12.11.2015

Marraskuun riemuja

Kuu on kuvattu pari viikkoa sitten täydenkuun aikoihin.
Luulitte ehkä, että olemme vaipuneet jo talviunille, mutta ei sentään vielä. Porskutamme töidemme parissa. Kissanluukku kolkkaa ahkerasti kun Nero kantaa saaliitaan kotiin. Minulla on ollut toisenlaisia puuhia.

Kävin poimimassa viimeiset sienet metsästä.

Esikot luulevat, että kevät tuli jo.

Alastomatimmetkin päättivät aloittaa uudestaan.

Portaanpieleen kylväytynyt orvokki ihmettelee missä kaikki muut ovat.

Palmukaali Black Magic vihertää edelleen ruukussaan.

Mutta serkkunsa Nero di Toscana joutui parempiin suihin.

Kasvimaalla pakkasten aikaan talviunille peitellyt kardonit eivät saaneet unta vaan ne alkoivat kasvaa uudelleen.

Olen nauttinut lauhasta syksystä ja harvinaisesta marraskuun auringosta.

Kiitos kaikille ihanista kommenteista edelliseen postaukseen, olemme Neron kanssa kehränneet tyytytyväisinä niitä lukiessamme.

42 kommenttia:

  1. Oi miten herkullinen sienisaalis! Palmukaali on viehättävä ruukussaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi suppilovahverot ehtivät vielä vähän kasvaa sään lämmettyä, sain ihan kelpo saaliin. Jokainen elossaoleva kasvi ilahduttaa,

      Poista
  2. On nämä syksyt vaan ihmeellisiä nykyään, silkkaa kasvunihmettä ympäri vuoden :) Sopii minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tälläinen sää sopii erittäin hyvin. Vielä voi möyriä maata touhuta puutarhassa jos vain on päivisin aikaa, illan pimeydessä touhutaan sisäleikeissä.

      Poista
  3. On ollut todella mukava syksy. Syyspuuhia on voinut jatkaa ihanan kauan. Sienetkin nousevat vähän hitaalla. Löysimme rusko-orakkaita meidän metsästä, muita sieniä ei näkynyt.
    Esikko on kyllä kaunis ja ilahduttaa näin syksylläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikko kukkii nyt jo kolmatta kierrosta, ensin keväällä, sitten kesällä uudestaan ja nyt taas. Sienet eivät enää taida kasvaa, joten kävin poimimassa pois ne jotka olivat metsässä odottamassa.

      Poista
  4. Hyvä kun kävitte näytillä. Onkin tässä jo tullut mietittyä, mihin kaksikko on kadonnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun joku on kaivannut :)
      Minulla takertuivat sormet sukkapuikkoihin ja vasta seitsemän parin jälkeen sain ne nyppäistyä irti. Päivällä taas on täytynyt ottaa valohoitoa ulkona, sillä seuraavaan valojaksoon on taas tovi.

      Poista
  5. Ihanaa kasvua ja elämää! Marraskuussa, kuoleman kuussa. Mahtavaa!
    Kavereita etsivä orvokki on niin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaiset tunnelmat kuin keväällä, silmät löytävät jatkuvasti pieniä kasvun ihmeitä. Tälläinen syksy on vähän korvausta surkeasta kesästä. Jos ei olisi ollut rankkaa pakkasjaksoa välissä kukkijoita olisi vielä paljon ja kasvimaalla muutakin kuin kaalia ja purjoa. Neljän kuukauden päästä on taas kevät, ihanaa!

      Poista
  6. Heh, jotkut kasvit ovat niin sitkeitä. Ovokitkin kukkii vaikka talvella. Toi palmukaali on kyllä hieno ihan koristekasvinakin. Pitänee kylvää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palmukaali kukoisti koko kesän juurellaan rusotatarta, se oli hieno yhdistelmä. Tatar menehtyi, mutta kaali jatkoi syyskasvina. Palmukaalit ovat upeita ja kestäviä koristekasveja, lopulta ne voi syödä jos säästyvät peuroilta :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Orvokit ovat selviytyjiä ne kukkivat varhaisesta keväästä talveen, ihailtavaa sitkeyttä.

      Poista
  8. Laitoin tänä vuonna yhden alastomanimmen maahan. Se päätti kukkia heti. Pohdin, että tekeeköhän se kavereita vierelleen, vai pitääkö odottaa ensi syksyä, että voi ostaa niitä lisää. Oletko sinä istuttanut niitä monta kerrallaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdestä alastoman immen sipulista nousee paljon kukkia, minulla on tuossa yksi sipuli muistaakseni. Impi tekee myös sivusipuleita ja muutaman vuoden välein niitä voi jakaa. Hauskimmalta ne näyttävät minusta kun niitä on muutaman mukulan muodostama rypäs.

      Poista
  9. Vaikka moni jo kaipailee lunta ja sen mukana tuomaa valoa, niin minä nautin näistä keleistä vielä ihan täysillä vaiken puutarhailekaan enää. On niin paljon mukavampi ulos lähtiessä vetää kangaskengät paljaisiin jalkoihin (vaikka kauhuivi ja hanskat onkin tarpeen) kuin ahtaa sukkia ja paksuja kenkiä ja muita talvivarusteita!
    Päivät vaan tuppaa olemaan turhan lyhyitä, vaan eipä tätä kauan tarvi kärvistellä kun aletaan jo mennä taas toiseen suuntaan ❤️
    Täytyypä poiketakin huomenna katsastamassa kasvaako Lillan pihalla jotain "outoa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kaipaa yhtään lunta enkä pakkasta, tammikuussa voi olla jo toinen ääni kellossa.
      Kaikenlaista on outoa on alkanut pukata maasta, toivottavasti sipulit eivät kuitenkaan ehdi tehdä alkuja.

      Poista
  10. Mietinkin missä olette ;)
    Hauska ajatus orvokista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän me, ei vain olla avattu Internet-ikkunaa :) Orvokki on liikuttava kukkiessaan tähän aikaan.

      Poista
  11. Turkissa orvokit oli talvikukat. Ne istutettiin marraskuussa ja kukkivat kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmankos ne pärjäävät noin hyvin Suomen marraskuussakin. Kukkisivat varmaan täälläkin runsaammin jos olisi valoa.

      Poista
  12. Merkillinen marraskuu, jos vain olisin kesäkodissa niin siellä kyllä riittäisi kaikenlaista pihapuuhaa.
    Sieniä voisin löytää ja kukkapenkkejä rapsuttaa!
    Kiva kuulla, että teillä siellä menee marraskuu mukavasti ja Nero löytää saalista. ( tänä syksynä on runsaasti pikkujyrsijöitä )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero on ollut reipas ja hyvinvoiva. Nyt olisi hyvä puuhastella yhdessä pihalla, mutta päivät kuluvat vielä ainakin hetken tietokoneen ääressä. Myyräkannat ovat kuulemma lisääntymään päin.

      Poista
  13. Puutarhasta voi löytää paljonkin kaunista marraskuussa kun tarkkaan katsoo. Minulla kevätesikko heltyi kukkimaan näin syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista vielä löytyy, jotenkin uskomatonta, että jotkut jaksavat kasvaa tähän aikaan, pimeässä ja kylmässä. Pakkasjakso ja sitä seurannut lämmin sää taisi saada jotkut luulemaan, että on jo kevät.

      Poista
  14. Ihana sienisaalis. Meille satoi tänään ensilumi. Ihanaa, että valo lisääntyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toivo vielä lunta, ehkä siksikin, että täällä aurinko pilkahtelee aina välillä eikä täydellinen harmaus ole vielä alkanut. Mutta lumi tuo kyllä mukavasti valoa kunhan lämmin sää on ohi.

      Poista
  15. Onnittelut sienisaaliista, minä olen käytänössä jäänyt melkein ilman sieniä tänä syksynä vaikka metsällä on tullut ahkeraan käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänä vuonna ei moni ole päässyt sienisaaliilla kehuskelemaan. Onneksi löytyi kuitenkin vähän talvivarastoa.

      Poista
  16. Ihanaa, että vielä marraskuussakin kukkii puutarhassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa, näin jaksaa paremmin kevääseen asti.

      Poista
  17. Kissanluukusta haluaisin kuulla enemmän, eikö tuo kylmää ilmaa, miten toimii, kun on lunta. Pojat menee edes takaisin, etenkin pakkasella ihan hermona ja yllättyneinä odottaen kesää ja taas pettyneenä sisään. Koko ajan auotaan edes takaisin ovia, rasittavaakin välillä, kun niin taukoamatonta, kesällähän homma sujuu, kun lävet on auki. .)

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Asensin kissanluukun välioveen, siitä kissa pääsee kylmälle lasikuistille, jossa ulko-ovi on lukittu raolleen. Kovilla pakkasilla luukusta kyllä tulee kylmää ilmaa, mutta jos se ei ole käytössä olen laittanut tyynyn sen eteen. Meillä tämä systeemi on antanut paljon vapautta kummallekin :) Enää ei tarvitse valvoa koko yötä vahtimassa milloin prinssi haluaisi tulla sisään. Ulos menevä luukku pitäisi tietty laittaa sellaiseen kohtaan, ettei sen eteen pääse kertymään lunta. Monet asentavat luukun niin, ettei veto haittaa, kellarikerrokseen, saunatilaan tms. mistä kisu voi kiertää sisälle.

      Poista
  18. Onpas sinulla ihana blogi! Löysin blogisi Kurjenkellon blogin kautta. Katselin aiempiakin postauksia ja liityin lukijaksi saman tien. Terveiset Pohjois-Karjalasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli ja kiva, että löysit tiesi tänne. Lämpimät terveiset Pohjois-Karjalaan.

      Poista
  19. Ihansti kerrottu! Tämä loka-marraskuu on ollut kovin poikkeukselliselta tuntuva. Harvoin sitä kai polttaa kinttunsa nokkoseen ja raapii itikanpuremaa marraskuussa, kuten täällä on käynyt. Ei tiedä luonto eikä ihminen, että mikä kuu ja mikä vuodenaika tässä pitäisi olla. Hassua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kärsin nokkosten polttamista viikonloppuna kun kävin taas istuttamassa vähän kukkasipuleita. Minun puolestani lämpö saisi jatkua.

      Poista
  20. Ihana palmukaali!
    Marraskuun tunnelmissa mennään.
    Aurinkoa sinulle täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Aurinkoa ja lämpöä tarvitsee nyt koko maailma.

      Poista
  21. Veistoksellinen palmukaali, kauniit marraskuun kuvat! Ihmeellinen on kasvin sisin ja halu kasvaa vaikka on talviunen aika! Rapsutukset Nerolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero kiittää! Kasvit osaavat ottaa kaiken irti kasvukaudesta, ne eivät ihan pian lannistu.

      Poista

Kiitos kommentista