27.1.2016

Muoti- ja kosmetiikkakatsaus

Kun työstä ei ole ollut runsauden pulaa, on pakkaspäivinä ehtinyt ottaa ompelukoneenkin esille. Löysin kirpparilta puuvillaneuletakin, jonka kuosi kosketti. Gudrun Sjödénin vihannestakki vetosi hyötypuutarhuriin niin, että lunastin sen yhdeksällä eurolla omakseni vaikka koko oli huomattavasti liian suuri. Pääräätäli neuvoo miten saumasta kannattaisi kuroa vähän sisään.

Toimin esimiehen ohjeiden mukaan, lisäksi irroitin hihat ja istutin ne uudelleen. Takin alla näkyy kirpparilta löytynyt puuvillamekko. Tästä tuli hyötypuutarhurin parempi univormu.

Kauppareissulla poikkesin pitkästä aikaa myös kangaskaupassa. Palalaarin löydöstä ompelin mekon. Oli mukava huomata, että useiden vuosien tauon jälkeen ompelu vielä sujuu.

Esittelen vielä kesällä Budapestin alennusmyynneistä ostamani Desigual-mekon. Tätä on tullut paljon käytettyä.

Lisää väriä pukeutumiseen. Kävin ystäväni luona vierailulla ja sain näin kauniin parin lapasia. Kiitos M.

Paras apu talvikuivalle iholle on mielestäni Weledan Skin Food -voide. Paukkupakkaset kuivattavat ihoa ja voiteesta olen saanut apua myös puutarhurin käsien hoitoon. Voiteen ainoa huono puoli on se, ettei Nero pidä sen tuoksusta, siinä taitaa olla vähän sitrusta. Minusta se tuoksuu hyvälle.

Argan-öljy on myös erinomainen hoito kuivalle iholle sekä hiuksille. Ihoa hoitava ja suojaava sheavoi sisältää paljon vitamiineja ja mineraaleja. Tässä käyttämässäni yhdistelmässä on aineiden luontainen tuoksu, joka ei ehkä miellytä kaikkia, mutta se haihtuu nopeasti.
Myös C-vitamiini on välttämätön terveelle iholle, sitä voi talvella tankata hedelmistä ja marjoista.

Autuas olo päättää muoti- ja kosmetiikkakatsauksensa tähän. Artikkeli ei syntynyt blogiyhteistyönä, eikä bloggaaja saanut tästä taloudellista hyötyä.
Ensi kerralla kerron elämästäni filmitähtenä.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Maitolaiturin Kyllikit ja Minna!
Mukavaa viikkoa kaikille! Meillä räystäät tippuvat.

58 kommenttia:

  1. Kiitos katsauksesta! Nyt kelpaa puutarhurin pihassaan käyskennellä. Meillä koirat ovat aina tykänneet käsivoiteista: haluavat nuolla käsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saadaan aikainen kevät, että voin univormuun sonnustautuneena käyskennellä piippoja tiirailemassa. Koirat varmaan arvostavat luontaiskosmetiikkaa.

      Poista
  2. Erityisesti lämmitti tuossa lopussa..."Artikkeli ei syntynyt blogiyhteistyönä...",sillä mä en luota tippaakaan näihin "ostettuihin" postauksiin. Minun on välillä laitettava koko rasva-arsenaali vaihtoon, sillä iho tottuu tuotteisiin ja niiden vaikutus heikkenee. Mä oon kun teitin Nero, tuoksulla on suuri merkitys. Nyt on käytössä lisäaineeton, hajuton ja ties mitä...karmea haju voiteessa, mutta muuten hyvä. Laitan sitä yöksi ja piilotan itseni äkkiä peiton alle, että lemua ei tarvitse haistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksetut mainokset eivät herätä luottamusta. Käytän ainoastaan luonnonkosmetiikkaa, hajusteisiin ihoni reagoi nopeasti, eikä nenäkään tykkää. Iho ei ole muovia, aineet imeytyvät siitä verenkiertoon. Myös pyykinpesuaineen tulee olla tuoksuton ja luonnonmukainen.

      Poista
  3. Tälläisistä muotikatsauksista minäkin pidän! <3
    Joskus yläasteikäisenä minäkin ompelin melkein kaikki vaatteeni itse, sain persoonallisia asuja, joista oltiin varmasti montaa mieltä. Nyt en ole vuosiin ommellut kuin verhoja ja tyynynpäällisiä...
    Osaiskohan sitä enää?
    Sun elämää filmitähtenä jään odottelemaan innolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minulla, ompelin ennen paljon sävättäviä ja persoonallisia vaatteita. Työelämä muuttui sitten niin kiireiseksi, etteivät paukut enää riittäneet siihen harrastukseen. Pienet korjausompelutkin kertyivät jonoiksi. Oli innostavaa kokeilla pitkästä aikaa ja huomata, että taito on tallella ja luovuuttakin löytyy kun työ ei ime sitä kaikkea.

      Poista
  4. Kävin pitkästä aikaa lueskelemassa ja siinä menikin muutama postaus hujauksessa. Jotenkin mukavaa lukea aivan normaalista arjesta putkien jäätymisineen. Olen Riinan kanssa samaan mieltä, että on mukava lukea muodista, joka on tullut kierrätettynä ja jota olet vielä omaksesi muokannut. Sopivat hyvin värikkääseen persoonaasi :) Sheaa minäkin olen käyttänyt, ihanaa pehmeyttä, mutta tuntuu kovasti eri voiteiden vaikutus vaihtelevan, vaikka samaa tavaraa nimellisesti ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun ehdit poiketa. Elämä on enimmäkseen arkea, riemuineen ja vastoinkäymisineen. Erityistä riemua tuo vastoinkäymisistä, kuten putkien jäätymisestä, selviytyminen. Täällä Autuaassa olossa mekein kaikki on kierrätettyä ja niin on hyvä. Kovat pakkaset koettelivat ihoa, mutta onneksi voiteista löytyi helpotusta.

      Poista
  5. Oi mikä kukka puutarhassa sinä oletkaan uudessa asussasi! Niin on sinun näköisiäsi vatteita kaikki.
    Minullakin on hieman tuota ompelupeukaloa välillä syyhyttänyt ja kävin joskus katselemassa kivaa mekkokangasta, mutta eihän sellaista löytynyt. Jäipä sitten taas ompelut - mutta jonakin päivänä vielä :)
    Räystäät tippuilee täälläkin ja osa keskustan kaduista on älyttömän liukkaita eli jäisiä. Ihan niin kuin olisi kevättä ilmassa....
    Ps. Maksamattomat blogimainokset on niitä parhaita mainoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihanneksetkin varmaan kadehtivat uutta asuani kun kuljeskelen puutarhassa :D
      Minäkin poikkesin kangaskauppaan värikkään mekkokankaan toivossa, mutta käteen jäi vain tuo mustavalkoinen jämäpala. Nyt on aivan järkyttävän liukasta, jouduin hiekoittamaan peilijäässä olevat portaat.

      Poista
  6. Ihania värikkäitä kuoseja. Pidän kovasti värikkäistä vaatteista, mutta usein tarjolla on vain harmaata ja mustaa, blaah. Parasta lienee kuitenkin tuo tuunaus, kierrätys kunniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin keväisin mieli halajaa värejä. Kirpparit ovat hyvä paikka löytää muita kuin kauppojen sesonkivaatteita, kohtuuhinnalla. Tuunaamalla löytyy myös oikeita kokoja :)

      Poista
  7. Weledan voiteet on hyviä, minulla käytössä mm. käsivoide ja vauvan voide kasvorasvana.
    Kivat vaatteet, on hino taito osata uudistaa vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vuosikaudet käyttänyt Weledan tuotteita, ne sopivat hyvin iholleni ja valikoima on suuri. Vaatteiden uudistaminen on vain viitseliäisyydestä kiinni. On ollut korkea kynnys ottaa ompelukone esille.

      Poista
  8. Ompelukone on hyvä olla taloudessa ja sillä voi tehdä sekä isoja tai pieniä tekoja.
    Postauksen kaikki asut ovat vertaansa vailla ja varmasti juuri sinun tyylisiä. Pienilläkin korjauksella saa muutosta oikeaan suuntaan ja vaate on juuri omistajalleen sopiva.
    Ompelukone täälläkin on lähinnä pölyttymässä ja parempia aikoja odottamassa, kaikenlaista pientä olisi tälläkin hetkellä ja vain käyttäjän innostus on kadonnut.
    Tuosta Budapestin mekosta pidän tosi paljon, voisi olla myös minun lempparini.
    Hyvää vesikeliviikkoa sinne ja Nerolle tassuterapiaa, siis selvitä pihan sohjossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nero ei yhtään tykkää; ensin on liian kylmää ja sitten on liian märkää ulkoilla. Odotamme kaiholla kevättä. Vaatteiden pitää olla sellaisia, joissa itse viihtyy, joku tykkää väreistä toinen viihtyy hillitymmissä kuoseissa. Eläköön moninaisuus!

      Poista
  9. Värikkäitä mekkoja, minä en ole vaatteita ommellut kutonut vain. nyt saa kulkea kieli keskellä suuta joka paikassa on liukasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kudoin ennen paljon, villapaitoja, - takkeja, - mekkoja, mutta nykyisin vain sukkia :)
      Nyt pitää olla varovainen liikkuessaan, nastat alle.

      Poista
  10. Hienoja muotilöytöjä. Tykkään sekä Gudrun Sjödenin että Desigualin värimaailmasta. Mukavaa, että ihmiset yhä enemmän ostavat kirppareilta vaatteita ja kankaita myös tuunatakseen niistä itselleen sopivia. Eräs ystäväni valmistaa nykyisin kaikki vaatteet kirpparilöydöistä ja upeita niistä tulee. Minulla ei ole sellaista osaamista ja muutenkin olen huono bongaamaan kirppareilta yhtään mitään. Eilen juuri kävin tyhjentämässä oman kirpparipöytäni ja saalis oli harvinaisen pieni; 69 euroa kulujen jälkeen. Kirppari on kylällä uusi, eikä sitä ole vielä löydetty. No, nyt lähtee tavaraan SPR:n konttitorille. Kun on tehnyt päätöksen jostain tavarasta luopumisesta, ei sitä enää kannata takaisin kaappeihin lykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta löytää todella edullisia vaatteita, usein halvempia kuin kangaspalat. Minusta 69 euron tuotto tarpeettomasta tavarasta kuulostaa hyvältä. Minä toimin samoin kun minulla oli kirppispöytä; alennusmyynnin jälkeen tavarat siirtyivät hyväntekeväisyyskirppikselle. Ei mitään järkeä raahata niitä enää kotiin.

      Poista
  11. Autuaan olon tyyli hieman muuttuu, kun täällä alkaa olla muoti- ja kosmetiikkaneuvontaa ja filmitähtielämää!
    Päävaatturi on niin komea ja aikaansaava, makuuasennossakin. Kadehdittavaa. Ihanat mekot ja mitä kauneimmat lapaset!
    Weleda on suursuosikki täälläkin, calendulat aina ja skin food talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autuas olo monipuolistuu :) Päävaatturi on kaikessa mukana, kevätvirkeys estää torkkumasta eikä ulkona viitsi viipyä pitkiä aikoja märkyyden vuoksi.

      Poista
  12. Kivoja löytöjä ja ihanaa kun on vielä taito ommella!!! Aamulla lunta kolatessani kuulin käpytikan pärryytyksen ensimäistä kertaa tänä talvena .....ja jotenkin mieli vain yhtäkkiä kääntyi kevääseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin loin Nerolle polut, ettei prinssin tarvitse tarpoa sohjossa, olipa raskasta lunta. Tuntuu niin keväiseltä, että odottaa jo vihreyttä nousevan maasta.

      Poista
  13. Mulla kun huushollista puuttuu tuo päävaatturi niin ompelukonekin on saanut olla herranjestastieskuinkakauan kaapissa. Ihan hävettää.
    Onneksi ne hurjasti pienennystä vaativat vanhat saksalaiset tyynyliinat eivät ole yhtään vielä älynneet jostain kaapin perukoilta apua huutaa, ovat vussiin tajunneet, että tärkeysjärjestyksessä ovat verrattavissa mappi-ööhön :)
    Että ei täälläkään ihan kaikki tapahdu heti eilen.

    Ihan sun näköisiä vaatteita, tuo eka yhdistelmä on hurmaava ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin ompelukone on pitkään ollut lomalla, ei sentään ollut ruosteessa :)
      Kohta meikäläisellä on uusi kevätkarteroopi koossa. Ei puutu kuin kevät.

      Poista
  14. Ihania mekkoja. Ottaisin ilosta kirkuen noista jokaisen itselleni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa kun hovihankkijana toimii kirpputori, aina on mahdollisuus yllättyä iloisesti.

      Poista
  15. Ihanat lapset! <3 Olispa kätevää, kun vois tosta vaan hurautella itselleen muutamat uudet vaatteet. Me ei ompelukoneen kanssa olla ihan bestiksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lapaset ovat minunkin makuuni. Ompelukone on kyllä kiva kaveri :)

      Poista
  16. Oletpa ollut ahkerana. Upeuksia nuo mekot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään lähestyminen antaa virtaa :)

      Poista
  17. Ihana kuosi tuossa Gudrunin puserossa!
    Kissakin tykkää!
    Ja Desigual on aina pop!
    Täällä juuri isot alet Desigualin liikkeissä.
    Desigual (siis espanjaa) tarkoittaa muuten erilaista suomeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsisipä sinne penkomaan alelaareja. Tykkään kovasti Desigualin tuotteista, ne ovat todella erilaisia :)

      Poista
  18. Kauniita vaatteita ja nuo lapaset, ihgut<3

    VastaaPoista
  19. Kauniita ja keväisiäkin vaatteita olet pongaillut ja lapaset on vallan ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä rinnassa. Lapaset ovat design-tuote, tiedäthän.

      Poista
  20. Hyvän löydön teit, mahtava kuosi tuossa Gudrunissa. Pidä vaan enemmänkin muotikatsauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ehkä joskus toistekin tarjoilen muotia jos ompelukone hyvinkin ehtii laulamaan.

      Poista
  21. Olipa kiva postaus! Erilainen vaihteeksi, kivoin kuvin ja mukavin tekstein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä aiheista ei ole paljon aiemmin täällä postailtu, mutta kiva että kiinnostaa.

      Poista
  22. Hauskan näköisiä mekkoja, ihan tekee itsekin mieli ommella. Jos nyt kävisi kangaskaupassa, niin helmikuun lopulla saisi koneen esille kaapista ja huhtikuussa voisi jotain valmistua. Viime aikojen ompelut ovat olleet verhonkäänteitä tai farkkujen lyhennyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin päivän tuota mustavalkoista kankaanpalaa, tajusin, että jos en heti ompele siitä mekkoa, minulla on kohta kankaanpala kaapintäytteenä :)

      Poista
  23. Kiitos kovasti katsauksesta. Hyvin näyttää onpelut sujuvan, mutta onhan se helppoa kun on hyvä esimies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Ilman hyvää esimiestä ja neuvonantajaa ei näistäkään hommista tulisi mitään.

      Poista
  24. Olimme juuri Kanarialla ja siellähän noita ihania Desigual-kauppoja oli vaikka millä mitalla. Se on suosikkivaatteeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, yksi hyvä syy lähteä Kanarialle. Desigualilla on myös viehkoja kenkiä.

      Poista
  25. Tulin uudestaan ja nyt vasta oikein kiinnitin huomioni tuohon sinun ompelemaan mekkoon, se näyttää todella hyvältä ja sopii varmasti sinun tyyliisi.
    Saisinpa itseeni ompelukipinän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin palan maksimaalisesti. Leikkasin ilman kaavoja vanhaa mekkoa mallina käyttäen. Nopea ja onnistunut projekti innostaa jatkamaan. Toivon kipinöiden räiskyvän sinnekin.

      Poista
  26. Ihania kaikki! Lapasetkin ovat niin kuin korut, miten niitä raaskii käyttää? Näin kivoja muotijuttuja lukee mielellään =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan käyttää noita lapasia kesälläkin, ovat niin somat. Kiva kuulla, että muotikatsauskin miellyttää lukijoita :)

      Poista
  27. Ihanat tumput! Siis lapaset.
    Takissa on jotain Neroakin vetoavaa.
    Minäkin löysin kirppariltq Desigualin farkkutunikan 8€.lla...vaikutti pieneltä, mutta olikin ihan sopiva päällä.
    Kivat puutarhavaatteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli lapsena aina tumput, lapasista ei ollut tietoa :)
      Jos sattuisi sellainen tuuri, että kirpparilta löytäisi Deigualin vaatteen niin lunastaisin varmaan koon kuin koon. Merkin koot ovat hyvin pieniä, yleensä kannattaa hankki numeroa normaalikokoa suurempi. Nerokin selvästi tykkäsi vihannesjakusta, luotan hänen makuunsa.

      Poista

Kiitos kommentista