvehtimaan kasvimaalle ja toinen voi oikein hyvin salin ikkunalla.
Kohta alkaa taas keväinen välitila kun kaikki tasot täytyvät taimiruukuista.

Tässä vielä Haaste Puutarha Ystäville, ottakaa haaste vastaan jos kylvöt saavat sydämen tykyttämään kiivaammin:
- Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi.
Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
Laita haaste blogissasi eteenpäin.

Mukavaa viikkoa kaikille!
Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Talvikettu!

49 kommenttia:

  1. Jännittävää se on nähdä, millainen tuleva kesä on? Vuodenajat ovat viime aikoina heittäneet ns. häränpyllyä, että jännitystä piisaa! Tykkäsin kovasti unikoista, joita kylvin suoraan maahan viime keväänä. Tuollaisia kerrottuja, isoja olisi kiva löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesä oli suosiollinen puutarhurille kun taas edellisen kesän sato oli heikko ja viljely turhauttavaa. Isot kerrotut pioniunikot menestyivät viime kesänä hyvin.

      Poista
  2. Ja kesän kaipuu vaan kasvaa kun näitä kuvia katselee! Hajuherneitä voisikin yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen hajuhernettä, tai tuoksuherne se on nykyisin. Se on helppo ja näyttävä kasvi vaikka pieneksi aidanteeksi.

      Poista
  3. Kohtahan niitä siemeniä saa istutella,saa nähdä minkälainen kesä tulee,kun talvi on vähän ihmeellinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimimultasäkki on jo odottamassa :) Toivottavasti saamme lämpimän ja kauniin kesän.

      Poista
  4. Latva-artisokkaa laitoin tänä vuonna meillekin ja nuo unikot ovat niin kiitollisia. Täällä on kelit jo sitä luokkaa, että tekisi mieli käydä kylvämässä suoraan puutarhaan siemenet jo =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, malttamattomana kiertelen jo kukkapenkkejä ja kasvimaata. Nyt sataa lunta, joten vielä on maltettava mielensä. Latva-artisokka on kasvimaan komistus. Latva-artisokka on kasvimaan komistus.

      Poista
  5. Ihania nuo unikot! Ja tuoksuherneet! Jostain syystä en onnistu unikoiden kanssa oikein koskaan. Ehkä pitää taas kokeilla, tuollaisen näyn ottaisin mielelläni puutarhaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot ovat ehkä vähän hankalia kylvettäviä, koska siemenet ovat niin minimaalisen pieniä. Minä ripottelen ne hajakylvönä paikalleen ja ripottelen ohuesti multaa päälle, jottei kasteluvesi kerää siemeniä kasaan. Kukinta on harmillisen lyhytaikainen, mutta siemenkotaniittykin on kivan näköinen.

      Poista
  6. Voi kun pääsisi joskus taimitarhavaiheeseen. Tykkään niin seurata näitä touhujasi. Oma pääkoppani on niin surkeasti rakennettu, etten vain millään toimeennu puutarhan hoitoon, kun olisi niin paljon muuta "kiireellisempää". Ehkä pystyn sitten joskus, kun minulla on vain muutaman neliön pläntti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan hoito on hyvin koukuttavaa ja haukkaa sesonkiaikana helposti kaiken ajan ja kapasiteetin. Mutta, ah, niin palkitsevaa.

      Poista
  7. En millään malttaisi odotella kevättä! Näin ensiavuksi herne versoo jo ikkunalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunalautaviljely tuo helpotusta odotukseen, samalla saa tuoretta vihreää omasta purkista.

      Poista
  8. Nuo hajuherneet ovat sitten kauniita! Harmi, kun minun pihani on niin pieni, ettei tänne oikein noita ihanuuksia saa mahtumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on tilaa hajuherneelle! Sitähän voi kasvattaa myös ruukussa, kunhan laittaa kiipeilytuen.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Noita on sitten pakko laittaa ensi kesäksi :)

      Poista
    3. Kannattaa alkaa esikasvatus hyvissä ajoin, huhtikuun alkupuolella. Minä aina katkaisen taimet (yleensä aika hontelot) ensimmäisen lehtiruusukkeen yläpuolelta kun istutan kasvit ulos, silloin ne haarautuvat ja kasvavat tuuheiksi.

      Poista
  9. Tosi kiva tuo tummien ja hempeiden unikkojen yhteiselo, täytyykin hankkia tummien unikoiden siemeniä tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikkoniityn väritys oli upea, keräsin siemeniä talteen, mutta ne ovat kaikki sekaisin, joten en osaa valita niistä tummia erikseen :)

      Poista
  10. Ihania kuvia ja kukkia. Kevät tulee. Kaivoin juuri esiin jättitomaatin, keijunmekon, oppineitten kukan ja paprikan siemenet. Tänään aion tehdä ensimmäiset kylvökset! Ihanaa kevät tulee,,,,,,,,,,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakuume nousussa :) Minä odottelen vielä siemenkylvöjen kanssa. En omista kasvihuonetta ja aikaisin kylvetyistä taimista tulee minulla helposti honteloita. Mutta ihan pian on kuitenkin aloitettava.

      Poista
  11. Näitä siemenvinkkejä on niin ihanaa lukea nyt kun vesi tippuu räystäistä. Kylvöpuuhiin on ruvettava itsekin kun se talvi kai oli nyt tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kevät ei anna odottaa itseään pitkään vaan puutarhan muokkaukseenkin pääsee varhain. Ainakaan ei tarvitse tuskaisena odotella valtavien lumimassojen sulamista.

      Poista
  12. Oi miten paljon siemenpusseja ♥
    Onko muuten Nero kaivamassa ylös esim sipuleita,kun istuttaa?
    Monalla on sellanen tapa :)
    Ihania kuvia ja kasveja .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on saatava siemenpussienrapisteluterapiaa :) Nero ei onneksi kaivele viljelyksiä. Vain kissan omat suosikit kasvimaalla saavat Nerolta hoitoa, eli mirrinminttu ja rohtovirmajuuri, nekin vain keväisin.

      Poista
  13. Tämä postaus taas niin saa kesää kaipaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvain odotusaika on edessä, mutta onneksi voi kohta aloittaa jo sisäviljelyt.

      Poista
  14. Taivas, sydän taisi pudota kymmenen senttiä alaspäin nähdessäni ihanan unikkoniittysi. Ja miten kaunis kuva hajuherneistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan uskomatonta, että nyt unikkoniityn paikalla ei ole mitään, vain ohut kerros lunta ja kohta se taas kukoistaa (toivottavasti) upeana. Nyt taitaa olla ihan paras aika katsella kesän kuvia, ne luovat uskoa puutarhaelämään.

      Poista
  15. Kävin juuri Saaripalstalla ihailemassa pioniunikoita ja toisia yksivuotisia unikoita. Ja sitten kohtaan noita vaaleanpunaisia saaripalstalaisia täälläkin. Ovat kauniita! Myös nuo tumman liilat unikot (pioniunikoita?) vievät ihan jalat alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot valloittavat maailmaa :)
      Muistaakseni nuo tummat olivat Black Peony pioniunikkoja. Ne kasvavat korkeiksi ja komeiksi, vievät heikommalta jalat alta :)

      Poista
  16. Mielenkiintoinen tuo oliiviyrtti - en ole kuulukkaan! Miten olet sitä käyttänyt?
    Ihania kuvia <3
    Kiitos kun vastasit haasteeseen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva haaste, kiitos. Kirjoitin viime kesänä oliiviyrtistä (Santolina rosmarinifolia) täällä: http://autuasolo.blogspot.fi/2013/07/oliiviyrtti.html
      Olen käyttänyt sitä mausteena salaateissa ja pastakastikkeissa, maistuu hieman oliiville ja kasvissa on voimakas oliivin tuoksu.

      Poista
  17. Onnistumisen ilo suuri, kun saa tuollaisia ihanuuksia kasvamaan! Samoja vaaleanpunaisia unikkoja kasvattelen joka kesä, lähetin taas siemenpostia eräälle blogiystävälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikkomme ovat samaa perhettä. Siemenpostit ovat ihania, on hyödyllistä jakaa kasveja. Joskus voi kadottaa omansa ja silloin voi kysellä siemeniä tai alkuja uusista kodeista.

      Poista
  18. Voi, miten kesäisiä ja sydämentykytystä aiheuttavia valokuvia. Pioniunikot ovat ballerinoja :-) Oliiviyrtti oli minullekin uusi tuttavuus. Täytyykin tutustua! Kaikki pastakastikkeisiin sopivat mausteet ovat kiinnostavia. Mutta paras kaikista on tuo sirkkalehtikuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki alkaa niin tavattoman pienestä, sen todistaa sirkkalehtikuva. Tutustuin oliiviyrttiin ensimmäisen kerran viime kesänä kylän puutarhurin valikoimissa, mielenkiintoinen tuttavuus, saa nähdä miten se on pärjännyt talven ulkona.

      Poista
  19. Kauniita kuvia!
    Tuollainen unikkoniitty olisi ihana, alkoi päässä raksuttamaan josko olisi mökillä paikkaa moiselle:)
    Tuoksuherne on kyllä ihan must ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikkoniittyni on noin neliön kokoinen kohopenkki kasvimaan laidalla. Kun se on täynnä upeita unikoita se näyttää suurelta niityltä :) Tuoksuherne kuuluu jokaiseen kesään.

      Poista
    2. Aivan, eipä sen todellakaan tarvitse olla mikään valtava:)

      Poista
  20. Pioniunikot ♡
    Viime keväänä vaan heittelin unikon siemeniä kukkapenkin paljaaseen kohtaan ja kasvulaatikkoon ja upeasti kukkivat. Tarvitsevat paljon aurinkoa ja kylvö onnistui näköjään hyvin.Tänä vuonna on toimittava samoin, koska unikoita on oltava runsaasti...on niin upeita ja nimenomaan nuo pionounikot. Otin itsekin siemeniä talteen, vaan jemmasin ne hyvään paikkaankun en mistään niitä löydä.
    Kiva taas ensi kesänä lukea mitä uutuus yrttejä kylänne puutarhalta ostat.
    Nerolle halit.
    Meillä Onni on voinut aika hyvin mutta nyt on ollut kovin levoton ja äänekäs. Maaliskuun koittaessa levottomuus on aiemminkin lisääntynyt..mutta nyt on vähän erityyppistä. Olen ensi viikon pois kotoa ja toivon, että poika olisi ennallaan kun palaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot rakastavat aurinkoa ja viime kesä oli niille erittäin suotuisa. Joskus tulee laitettua siemenet varmaan talteen, kuulostaa tutulta :)
      Uusia yrttejä minäkin odottelen jo innolla.
      Kiva kuulla, että Onni voi hyvin. Nerokin on vähän rauhaton kevään edetessä, johtunee jokakeväisistä reviiritaistoista. Aavistaisiko Onni, että olet lähdössä matkalle?

      Poista
  21. UPEA unikkoniitty! Ihanan värisiä! Oliiviyrtti oli minulle uusi tuttavuus. Mihin käytät sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliiviyrtti maistuu ja tuoksuu siis oliiville. Olen käyttänyt sitä silputtuna mausteena lähinnä salaattiin ja pastakastikkeisiin. Kaikki uudet yrttituttavuudet ovat tervetulleita.

      Poista
  22. Onpa ilo katsella kesäisiä kuvia nyt. Meillä kylvetään kelloköynnöksen siemenet hyvissä ajoin. Se on jo perinne ja köynnöksestä on sitten iloa pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös kuuluu myös jokaiseen kesään. En ole itse kylvänyt sitä, sillä puutarhalta saa suuret ja elinvoimaiset taimet. Se ilahduttaa tosiaan pitkälle syksyyn ja kukat ovat myös upeat joka vaiheessaan.

      Poista
  23. Kylläpä viherpeukaloa jo alko vähän kutisuttaa kun näitä ihanuuksia katselee :)
    Myyrät pitäisi saada jollain konstilla ensin pois, viime kesänä niitä oli enemmän kuin taas aikoihin.. ja nyt syksyllä oli ilmaantunut kolo hevoskastanjan juuren lähellekin että saa nähä onko myyrillä olleet herkkukestit siellä.. :/ Muistelen että sulla oli jossain täällä jossain postauksessa jostain kasvista joka karkottaa myyriä? vai muistankohan nyt väärin ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyrät tosiaan lisääntyivät viimekesänä katovuoden jälkeen. Saapas nähdä miten sipuleiden on käynyt. En nyt muista olenko kertonut myyränkarkottajakasvista. Ainakin keisarinpikarililjan sanotaan karkottavan myyriä. Sen kyllä uskoo, sillä kasvi haisee tosi pahalle, varsinkin keväällä kun se aloittelee kasvua, vaikka onkin kaunis katsella. Nero on aika hyvä myyräntorjuja. Kannattaa muuten pitää mielessä, että metsämyyrät saattavat levittää myyräkuumetta, tiloissa, missä ne ovat peuhanneet kannattaa pitää hengityssuojainta. Tauti on kamala verenvuotokuume, olen sairastanut sen.

      Poista

Kiitos kommentista